Tässä tulee syvää pohdintaa - maton alta se nousee, syvästä hädästä kumpuaapi, herätelläkseen omilla aivoilla ajattelemaan jokaista, jolla on korvat kuulla.
On hämmästyttävää, miten nykyään niin helposti uskotaan, että me voimme päästä perille tuosta vaan, ihan omin voimin ja ilman tarvetta uudistua mielemme hengeltä. Ikään kuin voisimme olla kristittyjä ilman Kristuksen mielenlaatua.
Kun mukava matto tuli, tapahtui ihme: ongelmat katosivat, kun ne lakaistiin maton alle. 😲
Helppoa, kätevää ja mukavaa (vaikkakin järjenvastaista). Ja siitä lähtien kaikki on ollut hyvin - aina. Kun vain lakaistaan epämukavat totuudet maton alle, pois silmistä, niitä ei ole. Teeskennellään vaan, että meillä menee tosi hyvin aina, vaikka kulissien takana todellisuus näyttäisi aivan toiselta. Suljetaan vain silmät ja teeksennellään sitäkin vakaampaa hengellisyyttä - eikä missään nimessä nöyrrytä tunnustamaan totuuutta. Eksegeettinen akrobatia pitää meidät oikeaoppisina pyhinä. Oikeastaan olemme niin hurskaita, ettemme enää voi erehtyä, emme voi eksyä emmekä enää tarvitse epämiellyttävää itseensä menemistä - kaikki on jo anteeksi annettu (vaikka todellisuudessa kyseessä on vain uusi valheen vankiselli sydämessä).
Armo peittää kaiken - maton alle, maton alle vaan. Niinpä meidän ei tarvitse enää muistaa, mistä Jumala meidät tuli pelastamaan. Koska olemme jo pyhiä, meidän ei tarvitse muistaa, miksi tarvitsemme Vapahtajaa. Annetaan vain anteeksi ja unohdetaan, mennään eteenpäin vaan - eikä katsota, mihin suuntaan. Jos vielä muistat ja tuskaa tunnet, et ole antanut anteeksi. Vasta kun et tunne etkä muista kokemaasi pahaa, olet antanut anteeksi. Jos vielä palaat asiaan, olet langennut pois armosta! Ja niin anteeksiannosta tulikin uusi antestesia, miellyttävän helppo hengellinen lobotomia, joka antaa vääryydelle sijan jatkua ja hiljentää sen, jolle vääryyttä tehdään.😐 Tämä antikristillinen innovaatio ei vielä ole kaikkialla käytössä. Siksi siitä ei saisi puhua, sehän saattaisi herättää ihmiset ajoissa torjumaan kyseiset vinoutumat.
Jotta kaikilla olisi mukavaa, vaiennetaan ne, jotka tuovat esiin epämukavia tosiasioita ja ilmeisiä väärinkäytöksiä. Ei saa pilata hyvää tunnelmaa, ei saa varoittaa laittomuuden mutaatioista enää edes rakkaimpiaan saati kanssapalvelijoita. Hyssytellään vaan ja teeskennellään, että meillä on mahtava meininki.
Näin syntyi hurskas superkristillisyys, jossa puuhaillaan mukavia oman mielen mukaan ja lakaistaan ahkerasti kipeitä totuuksia maton alle. Kaikessa hiljaisuudessa anteeksiannosta tuli ikuisen unohduksen meri. Asioita ei enää saanut käsitellä, niistä saanut enää puhua, eikä "anteeksiannettuja" asioita olisi enää saanut edes muistaa. Kaikki tapahtui niin hitaasti ja vaivihkaa, ettei kukaan huomannut muutosta. Ja ne, jotka sen huomasivat, tuomittiin harhaoppisiksi.
