Eräs ystäväni on hyvin vaikeassa tilanteessa ja pyysi minua kirjoittamaan. Hän tietää, että olen kokenut samaa, joten hän rohkaistui juttelemaan kanssani. Aihe on liiankin yleinen tässä maassa, ja aivan liian vaiettu. Minä en vaikene! En voi vaieta, koska välitän ihmisistä enkä hyväksy sitä, että toisia kaltoinkohdellaan. En voi toimia vastoin omaatuntoani. En voi vaieta vääryydestä ja jättää ystävän hätää ja pyyntöä kuulematta. Vaikeneminen vääryydestä on välinpitämättömyyden ilmaus, hiljainen hyväksyntä pahuuden jatkumiselle. Pahuuden harjoittaminen onnistuu parhaiten salailun, hiljaisuuden, hyssyttelyn ja vähättelyn ilmapiirissä. Vaikeneminen vääryydestä korruptoi omantunnon ja vääryyden kohteen hädän ohittaminen kovettaa sydämen.
Mitä pidempään asiasta vaietaan, sitä kauemmin vääryys saa jatkua. Kun väkivallasta uskalletaan puhua, se voi pelastaa ihmishenkiä. Vääryys on tuotava päivänvaloon, jotta se voisi loppua. Ystäväni on ollut jo aivan liian kauan yksin asiansa kanssa. Vihdoinkin hän on löytänyt rohkeutta puhua, jotta voisi saada tukea ja apua. Ja jotta toisetkin voisivat saada tukea ja apua, saada rohkeutta rajojen asettamiseen ja avun hankkimiseen, hän pyysi minua kirjoittamaan aiheesta. Samoin hän toivoo, että muutkin alkaisivat ymmärtämään väkivaltaisten suhteiden sairasta dynamiikkaa. Kuinka syyllisestä tehdään syytön. Kuinka uhrista tehdään pahantekijä. Kuinka musta väännetään valkoiseksi ja saadaan jopa muutkin näkemään kaikki vika väkivallan kohteessa. Väkivallan tekijää uskotaan sokeasti, väkivallan kohdetta ei edes haluta uskoa. Häntä pidetään pahimmillaan vajaamielisenä, kajahtaneena hulluna, johon suhtaudutaan alentuvasti. Häntä ei haluta ottaa vakavasti. Tällainen kuvio on erittäin yleinen väkivaltaisissa suhteissa.
Ystäväni on jo useamman vuoden ajan kokenut väkivaltaa sen kaikissa muodoissaan ja saanut vielä niskaansa hirveän määrän syyllisyyttä, häpeää ja itseinhoa, ikään kuin hän olisi syyllinen kokemaansa väkivaltaan. Hän on elänyt väkivaltaisessa suhteessa ja jäänyt toistuvasti vaille apua ja ymmärrystä. Hän on särkynyt jo todella vakavasti, mutta siitä huolimatta häntä ei oteta vakavasti.
Trauman vakavuutta vähätellään, kun ei haluta ottaa vakavasti trauman aiheuttajia. "Ei se nyt niin pahaa voinut olla, sinä vain ylireagoit, olet liian herkkä, otat liikaa itseesi, yritä ymmärtää tekijää, hänelläkin on niin vaikeaa..." Toisaalta traumaa suurennellaan, kun ei haluta ottaa vakavasti trauman kokenutta. "Se on niin traumatisoitunut, ettei ymmärrä, mistä puhuu, taitaa traumat ja todellisuus sekoittua, rikkinäisyys sieltä huutaa, ei kannata ottaa vakavasti, taas se hourailee jostain väkivallasta, kuvittelee vain omiaan..." Ikään kuin traumatisoituminen ja sen syyt eivät olisi vakavia, mutta sitten trauma onkin niin vakavaa, ettei traumatisoitunutta voi ottaa vakavasti! Tällainen ihmisen rikkinäisyydellä pelaaminen on todella haitallista! Vähätellään ja suurennellaan traumaa mielivaltaisesti! Näin rikkinäistä rikotaan lisää. Ihmisen särkyminen on aina otettava vakavasti eikä särkymisen syitä tule vähätellä. Kun ihminen rikkoo toisen ihmisen, sitä ei tule missään nimessä vähätellä eikä puolustella! Eikä särjettyä ihmistä tule kohdella alentuvasti. Trauma ei ole sama asia kuin mielenvikaisuus eikä ole tervettä suhtautua traumatisoituneeseen kuin hulluun. Traumatisoituminen ei vie ihmisen uskottavuutta!
Vaikka toinen olisi kuinka pahasti särkynyt, hänet tulisi ottaa vakavasti! Mutta ystävää ei edes uskota, kun hän yrittää kertoa väkivallasta läheisilleen. Hänet on torjuttu ja ohitettu, hän ei ole saanut vastausta hätähuutoihinsa ja hiljaisuus on musertanut häntä entisestään.
Näin vaiennetaan vaikenemalla toisen ihmisen tuska.
On kuin hänen hätänsä ei olisi edes kuulemisen arvoista. Vaikeneminen antaa ymmärtää, että asetutaan väkivallan tekijän puolelle. Ei välitetä siitä tuskasta, jota tekijä kohteelleen aiheuttaa. Hädän ja tuskan voi tuosta vain ohittaa, niin arvottomana häntä pidetään. Toistuvasti hänen hätäänsä ja kysymyksiinsä on ollut vastauksena vain välinpitämätön hiljaisuus.
Vaikeneminen on jo vastaus itsessään. On kuin hiljaisuuden kautta sanottaisi: "Sinun hätäsi ei ole kuulemisen arvoista. Kärsimyksesi ei kiinnosta. Emme ota sinua vakavasti. Turhaan yrität meille puhua. Sinun kysymyksiisi ei tarvitse vastata. Emme edes usko sinua. Ohitamme tuskasi, koska emme jaksa välittää. Älä häiritse meidän rauhaamme. Emme välitä siitä, kuinka sinua kohdellaan, se ei kuulu meille. E.V.V.K."
On kuin ystäväni olisi joku häirikkö, jonka hätään ei tarvitse vastata. Vähemmästäkin alkaa tuntea itsensä ei-toivotuksi henkilöksi. Hänet ohitetaan kylmästi toistuvasti ja vaikeneminen antaa hyväksynnän kaltoinkohtelun jatkumiselle. Samalla kohtaamiset tulevat epäaidoiksi ja ystävä kokee, ettei häntä edes haluta kohdata sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän kokee olevansa ulkopuolinen, ei-toivottu, häiritsevä ja näkymätön. Ollaan kuin häntä ei olisikaan. Väistellään ja vältellään häntä kiusaantuneena, ikään kuin hän olisi jokin ongelmatapaus. Tämä on vain lisännyt hänen itseinhoaan ja hän on alkanut hävetä jo pelkkää olemassaoloaan. "Heiltä on turha odottaa apua ja ymmärrystä", ystävä toteaa surullisena, kun kysyin, onko hän kertonut kokemaastaan väkivallasta läheisilleen. Vain hänen äitinsä ja siskonsa uskoo häntä. Muut läheiset eivät halua uskoa ystävää, vaan uskovat ennemmin väkivallan tekijää, joka kertoo heille aivan päinvastaista tarinaa ja samalla leimaa ystäväni vajaamieliseksi hulluksi.
Se on koettu jopa loukkaavana, kun hän on yrittänyt kertoa läheisille väkivallasta. Ikään kuin hän olisi se loukkaaja. Eikö ennemminkin sen tulisi olla loukkaavaa, miten häntä on kohdeltu? Mutta nyt hän onkin se loukkaaja, kun yrittää kertoa siitä, kuinka julmasti häntä kohdellaan. Kun ystävä on yrittänyt kertoa väkivallasta, vastauksena on ollut toistuvasti kylmä hiljaisuus. Ollaan kuin häntä ei olisikaan. Ollaan kuin ongelmaa ei olisikaan, suljetaan silmät näkemästä ja tukitaan korvat kuulemasta väkivaltaa kokevan tuskaa ja hätää. Toistuvasti hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Hänen hätäänsä ei ole kuultu, vaan hänet on ohitettu toistuvasti. Myös hänen kokemaansa väkivaltaa on vähätelty ja tekijää puolusteltu. Hän muka liioittelee, puhuu hulluja, eihän nyt tuollaista voi tapahtua! Silti hän on yrittänyt kertoa, mutta häntä ei uskota, hänet ohitetaan. Tämän hän kokee henkisenä hylkäämisenä ja väkivallan hiljaisena hyväksyntänä. Ja juuri näin se valitettavasti on.
Se, että väkivaltaa kokenut edes uskaltaa kertoa kokemastaan väkivallasta, on iso asia. On vienyt paljon aikaa kerätä rohkeutta kertomiseen. Kun hän sitten vihdoinkin uskaltaa kertoa väkivallasta, hänet ohitetaan eikä hänen hätäänsä kuulla. Tämä on äärimmäisen haitallista ja tuhoisaa hänelle. Se vie viimeisenkin toivon ja vahvistaa kokemusta omasta arvottomuudesta. On kuin hänen hätänsä ei olisi kuulemisen arvoista eikä hänen kokemuksiaan tarvitsisi lainkaan noteerata. Se vain vahvistaa väkivallan tekijän antamaa väärää kuvaa hänestä: olen niin huono ja arvoton ihminen, että jopa läheisetkin hyväksyvät kaltoinkohteluni eivätkä halua edes kuulla hätääni. Lannistunut lannistuu entisestään ja alkaa miettiä, onko järkeä edes elää, kun apua on turha edes toivoa. Ystäväni on alkanut jo harkita itsemurhaa epätoivonsa keskellä.
Samalla hänelle on annettu ymmärtää, ettei perheen sisäisistä asioista saa puhua kenellekään ulkopuoliselle. Häntä on kielletty kertomasta kokemastaan väkivallasta toistuvasti. Perheen asiat hoidetaan perheen kesken. Näinkö ne asiat sitten hoidetaan? Ohitetaan väkivaltaa kokeneen hätä ja hiljaisesti hyväksytään hänen kaltoinkohtelunsa ja samalla mahdollistetaan sen jatkuminen. Ja vaaditaan vaikenemaan koko aiheesta. Kun hänet on jätetty yksin perheen sisällä, eikä hän saisi hakea apua ulkopuolisilta, hänet on jätetty mahdottomaan tilanteeseen. Hänen olisi vain kestettävä kaikki yksin, eikä kukaan puuttuisi väkivaltaan. Väkivallan tekijä saisi armotta tuhota hänet kaikessa rauhassa.
Näin myös hiljaisista hyväksyjistä on tullut osallisia kaltoinkohteluun. Kun väkivaltainen kohtelu tuodaan esiin, eikä siihen puututa, vaan siitä vaietaan ja vaaditaan vaikenemaan, se on sama kuin avunanto rikokseen. Väkivalta on aina rikos. Myös henkinen väkivalta on rikos. Rikoksen kohteen hädän ohittaminen on laiminlyöntiä ja rikoksesta vaikeneminen on hiljaista hyväksyntää, joka mahdollistaa rikollisen toiminnan jatkumisen.
Kirjassa Ilkeät ihmiset sanotaan: "Vaikenija on raukkamainen pahuuden hangaround-jäsen ja kiusaajan hiljainen ja hymistelevä tukihenkilö." Kirjassa tuodaan selvästi esiin, että se, joka vaikenee ja päättää pysyä ulkopuolisena, vaikka on tietoinen huonosta kohtelusta, mahdollistaa kaltoinkohtelun jatkumisen: "Jokaisen tehtävä on toimia kiusaamista vastaan, kertoa pahasta ja puhua äänekkäästi kiusatun puolesta." Myös lähisuhdeväkivalta on yksi kiusaamisen muoto, josta vaikeneminen on väärin. Lähisuhdeväkivalta koskettaa kaikkia, jotka ovat siitä tietoisia. Vaikeneminen mahdollistaa pahan jatkumisen ja korruptoi myös vaikenijan omantunnon. Ihminen ajautuu väistämättä moraaliseen ristiriitaan. Hiljainen hyväksyntä kalvaa sisintä, jos omatunto on kunnossa. Tästä seuraa usein itsepetos. Asiat selitetään parhain päin niin, ettei väkivaltaan tarvitsisi puuttua ja pahimmillaan aletaan pitämään väkivallan tekijää uhrina ja väkivallan kohdetta syypäänä ongelmaan.
Kirjassa Ilkeät ihmiset sanotaan: "Ei ole oikein, jos perheessä tai työpaikalla hyssytellään ja ymmärretään pahaa ihmistä." Miksi pahaa tekevää pitäisi hyssytellä ja ymmärtää? Pahuus on pahuutta, jota ei tule hyväksyä, eikä sitä tulisi alkaa ymmärtämään. Kun pahantekijää ymmärretään, pahanteon kohde joutuu ymmärtämättömyyden kohteeksi. Pahantekijän paapominen johtaa helposti siihen, että syy pahoihin tekoihin halutaan nähdä tekojen kohteessa. Tämä vain vahvistaa pahantekijää pysymään pahoissa teoissaan. "Kiusaajan hyssyttely on raukkamaista käytöstä.", kirjassa sanotaan. Niin kauan kun asiaa peitellään ja salaillaan, vääryys saa jatkua. Mutta kun paha tuodaan päivänvaloon ja siihen puututaan, tekijä joutuu vastuuseen. "Kiusaaja ei pysty tekemään temppujaan, kun hän on sellaisten ihmisten tiukasti ympäröimänä, jotka panevat hänet vastuuseen teoistaan ja jakavat toisilleen tietoa kaltoinkohtelusta." Hiljaiset hyväksyjät "kääntävät kylmästi katseensa katseensa pois pahasta ja selittävät sen parhain päin itselleen. Näin muualle katsojista tulee osa pahuutta."
Hyssytellään vaan ja ollaan kuin ei oltaisi tietävinäänkään, että ihminen elää väkivallan keskellä, joka voi johtaa jopa hänen kuolemaansa. Itsepetos ja hyssyttely ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että toinen elää hengenvaarassa jatkuvan pelon alaisena. Näin väkivallan tekijä saa jatkaa rauhassa julmuuttaan. Hänen käytökselleen löytyy aina lieventävät syyt ja selitykset, joiden avulla hänen tekojensa syyllisyys siirretään pois hänen harteiltaan ja siirretään väkivallan kohteen niskaan. Syyllisestä tehdään syytön ja uhrista pahantekijä. Itsepetos syvenee ja välinpitämättömyys kasvaa.
Tekijän puolustelu ja uhrin syyllistäminen on osallistumista uhrin kaltoinkohteluun. On väärin sysätä toiselle kuuluva syyllisyys sen niskaan, jota kaltoinkohdellaan! Ikään kuin väärinteon kohde olisi syyllinen toisen väärään tekoon! Nurinkurista vääntelyä. Tällä logiikalla hyväksikäytetty on syyllinen hyväksikäyttöön, kiusattu on syyllinen kiusaamiseen, pahoinpidelty on syyllinen pahoinpitelyyn, raiskattu on syyllinen raiskaukseen, ryöstön kohde on syyllinen ryöstöön, murhattu on syyllinen murhaan ja niin edelleen.
Ihminen ei siis olekaan itse vastuussa teoistaan! Vastuu onkin niillä, joita ihminen kohtelee väärin! Tämän logiikan mukaan oikeuslaitoksemme tekee vakavia rikoksia tuomitessaan rikoksentekijöitä vankilaan. Vankilaan tulisikin tuomita rikoksen uhrit! Luulisi olevan kaikille päivänselvää, että ei se menee näin. Eihän ihminen voi olla vastuussa toisen ihmisen teoista! Silti liiankin moni syyllistyy juuri tällaiseen nurinkuriseen logiikkaan ajatellessaan väkivallan kohteen olevan syyllinen väkivaltaan. He vahvistavat väkivallan tekijän sanomaa: "Olet vain ansainnut kaiken! Olet niin hirveä ihminen, että sinua sietääkin kohdella huonosti! Se on sinulle ihan oikein!" Jokin on todella pahasti vialla, jos muutkin yhtyvät tällaiseen julmaan ajatteluun.
Kun muutkin pitävät väkivaltaa kokevaa syyllisenä väkivaltaan, se riistää tältä viimeisetkin ihmisarvon rippeet ja saa hänet kantamaan moninkertaista syyllisyyttä ja häpeää. Taakka on sietämätön kantaa ja se vain kasvaa, kun väkivallan tekijä sysää toistuvasti syyllisyytensä ja häpeänsä tekojensa kohteen niskaan. Samalla ilkeät sanat murskaavat sisintä ja tuhoavat kohteen persoonaa. Tällaisessa henkisessä helvetissä eläminen nujertaa ihmisen väistämättä. Se on hidas minuuden murha, joka on äärimmäisen tuskallinen. Myrkylliset sanat tuhoavat sisintä hitaasti mutta varmasti. Kaikki voimavarat ovat lopussa ja silti piina vain jatkuu. Kun jopa läheiset ohittavat hänen hätänsä eivätkä näytä lainkaan välittävän hänen kokemuksistaan, se saa hänet uskomaan, että heidänkin mielestä hän on vain ansainnut kaiken väkivallan. Hän on niin arvoton, ettei hänen hätänsä ole edes kuulemisen arvoista. Jos ohittaminen on toistuvaa, se pahentaa asiaa. Vaikenemalla lyödään lyötyä. Ja jos hän silti uskaltaa yrittää kertoa läheisille kokemastaan väkivallasta ja ilmaista hätänsä, hän onkin se, joka loukkaa! Jos hän kertoo jollekin ulkopuoliselle, hän onkin se, joka häpäisee!
Ilmeisesti väkivallan tekijän teot eivät ole loukkaavia ja häpeällisiä, mutta jostain syystä niistä puhuminen on.
Kun väkivallasta vaaditaan vaikenemaan, jotta väkivallan tekijän ja perheen maine ei menisi, silloin uhrataan ihminen tuhottavaksi vain, jotta maine säilyisi ja kulissit pysyisivät pystyssä. Ihmisen henki ja turvallisuus on painoarvoltaan vähäisempi kuin maineen säilyttäminen. Annetaan mieluummin ihmisen tuhoutua kuin maineen. Häpäisjä onkin muka väkivallan kohde, jos hän kertoo väkivallasta kenellekään. Kuinka nurinkurista ajattelua tuo onkaan!
Ei ole häpeällistä, kun väkivaltaa kokenut uskaltaa puhua kokemastaan vääryydestä.
Se on rohkeutta.
Häpeällistä on peitellä ja salailla tuota vääryyttä, jolloin mahdollistetaan sen jatkuminen!
Se on pelkuruutta.
Todellinen häpäisjä on väkivallan tekijä, ei se, joka tuo esiin nuo häpeälliset teot voidakseen saada apua! Häpeä kuuluu yksin sille, joka väkivaltaa harjoittaa. Se ei kuulu perheelle eikä väkivallan kohteelle. Yksin tekijälle kuuluu häpeä ja vastuu. Väkivaltaa ei tule salailla, siitä on puhuttava. Salailu ja vaikeneminen vain mahdollistavat väkivallan jatkumisen ja ihmisen tuhoamisen. On järjetöntä syyttää sitä, joka tuo esiin kokemansa vääryyden. Syy on aina sen, joka vääryyttä tekee.
Eikä vääryyttä tule salailla, se on tuotava päivänvaloon, jotta se voisi loppua! Se olisi kaikkien kannalta paras ratkaisu.
Ei ole Jumalan tahto, että vääryyttä ja pimeyden tekoja peitellään. Ne on tuotava päivänvaloon, jotta niistä voisi vapautua ja ihminen alkaisi katua tekojaan ja voisi ottaa armon vastaan, joka johtaa parannukseen ja mielenmuutokseen. Totuus vapauttaa, vääryyden salailu taas sitoo vääryyden kahleisiin.
Väkivaltainen käytös ei ole mikään pikkusynti, josta ei tarvitse olla huolissaan. Se on hyvin vakava synti, koska se tuhoaa toista ihmistä tarkoituksellisesti. Se tuhoaa myös tekijänsä. Jokin on hyvin pahasti vialla ihmisen elämässä, jos hän kohtelee julmasti niitä, joita hänen tulisi rakastaa. Tällaista syntiä ei tulisi missään nimessä sietää ja hyssytellä! Vaikka väkivalta olisi "vain" henkistä väkivaltaa, sitä ei tule hyväksyä eikä vähätellä. Sehän tuhoaa! Usein ajatellaan, että niin kauan kuin fyysistä väkivaltaa ei ilmene, väkivaltaa ei ole, vaikka todellisuudessa henkinen väkivalta olisikin arkipäivää. Jos henkistä väkivaltaa ei pidetä edes väkivaltana, sehän on sama kuin sanoisi väkivallan kohteelle: "Ei ole väärin tuhota sinua julmilla ja ilkeillä sanoilla. Persoonasi tuhoaminen ei ole edes väkivaltaa. Koska mitään näkyviä vammoja ei ole, ei ole myöskään väkivaltaa." Tällainen on niin vääristynyttä ajattelua, ettei voi kuin ihmetellä. Se mitätöi täysin väkivallan kohteen kokeman henkisen tuhon ja tuskan, ja vielä oikeuttaa sen!
Vaikka henkisen väkivallan aiheuttamat haavat ja tuho eivät olekaan näkyviä, se ei tarkoita, ettei tuhoa olisi tapahtunut. Tuho on todellista. Henkinen väkivalta murentaa itsetunnon, itseluottamuksen, itsearvostuksen, uskon ihmisiin, uskon eämään, uskon rakkauteen, se tuhoaa persoonallisuuden ja vääntää sen kieroon, se myrkyttää ihmisen sisältä ja riistää häneltä ihmisarvon. Vaikka tuho ei ole näkyvää, se on todellista. "Mutta nehän ovat vain sanoja!", joku voi todeta. Sanoillakin voidaan tuhota ihminen. Juuri sanat ovat pahin ase ihmisen sielun ja minuuden tuhoamiseen. Siksi henkistä väkivaltaa ei tule vähätellä!
Raamattukin puhuu paljon henkisestä väkivallasta, sen vaikutuksista ja väkivaltaa harjoittavan mielenlaadusta: "Päästä minut, Herra, pahoista ihmisistä, varjele minut väkivaltaisilta miehiltä, jotka ajattelevat sydämessään pahaa ja joka päivä yllyttävät sotaan. He hiovat kielensä niinkuin käärmeet, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla." Ps.140:2-4 "Kielevä mies ei ole pysyvä maassa; väkivaltaisia ajaa onnettomuus ja iskee iskemistään." Ps.140:12 "Jumala, ole minulle armollinen, sillä ihmiset minua polkevat, joka päivä he sotivat minua vastaan, ahdistavat minua." Ps. 56:2 "Joka päivä he väärentelevät minun sanojani, kaikki heidän ajatuksensa tarkoittavat minulle pahaa. He ahdistavat, he väijyvät minua, he vakoilevat askeleitani, sillä he tavoittelevat minun henkeäni. Hekö pahuudessaan pelastuisivat?"" Ps. 56:6-8 "Minä kuljen murheessani ja huokaan. Koska vihamies huutaa ja jumalaton ahdistaa; sillä he vyöryttävät minun päälleni turmiota ja vihassa minua vainoavat. Sydämeni minun rinnassani vapisee, kuoleman kauhut lankeavat minun päälleni. Pelko ja vavistus valtaa minut, pöyristys peittää minut." Ps. 55:3-6 "Jumalattomien ylpeyden tähden kurja kärsii, takertuu heidän punomiinsa juoniin." Ps. 10:2 "Hän sanoo sydämessään: 'En horju minä, ikinä en joudu onnettomuuteen'. Hänen suunsa on täynnä kirousta, petosta, sortoa; tuho ja tuomio on hänen kielensä alla." Ps. 10:6-7 "Hän murhaa salaa syyttömän. Hänen silmänsä vaanivat onnetonta." Ps. 10:8-9 "Miksi kerskaat pahuudestasi, sinä väkivaltainen? Jumalan armo pysyy alati. Sinun kielesi punoo turmiota, se on kuin terävä partaveitsi, sinä petoksen tekijä. Sinä rakastat pahaa etkä hyvää, sinä puhut valhetta etkä totta. Sela. Sinä rakastat kaikkia surman sanoja, sinä kavala kieli." Ps.52:3-6 "Onko yhteyttä sinun kanssasi turmion tuomioistuimella, jossa väkivaltaa tehdään lain varjolla, ahdistetaan vanhurskaan sielua, ja tuomitaan syylliseksi viaton veri?" Ps. 94:20-21 "Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet. Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, se väistyi hänestä kauas." Ps. 109: 16-17 "Kauan on minun sieluni täytynyt asua niiden seurassa, jotka rauhaa vihaavat. Minä pidän rauhan, mutta jos sanan sanon, niin he ovat sotaan valmiit." Ps. 120:6-7 "Sillä vihollinen vainoaa minun sieluani, hän on ruhjonut minun elämäni maahan ja pannut minut pimeään niinkuin ammoin kuolleet. Minun henkeni nääntyy minussa, sydäntäni kouristaa rinnassani." Ps.143:3-4 "Sillä heidän suussaan ei ole luotettavaa sanaa, heidän sisimpänsä on turmiota täynnä, heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he liukkaasti liehakoitsevat.". Ps 5:10 "Myös varjele palvelijasi julkeilta, älä anna heidän minua hallita." Ps. 19:14 "He vihaavat minua väkivaltaisella vihalla. Varjele minun sieluni ja pelasta minut. Älä salli minun tulla häpeään, sillä sinuun minä turvaan." Ps. 25:19-20 "Kaikkien ahdistajaini tähden minä olen pilkaksi tullut, ylenpalttiseksi pilkaksi naapureilleni, peljätykseksi tuttavilleni; jotka minut kadulla näkevät, pakenevat minua. Minä olen unhottunut ihmisten mielistä niinkuin kuollut, minä olen kuin rikottu astia." Ps. 31:12-13 "Mykistykööt valheen huulet, jotka puhuvat vanhurskasta vastaan röyhkeästi, ylpeästi ja ylenkatseellisesti." Ps. 31:19 "Pahuus tappaa jumalattoman, ja jotka vanhurskasta vihaavat, ne tulevat syynalaisiksi." Ps 34:22
Kun väkivallasta ollaan tietoisia, mutta siihen ei puututa ja siitä jopa vaaditaan vaikenemaan, silloin mahdollistetaan väkivallan jatkuminen. Tavallaan annetaan väkivallan tekijälle lupa jatkaa tuhotoimiaan hiljaisella hyväksynnällä ja tekijää puolustamalla. Näin tuetaan tekijää pysymään tuhon tiellä.
Silloin ei taideta välittää lainkaan väkivallan tekijän sieluntilasta, kun hänen toimintaansa ei puututa eikä hänelle sanota, että hän toimii todella väärin toista ihmistä kohtaan. Ei varoiteta lainkaan iankaikkisen tuhon vaarasta eikä kehoiteta parannukseen. Ennemminkin puolustellaan tämän tekoja ja syytetään väkivallan kohdetta. Väkivalta on aina pimeyden teko, ja jos väkivaltaa vain jatketaan, se sitoo ihmisen yhä syvemmin pimeyteen. Pimeys johtaa lopulta äärimmäiseen pahuuteen ja sielun tuhoon, ellei tekijä käänny ja tee parannusta teoistaan.
Silti ei varoiteta, vaikka tiedetään, että jos tekijä jatkaa yhä väkivaltaa, ei käänny ja tee parannusta, hänelle käy huonosti. Koska hän tuhoaa toista ihmistä tieten tahtoen ja tahallaan, hän rikkoo räikeästi Jumalaa vastaan. Pitkäaikainen, systemaattinen väkivalta ei ole mikään vahinko. Se on tietoista ja tahallista toimintaa, jonka tarkoitus on tuhota toinen ihminen. Hän toteuttaa paholaisen tahtoa. Jos hän pysyy tässä mielenlaadussa, kuinka hän voisi pelastua, kun ei koe edes katumusta eikä tarvetta armoon?
Hän kokee toimivansa oikein ja oikeuttaa väkivallan mitä mielivaltaisemmin syin. Vika on aina väkivallan kohteen, hän on ansainnut kaiken. Ja kun läheisetkin antavat hänen toimia rauhassa, puolustelevat tekijää ja hiljaisella hyväksynnällään mahdollistavat väkivallan jatkumisen, he vain vahvistavat väkivallan tekijän itsepetosta ja näin tukevat häntä pysymään tiellä, joka vie tuhoon.
Ystävää on jopa vaadittu sietämään väkivaltaa kristillisen rakkauden nimissä. "Älkää tehkö pahalle vastarintaa" sanoo Raamattu. Pitäisi vain loputtomiin kääntää toinen poski ja antaa kiltisti tuhota itsensä. Ei saa sanoa vastaan, on vain alistuttava väkivaltaan. Ei saa suojella itseään, ei saa kertoa kenellekään. Pitäisi vain kestää väkivaltaa kuolemaan asti, vastarintaa tekemättä. Tämä on Jumalan Sanan ankaraa väärinkäyttöä! Ei tuo tarkoita, että kristityn tulisi kiltisti antautua väkivallan kohteeksi ja sallia kohdella itseään miten tahansa. Ei uskova ole toisten ihmisten räsynukke, jota saa kohdella mielivaltaisesti. Jumalan tahto ei ole ihmisen alistuminen kaltoinkohteluun eikä ihmisen tuho, vaan pelastuminen ja vapautuminen pahuuden vallasta. Meidän ei tule olla ihmisten orjia, näin sanotaan myös Raamatussa.
Kristityn ei kuulu antautua vääryyden ja julmuuden kohteeksi ja jäädä elämään sellaisiin olosuhteisiin, joissa hänet tuhotaan. Pahaan ei tule vastata pahalla, mutta ei myöskään tule antaa toisten orjuuttaa ja tuhota itseään pahoilla teoilla. Eikä pahaa tule hyväksyä! Itseään pitää voida suojella. Jumala loi meille itsesuojeluvaiston, jota kannattaa ehdottomasti kuunnella. Kenenkään ei kuulu joutua elämään jatkuvien pahojen tekojen ja sanojen kohteena. Sellaista ei voi vaatia Raamattuun vetoamalla! Väkivalta ei kuulu terveisiin ihmissuhteisiin, eikä edes kristityn kuulu elää väkivallan kohteena! Sehän antaisi uskosta osattomille hyvin ikävän kuvan uskovan elämästä ja uskovista ylipäätään. On kaiken kaikkiaan erittäin kummallista, jos kristittyjen parisuhteessa ilmenee väkivaltaa. Näin ei pitäisi olla, jos todella seuraa Jeesusta. Väkivallan käyttämisen parisuhteessa luulisi olevan mahdoton ajatus, jos elää lähellä Jeesusta. Meidän tulisi kirkastaa Jumalaa elämässämme eikä toimia häpeällisesti Hänen nimissään. Koska maailma katsoo elämäämme, sanojamme ja tekojamme, ja peilaa niitä Jeesukseen. He näkevät Jumalan sellaisena kuin he näkevät meidät. Mikään ei häpäise enemmän Jumalan asiaa kuin ihmiset, jotka väittävät tuntevansa Hänet mutta ovat vihaisia, väkivaltaisia, tuomitsevia, armottomia ja ylpeitä. Ja jos kristitty vielä kiltisti alistuu tällaiseen kohteluun parisuhteessaan, se vain pahentaa asiaa.
Koska väkivalta on väärin uskosta osattomienkin suhteissa, miksi se ei olisi väärin uskovien suhteissa? Väkivalta on rikos kaikissa muodoissaan. Ei ole oikein altistaa itsensä toistuvan rikoksen kohteeksi. Jokin on todella pahasti vialla, jos uskovaksi itsensä tunnustava harjoittaa väkivaltaa suhteissaan. Ei ole oikein vaatia ketään sietämään väkivaltaa missään muodossa! Se ei ole raamatullista kristillistä rakkautta. Se antaa huonon kuvan uskosta osattomille, jos kristitty elää väkivaltaisessa suhteessa alistuen kiltisti itsensä tuhoamiseen. Sellainen ei ole rakkautta, vaan rakkauden irvikuva! "Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa", sanoo Raamattu. Eikä ketään voi vaatia rakkauden nimissä sietämään vääryyttä, joka tuhoaa niin kohteen kuin tekijänkin.
Sellaistakin ystävältä on vaadittu, että hänen tulisi vain antaa anteeksi ja sietää toisen heikkoutta (siis väkivaltaa). Hänen siis tulisi sallia persoonansa tuhoaminen anteeksiantoon vedoten. Anteeksiannosta on tullut vaatimus, jota väkivallan tekijä käyttää hyväkseen. Vaikka hän on kuinka antanut anteeksi, väkivalta ei ole loppunut. Anteeksiantoa vaaditaan, vaikka tekijällä ei ole aikomustakaan parantaa tapojaan. Anteeksiantoon vedoten myös vaaditaan sietämään väkivaltaa. Tämä on anteeksiannon väärinkäyttöä!
Eikä saisi lainkaan ilmaista loukkaantumista eikä vihaa, pitäisi vain tukahduttaa tunteensa. Jos väärinkohtelu herättää tervettä suuttumusta, se on olevinaan anteeksiantamattomuutta. Anteeksiannon nimissä tukahdutetaan toinen ihminen. Pitäisi antaa anteeksi kaikki yhä uudestaan ja sietää kaltoinkohtelua, vaikka toisella ei ole aikomustakaan parantaa tapojaan. Eikä siitä saisi edes suuttua! Tällainen juurikin saa aikaan katkeroitumista. Kun ei saa ilmaista tervettä vihaa eikä loukkaantumista, vaan joutuu painamaan kaikki tunteensa alas, se saa aikaan katkeruutta. Näin anteeksianto on kääntynyt päälaelleen. Juuri tukahdutettu viha katkeroittaa ihmisen.
Anteeksiannosta on tullut vallankäytön väline, johon vedoten alistetaan ja pakotetaan sietämään mielivaltaa ja vaaditaan jopa tukahduttamaan omat tunteet! Väkivallan tekijä kyllä saa purkaa saatanallista raivoaan, mutta kohteella ei ole edes oikeutta loukkaantua eikä ilmaista tervettä suuttumusta!
Todellinen anteeksianto ei hyväksy vääryyttä ja sen tulisi johtaa parannuksen tekemiseen. Anteeksianto ei edellytä sitä, että toisen tulisi yhä vain jäädä ympäristöön, jossa häntä satutetaan yhä uudestaan. Anteeksianto ei tarkoita loputonta kaltoinkohtelun sietämistä. Se ei ole alistumista, nöyristelyä tai suostumista uusien loukkausten kohteeksi! Itsestään täytyy voida huolehtia ja suojautua sellaisilta asioilta, jotka tuhoavat itseä. Se ei ole väärää itsekyyttä vaan tervettä itsesuojelua. Kukaan ei saa murtaa eikä murskata toista ihmistä.
Anteeksiantoon kuuluu loukkaantumisen aiheuttaman vihan ilmaiseminen rakentavalla tavalla. Anteeksiannon prosessissa rakentava viha auttaa asettamaan terveitä rajoja, mikä kuuluu ihmisen kasvuun. Meillä on oikeus suojella itseämme. On oikein ilmaista tervettä suuttumusta ja sanoa: "Nyt riittää!" Maahan poljetullakin on oikeus asettaa terveitä rajoja ja suojella itseään. On pidettävä riittävä turvaväli ihmiseen, joka satuttaa. Se on luonnollinen osa ihmisen kasvua, ettei anna enää kohdella itseään miten tahansa ja oppii suojelemaan itseään pitämällä kiinni rajoistaan. Nöyryytetyn itsearvostus alkaa palata juuri rakentavan vihan kautta. Sen avulla omat rajat alkaa löytyä ja vuosien tukahdutettu viha tulee vihdoinkin käsitellyksi. Vihan käsittely on tärkeä osa anteeksiannon prosessissa!
Anteeksianto ei ole loukkausten vähättelyä eikä kieltämistä. Eikä anteeksianto ole mikään muistin pyyhkivä ihmelääke. On järjetöntä vaatia ihmistä unohtamaan anteeksiannon nimissä! Unohtaminen on mahdotonta. Vaikka koetut asiat jäävät mieleen, anteeksiannon avulla ne eivät enää hallitse ihmistä samaan tapaan kuin ennen. Vaikka asioita ei voi unohtaa, niihin oppii suhtautumaan uudella tavalla anteeksiannon myötä. Anteeksianto ei myöskään tarkoita, ettei asiasta saisi enää koskaan puhua. Mitä vakavampi loukkaus on kyseessä, sitä enemmän sitä tarvitsee käsitellä. Asioiden käsittely rakentavalla tavalla ei ole anteeksiantamattomuutta! Anteeksiantoon kuuluu asioiden rehellinen kohtaaminen ja käsittely. Anteeksianto on prosessi, joka on yksilöllinen ja jokaiselle olisi annettava tilaa tähän prosessiin.
Anteeksianto ei ole vihan kieltämistä eikä tunteiden tukahduttamista. Vihastuminen on luonnollinen reaktio huonoon kohteluun. Vihan kieltäminen ja tukahduttaminen on epäterve reaktio, joka katkeroittaa ihmisen. Vihaa täytyy voida ilmaista rakentavasti! Anteeksiannon valinnut ei yleensä haluakaan ilmaista vihaansa tuhoavalla tavalla. Silloin hän toimisi samoin kuten loukkaajansa, eikä se olisi hyödyllistä. Vihan tunne auttaa rajojen asettamisessa, eikä ole väärin ilmaista vihaa rakentavasti.
Anteeksianto ei tarkoita alttiiksi asettautumista uusille loukkauksille. Anteeksianto ei tarkoita sinisilmäistä luottamista henkilöön, joka ei ole luottamuksen arvoinen. Kun toinen yhä vain satuttaa, on viisasta ottaa etäisyyttä ihmiseen, joka on vaaraksi fyysiselle tai psyykkiselle terveydellemme. Anteeksianto ei ole suostumista väkivallan kohteeksi. Eikä anteeksiannon nimissä saa vaatia ketään sietämään loputtomiin toistuvaa haavoittamista! Anteeksiantoa ei saa vääristää vääryyden välineeksi!
Ystävää on myös kehoitettu kiltisti alistumaan miehen mielivaltaiseen tahtoon Raamattuun vetoamalla: "Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset". Tässäkin lauseen loppu unohtuu. Lauseen loppu kuuluu: "niin kuin sopii Herrassa." Olen varma, ettei Herralle sovi sellainen alamaisuus, joka on väkisin pakotettua tylyä alistamista, mitätöintiä, halveksuntaa ja kaltoinkohtelua. Vaimon kuuluisi voida olla alamainen vapaaehtoisesti, ei väkisin alistaen hänet mielivallan orjaksi. Väkivalta ei kuulu raamatulliseen parisuhteeseen! Miehen olisi oltava turvallinen, rakastava ja luotettava, jotta vaimo voisi olla hänelle alamainen. Miehen tulisi myös kunnioittaa vaimoa ja pitää häntä suuressa arvossa, ei mitätöidä häntä ja tuhota hänen itsetuntoaan ja persoonallisuuttaan. Aito rakkaus ei halua tuhota, alistaa, nujertaa ja mitätöidä. Jokin on vialla, jos näin ei ole. Julmuuteen ja kaltoinkohteluun ei kuulu alistua. Se johtaisi vain tuhoon. On syytäkin paeta, jos joutuu kokemaan väkivaltaa. Itsesuojelu ei ole väärin, se on terve reaktio! On hulluutta vaatia naista alistumaan miehelle, joka kohtelee tätä väkivaltaisesti. Se on sama kuin sanoisi: "Anna toisen tuhota itsesi vastustelematta, kestä kiltisti kuolemaan asti." Ketään ei voi vaatia alistumaan sellaiseen helvettiin! Se tuhoaisi kahden ihmisen elämän. Väkivallan tekijä tuhoaa yhtä lailla itseään kohdellessaan toista julmasti. Sellaista ei voi hyväksyä! Usein väkivalta on enimmillään henkistä väkivaltaa, ja kun se saa jatkua aikansa, mukaan tulevat myös muut väkivallan muodot. Väkivalta tulee meneään yhä vain pahemmaksi, ellei siihen puututa. Se ei pysy vakiona, vaan menee yhä vain raaemmaksi ja saattaa lopulta johtaa jopa murhaan. Kaikki alkaa henkisestä väkivallasta. Ihmisen voi tuhota jopa pelkillä sanoilla!
Usein henkistä väkivaltaa vähätellään, koska ei ymmärretä sen vakavuutta. Henkinen väkivalta on pahinta. Mustelmatkin paranevat nopeammin kuin henkiset haavat, jotka on sivallettu julmilla ja armottomilla sanoilla. Vaikka henkisen väkivallan jäljet eivät näy ulospäin, sen vakavuutta ei tulisi vähätellä! Henkinen väkivalta tuhoaa ihmisen minuutta, sitä ydintä, joka on tärkein alue ihmisessä. Jos tämä ydin tuhotaan, minuus murskataan, ihminen ei enää voi elää ns. normaalia elämää. Kuinka voisi, koska hänet on tuhottu henkisesti? Hänen persoonallisuutensa on vääristetty rumasti kieroon ja hänen minuutensa on poljettu maan rakoon toistuvasti, eikä ihminen kestä sellaista loputtomiin. Hänelle on annettu vuosien ajan hyvin rumaa ja vastenmielistä kuvaa itsestään, häntä on kohdeltu kuin arvotonta roskaa, häntä on piinattu ja piinattu, eikä hänen avunhuutojaan ole kuultu, vaan hänet on jätetty yksin tuon julman kidutuksen keskelle. Lopulta jäljelle on jäänyt pelkkä tuhottu ihmisraunio, jonka rikkinäisyyttä muut ihmettelevät eivätkä ymmärrä, mistä se johtuu. Kun muut eivät ymmärrä särkymisen syitä, sekin saa ihmisen kokemaan itsensä huonoksi. Vielä pahempaa on, jos tätä vielä syyllistetään särkymisestään, ikään kuin hän olisi itse itsensä rikkonut.
Ihmisen psyyke ei hajoa ilman syytä. Ihminen ei tule hermoraunioksi aiheetta. Jos ihminen on enää pelkkä hermoraunio, silloin hänelle on tehty jotain todella julmaa, jotain niin sietämättömän kamalaa, että ihminen on enää vain varjo itsestään, persoona täysin riekaleiksi revitty. Hänet on murhattu hitaasti henkisesti. Ihminen ei mene rikki ilman syytä. Tuholle on aina tekijä. Väkivalta on aina otettava vakavasti. On aina otettava vakavasti, kun joku uskaltaa kertoa kokemastaan väkivallasta. Ei ihminen yrittäisi kertoa väkivallasta, jos sitä ei olisi! On hirveää, jos piinatun ihmisen hätähuudot ohitetaan eikä häntä uskota!
Usein väkivallan tekijä leimaa väkivallan kohteen hulluksi toisten silmissä, jotta kukaan ei uskoisi tämän kokemuksia. Hulluksi leimaaminen on helppoa, koska kohde on jo valmiiksi hajalla. Samoin tekijä usein vääntää asiat kieroon niin, että väkivallan kokija olisikin se syyllinen ja pahantekijä. Vika on hänessä, ei tekijässä! Tekijä vetää taitavasti uhrin viitan ylleen ja valittaa läheisilleen, kuinka kamalan vaikea puoliso hänellä on kun se on niin hermoheikko. Tekijä saattaa syyttää uhriaan omista teoistaan jopa toisille. Tämä saa niskaansa kaksinkertaisen syyllisyyden toistenkin silmissä ja jopa toiset saattavat alkaa pitä häntä syyllisenä tekoihin, joita hän ei ole tehnyt. Väkivallan tekijä antaa vaivatta toisillekin valheiden vääristämän kuvan väkivallan kohteesta. Hän tekee sen vielä todella taitavasti näyttäytyen muille niin mukavana ja suorastaan pyhimyksenä, vaikka onkin kahden kesken kuin itse paholainen. Tämä näytelmä menee usein läpi liiankin helposti. Uhrin viitta liehuen ja syyttömältä näyttäen väkivallan tekijä mustamaalaa tekojensa kohteen täysin häpeämättömillä valheilla. Liian helposti hän saa muutkin uskomaan, että väkivallan kohde on vain hermoheikko hullu, jonka puheita ei kannata ottaa vakavasti. Hän manipuloi muut ohittamaan väkivallan kohteen hädän ja saa heidät suhtautumaan tähän alentuvasti kuin vajaamieliseen hulluun. Näin tekijä saa muutkin mukaan kohteen tuhoamiseen näiden sitä tietämättä. Mitä useampi alkaa pitää väkivallan kohdetta hulluna, sitä helpommin väkivallan kohde alkaa itsekin uskoa olevansa hullu. Vääristynyt palaute vääristää ihmisen, varsinkin jos sitä tulee usealta suunnalta.
Näin kieroa manipulointia on hyvin vaikea tunnistaa, jos ei ole tietoinen väkivaltaisten suhteiden dynamiikasta ja väkivallan tekijöiden toimintatavoista. On hämmästyttävää, kuinka väkivallan tekijät ympäri maailmaa käyttävät täysin samoja keinoja ja taktiikoita jopa sanamuotoja myöten! On kuin heillä olisi jokin yhteinen ohjekirja väkivallan harjoittamiseen. Samasta lähteestä tuo kaikki tuleekin: paholaisesta. Ne ovat paholaisen tyypillisiä toimintatapoja. Paholainen on se, joka haluaa tuhota ja vääristää ihmiset. Tätä tuhoviettiä toteuttavat ihmiset, jotka ovat antaneet elämässään tilaa saatanalle. Kun saatana saa vähänkin tilaa, se ottaa pian kaiken tilan. Synnin kautta se saa sijaa ihmiseen ja sen kautta se ihmistä turmelee ja saa ihmisen turmelemaan toisia. Saatana nauttii päästessään tuhoamaan Jumalan siunaamia ihmissuhteita. Kun suhteessa on väkivaltaa, se kertoo, että siellä perkele vaikuttaa. Eikä siitä voi syyttää väkivallan kohdetta. Ei kukaan voi olla vastuussa toisen ihmisen teoista. Jokainen on itse vastuussa omasta toiminnastaan.
Joka kohtelee toista julmasti sanoin ja teoin, on itse syyllinen toimintaansa. On järjetöntä syyttää väkivallan kohdetta väkivallasta! Usein sanotaan: "Molemmissa täytyy olla vikaa." Kyllä kumpikin on viallinen ja syntinen, mutta mikään ei oikeuta toisen väkivaltaista kohtelua. Väkivalta on aina rikos ja siitä on vastuussa vain se, joka päättää kohdella toista väkivaltaisesti. On julmaa vihjailla rikoksen kohteelle, että hän olisi jotenkin syyllinen rikokseen, joka hänelle on tehty! Toistuvasti vieläpä. Kun väkivallan kohteelle vihjataan, että hän on jotenkin osallinen tai syyllinen siihen, kun häntä kohdellaan julmasti, se on sama kuin sanoisi rikoksen uhrille: "Vika on sinussa. Olet itse aiheuttanut tämän. Ehkä olet jopa ansainnut kaiken!" Ja näin syyllisyys siirtyy väärän ihmisen niskaan. Ja todellinen tekijä pääsee vastuustaan ja saa jatkaa rauhassa tuhotoimiaan.
Ystäväni on jo pitkään ollut yksin tuskan keskellä. Hän on murtunut ja kokee itsensä täysin arvottomaksi. Hän on joutunut uskonkriisiin kohdattuaan "kristillistä rakkautta", joka
- Vaatii Raamattuun vedoten alistumaan miehen mielivaltaan ja sietämään väkivaltaa ja persoonansa tuhoamista.
- Ohittaa toistuvasti hänen hätänsä ja hylkää hänet yksin kaiken tuskan keskelle. Hän kokee muuttuvansa näkymättömäksi aina kun hän yrittää kertoa kokemastaan väkivallasta. Hätä kaikuu kuuroille korville.
- Hiljaisesti hyväksyy väkivallan jatkumisen ja puolustelee tekijää: siis hyväksyy ilmeisen vääryyden ja mahdollistaa sen jatkumisen! Eikä kehoita tekijää luopumaan vääryyden teoistaan, ei ohjaa parannukseen, vaan ennemminkin puolustelee tekijää, ja näin tukee häntä pysymään vääryyden teoissaan.
- Ei kuule hänen avunhuutojaan eikä usko hänen kokemuksiaan: hänen hätänsä ja kokemuksensa eivät ole edes uskottavia toisten silmissä! Kärsivä jätetään kylmästi yksin kärsimään ja lisäksi häntä pidetään hulluna ja syyllisenä kärsimykseensä, siis toisen ihmisen harjoittamaan väkivaltaan.
- Vaatii häntä vaikenemaan kaikesta kokemastaan eikä suvaitse vääryyden paljastumista senkään uhalla, että väkivaltaa kokenut jää täysin yksin ja vaille apua elämään jatkuvassa hengenvaarassa. Vaikenemisen vaatimus voi pahimmillaan johtaa hänen kuolemaansa.
- Antaa ymmärtää, että jos hän kertoo väkivallasta ulkopuolisille, hän häpäisee perheen, vaikka todellisuudessa väkivallan tekijä on häpäissyt itsensä, ja vain itsensä, koska ei perhe ole syyllinen toisen tekoihin. Maine menee ihmisen hengen, terveyden ja turvallisuuden edelle.
- Pitää pahantekijän puolia eikä ole sorretun puolella. Sorretun niskaan sysätään väkivallan tekijän syyllisyys ja häpeä, jopa vastuu. Väkivallan tekijästä tehdään uhri ja väkivallan kohteesta syyllinen. Sorretun tuska torjutaan ja syyllistetään jo valmiiksi syyllistettyä.
- Uskoo syyttömän syylliseksi toisen tekoihin ja uskoo väkivallan tekijän valheita sokeasti. Näin vahvistetaan väärintekijää pysymään vääryydessään ja autetaan musertamaan murtunutta.
- Antaa väkivallan tekijän jatkaa tekojaan eikä edes yritä ohjata tätä parannukseen! Syntisen annetaan pysyä synnissään ja paaduttaa sisintään yhä enemmän, ja silti luullaan tämän olevan pelastuksen tiellä! Tuetaan siis toista pysymään tuhon tiellä itsepetoksen voimalla.
- Sulkee silmänsä ja korvansa hädässä olevalta ja on kuin tätä ei olisikaan: on kuin hän olisi se ongelma, eikä se, joka häntä kaltoinkohtelee. Kun toisen tuska ja hätä ohitetaan, samalla omaa sydäntä kovetetaan ja omatunto korruptoidaan.
- Vähättelee väkivaltaa, joka on jo aiheuttanut suurta tuhoa sen kokijaan. Vähättelee myös sitä tuskaa, jota hän kokee eikä ota tätä vakavasti.
- Pitää häntä loukkaajana kun hän kertoo väkivallasta, mutta ohittaa tämän kokemat rajut loukkaukset. Ei ajatella, kuinka loukkaavaa se on ollut väkivallan kohteelle, mitä hän on joutunut kokemaan. Ja kuinka loukkaavaa on sekin, kun häntä vaaditaan vaikenemaan ja sietämään jatkuvia loukkauksia.
- Näkee väkivaltaa kokeneen muita huonompana, syyllisenä, epäuskottavana, kajahtaneena, mielisairaana, eli siis väkivallan tekijän valheiden vääristämänä. Tämän vuoksi hänet on helppo ohittaa. Pahimmillaan häntä aletaan vähätellä ja mitätöidä, oudoksua ja paheksua.
- Peittelee ja salailee pimeyden tekoja eikä halua tuoda niitä valkeuteen eikä kohdata niitä totuudessa. Näin pidetään vääryyttä voimassa ja samalla suhtaudutaan välinpitämättömästi vääryyden kohteen kärsimykseen.
Ystäväni sanoi minulle: "Jos tämä on kristillistä rakkautta, en halua olla siitä osallinen!"
Ymmärrän hyvin häntä. Kauhistuin, kun hän luetteli näitä asioita. Totesin, ettei tämä ole sitä, mitä kristillisen rakkauden tulisi olla. Näin vääristynyt "kristillinen rakkaus" saattaa pahimmillaan ajaa toisen ihmisen luopumaan uskostaan! Kun uskovatkin hylkäävät väkivaltaa kokeneen näin kylmästi ja samalla vaativat häntä Raamattuun (väärin) vedoten alistumaan julmaan kohtaloonsa, ei ole ihme, että ihminen ajautuu uskonkriisiin. Vähemmästäkin kuva Jumalasta ja uskovista vääristyy. Kun muutkin pitävät häntä syyllisenä kokemaansa kaltoinkohteluun ja ohittavat hänen hätänsä, hänen taakkansa on käynyt sietämättömäksi kantaa. Jopa itsemurhasta on tullut varteenotettava vaihtoehto. Epätoivo voi ajaa epätoivoisiin tekoihin. Kun kukaan ei kuule hätähuutoja ja helvetti vain jatkuu, kuolemakin alkaa näyttäytyä houkuttelevalta. Eihän hänellä ole arvoa toisten silmissä, hänen hätänsäkin voi tuosta vain ohittaa. Hänestä on tullut hylkiö, jonka hätää ei tarvitse ottaa vakavasti. Hänen tulisi vain sietää väkivaltaa kuolemaansa asti, yksin. "Nopea kuolema olisi parempi kuin tällainen hidas kiduttaminen", ystäväni miettii. Eikä saisi kertoa kenellekään väkivallasta. Ei, vaikka perhe ei siihen puutu eikä yritä auttaa. Suljetaan silmät, ohitetaan ja vähätellään, ei haluta uskoa, vaikka toinen on jo itsemurhan partaalla. Tällainen kuvio on liiankin yleinen väkivaltaa kokevien ihmissuhteissa. Koska väkivallan tekijöillä on sama toimintakaava, se vaikuttaa myös läheisten toimintaan, jotka uskovat tekijän valheet ja manipuloinnin.
Tällainen reagointi väkivaltaa kokeneeseen ei ole pahantahtoista, vaan ymmärtämätöntä. He eivät tiedä, mitä tekevät.
Kun väkivallan tekijää uskotaan liian sinisilmäisesti, se johtaa usein juuri tällaiseen toimintamalliin. Varsinkin, jos tekijä on sukua. Veri on vettä sakeampaa, ja siksi se myös sokaisee niin helposti.
Eihän kukaan haluaisi uskoa, että oma sukulainen kohtelee toista väkivaltaisesti parisuhteessa. Mutta vaikka sitä ei haluaisi uskoa, se olisi otettava aina vakavasti, kun joku rohkaistuu kertomaan kokevansa väkivaltaa. Voi mennä vuosia, ennen kuin väkivaltaa kokeva uskaltaa kertoa tilanteesta, ja jos hänet ohitetaan kun hän vihdoinkin kertoo, se on äärimmäisen haavoittavaa ja tuhoisaa. Ohittajat tavallaan jatkavat ja vahvistavat väkivallan tekijän mitätöintiä ja ilmaisevat pitävänsä toisen tuskaa täysin arvottomana. Asiaa pahentaa sekin, jos väkivaltaa kokevalle vihjaillaan, että hänessä täytyy olla jotain vikaa, ikään kuin hän olisi itse aiheuttanut väkivallan ja olisi jopa ansainnut sen oman viallisuutensa vuoksi. Vaikka ihminen olisi kuinka vajavainen ja viallinen, mikään hänessä oleva piirre tai ominaisuus ei oikeuta toista kohtelemaan häntä väkivaltaisesti! Väkivallan tekijä on aina itse vastuussa toiminnastaan, eikä hänelle kuuluvaa syyllisyyttä ja vastuuta voi alkaa vierittämään väkivaltaa kokeneen niskaan. Se olisi todella julmaa ja väärin. Tekijä on jo syyllistänyt kohdettaan aivan liikaa. Jos muutkin tähän ryhtyvät, taakka käy aivan liian raskaaksi.
Raamattu kehoittaa: "Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis." Hebr. 13:3 Väkivaltaisissa oloissa eläminen on kuin eläisi vangittuna mielivallan keskellä, sidottuna näkymättömiin kahleisiin, joista on vaikea vapautua. Pelossa eläminen vie kaikki voimat ja vaikka kuinka yrittäisi miellyttää toista, mikään ei kelpaa. Aina löytyy syy julmuuteen. Syy voi olla aivan mikä tahansa, täysin arvaamaton pikku juttu, josta syttyy hirveä viha, jota on vaikea edes käsittää, koska ei edes tiedä, mistä se johtuu. Olipa niin tai näin, on jatkuvasti väärinpäin. Jatkuva varuillaan oleminen, omien sanojen, tekojen, olemisen, ilmeiden, eleiden ja liikkumisen varominen on äärimmäisen uuvuttavaa orjuutta. Vaikka kuinka yrittäisi parhaansa, silti pian taas räjähtää ja armottomuus tulee kuvioihin. Väkivalta on aina yksipuolinen ratkaisu, joka perustuu mielivaltaan. Tekijä on siitä yksin vastuussa. Usein väkivallan tekijä kokee oikeudekseen kohdella toista julmasti. Kohde muka vain ansaitsee sen. Tällaisissa oloissa alkaa kokea olevansa täysin viallinen, huono, arvoton, kelpaamaton, surkea, mitätön, halveksittava, vastenmielinen, vihattava ihminen.
Kuva itsestä vääristyy täysin ja lopulta kokee olevansa niin kamala, että olisi parempi kuolla pois. Varsinkin, jos väkivallan tekijä kehoittaa toistuvasti itsemurhaan. Tällainen on julmaa persoonan tuhoamista. Se on henkistä kidutusta, jossa pelko on läsnä niinäkin hetkinä, kun "menee taas hyvin", hetken aikaa. Silti tietää, että hyvä hetki ei kauan kestä ja pian taas räjähtää. Hyvän ja pahan vaihtelu on hirveää. Se rikkoo mieltä tehokkaasti, kun elämä kulkee ääripäästä toiseen eikä koskaan arvaa, mistä viha syttyy seuraavaksi. Sen vain tietää, että pian viha syttyy. Äkkiarvaamatta. Vaikka tahtoisi paeta, se on vaikeaa. On kuin näkymättömät kahleet sitoisivat pysymään tässä helvetissä, jonka olisi pitänyt olla koti. Kodista on tullut julmuuden vankila, jossa sielu revitään riekaleiksi ja persoona vääristetään rumasti kieroon. Myös keho saa osansa, samoin seksuaalisuus. Väkivalta tuhoaa ihmisen hyvin kokonaisvaltaisesti.
Kenenkään ei kuuluisi joutua elämään olosuhteissa, jossa hän joutuu kokemaan jatkuvaa arvottomuutta, surkeutta, kelvottomuutta, huonoutta, riittämättömyyttä, pelkoa, epätoivoa, mitätöintiä, halveksuntaa, vihaa, julmuutta ja syyllisyyttä, vieläpä kuullen toistuvasti, että hän vain ansaitsee kaiken tuon hirveyden! Sellainen ympäristö tuhoaa ihmisen väistämättä. Ja kun tuhon tekijä on vielä erittäin läheinen ihminen, se aiheuttaa sitäkin syvemmät haavat.
Se, mitä ihmiset joutuvat kokemaan väkivaltaisissa suhteissa, on jotain niin raakaa ja julmaa, että sitä on monien vaikea edes uskoa. Mutta kukaan ei keksisi sellaisia hirveyksiä tyhjästä. Eihän sitä voisi eikä haluaisi edes kuvitella, että kukaan, joka rakastaa, kohtelisi rakkautensa kohdetta niin julmasti. Rakkaus kun ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Mutta kun ihminen tekee lähimmäiselle pahaa, se kertoo, ettei rakkautta ole. Rakkaus ei traumatisoi eikä tuhoa ihmistä. Pahuus tuhoaa ja traumatisoi. Ihminen ei tuhoudu ilman syytä. Jos kaikki olisi hyvin, ei kenellekään tulisi edes mieleen kertoa mitään niin hirveää. Jos väkivaltaa ei olisi, siitä ei olisi aihetta puhua. On ylipäätään hyvin vaikeaa edes rohkaistua kertomaan kokemastaan väkivallasta. Jos vihdoinkin uskaltaa kertoa, ja tuleekin torjutuksi, eikä edes haluta uskoa, se on todella lannistavaa. Jos vielä annetaan ymmärtää, että "sinussa täytyy olla myös vikaa", se nujertaa entisestään ja jättää epätoivon valtaan.
Toisen hädän ohittaminen on kylmää touhua. Siinä joutuu väkisinkin kovettamaan sydämensä toisen hädältä. Ja sellainen paaduttaa ihmistä. Siinä kun samalla mitätöi toista ihmistä ja tämän kokemaa tuskaa. Silloin kovettaa sydämensä ja omatunto alkaa korruptoitua.
Kun väkivallan kohteen hätä ja kokemukset ohitetaan, samalla hiljaisesti hyväksytään se, kuinka häntä kohdellaan. Vaientamalla itsensä, sulkemalla silmänsä ja hyväksymällä väkivallan hiljaisesti ihminen korruptoi oman sielunsa. Se ei kannata.
Kun ilmeinen vääryys tulee tietoon, sitä ei tulisi ohittaa. Eikä sitä tulisi hyssytellä eikä vaatia vaikenemaan siitä. Vai onko todella oikein vaieta vääryydestä, samalla hiljaisesti hyväksyä sen jatkuminen jopa toisen ihmisen hengen ja terveyden kustannuksella? Onko oikein vaieta ja olla kuin ongelmaa ei olisikaan, vaikka samalla nähtäisi omin silmin, kuinka väkivallan kohde on mennyt rikki ja traumatisoitunut? Onko oikein suojella väkivallan tekijää, joka kaikessa rauhassa tuhoaa toista ihmistä tehden hänestä lopulta pelkän ihmisraunion tai jopa ruumiin? Onko oikein vaatia väkivaltaa kokevaa vaikenemaan kaikesta kokemastaan ja samalla vaatia häntä kestämään kaikki yksin? Häntä vaaditaan pitämään kokemansa kauheudet omana tietonaan ja näin hänet sidotaan traumaansa. Eihän hän voi käsitellä kokemuksiaan, jos ei voi kertoa niistä kenellekään. Ja se vain pahentaa trauman vakavuutta ja moninkertaistaa tuskaa. Niin kauan kuin väkivallalta suljetaan silmät ja sitä hyssytellään, se saa jatkua, ja se menee ajan myötä yhä vain pahemmaksi. Onko se muka rakkautta, kun hiljaisesti hyväksytään toisen ihmisen julma kohtelu? Onko se rakkautta, kun ohitetaan toisen hätähuudot ja hylätään tämä kylmästi, kun hän yrittää kertoa kokemastaan väkivallasta? Onko se rakkautta, kun vaaditaan vaikenemaan ilmeisestä vääryydestä, joka tuhoaa ihmistä? Ei ole! Se on välinpitämättömyyttä ja sydämen kovuutta.
Kristillinen rakkaus ei ole välinpitämättömyyttä toisen kokemalle vääryydelle! Vääryys otetaan aina vakavasti, koska se tuhoaa niin tekijänsä kuin kohteenkin.
Kristillinen rakkaus ei ohita kärsivän hätää eikä vaikene vääryydestä. Eikä myöskään vaadi vaikenemaan vääryydestä.
Kristillinen rakkaus on aina sorretun puolella vaikka sortaja olisikin läheinen ihminen.
Kristillinen rakkaus ei peittele pimeyden tekoja vaan tuo ne valkeuteen ja jopa nuhtelee niistä, jotta tekijä tulisi parannukseen.
Kristillinen rakkaus ei puolustele vääryyden tekijää, koska se olisi samalla vääryyden puolustamista. Vaikeneminen ja hyssyttely on asettumista vääryyden puolelle, eikä kristillinen rakkaus voi olla pahuuden hangaround-jäsen, vääryyden jatkumisen hiljainen hyväksyjä ja mahdollistaja.
Kristillinen rakkaus ottaa aina ihmisen hädän vakavasti eikä vähättele tai ohita toisen kokemuksia, hätää ja tuskaa. Kärsivä ei ole häirikkö, jonka voi kylmästi ohittaa!
Kristillinen rakkaus ei syytä kaltoinkohdeltua kaltoinkohtelusta, syyllisyys kuuluu aina teon tekijälle. Kristillinen rakkaus ohjaa syyllisyyden aina oikeaan kohteeseen, jotta se voisi johtaa parannukseen. Väärää syyllisyyttä ei lisätä toiselle, vaan hänet vapautetaan väärän syyllisyyden taakasta.
Kristillinen rakkaus ei vähättele väkivaltaa, ei henkistäkään väkivaltaa, vaan ottaa aina toisen ihmisen tuhoamisen vakavasti.
Kristillinen rakkaus arvostaa Jumalan kuvaksi luotua persoonaa, ja ymmärtää, kuinka vakava rikos on tuhota toisen ihmisen persoona, jopa vain sanoilla.
Kristillinen rakkaus ei hyväksy minkäänlaista kaltoinkohtelua eikä puolustele pahantekijöitä. Jos pahantekijää puolustellaan, samalla puolustellaan myös pahoja tekoja ja annetaan hyväksyntä sille, että pahantekijä pysyy pahoissa teoissaan.
Kristillinen rakkaus ei vaadi sietämään kaltoinkohtelua Raamattuun vetoamalla. Väkivaltainen suhde ei ole puolustettavissa Raamatulla! Ketään ei saa vaatia alistumaan väkivallan kohteeksi!
Vai opettiko Jeesus meitä näin: "Kun kohtaatte vääryyttä kokevan lähimmäisen, ohittakaa hänen hätänsä ja jättäkää hänet yksin kärsimään. Kovettakaa sydämenne kärsivän hädältä, ei hän ole apunne arvoinen. Pitäkää häntä syyllisenä siihen, kuinka häntä kohdellaan. Älkää uskoko häntä, uskokaa väärintekijää. Vaatikaa vaikenemaan vääryydestä, näin estätte avun saamisen ja nujerratte lisää nujerrettua. Peitelkää pimeyden teot, älkää antako totuuden tulla ilmi. Puolustakaa vääryyden tekijää, jotta hän ei tulisi katumukseen älkääkä vain ohjatko häntä parannukseen teoistaan. Antakaa hänen tuhota itsensä ja toinen ihminen, olkaa kuin ongelmaa ei olisikaan! Olkaa välinpitämättömiä, antakaa pahuuden jatkua täyteen mittaansa asti."
Jeesus ei todellakaan opettanut meitä näin! Kuulostaa enemmän paholaisen puheelta. Jeesuksen opetus ja asenne oli täysin päinvastainen.
Jeesus ei koskaan salaillut eikä peitellyt vääryyttä vaan toi sen esiin armossa ja totuudessa. Hän toi valkeuteen pimeyden teot ja paljasti pimeyden tekojen lähteen: saatanan. Jeesus ilmaisi selkeästi sen, että ketä ihminen palvelee, sen tekoja hän toteuttaa. Herransa tahtoa ihminen noudattaa. Jeesus kertoi myös, mikä on ihmisen määränpää, jos hän pysyy pimeyden teoissa eikä käänny niistä: helvetti. Se on niin vakava asia, että Jeesus varoitti siitä toistuvasti. Jeesuksen esimerkki todistaa, ettei vääryyttä tule vähätellä eikä hyssytellä. Se voi johtaa ihmisen iankaikkiseen tuhoon. Kristitty ei voi elää laittomuudessa eikä usko voi säilyä jatkuvan tahallisen pahanteon rinnalla. Väkivalta ei kuulu kristityn elämään. Jokin on pahasti vialla, jos Jumalan palvelija on väkivaltainen rakkaitaan kohtaan. Jeesus varoitti, mikä on pahojen palvelijoiden kohtalo, elleivät he käänny ja tee parannusta. Pahan palvelijan tekoihin kuului myös väkivalta:
"Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille." Luuk. 12:45-46
Tämä tulisi ottaa äärimmäisen vakavasti, sillä Jeesus ei valehtele. Jos ihminen elää pahoissa teoissa, pahuus tuhoaa hänet ellei hän luovu pahuudestaan. Pahat sanat ja teot tulevat pahasta sydämestä, ja jokin on todella pahasti vialla, jos kristityn nimeä kantavalla on tällainen sydän. Sydämen kyllyydestä suu puhuu ja jos sanoilla hakataan toinen maan rakoon, väännetään toisen persoona kieroon, valehdellaan ja manipuloidaan häpeämättömästi, se kertoo, ettei ihmisen sydän ole oikeassa suhteessa Jumalaan. Väkivaltainen käytös todistaa ihmisen elävän kaukana Jumalasta. Jumalan palvelija ei tahdo tuhota toista ihmistä! Se on hänelle kauhistus. Julmuus ja väkivalta ei kuulu uskovan elämään. Jopa monet uskosta osattomatkin kauhistuvat tällaista käyttäytymistä!
Jos meillä on lähimmäisenrakkautta, emme jätä varoittamatta näin toimivaa emmekä ala peittelemään pahuutta, joka turmelee niin tekijänsä kuin tekojen kohteenkin. Rakkaus totuuteen velvoittaa meitä. Olisi väärin olla tekemättä mitään, olla kuin mikään ei olisi vialla, vaikka näkee ja kuulee, että ihminen elää pimeyden tekoja tehden ja tuhoaa toista ihmistä. Jos emme reagoi lainkaan, tuo ihminen voi jäädä lopullisesti pimeyden ruhtinaan tahdon valtaan. On selvää, ettei väkivaltainen käytös ole ainakaan Jumalasta lähtöisin, eikä sellaista toimintaa tule alkaa salailemaan, koska se vain mahdollistaisi tuhoisan toiminnan jatkamaisen. Väkivallan teot ovat pimeyden tekoja, paholaisen inhottavia oikkuja, joiden hyssyttely on haitallista. Perkeleen teot viihtyvät pimeydessä, ja mitä kauemmin niitä salaillaan ja mitä pidempään niistä vaietaan, sitä parempi paholaiselle.
Jeesus ei hyssytellyt eikä jättänyt varoittamatta väärintekijöitä vaan toi heidän tekonsa esiin ja ohjasi heitä parannukseen. Jeesus uskalsi nuhdella ihmisiä ja paljastaa heidän itsepetoksensa. Hän julisti totuutta vapauttaakseen ihmiset valheesta. Valhe, itsepetos ja vääryyden peittely eivät johda ihmistä pelastukseen, vaan tasoittavat tien helvettiin. On surullista, jos toiset vielä auttavat tässä! Vääryyden peittely ja salailu on kuolemanvakava asia. Mitä pidempään vääryys jatkuu, sitä enemmän se ihmistä turmelee. Pahat teot sitovat ihmistä pahuuteen ja pahimmillaan johtavat ikuiseen tuhoon. Vain totuus voi vapauttaa ihmisen tästä kierteestä. Siksi totuus on tuotava esiin armon ja rakkauden hengessä. Vaikka totuus tekisikin kipeää, sen kohtaaminen kannattaa, koska totuuden rehellinen kohtaaminen mahdollistaa armon vastaanottamisen ja parannuksen tekemisen. Armo ja totuus mahdollistavat todellisen mielenmuutoksen.
Jeesus ei myöskään ohittanut vääryyttä kärsineen hätää ja tuskaa. Hän ei vähätellyt ihmisten hätää ja tuskaa, Hän ei vaatinut vaikenemaan vääryydestä, eikä Hän vaatinut alistumaan vääryydelle. Hän toi vääryyden esiin, jotta se voisi loppua. Hän oli aina sorrettujen puolella eikä kovettanut sydäntään ihmisten hädältä. Hulluksi leimatutkin Jeesus otti vakavasti! Jeesus ei hyväksy sitä, että arvokas persoona tuhotaan ja poljetaan maan rakoon. Hän haluaa parantaa särkyneet ja vapauttaa vangitut. Jeesus antaa poljetulle ihmisarvonsa takaisin, ei nujerra häntä entisestään. Jeesus ei koskaan ohittanut kärsivän ihmisen tuskaa! Hän otti aina ihmisten hädän vakavasti. Hän ei lyönyt lyötyä eikä syyttänyt vääryyttä kokevaa hänen kokemastaan vääryydestä, vaikka tiesi, että tämäkin ihminen on yhtä syntinen kuin muutkin. Jokaisella on ihan riittävästi kannettavaa omissakin teoissaan, eikä toisen ihmisen vääryydestä voi syyttää vääryyden kohteeksi joutunutta.
Kyllähän sen luulisi olevan selvää kristityllekin, ettei väkivallasta voi syyttää kuin teon tekijää. On julmuutta syyttää väkivallan kohdetta, joka on jo valmiiksi täysin nujerrettu. Ei ihminen voi olla syyllinen siihen, kun toinen ihminen tuhoaa hänen persoonaansa ja nujertaa hänen tahtonsa! Jopa uskosta osattomille tämä on selvää. Samoin sen luulisi olevan selvää, ettei kenenkään kuulu joutua elämään väkivaltaisessa suhteessa. Joka sellaiseen yrittää vaatia, menköön itse kokeilemaan elämään jatkuvassa pelossa ja väkivallan eri muotojen kohteena vuosia! Tulkoon sitten vaatimaan samaa toiselta, jos sen jälkeen enää edes haluaisi kenenkään joutuvan vastaavaa kokemaan.
Väkivalta on hulluutta. On hulluutta kohdella julmasti ihmistä, jota kuuluisi rakastaa. Väkivalta ei kuulu terveeseen suhteeseen eikä se ole rakkautta. Väkivaltaa käyttävä ihminen tarvitsee apua, hänellä on todella vakavia ongelmia, koska kohtelee rakkaitaan väkivaltaisesti. Ei ole tervettä, että haluaa kohdella toista julmasti ja hakata verbaalisesti ja fyysisesti toisen kappaleiksi. Toisen, jota hänen kuuluisi rakastaa ja suojella kaikelta pahalta! Kun todella rakastaa, ei tahdo nujertaa eikä mitätöidä toista. Väkivallan tekijä usein väittää, ettei hänessä ole mitään vikaa, vika on aina toisissa, ei hän mitään apua tarvitse, ei hänen tarvitse muuttua, hän on jo täydellinen, muiden on muututtava, ei hänen. Tämä on pelkkää itsepetosta. Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Jo pelkästään väkivaltainen käytös kertoo, että jokin on hyvin pahasti vialla. Terveellä ihmisellä ei ole tarvetta nujertaa, alistaa, mitätöidä, haukkua ja piinata toisia! Terveellä ihmisellä ei ole tahtoa eikä tarvetta kohdella rakkaitaan väkivaltaisesti.
Niin kauan kun väkivallan tekijä pysyy itsepetoksessaan ja jatkaa toisten syyttelyä, on parasta pysyä hänestä kaukana. Niin kauan kun hän ei suostu näkemään sitä, että itse tuhoaa suhteensa, hän tulee jatkamaan samaa touhua. Niin kauan kun hän kokee, että toinen ansaitsee julmuutta ja väkivaltaa, hän on vaarallinen. Koska hän kokee olevansa oikeutettu tuhoamaan toisia, häneen on aiheellista ottaa etäisyyttä. Ei kenenkään tarvitse sietää ilkeitä ihmisiä! Ilkeät ihmiset jäävät syystäkin yksin, koska itse ajavat toiset luotaan ilkeällä toiminnallaan. Siitä on turha syyttää toisia! On turha syyttää sitä, joka joutuu pakenemaan ilkeää ihmistä! Pakeneminen on luonnollinen ja terve reaktio, kun kohtaa ilkeää ja väkivaltaista käytöstä. On syytäkin pitää etäisyyttä ihmiseen, joka tuhoaa toisia! Ja kokee sen jopa oikeudekseen.
Väkivallan tekijän tulisi aidosti mennä itseensä ja kohdata totuus itsestään. Hänen tulisi nähdä tekojensa hirveys ja kauhistua sitä pahaa. Hänen tulisi haluta muuttaa tapansa. Hänen tulisi kyetä katumaan tekojaan ja ottamaan niistä vastuu. Vastuullinen ihminen on aikuinen ihminen, ja niin kauan kun ihminen pakenee vastuutaan, oikeuttaa vääryyden ja syyttää siitä toisia, hän tulee jäämään pieneksi ja keskenkasvuiseksi olennoksi, joka elää pettäen itseään ja toisia. Luulisi, ettei kukaan haluaisi elää niin.
Väkivallan tekijän tulisi aidosti parantaa tapansa ja työskennellä muutoksensa eteen. Syvään juurtuneet käyttäytymismallit eivät hetkessä häviä ja parannuskin on elämänmittainen prosessi. Ilman todellista mielenmuutosta parannus ei ole todellinen eikä pysyvä. Usein väkivaltaisen ihmisen parannus on pelkkää näytelmää ja peliä, joka menee valitettavan usein läpi läheisiin. Ulkoisesti hän näyttää niin katuvalta ja muuttuneelta, vaikka todellisuudessa sydän ei ole muuttunut. Väkivaltaisen "parannus" on pelkkää ulkokultaista teeskentelyä, joka menee liiankin usein läpi. Voi mennä pitkän aikaakin hyvin, mutta petollinen parannus ei kuitenkaan ole pysyvää. Väkivallan kohde ehtii jo alkaa toivoa, että ehkä tämä sittenkin voi muuttua, mutta sitten.
Taas.
Täysin arvaamatta.
Räjähtää.
Väkivaltainen käytös palaa kuvioihin ja entistäkin julmempana.
Se siitä parannuksen teosta. Pitkän näytelmän jälkeen tekijä tuo rehellisesti esiin todellisen mielenlaatunsa, eikä hänellä ole aikomustakaan parantaa tapojaan. Vikahan on toisessa! Toisille kyllä näytellään niin enkeliä, mutta väkivallan kohde näkee julman todellisuuden. Siksi muiden voikin olla vaikeaa uskoa väkivaltaa kokevan näkemää todellisuutta tekijästä, tämä kun antaa muille täysin päinvastaisen kuvan. Kun väkivaltaa kokeva yrittää kertoa tilanteesta, häntä ei haluta uskoa ja kysytään väkivallan tekijältä, miten asia on. Tietenkin tekijä väittää täysin päinvastaista ja vihjailee kohteen olevan "taas harhainen". Tämä on tehokas keino manipuloida toisetkin näkemään väkivallan kohde tekijän valheiden vääristämänä. Tekijä näyttäytyy muille aivan toisenlaisena, on kylillä pyhimys mutta kotona paholainen. Vain väkivallan kohde näkee ja kokee julmuuden. Ja kun väkivaltaa kokeva yrittää kertoa, kuinka julmasti tekijä häntä kohtelee, hänet on helppo leimata hulluksi. Näin muutkin saadaan manipuloitua kyseenalaistamaan väkivaltaa kokevan mielenterveys, todellisuudentaju, havaintokyky ja jopa uskonelämä! Tämän vuoksi olisi tärkeää, että väkivaltaa kokevan lähellä olisi ihmisiä, jotka näkevät tekijän näytelmän läpi ja uskovat väkivaltaa kokevaa. Ilman tällaisia ihmisiä väkivaltaa kokeva alkaa itsekin uskoa hänestä annettua valheellista kuvaa ja on vaarassa kadottaa todellisen persoonallisuutensa.
Surkuhupaisaa on, että väkivallan tekijä projisoi oman pimeytensä ja ulkokultaisen teeskentelynsä väkivallan kohteeseen. Tekijä väittää, että tuo toinen onkin se tekopyhä hurskastelija ja ulkokultainen teeskentelijä! Kun väkivaltainen haukkuu kohdettaan, hän puhuu vain itsestään. Kohde saa kuulla olevansa kaikkea sitä, mitä väkivallan tekijä itse on. Samaa projisoitua vääristymää saavat kuulla muutkin. Väkivallan kohde onkin se tekopyhä pahantekijä! Ja koska tekijä edelleen projisoi omat vikansa toiseen, hänellä ei ole aikomustakaan ottaa vastuuta teoistaan ja muuttaa tapojaan. Eihän hänessä ole mitään vikaa! Kaikki vika on viskattu toisen niskaan! Se ansaitseekin julman kohtelun, kun on niin hirveä tyyppi! Ja niin väkivallan kierre jatkuu.
Ystäväni on elänyt pitkään väkivaltaa kokien ja joutunut monet kerrat pettymään tyhjiin lupauksiin muutoksesta. Lopulta väkivalta meni niin pahaksi, että hän joutui äskettäin pakenemaan henkensä hädässä kotoaan raivoava pahoinpitelijä perässään. Mies uhkasi tappaa hänet, eikä hän ymmärrä, miksi. Raivo oli syttynyt taas jostain käsittämättömästä syystä ja yhtäkkiä hän joutuikin rajun pahoinpitelyn kohteeksi. Hyvä, että hän pääsi pakenemaan! Ystäväni on päässyt turvakotiin, kauas väkivaltaisen miehen ulottumattomiin. Hän on vieläkin shokissa. Eikä aio enää palata takaisin jatkuvan pelossa elämisen vankilaan! Jo pelkkä ajatus palaamisesta saa hänet värisemään kauhusta.
Kun ihminen alkaa pelätä jotain paikkaa niin voimakkaasti, ettei enää uskalla palata sinne, se kertoo, että siellä on tapahtunut jotain todella hirveää. Kun ihminen pelkää toista ihmistä henkensä edestä, se kertoo, että tämä on tehnyt hänelle jotain todella hirveää. Vuosien armoton julmuus ja suoranainen sadismi jättää jälkensä. Sellaiseen ympäristöön ei voi ketään vaatia palaamaan, varsinkaan, kun väkivalta ei ole loppunut eikä tekijä koe tarvetta aitoon parannukseen. Tästä huolimatta ystävää on alettu painostamaan palaamaan takaisin väkivaltaisen miehensä luokse. Edes räikeä pahoinpitely ei ole herättänyt näkemään tilanteen vakavuutta! Ystäväni on vasta joutunut pakenemaan pahoinpideltynä miestä, joka on vuosia kohdellut häntä hyvin julmasti, ja silti häntä jo painostetaan palaamaan takaisin tuohon helvettiin! Miten ihmeessä ei ymmärretä tilanteen vakavuutta? Mies on vetänyt varmasti hienon krokotiilinkyynel-katumusnäytelmän ja antanut uskoa, ettei sama enää toistu. Jälleen katteeton lupaus on mennyt läpi läheisiin, eikä ystävää haluta edes uskoa, kun hän on kertonut vuosien julmasta väkivallasta, joka on traumatisoinut hänet hyvin vakavasti.
Hänen kokemuksiaan vähätellään ja annetaan ymmärtää, että tekijä onkin uhri, hän ei ole ollut järjissään. Joko mies on ollut vuosia hulluuden tilassa vailla järjen hiventäkään, tai sitten hän on toiminut kaikki vuodet täysin tietoisesti ja tahallisesti. Ja useimmiten jälkimmäinen pitää paikkansa. On hyvin ikävää, kun väkivallan tekijää väitetään uhriksi, vaikka hän on kohdellut toista äärimmäisen julmasti vuosia, vieläpä tahallaan ja täysin tietoisesti. Jos tekijä onkin se uhri, onko sitten tekojen kohde se syyllinen ja pahantekijä? Nurinkurista ajattelua.
Väittäessään pahoinpitelijää uhriksi läheiset yrittävät poistaa häneltä vastuun teoistaan. Eikö pahoinpitelijän muka kuulu joutua vastuuseen väkivallastaan? Ilmeisesti heidän mielestään tekijä ei ole tehnyt väärin, jos hän kerran on heidän mielestään uhri. Eihän uhri ole syyllinen! Ei uhrin kuulu joutua vastuuseen. Jonkun kyllä kuuluu joutua vastuuseen väkivallasta. Ja yleensä se on aina se, joka väkivaltaa harjoittaa. Vai menisikö oikeudessa läpi, jos tekijä sanoisi: "Hakkasin puolisoa vuosikausia, se oli vahinko, olen uhri"?
Jos väkivallantekijää pidetään uhrina, häntä ei haluta saattaa vastuuseen teoistaan. Se taas antaa sellaisen kuvan, että väkivallan kohde onkin se syyllinen, jonka kuuluisi joutua vastuuseen. On vaikea käsittää tällaista ajattelua!
Parisuhdeväkivalta on rikos, josta kuuluu joutua vastuuseen. Vaikka muslimit saavatkin alistaa ja pahoinpidellä puolisoitaan, kristitylle pitäisi olla selvää, että niin ei voi toimia. On väärin pahoinpidellä puolisoaan, ja joka niin tekee, se syyllistyy rikokseen. Rikoksesta kuuluisi myös joutua vastuuseen. Kun pahoinpitelijästä tehdäänkin uhri, samalla hänen harjoittamansa väkivalta nähdään oikeutettuna. Keksitään ties mitä muka lieventäviä asianhaaroja ja yritetään estää tekijää joutumasta vastuuseen. Ja se on todella väärin! Sekin on väärin, kun ystävälle on sanottu, ettei hän saisi kertoa kenellekään kokemastaan väkivallasta. Häntä vaaditaan peittelemään ja salailemaan rikosta, jonka kohteeksi hän on joutunut! Hän ei saisi tehdä edes rikosilmoitusta, ettei häpäisisi perhettä! Hänen pitäisi vain hyväksyä kokemansa vääryys eikä hän saisi vaatia edes oikeuden toteutumista eikä tekijää vastuuseen teoistaan! Tällainen pahuuden peittely on todella inhottavaa toimintaa. Syyllisestä tehdään uhri eikä haluta häntä vastuuseen teoistaan. Todellista rikoksen uhria vaaditaan vaikenemaan kokemastaan vääryydestä ja salailemaan rikosta, jonka kohteeksi hän on joutunut. Jokin on todella pahasti vialla, kun näin toimitaan!
Ystävä on joutunut kokemaan vuosia sanoinkuvaamatonta piinaa, jonka vuoksi hän on traumatisoitunut vakavasti. Ja sitten hänelle sanotaan, että todellinen uhri onkin väkivallan tekijä! Ystävän kokemat hirveydet eivät näytä merkitsevän mitään! Kaikki sääli ja sympatia menee väkivallan tekijälle ja ystävän traumaattisia kokemuksia vähätellään. Hänen pitäisi vain palata takaisin, ettei hylkäisi mies raukkaa.
On todella inhottavaa vihjata, että väkivallan kohde olisi hylkääjä, kun on joutunut pakenemaan väkivaltaisista oloista henkensä kaupalla eikä enää uskalla palata takaisin! On väärin vaatia toista palaamaan väkivaltaisen miehen luokse, riskeeraamaan henkensä, terveytensä ja turvallisuutensa ja jos hän ei tätä enää halua eikä pysty tekemään, häntä syytetäänkin hylkäämisestä!
Todellisuudessa mies on hylännyt hänet jo monen monta kertaa. Jokainen julma sana ja teko on ollut puolison hylkäävää ja tuhoavaa toimintaa. Väkivaltainen mies hylkää itse puolisonsa kohtelemalla tätä väkivaltaisesti! Jokainen mitätöivä sana on ollut hylkäämistä. Hänen persoonansa on hylätty, kun häntä on mitätöity ja haukuttu. Jokainen lyönti, jokainen isku on ollut hylkäämistä ja kaltoinkohtelua. Myös tappouhkaukset ovat äärimmäistä hylkäämistä. Väkivallan kohdetta on turha syyttää hylkäämisestä, kun hän ei voi palata takaisin väkivaltaisen miehen luokse, joka vain jatkaisi hänen tuhoamistaan, jos hän palaisi! On järjetöntä syyttää hylkäämisestä sitä, joka joutuu henkensä hädässä pakenemaan väkivallan keskeltä! Mies on itse hänet ajanut pois julmalla kohtelullaan. Eikä ole aikeissa muuttaa tapojaan, vikahan ei ole hänessä. Ja niin kauan kun läheisetkin tukevat häntä tässä valheessa, hän ei tule muuttamaan tapojaan.
On liiankin yleistä, että väkivallan tekijän läheiset puolustelevat tekijää ja peittelevät kaikin voimin hänen toimiaan. Olen itsekin ollut useissa väkivaltaisissa suhteissa ja kokenut tätä. Mutta muistan myös yhden poikkeuksen. Erään entisen poikaystäväni vanhemmat eivät puolustelleet väkivaltaista poikaansa. He puolustivat ja auttoivat minua. Monet kerrat he veivät minut pahoinpideltynä lääkäriin ja kannustivat minua tekemään rikosilmoituksen. Muistan, kuinka he molemmat halasivat minua itkien ja surivat poikansa pahuutta. Miehen äiti sanoi minulle jotain todella tärkeää: "Sinä et ole syyllinen etkä ole ansainnut tällaista kohtelua! Väkivaltaan syyllinen on vain se, joka sitä tekee. Poika ansaitsisi joutua vankilaan, kun käyttäytyy noin!" Tämä äiti halusi poikansa joutuvan vastuuseen, jotta hän muuttaisi tapansa eikä hän vaatinut minua vaikenemaan väkivallasta eikä sietämään sitä. Hän rohkaisi minua useita kertoja lähtemään suhteesta sanoen: "Älä jää tähän suhteeseen. Sinä ansaitset parempaa! Älä anna poikani tuhota sinua! Älä siedä enää yhtäkään iskua! Pakene tyttö rakas! Hän ei muutu, koska ei halua muuttua."
He eivät hylänneet minua yksin väkivallan keskelle eivätkä ohittaneet tuskaani. He uskoivat minua eivätkä vähätelleet kokemaani väkivaltaa. He eivät syyttäneet minua poikansa teoista, vaan vapauttivat minut väärästä syyllisyydestä. He tulivat aina auttamaan hädän hetkellä. Isäkin puolusti minua monet kerrat poikansa väkivallalta ottamalla yhteen pojan kanssa. Hän tappeli poikansa kanssa suojellakseen minua! He vaativat oikeuden toteutumista jopa senkin uhalla, että poika joutuisi vankilaan! He eivät hyväksyneet hänen väkivaltaista käytöstään ja rohkaisivat minua tekemään rikosilmoituksen pojastaan useita kertoja. He halusivat, että heidän poikansa joutuisi vastuuseen teoistaan, jotta hän alkaisi herätä todellisuuteen ja tulisi katumukseen, kääntyisi ja pelastuisi. He olivat kristittyjä ja todistivat kristillisen rakkautensa rohkeasti.
He näkivät, millaiseen pimeyteen heidän poikansa oli joutunut eivätkä halunneet hänen jäävän siihen. Siksi he puuttuivat siihen. He halusivat, että kerron heille aina kun väkivaltaa ilmenee. He jaksoivat tukea ja kuunnella minua, he ottivat minut todesta. Se oli todella arvokasta ja heistä oli suuri apu siihen, että uskaltauduin irtautua tuosta vahingollisesta suhteesta. He eivät kertaakaan vaatineet minua palaamaan takaisin sietämään väkivaltaa. He eivät kertaakaan vaatineet minua alistumaan väkivaltaisen miehen mielivaltaan. He kehoittivat minua toistuvasti pakenemaan, ennen kuin mies tappaisi minut. He näkivät, missä vaarassa olin, ja se pelasti henkeni. He eivät hyssytelleet eivätkä vähätelleet tuota vaaraa. Heille henkeni oli arvokas eivätkä he halunneet pojastaan murhaajaa. He eivät kehoittaneet minua palaamaan takaisin tuohon hengenvaaraan, vaan rohkaisivat minua pitämään etäisyyttä heidän poikaansa, joka alkoi vainota minua irtauduttuani suhteesta. He puuttuivat myös vainoamiseen ja puhuttelivat poikaansa ankarasti monet kerrat. He pysyivät totuudessa, vaikka sen kohtaaminen oli heillekin tuskallista. He auttoivat myös minua pysymään totuudessa. Heille vääryys oli vääryyttä, jota ei kuulu hyväksyä, ei peitellä eikä salailla. Tällaisia ihmisiä tarvitaan enemmän!
Mitä useampi vastustaa vääryyttä ja puolustaa sorrettuja, sitä vaikeampaa vääryyden on jatkua. Mitä useampi salailee, peittelee ja puolustelee vääryyttä, sitä helpommin se saa jatkua ja mennä pahemmaksi.
Kun toiset vaativat vaikenemaan vääryydestä, he vaativat osallistumaan pimeyden tekojen peittelyyn ja omantunnon korruptointiin. Autetaan pitämään vääryys voimassa, vääryyttä kokeneen kustannuksella. Jo koettu vääryys on ollut raskasta ystävälle, ja asiaa pahentaa se, kun häntä vaaditaan vaikenemaan ja salailemaan kokemaansa rikosta. Se suututtaa minua ja siksi kirjoitan kiivaudessani ystävän pyynnöstä. Hän on käynyt tekstin läpi ennen julkaisemista ja oli tyytyväinen lopputulokseen. Kenenkään maine ei ole vaarassa, koska ketään ei mainita nimeltä ja aihetta lähestytään yleiseltä tasolta. Siksi luulisi, ettei tämän vuoksi ala lentämään paskaa ja vihaa niskaan. Ja jos lentää, niin sitten lentäköön.
Kun toinen on kokenut jotain hyvin pahaa, onko se oikein, että häntä vaaditaan vaikenemaan kokemuksistaan? Eikö hän saisi käsitellä kokemuksiaan lainkaan? Eikö lainkaan ymmärretä, kuinka raskas tuollainen vaatimus on? Vaaditaan vaikenemaan vääryydestä ja jäämään yksin kaiken kokemansa kanssa. Sidotaan henkisesti toisen suu, jotta pahuus ei paljastuisi. Toisaalta on outoa, että vaaditaan vaikenemaan, kun toista ei edes uskota ja hänen mielenterveytensäkin kyseenalaistetaan. Jos häntä pidetään hulluna, eikö hän saisi puhua rauhassa? Hullujen hulluttelut kun ovat vain hulluutta. Ei ole oikein vaatia väkivaltaa kokenutta vaikenemaan kokemuksistaan. Väkivallasta täytyy voida puhua, koska se on keino vapautua ja saada apua, ja se voi auttaa myös toisia. Mitä useampi uskaltaa puhua väkivallasta, sitä enemmän se rohkaisee toisia samaa kokevia ja lisää ymmärrystä asiaan. Se auttaa oivaltamaan: En ole yksin. Moni muu on käynyt läpi samaa. Toisen ihmisen avoimuus voi olla iso apu väkivallan kierteen kahleen katkeamiseen omassa elämässä. Asioista voi puhua asiallisesti ja kokemuksiaan tulee voida käsitellä rakentavasti. Se voi olla avuksi jollekin toiselle ja rohkaista häntä omassa tilanteessaan. Tästä syystä ystäväni pyysi minua sanoittamaan kokemaansa. Vaikenemisen vaatimus sitoo ihmisen traumaansa ja jättää hänet yksin kaiken kokemansa kauheuden kanssa. Jo se, että vääryydestä vaaditaan vaikenemaan, kertoo jonkin olevan vialla. Kun toinen on joutunut rikoksen kohteeksi, eikö hän saisi edes tehdä rikosilmoitusta? Siinähän vaaditaan salailemaan rikosta ja autetaan tekijää välttämään vastuu teoistaan. Ja se jos mikä on raukkamaista pahuuden hangaraund-jäsenyyttä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti