Vuosi bloggaamista

Oon nyt kirjottanu tätä blogia vuoden. Yli puol miljoonaa kävijää 1 vuoden aikana. Se on semmonen määrä mitä en käsitä. Ja miten paljon apua tästä onkaan mulle ollu. Niin moni on tukenu, ymmärtäny ja tsempannu mua eteenpäin. Oon ilonen. Oon saanu monta uutta kaveria joiden kaa on ollu tosi mukava kirjotella sähköpostia. En ois ikinä uskonu et Tää blogi menestyy näin hyvin ja miten paljon olenkaan saanu uusia projekteja Tän ansiosta. On mua haukuttukin. Jopa jotkut on toivonu mun kuolemaakin, mut negatiivinen palaute on kuitenkin ollu vähäistä. Suurin osa kommenteista on ollu positiivisia. Niin moni on ilonen mun puolesta ja toivoo mulle hyvää. Se merkitsee mulle paljon. Kaikki ne kannustavat kommentit on auttanu mua pysyy kuivilla ja oon saanu niistä uskoa itseeni. Se on ollu iso apu. On ollu myös kiva saada sellasiakin kommentteja joissa lukijat kysyy neuvoa ja kertovat elämästään. On ollu mukava koittaa olla avuks, tukee ja jakaa asioita sähköpostissa. Toivottavasti musta on ollu hyötyäkin. Kovasti arvostan lukijoitani jotka jaksaa tsempata ja neuvoo. Se on suuri tuki. Moni on kehunu mua ihmisenä ja Se on saanu mut arvostaa itteeni enemmän. Vuosi sit mä vielä vedin aineita kaksin käsin. Tän vuoden aikana oon päässy irti, oppinu uusia asioita, saanu tukea, apua ymmärrystä ja oon oppinu itsestänikin paljon. Eteenpäin mua on auttanu Tän blogin kirjpttaminen, lukijoiden tuki, oma rakas ja muut läheiset. Ja tietty oma tahto. Vuos sit sitä tahtoa ei ollu, mut kuluneen vuoden aikana Se on tullu jostakin. Siihen tahtoon on monta tekijää. Vihdoinkin voin sanoo rehellisesti et mulla menee hiton hyvin. On mahtavaa kun voi sanoo sen rehellisesti vihdoinkin. Kiitos lukijat! Teidän korvaamaton tuki on mulle iso asia. Te ootte auttanu mua pysyy kuivilla, taistelemaan ja opettaneet mulle paljon siitä millasta on huumeeton elämä ja huumeeton Jenna. Kiitos tuestanne! Ja paskanjauhajat: i don't care. Turhaan louskutatte, se on vaan ajanhukkaa.

Överit

Muistu tässä mieleen yhet ekstaasi överit. Paritkin. Olin kämpillä ja kaveri otti yhteyttä. Essoja. Menin sinne ja rätkäsin essot hihaan. Alko hirvee vapina, sydän hakkas hulluna, tuli epämääräsiä liikkeitä ja eikun vessaan laattaamaan. Tuo tila oli mulle jo tuttu, mut essojen kanssa saa aina pelätä. Monet kerrat painoin mäntää pohjaan hirveen pelon vallassa ja rukoilin etten kuolis. Silti piti painaa mäntä pohjaan. Noh, nää överit pelotti. Jähmetyin paikalleni tunnustelemaan oloja. Silmät oli ihan mustat ja kaverikin totes että tais mennä vähän yli. Siinä sitä oltiin taas. Laattaaminen jatku. Jonkin aikaa siinä tutkittiin tilannetta. Sit olo hyvin vähän parani, huomasin et en ehkä kuolekaan ja uskalsin sit lähtee. Jo pihaan päästyäni mä oksensin taas. Siinä tuli vielä joku tyyppikin vastaan ja katto paheksuvasti. Kadulla kävellessä soitin kaverille (ihan varmuudeks et jos kuolen ni tietää mun sijainnin) ja hölötin siinä kulkiessani. Liikennevaloissa piti taas oksentaa ja sit otinkin suunnan sisustuskauppaan. What the fuck?? Kysyin myyjältä hyvin oudolla lapsen äänellä et "onko täällä niitä tapetteja?". En vieläkään tiedä mitä tapetteja mä kaipasin. Myyjäkin ihmetteli mun vapisevaa olemusta mut silti näytti missä tapetit on. Juoksin ulos. Laattasin. Kaveri puhelimes ihmetteli et mitä helvettiä mä säädän. Kun tietäs. Pääsin sit vihdoinkin kaverin luokse ja se laitto mut sänkypotilaaks. Överit meni pikkuhiljaa ohi. Mielessä kyllä pyöri aikasemmin tapahtunu essomyrkytys joka oli viedä multa hengen. Rännitin jo ties kuinka monetta essoo sinä päivänä ja sit se jonkin ajan päästä iski. Mä luulin et ne oli horkat, mut se oli jotain vitun paljon pahempaa. Kramppeja, kouristuksia, vapinaa, saatanalliset kivut, kova kuume.. Ei voinu kun huutaa. Oli niin kovat tuskat etten voinu kun maata täristen sohvalla helvetillisissä oloissa. Horkat jäi kepeesti kakkoseks siinä tilassa. En onneks ollu yksin. Kaveri hiero mun jalkoja ja selkää ja anto mulle pari rivaa (Rivatril) ja ne todennäkösesti pelasti mun hengen. Noin tunnin päästä alko olo vähän helpottaa. Uskosin että ne rivat todella jeesas. Myöhemmin sain kuulla että se oli ilmeisesti ollu myrkytystila. Oireet täsmäs. Oli kuulemma ihme et olin selvinny. Essoista ei koskaan voi tietää. Vaikka ne ois samaa satsii, ne voi olla täysin erivahvusia. Niistä ei tiedä mitä kaikkee paskaa niissä on. Niitä ei koskaan pitäis rännittää. Se on helvetin vaarallista. En suosittele kenellekään.

Linkki

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/   <-- Tuonne!


Pitkästä aikaa päivitin tuon blogin. Pari uutta juttua.

Luonnossa

 Kävin metsässä kävelyllä eilen. Oli kyllä rentouttavaa ja mukavaa. Jännää miten luonto rauhottaa mielen. Viimeks kun rämmin metsässä juoksin sillon kyttiä karkuun ja koirahan mut kiinni sai. Nyt oli paremmin aikaa keskittyä ympäristöön. Oon kyl oikeesti muuttunu kun oon alkanu kiinnittää huomiota ympäristööni. Luonto on kaunis.

Pari päivää sit tuli pelastettua etana. se oli joutunu asfaltille ja oli kuoleman hädässä siinä kuivalla asfaltilla. Mä sen onneks huomasin ja mies sit nappas sen ja vietiin se takas nurmikolle. Se oli söpö etana. Oon huomannu monia söpöjä asioita luonnossa. Naakat. ne on niiiin söpöjä <3 Seuraan niitä aina kun nään niitä ja juttelen niille. Moni naakka on selvästi ihmetelly kun mä oon niille jutellu. Sen ihmetyksen näkee niistä. Söpöö. Ja se on söpöö kun ne vipeltää. Lehdet vaan lentää kun ne ettii maasta ruokaa. Koomista. Ne heittelee niitä :D Ne tekee paljon hassuja ja söpöjä juttuja. Niitä on tosi kiva seurata.

Elämästä

Elämästä.....
 Mitä se on?

Elämä on kova huume. (Se tappaa meidät kaikki)
 Vaikka olenkin ollut monet kerrat hyvin lähellä kuolemaa, silti sitä pelkään. Mikä siinä pelottaa? Onko se sitä kun ei tiedä mitä siitä seuraa ja miten se tapahtuu? Kipu? Pelko? 

Elämä on kuoleman odotushuone.
 Koskaan ei tiedä millon se tulee. Sitä voi vain odottaa. Ja sen odottaminenkin pelottaa. Silti ei voi kuin odottaa.

Elämä on sarja psykooseja.
 Kun todellisuus vääristyy, mieli saa uuden ulottuvuuden. Asiat tajuaa eri tavalla. Psykoosin jälkeen on uudestisyntynyt.

En ole koskaan paennut tai vihannut elämää, vaan ihmisten luomaa käsitystä siitä.
 Miten muut voi edes kuvitella tietävänsä mitä mä käyn läpi? Ei ne muut elä mun elämää. Ja silti ne kuvittelee tietävänsä jotain mun elämästä. Minä koen ne asiat, ei ne. Minä teen ne asiat, ei ne. Minä näen ne asiat, ei ne. Minä tunnen ne asiat, ei ne. Se mitä minä koen, teen, näen ja tunnen on vain minun elämäni. 

Elämä kulkee ohi, kun sitä tarkkailee yhteiskunnan kalterihäkistä. Kultaiset kalterit saavat häkki-ihmisen rauhoittumaan.
 Olenko häkki-ihminen? Kyllä. Me kaikki olemme. yhteiskunta meitä pompottaa ja vakoilee. Missään ei ole yksin, ne tietää missä sä olet, kelle soitat, missä sivuilla surffaat jne. Se on vankeutta kun ei ole omaa vapautta.

Kuinka pääsisin ulos pääni sisälle luodusta häkistä kohtaamaan Itse Elämän?
 Uskallanko edes kohdata sitä?

Elämä tappaa meitä.
 Se on elämän syvin tarkoitus. Elämä on pahuutta.

Elämä viiltää kuin veitsi.Ketäpä se ei olis viiltänyt? Kun listaa hyvät ja huonot kokemukset, huomaa että enemmän on niitä ikäviä kokemuksia. Mitä on traumat? Mä olen trauma.

Elämä on pelkkä sana, jonka sanomalla luulemme olevamme elossa.
 Toiset luulee elävänsä kun niistä lähtee meteliä. Jotkut luulee elävänsä kun ne muistetaan. Jotkut luulee elävänsä kun ne huomataan. jotkut luulee alävänsä kun ne omistaa. jotkut luulee elävänsä kun ne satuttaa.

E L Ä M Ä; viisi kirjainta ja yksi sana. So what?
 E - Epätoivoinen

L - Levoton

Ä - Älytön

M - Mieletön

Ä - Ääliömäinen

Elämä on kärsimystä. Kärsimys johtuu elämän halusta.  

 Hyvä vihje, huono ohje. 

Kiitos elämän lahjasta äiti ja isä! Kai käsitätte, että vittuilen nyt.

 Silti elämää pitää arvostaa vaikka se monesti satuttaa.

Traumat

Mä oon huomannu muutamia ikäviä juttuja. Terveydentilassani. Mua pyörryttää aina kun nousen, päänsärkyä on tosi usein, päähän on tullu pysyviä kuhmuja, niitä on ympäri päätä.. Huonovointisuutta, muistikatkoksia.. Eikä ne johdu aineista, se mulle kerrottiin. Vaan tekijä on hakkaja ex miehet. Ihan kun ei psyykkiset traumat riittäis. Mulle on tullu myös fyysisiä seurauksia väkivallasta. Pysyviä. Vammoja. Niin moni mies on mua hakannu ettei jaksa laskee, mut pahin oli edellinen pitkä aikanen suhde. Siitä oonkin jo kertonu. Se ei tyytyny hakkaamaan, se kidutti. Tajuttomanakin ollessani se hakkas, potki, repi.. Sen tarkotus ei ollu satuttaa vaan tuhota mut. Sairas narsisti. Mä muistan vieläkin sen hullun katseen kun se yritti tukehduttaa mut. Ja sama katse joka nautti mun kuristamisesta. Se todellakin nautti mun kiduttamisesta. Se melkein onnistu tappaa mut 2 kertaa 3 päivän sisällä. Koko vitun 3 päivää se kidutti mua ja otteet vaan paheni. En päässy pakoon kun vasta kolmantena päivänä ja sillonkin siinä ja siinä pääsin pakoon. Se kuristi multa vyöllä tajun kankaalle. Vittu se katse.. En ikinä unohda sitä hirveetä katsetta. Kun mä heräsin, se oli löysänny vyötä ja sain sanottua sille "muista kuka olet, miks sä haluut tappaa kihlattus?" ja se otti vyön pois ja nous mun päältä. Lähin sit juoksee ovelle ja se nappas mua hiuksista. Sille jäi hirvee tuppo käteen kun pakokauhussa revin itteni irti. Vieläkin on päässä sellanen kohta mihin ei hiuksia oo kasvanu. Soitin naapurin ovikelloo ja se pelasti mut. Mun puhelin oli sen kusipään piilossa ja vasta naapuri soitti kytät. Onneks selvisin hengissä. Joka kerta kun se mua hakkas se oli brutaalimpi. En ikinä unohda sitä hullun katsetta sen silmissä kun se mua kidutti. Ja psyykkiset traumat ei riitä, piti jättää pysyviä vammoja. Vittu kun oisin tajunnu edes pyytää korvauksia aina kun oli käräjät pahoinpitelyistä. Mä en tehny ikinä edes ilmotusta vaan kytät teki aina kun olin niin veressä ja paskana. Ja se myös raiskas mut monta kertaa mun nukkuessa koomaani pois. Kerto vaan aina jälkeenpäin ihan kun ei mitään. "Panin sua muuten yölä kun nukuit" Kiitos. Mä päästin sen liian helpolla. Vittu mä olen idiootti. Se oli aivopessy mut. "Et pärjää ilman mua." "Sä rakastat mua niin paljon..." "Sulla on vain mut." "En hakkaa enää ikinä rakas." ym paskaa. Mikään ei pitäny paikkaansa. Onneks vihdoinkin sit tajusin sen ennen kun oli liian myöhästä. Mut silti se selvis liian vähällä. Ja aina seuraavana päivänä se teki itestään uhrin. Syytteli itteesä ja itki niin et piti päätä silittää. Ja kenellähän ne mustelmat, murtumat, kivut, haavat, pelot, häpeä, tuska ja viha oikeesti oli? Silti mä olin hiljaa. Koko jätkä oli yks vitun valhe. Kaikki oli feikkiä ja totuus hirvittävä. Tyypillinen narsisti. Kiitos silloisen metadoni hoidon (eka korvaushoito oli metadonilla, tää toinen ja nykynen korvaushoito on subulla) että pääsin hänestä eroon. Kaduttaa että edes aikoinaan käänsin pääni sitä kohti, se ei ois sitäkään ansainnu.

Loppukevennys
Pari kaveria tuli kerran taas "kouluttamaan" sitä kun niille oli selvinny et se oli taas hakannu mut. Ne vei sen ulos, käski riisumaan ja laittovat talutushihnaan. Sielä se konttas hihnassa ympäri kaupunkia ja haukku kuin koira. 

Kiusaamisesta

Mua kiusattiin koko se aika mitä kävin koulua. Miksi? Mä uskalsin jo sillon olla sitä mitä olen. Mustat vatteet, musiikkimaku, tykkään susista, huumeiden käyttö, erotuin joukosta ja sekös niitä vitutti. Joka päivä mua haukuttiin, uhattiin väkivalalla, käytettiin väkivaltaa, ahdisteltiin, seurattiin.. Vittu kiusattiin! Siks kun en ollu sitä samaa massaa mitä ne oli. Uskalsin olla oma itteni niistä huolimatta.
5-luokalla yritin ekan kerran itsaria. Muutama kiusaaja kiusas mua ja pakenin kerrostalon katolle. Ne huus alhaalla "hyppää susi, hyppää!". Kaikin tavoin yllyttivät mua itsemurhaan. Tervettä?? Halusko ne oikeesti nähdä mut maahan liiskaantuneena? Suolet pihalla jne. Ne perkeleet melkein sai mut hyppäämään. Kytät kerkes mut kuitenkin ottaa kiinni. Sairausloman jälkeen palasin kouluun ja kiusaaminen jatku vaan pahempana. "Ei se uskalla edes tappaa itteään" ym paskaa. Pulpetteihin tuli itsemurhakehoituksia, tappouhkauksia ja haukkuja. Huutelu jatku pahempana. Myös fyysinen puoli meni pahemmaks. Edes kouluajan ulkopuolella en ollu turvassa. Kerrankin mut heitettiin järveen. Missä tahansa olinkin, joku oli kiusaamassa myös.
Haukkumista.
Hakkaamista.
Uhkailua.
Pelottelua.
Seuraamista.
Ahdistelua. (jopa seksuaalista)
Paskan jauhamista.
..Kaikkea.
Ja sitä teki vielä niin moni. Lähes koko koulu vihas mua. Eikä lopulta ollu yhtäkään kaveria. Miten musta tuli niin vihattu? oon vaan aina ollu sitä mitä olen. Oma itseni. Onko se syy kiusata? Ei ainakaan kenenkään terveen syy. Muutenkin niiden toiminta kerto sen miten sairaita ne oli. Ja kiusaajat väittää että kiusattu on sairas. Oon mä sairas, mut mun ei oo tarvinnu alentua tollaseen toimintaan. Ja tollasen toiminnan jälkeen kyllä on sairas. Kiusaajat ei edes tajua miten vakavasta asiasta on kyse. Ne sai mut melkein tappaa itteni. Moni kiusattu on siinä onnistunukin. Kiusaajat ei tajua sitä tuskaa minkä ne kiusatuille aiheuttaa ja mitä siitä voi seurata. Kouluammuskelu. Itsemurha. Sekoaminen. Päihdeongelma. Kuulostaako pikkujutulta? Kiusaajat tuhoaa kiusatun tavalla tai toisella.
Mäkin olen suunnitellu kouluammuskelua. En sitä aio toteuttaa enää. Ei se mitään hyödyttäis enää. Vaikka olenkin katkera ja vihainen. Haluisin kostaa. Vihaan niitä. Jos joku mun kiusaajista lukee tätä tekstiä niin toivottavasti tuntee edes katumusta ja miettii mitä mulle on teoillaan aiheuttanu. Ne paskiaiset tuhos minut. Toivottavasti ovat tyytyväisiä tekoonsa ja valmiita kestämään seuraukset.

Diagnoosit

F90.0 Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD)

F32.2 Vakava masennus

F41.01 Vaikea-asteinen paniikkihäiriö

F10-19.2 Päihderiippuvuus

F41.1 Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö

F60.3 Epävakaa persoonallisuushäiriö

F11.2 Opioidien riippuvuusoireyhtymä

F91.1 Epäsosiaalinen käytöshäiriö

F43.1 Traumaperäinen stressireaktio

R45.5 Vihamielisyys

F10.2 Riippuvuusoireyhtymä

Kaukana terveestä. Vitun moniongelmainen.

Joku

Miten joku on voinu muka nähdä mut paikassa missä en ole koskaan ollu? Miten joku voi väittää tuntevansa mut vaikka ei ole koskaan mua nähnytkään? Miten joku voi vielä keksiä päästään asioita joita muka olen tehnyt? Pitääkö se joku minua aivan idioottina? Ihan kun en tietäis missä olen millonkin ollut, kenen kanssa ja mitä oon tehnyt. Vaikka olenkin ollu sekasin, mä kyllä muistasin jos sen jonkun väittämät jutut pitäis paikkansa, sen verran erikoisia juttuja ne oli. Se joku haluaa mustamaalata mua, enkä tajua miksi. Kyseessä on kaupunki jota en tunne, ja jossa en ole liikkunut viimeisen 10 vuoden aikana kun 3 kertaa. Ne kerrat on ollu talvella vaikka se joku puhuu selvästi kesästä. Ja se joku on muka näny mut tekemässä mitä kummallisempia asioita jotka sotii vastaan mun periaatteita. Ja kuvittelee tuntevansa mut. Paikassa jossa en ole koskaan ollutkaan! Asioita joita en ole tehnyt! Ihmettelen tätä juttua suuresti. Miksi se joku keksii tollasta? Vai onko se sekottanu mut johonkin toiseen? Mä kyllä oon sen näkönen ettei mua oikein voi sekottaa keneenkään muuhun. Se joku selvästi haluaa mustamaalata mua. Vielä noin typerillä jutuilla jotka muka on totta. Mut ei ole. Mä kyllä tiedän mikä on totta ja mikä ei, en oo vielä niin päästäni pehmenny että tollanen kusetus menis läpi. Ihmetelen vaan koko juttua. Miksi minä?

Paska matka

Kerran painoin mäntää pohjaan. Laivan vessassa. Sit olinkin jo Virossa kahden kaverin kanssa. Tutkalla. Sato koko ajan räntää. Ostettiin viinaa, tupakkaa, sähkölamauttimia, pippurisumutteita ja muuta mukavaa. Jumittiin laivaa odotellessa. Kaikki oltiin sekasin. Oli ihan perseestä vaan istua ja odottaa. Totesin että Viro on perseestä jos joutuu odottamaan. Me tylsistyttiin täysin. Ja sit mulla välähti. Meillähän oli mm sähkölamauttimia. Halusin vähän leikkiä. Lamauteltiin toisiamme siinä odotellessa ja se oli hauskaa. Vaikka se vähän täräytti. Sit tuli laiva ja valuttiin sinne. Yö meni rauhallisesti. Aamulla oli laskut mut ei kauan. Tultiin takas stadiin ja tullissa jänskätti. Turhaan, ei siellä ollu ketään. Sit lähdettiin ajaa takas Pieksämäelle. Kuski nukahti rattiin ja oli onnettomuus helvetin lähellä. Vittu että säikähettiin kun melkein osuttiin vastaantulevaa autoon joka onneks väisti. Se oli vitun lähellä. Oli pakko pysähtyä hengittämään kun melkein henki meni. Selvempi kuski rattiin, vedot, ja go go. Himassa totesin että olipa paska reissu. Ei jääny mieleen kun räntäsade, sähkölamauttimet ja se miten pienestä kaikki on kiinni.