Armosta, jonka piti vapauttaa synnin, kuoleman ja valheen isän vallasta, tulikin pyhä amnesia - ja kätevä keino vaientaa sielut, jotka kaipasivat tulla kohdatuksi, kuulluksi, nähdyksi, ymmärretyksi ja arvostetuksi rikkinäisinä, kämmäilyyn taipuvaisina, rehellisinä yhä armoa tarvitsevina syntisinä ihmisinä. Tällaista raadollista rehellisyyttä tämä superhurskaus ei sietänyt - kyllähän uskoon tulon olisi pitänyt ratkaista kaikki ongelmat! 😤
Jokin on uskossa vialla, jos kaikki ei olekaan aina hyvin uskoon tulon jälkeen! 🙀 Valitettavasti pyhä teeskentely sai aikaan sen, ettei syntiä enää uskallettu tunnustaa siellä, missä olisi pitänyt olla armo kaikille katuville. Ja niin tapahtui peljättävä käänne: hyvästi terve syyllisyys ja synnintunto!
Kun uskoon tulon jälkeen elämä potki yhä päähän ja vanha aatu temppuili, siitäpä ei enää uskallettu avoimesti puhua. Olihan se jo nähty, millaista pyhää paheksuntaa se herätti, jos joku rohkeni kertoa avoimesti olevansa yhä monien sidosten raskauttama ja kaipasi vapautusta. Jos uskoon tulo ei johtanut kokonaisvaltaiseen vapautumiseen ja äkkimuutokseen, väitettiin, että uskossa on jotain vialla. Eikä enää uskallettu ajatella, että vika saattaisi olla vinoutuneessa uskomuksesssa. Uskottiin, että uskoon tulon yhteydessä tapahtuu myös se elämänmittainen mielenmuutos yhdessä hetkessä, tuosta vain - naps!🤯
Ei tarvitse enää kasvaa hengellisestä vauvasta aikusuuteen - ikuinen vaippaikä oli tullut jäädäkseen. Kyllä Jeesus hoitaa homman, vaikka me ei haluttaisi kasvaa Hänen kaltaisuuteensa. Armo kantaa - katumattomiakin. "Koska meillä on armo, emme tarvii muutosta! Koska meillä on armo, menneitä ei tarvii muistella!" Jos jostain nousi epämukavia asioita esiin, ne lakaistiin ja kärsivien ääni vaiennettiin anteeksiannon nimissä. "Sinun olisi jo pitänyt unohtaa ja antaa anteeksi. Anteeksiannettuihin asioihin ei enää saa palata - jos vielä muistat, olet katkera!"
Ja niin moni sielu katkeroitui yrittäessään väkisin unohtaa kokemuksensa, turruttaa tunteensa, torjua kipunsa ja kieltää haavansa. Silti kokemukset eivät kadonneet muistista, tunteet eivät kuolleet täysin, kipu ei hävinnyt, eivätkä haavat parantuneet - ne mätänivät kohtaamattomuudessa. Väitettiinpä jopa, että sitten, kun et enää tunne mitään, olet antanut anteeksi - ikään kuin anteeksianto olisi sielun eutanasia, joka tekee kristitystä tunnevammaisen. 😵
Anteeksiannon nimissä sielut jäivät vaille vapautusta vääryyden vallasta - koska valkeuteen tuleminen nähtiin ongelmana. Koska vääryys ei hävinnyt mihinkään, eivätkä ongelmat lakanneet olemasta totta, vaikka niitä kuinka lakaistiin, tarvittiin lisävarustus pitämään epämukavat totuudet piilossa. Kohtaamattomuuden kulissit rakentuivat kuin itsestään - koska "mitähän ihmiset ajattelisivat, jos saisivat tietää, ettei meillä sittenkään ole kaikki hyvin, vaikka uskoon tulimmekin? Sehän olisi hirveä häpeä, jos palhastuisi, että olemme vieläkin syntisiä ja erehtyväisiä ihmisiä!"
Mikä neuvoksi? 🤔 Paetaan vielä päälle tekopyhyyden turvaliivit, niin kukaan ei näe epämukavaa totuutta meistä! Mahtavaa, sanoi saatana hiljaa nauraessaan hurskaan yhteisön nurkassa.
Ja niin armosta eläminen vaihtui armotetatteriin ja muuttumaton mielenlaatu puettiin tekopyhyyden turvaliiveihin. Valheen isä oli riemuissaan. Uskovat tekivät mitä tahtoivat ja totuus oli lakaistu maton alle. Eikä oivallettu asian ydintä: se, mistä Kristus tuli meidät vapauttamaan, julistettiin taivaskelpoiseksi pyhäksi ilman tarvetta parannukseen. Ja näin paholaisen mielenlaatu sai jäädä valloilleen - nyt sillä oli suojavarustuksena pyhät tamineet.
"Se on täytetty!" vaihtui muotoon: "Se on lakaistu!" Mitään ei tarvitse enää kohdata! - tadaa - mielenmuutosta ei enää tarvita!🤭 Ja siitä oli seurauksena tämä nykyajan itse valittu hurskauden muoto: "kristillisyys" ilman Kristusta meissä kirkkauden toivona. Tämä on aihe, josta on syytäkin kiivailla, jotta Kristus saisi jälleen muodon meissä. Emme voi johtaa ketään Hänen luokseen, ellei Hän elä meissä.
Kristinuskoa ei ole ilman Kristusta!
Jos Kristus ei voi saada sijaa meissä, eipä meistä ole Häntä palvelemaan. Ellei Hän saa vaikuttaa meissä hyvän tahtonsa toteutumista, alamme helposti vaikuttamaan turmeltuneen luontomme oikkuja Hänen nimissään. Silloin saatamme eksyä palvelemaan omaa mukavuuttamme evankeliumin nimissä. Jos mukavuudesta tulee epäjumala, silloin on suuri vaara, että meistä tulee itsetyytyväisiä, sokeita, omien yllykkeidemme orjia, jotka eivät ajattele, vaan tottelevat - ja tekevät mitä tahansa mukavuuden säilyttäminen vaatii.
Jos totuus ei tunnu mukavalta, silloin ei ole temppu eikä mikään vääristellä totuus kieroon.
Jos totuus omaantuntoon kilahtaa, se nopeasti maton alle livahtaa. Tämä on nykyajan versio Lutherin aikaiseen sananlaskuun.
Jos jonkun elämä uhkaa herättää minut mukavasta kuoleman unesta, ei ole temppu eikä mikään vääntää lähimmäisen elämä irvikuvaksi.
Jos jonkun todistus tekee näkyväksi valheen, joka meitä eksyttää, ei ole temppu eikä mikään loukkaantua ja tuomita todistusta myrkyksi. 😳
Jos jonkun vapautuminen paljastaa minun väärän vallankäyttöni, ei ole temppu eikä mikään "teloittaa" hengellisesti vapautunut syntipukkina ja tuomita vapautuminen luopumukseksi.
Jos vääristely vielä kolkuttaa omaatuntoa, ei ole temppu eikä mikään kovettaa sydäntä ja julistaa valhe totuudeksi.
Mukavuus voi olla vietävän petollista. Valheen isälle ei ole temppu eikä mikään orjuuttaa meitä palvelemaan itseään mukavuuden nimissä. Se teki minustakin saatanan sätkynuken, joka totteli isäntänsä oikkuja kuvitellen tekevänsä mitä tahtoo. Pääasia, että oli mukavaa ja pääsi helpolla - siis vältti vastuun, nöyrtymisen ja parannuksen. Se oli todellakin helvetin tiellä kulkemista sokeana ja vailla toivoa. Sieltä syvyyksistä Jeesus pelasti minut, joka en mitään ole.
Langenneen luonnon mukavuudenhalu vastustaa luonnostaan mielenmuutosta. Kun mukavuudenhalu valjastetaan palvelemaan valhetta, voin kokemuksesta sanoa, että silloin siitä vasta öykkäri tuleekin!😱 Ja mitä se voikaan saada aikaan hurskauden viitta hulmuten!😆 Se menestyy sielujen turmioksi parhaiten silloin, kun totuus on lakaistu maton alle ja hurskas hyssyttely on julistettu pyhyydeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti