Hyvän uuden vuoden teksti

Hyvää uutta vuotta rakkaat lukijani!🥳 Kiitos, että olette lukeneet tekstejäni ja kommentoineet niitä! On aina mielenkiintoista lukea teidän kommentteja ja vastailla niihin. Ja on ollut mielenkiintoista myös kirjoittaa tätä blogia. Kiitos, että seuraatte Hulttiotytön Blogia! Teen parhaani jatkossakin. 

Tämä vuosi on mennyt taas kerran todella nopeasti. Alkuvuodesta minulla oli Monstera Madness -taidenäyttely, jossa oli peikonlehtiä taiteen eri muodoissa. Töitä oli ainakin 88, jos oikein muistan. Näyttelystä meni töitäkin kaupaksi. Pääsin myös samoihin aikoihin esiintymään erään toisen näyttelyn avajaisiin. Soitin omia sävellyksiäni ja musiikkini sai aikaan kunnon joukkohurmion.😁 Kaikki olivat ihan WAU-elämyksissä ja nauttivat ja hämmästelivät sävellyksiäni. Halusivat vielä, että soitan lisää, ja minähän soitin. Ihmiset tykkäsi aivan valtavasti ja olin itsekin ihan ihmeissäni siitä, millainen vaikutus sävellyksilläni on suurempaan ihmisjoukkoon. Se oli jännittävä ja hauska kokemus. 

Taiteen tekeminen on ollut minulle jokapäiväistä terapiaa. Keväällä oli taas suruaika kuolleiden käyttäjäkavereiden muistolle. Joka kerta kun minulla tulee uusi vuosi täyteen uutta elämää, samalla nousee pintaan suru niistä, jotka eivät sieltä selvinneet. Surun vallassa tein sitten sävellyksen kuolleiden käyttäjäkavereiden muistolle. Sävellyksestä tuli hitti.😃 Olen päässyt soittamaan sen useissa eri tilaisuuksissa. Siitä on tykätty kovasti. Ihmiset ovat itkeneet ja liikuttuneet sävellyksestä, eikä ihme. Sellaisia ne Hulttiksen sävellykset on. Koskettavia.🥲 Ja hyvä niin. 

Olen myös kirjoittanut kirjaa aika lailla, on jo yli 130 sivua tekstiä, ja olen vieläkin huumehelvetin ajoissa.😵‍💫 Alan olla jo lähellä sitä aikaa, kun pääsin korvaushoitoon vuoden 2013 lopussa. Senkin jälkeen narkkaaminen jatkui, vaikka yritin tosissani pysyä erossa aineista. Sellaista se oli vielä silloin, ennen ADHD-lääkityksen saamista. On ollut todella rankkaa kirjoittaa kirjaa todella rankasta elämästä, jonka olen itse elänyt.😵 Onneksi olen saanut kirjaan huumoria mukaan. Huumori on usein mustaa, mutta se sopii parhaiten tähän tarinaan. Huumorista huolimatta on ollut rankkaa kirjoittaa. Välillä jään jumiin ja on vaikeuksia jatkaa. Kai se kuuluu asiaan. Välillä joutuu pitämään taukoa, koska asioita joutuu prosessoimaan ja käsittelemään. En tiedä vielä, koska kirja on valmis. Siihen menee vielä varmasti paljon aikaa. Enkä aseta itselleni mitään aikarajoja, että saan rauhassa kirjoittaa. Kiire on luovuuden tappaja ja minä en halua kiirettä elämääni. Rauhasta käsin on paras edetä. 

Olen myös piirtänyt peikonlehtiä kuin mielipuoli. Olen piirtämässä jo seitsemättä piirrustuskirjaa täyteen peikonlehtiä.👻 Enkä ole vieläkään kyllästynyt!🤪 Niiden piirtäminen ja värittäminen on niin terapeuttista, ja myös työskentelyäni läheltä seuranneet ovat kokeneet touhuiluni terapeuttisena. Myös sitä on moni hämmästellyt, kuinka nopeasti saan aikaan taidetta. Luovuus ryöppyää minusta kuin luonnonvoima, eikä sitä voi pysäyttää. Minä vain teen ja toimin, hyvin intensiivisesti ja vauhdilla.😅 Nyt käytössä ovat olleet geelikynät ja niillä olen saanut aikaan kiinnostavia väriyhdistelmiä ja kokeiluja. Harmillista vain on, kun geelikynät loppuu niin nopeasti. Olen tilannut useita pakkauksia lisää niitä, ja onneksi niitä saa hankittua kohtalaisen edullisesti netistä. Olen myös maalannut akryylimaaleilla ja vesiväreillä. Nyt olen maalaamassa akryylimaaleilla taulua, jossa on susi peikonlehtien keskellä. Kaksi suuresti rakastamaani asiaa yhdessä taulussa. On muuten vaikea. Susi ja peikonlehdet. Siinä on haastetta.🧐 Taulu on vielä kesken, mutta teen sen kyllä valmiiksi. 

Kesä oli kuuma ja meni hetkessä. Otin rennosti ja yritin välttää uutta The Grande Finalea helteessä ja myös sitä ennen ja sen jälkeen. Välillä on uupumus hiipinyt salakavalasti elämään, eikä ihme.🤬 Kun tulee paskamyrskyjä ja muuta stressiä, se vie voimat, varsinkin kun voimia vievät tilanteet toistuvat toistumistaan. Koska en tahdo enää palaa loppuun, olen parhaani mukaan yrittänyt kuunnella kehoani ja välttää uuvuttavia tilanteita ja ihmisiä. Ja tietenkin olen myös levännyt. Senkin oppiminen on vienyt vuosia, mutta onneksi lepääminen alkaa jo onnistua. Koska jos ei lepää, ei jaksa tehdä taidetta eikä olla tekemisissä kenenkään kanssa. Enkä jaksa enää olla jatkuvasti uuvuksissa.

Tänä syksynä pääsin pitämään käsityö ja taideryhmää seurakunnassa. Idea syntyi siitä, kun moni seurakunnan vanhus on varmasti yksinäinen ja kaipaa virikkeitä ja seuraa. Ryhmän nimi on Inspiraation kukoistus.🤗 Kun päätettiin, että alan syksyllä pitämään tätä ryhmää, moni odotti sitä innolla. Ja kun ryhmä alkoi, seurakunnan vanhat rouvat ja monet muut, nuoremmatkin, ovat käyneet ryhmässä uskollisesti. Ja meillä on ollut todella hauskaa siellä!😁 Ollaan juteltu ja tehty kuka mitäkin käsityötä ja taidetta. Olen maalannut seurakunnan ikkunoihin peikonlehtiä, maalannut taulua ja viimeisin työ oli virkkaamaani peikonlehtihuivi, josta tuli iso. Luulin huivin jäävän lopullisesti kesken, mutta kun ryhmässä seurasin vanhojen rouvien käsitöiden tekoa, inspiraatio virkkaamiseen syttyi ja vei minut mennessään.🤭 Ja nyt huivi on valmis ja seuraava virkkaustyö on jo alkanut. Olen tehnyt myös makrameeta paljon tänä vuonna, mutta nyt on virkkaamisen vuoro. Vaihtelu virkistää. 

Olen myös päässyt esiintymään seurakuntiin tämän vuoden aikana useampaankin otteeseen. Olen kertonut tarinaani ja laulanut omia laulujani. Niistä on tykätty paljon.🥰 Vaikka edelleen jännitän kovasti esiintymistä, silti se on sujunut ihan hyvin. Ainakin yleisö on tykännyt paljon ja olen saanut hyvää palautetta jokaisesta esiintymisestä. Mikähän siinäkin on, että edelleen arastelen laulamista? Jotenkin se on niin henkilökohtaista ja myös mun laulut ovat henkilökohtaisia. Kun siinä antaa itsensä täysin ja avoimesti, on hyvin haavoittuva.🥺 Mutta se on myös vahvuutta, kun uskaltaa olla aito ja haavoittuva. 

Syksyllä minut kutsuttiin pitämään näyttelyä Pieksämäen Via Dia kahvilaan. Siellä se näyttely vieläkin on, ainakin hetken aikaa ja siitä löytyy video YouTubesta Jenna Karjalaisen nimellä. Sieltä löytyy myös video Monstera Madness näyttelystä ja mun sävellyksistä. Joulukuussa pystytettiin taidenäyttely myös Pieksämäen One Way seurakunnan kellaritilaan. Siellä on töitä useammalta taiteilijalta. Minulta siellä on makrameetöitä ja peikonlehtimaalauksia sellaisessa hauskassa pömpelissä, jonka nimesin peikonlehtipömpeliksi. Näyttelystä on tulossa lehtijuttu Pieksämäen lehteen. Jännittävää! Tämän vuoden aikana minulla on siis ollut jo 3 taidenäyttelyä. Siistiä!😄

Vaikeuksia tuotti tänä vuonna eniten hankalat ihmissuhteet ja syksyllä yhtäkkiä tullut Elvansen toimituskatko. Saatavuusongelmat tuhosi varmasti monen ADHD:n elämän.😬 Pelkäsin itsekin jääväni ilman lääkkeitä ja mielessä kävi kauhukuvia retkahtamisesta. Olisin aivan varmasti retkahtanut, jos olisin joutunut olemaan ilman lääkkeitä.😱 Minä olin kuitenkin onnekas, kun lääkitys riitti juuri ja juuri koko toimituskatkon ajan. Silti tuli suuria vaikeuksia, kun yhdeltä toiselta läheiseltä loppui lääkkeet. Hänen elämänsä hankaloitui merkittävästi ja se vaikutti negatiivisesti myös minuun. Yritin parhaani mukaan auttaa, mutta enhän minä sille mitään voinut, kun lääkkeitä ei saanut. Onneksi lääkäri auttoi lopulta ja vaikka olikin vaikeaa, siitä selvittiin ja toimituskatko päättyi marraskuussa. Siitä vaan jäi pieni pelko päälle. Eihän tuollaista pitäisi tapahtua. Nyt kun niin kävi, pelkään käydä apteekissa. Olisi kauheaa, jos yhtäkkiä vaan ei saisikaan elintärkeitä lääkkeitä. Ne, joilla ei ole ADHD, tuskin ymmärtävät, kuinka tärkeää sen hoitaminen on. Ja jos sitä ei hoideta, monen ADHD:n elämä menee pilalle. Minäkin olisin todennäköisesti lähtenyt narkkaamaan, jos olisin joutunut olemaan ilman lääkitystä.😮‍💨 Onneksi en joutunut, enkä todellakaan tahdo enää palata huumehelvettiin! Se on vihoviimeinen juttu. Siitä huolimatta pelkään edelleen retkahtamista. Ehkä se on vain tervettä pelkoa. 

Huvittavaa on, että alun perin tästä blogista piti tulla varoittava esimerkki, mutta sitten kävikin niin, että tästä tulikin myös toivoa tuova blogi. Jos toivoton tapaus voi saada elämänsä kuntoon, niin se on mahdollista kaikille muillekin. Olen valtavan kiitollinen, että pääsin pois huumehelvetistä ja sain elämäni kuntoon. Toivon samaa sydämestäni jokaiselle, joka taistelee päihdeongelman kanssa. Jos minä selvisin sieltä, minä, jonka pitäisi olla kuollut ja täysin avun ulottumattomissa, niin kyllä sieltä voi selvitä aivan kuka tahansa!😊 Kun löytää oikean avun ja tahdon lopettaa, se on mahdollista. Kunpa tämä tuleva vuosi toisi mukanaan paljon hyvää ja kaunista. Varmasti tulee myös vaikeuksia ja haasteita, mutta vaikka niitä ei voi estää, voi valita sen, kuinka niihin suhtautuu. Aion pysyä lujana jatkossakin ja tehdä paljon taidetta eri muodoissaan, kohdata ihmisiä ja olla oma aito ja outo itseni. Silloin pystyn parhaiten saamaan aikaan hyvää muiden elämässä.☺️ 

Aion myös pitää etäisyyttä niihin ihmisiin, jotka aiheuttavat kriisejä ja uuvuttavat minua. Minun ei tarvitse olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka haavoittavat minua. En kaipaa enempää haavoja enkä kriisejä. En yksinkertaisesti jaksa enää sellaista energiaa riistävää toimintaa.😡 Ja koska nytkin minut jätettiin yksin toisen itse aiheuttaman paskamyrskyn keskelle, se ei jättänyt minulle muuta vaihtoehtoa kuin lakata välittämästä. Oli pakko sanoutua irti koko jutusta. Muuten olisin uupunut täysin. Vedän selkeät rajat ja pidän energiavarkaat loitolla. Koska tiedän, että olen liian kiltti ja siksi helposti hyväksikäytettävissä, suojelen itseäni asettamalla rajoja ja pitämällä etäisyyden niihin ihmisiin, jotka uuvuttavat minut ja haavoittavat minua. Kenenkään ei tarvitse sietää paskamaista kohtelua!😠 Kun ihminen haavoittaa omalla käytöksellään toista yhä uudestaan, hän osoittaa samalla sen, millainen hän oikeasti on. Sellaisten haavoittavien tyyppien kanssa on vaarallista olla tekemisissä. Ja kun kuvioon astuu vielä manipulointi, kyse on hyvin vakavasta asiasta. Hänen oma toimintansa todistaa, ja on todistanut monet kerrat, etten ole väärässä. Katsoisi ennemmin peiliin kuin alkaisi manipuloida minua. Olen välillä vieläkin epäillyt omaa mielenterveyttäni, koska se vähän aikaa sitten kyseenalaistettiin ja minusta tehtiin väkisin henkisesti sairas ihminen. Ja kun kyselin kaikilta minut hyvin tuntevilta ihmisiltä, että olenko heidän mielestään henkisesti sairas, he hämmästyivät kysymystä ja totesivat, että "Et todellakaan ole!" Heidän mielestään oli törkeää leimata minut sellaiseksi. Mutta silti välillä epäilen itseäni, mielenterveyttäni ja todellisuudentajuani, vaikka terapeuttini ja läheisteni mielestä se on aiheetonta. Ja niin oli aiheetonta sekin, että mielenterveyteni ja todellisuudentajuni kyseenalaistettiin ja minusta tehtiin henkisesti sairas ihminen.🤬 Siihen ei ollut minkäänlaista aihetta! Mutta koska kyseenalaistaja ei kestä kohdata totuutta itsestään, oli helpompi kyseenalaistaa minun mielenterveys ja todellisuudentaju, kuin kohdata asioita sellaisina kuin ne ovat. Ja tämä aiheutti minulle aivan liikaa paskaa ja tuskaa. Eläköön sitten itsepetoksessa, jos kerran haluaa. Ei ole minun ongelma. 

Taas lähti vuodatus käyntiin. Ikäviäkin asioita joutuu käsittelemään, mutta alan olla jo niin täynnä tätä paskaa, että haluaisin ajatella ja käsitellä aivan muita asioita. Koska olen niin herkkä, haavoitun myös helposti. Mutta luulisi, että ketä tahansa suututtaisi ja haavoittaisi kyseinen narsistinen toiminta. Varsinkin kun se toistuu ja toistuu. Ja koska se toistuu, minun on parempi pysyä kaukana sellaisista ihmisistä, jotka toistavat haavoittavaa käytöstään. Kenenkään ei tarvitse sietää minkäänlaista kaltoinkohtelua! 

Noniin. Ehkä tämä oli tässä. Mietiskelin kulunutta vuotta useamman päivän ajan ja koostin muistoistani tekstin. Ei ainakaan nyt tule mieleen mitään muuta lisättävää. Hulttis kiittää ja kuittaa. Ja palaa taas asiaan.🤪

Nyt hemmetti vieköön riittää!

Mitä järkeä on yrittää keskustella sokean kanssa, joka ei halua nähdä? 

Ei yhtään mitään. 

Se on turhaa.

Itselleen sokea ihminen haluaisi, että toinen olisi yhtä sairas ja sokea kuin hänkin, koska muuten tämä toinen on uhka. 

Siksi toisesta on tehtävä sairas vaikka väkisin.  Koska kun toinen on terveempi, hän näkee jotain, mitä sokea ei halua nähdä itsessään: hänen toistuvan narsistisen käytöksensä, joka haavoittaa toista osapuolta yhä uudestaan. 

Ja tässä tapauksessa se haavoittunut osapuoli olen minä. En jaksa enää sietää toistuvaa haavoittamista. En jaksa enää sietää toistuvaa narsistista käytöstä, joka myrkyttää minua. Minun ei kuulu sietää sellaista. 

Eikä minun tarvitse olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka haavoittavat minua yhä uudestaan. 

Tietenkin haavoittaja väittää, että ei hän tahallaan, kyseessä on jälleen kerran vahinko. 

Niinpä niin.

Aina vain muka vahingossa hän haavoittaa minua ja kohtelee kaltoin. 

Just joo. 

Juuri noin narsistisesti käyttäytyvät ihmiset puhuvat. Heidän haavoittavat toimintansa on aina yhtä suurta vahinkoa. He eivät muka ikinä satuta toisia tahallaan! Kaikki on vain yhtä suurta, toistuvaa vahinkoa. Näin heidän ei tarvitse ottaa vastuuta toiminnastaan, eikä nähdä sitä sellaisena kuin se todellisuudessa on. Ja niin jatketaan samaa paskamaista toimintaa. Paetaan vastuuta ja kielletään todellisuus toisen ihmisen hyvinvoinnin kustannuksella. 

Tällaisilla ihmisillä on voimakas kieltämisen tila päällä. He eivät kykene näkemään totuutta itsestään, ja siksi he vääristelevät, vähättelevät, selittelevät ja pehmentävät tekojaan. Kaikki selvitellään parhain päin ja väännetään asia niin kieroon, että sitä onkin itse se uhri. Pahimmillaan syyllistetään sitä, jota itse on loukannut. Aloitetaan hirveä itsesäälidraama, jonka avulla syyllistetään sitä, jota itse loukkasi. Kehtaakin vielä kritisoida! "Voi minua raukkaa! Katso nyt, mitä sait minut tuntemaan! On sinun syy, että voin näin pahoin!" Ja näin todellinen asia jää käsittelemättä. Eikä loukatun sanoja enää tarvitse ottaa vakavasti. Näppärää. 

Sama kuvio toistuu samalla kaavalla kerta toisensa jälkeen. Tehdään siitä syyllinen, joka antaa asiallista kritiikkiä haitallisen käytöksen vuoksi. Ja itse vedetään uhrin viitta ylle ja vajotaan itsesääliin. Manipuloidaan toista ja projisoidaan omat viat toiseen. Kunhan vain asiaa ei tarvitse selvittää, kaikki keinot sallitaan! Yritetään yhä uudestaan vältellä asian selvittämistä ja jätetään keskustelu kesken. Paetaan ennemmin itsepetokseen kuin kohdataan totuus. Ja kun totuus meinaa tulla liian lähelle, sitten paetaan sitä ihmistä, joka totuuden sanoo. Samalla hänet jätetään yksin sotkun kanssa, jonka narsistinen käytös aiheutti. Jälleen kerran. 

Niin kauan kuin kieltäminen ja itsensä pettäminen jatkuvat, muutosta ei tapahdu. 

Näin toimivan ihmisen sanat ja teot ovat pahasti ristiriidassa. Puhutaan yhtä ja tehdään toista. 

Tämäkin kaveri väittää, että arvostaa minua enemmän kuin ketään muuta ystävää. 

Mutta silti hän kohtelee minua kuin ei arvostaisi minua lainkaan. Toistuvasti vieläpä! 

Hän sanoo myös, ettei tahdo satuttaa minua ja väittää haluavansa minulle pelkkää hyvää. 

Mutta silti hän satuttaa minua yhä uudestaan ja kohtelee minua kaltoin. Missä on hyvä tahto? Teot eivät sitä ainakaan ilmennä.

Hän sanoo, että haluaa ottaa vastuun käytöksestään eikä enää toista virheitään. 

Mutta yhä vain hän toistaa virheitään, haavoittaa minua ja kun vastuun ottamisen aika tulee, hän katoaa kuin pieru Saharaan. 

Hän sanoo yhtä ja tekee toista. 

Kun sanat ja teot ovat ristiriidassa, sanat menettävät merkityksensä, koska teot puhuvat enemmän kuin sanat. Ihminen voi sanoa mitä tahansa, mutta teot puhuvat puolestaan. 

On turha luottaa sanoihin, kun teot puhuvat toista kieltä. Ja kun ihmisen sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään, hän ei todellakaan ole turvallista eikä luotettavaa seuraa. Vaikka hän kuinka hokisi haluavansa toiselle hyvää, hänen satuttavat tekonsa osoittavat todellisuuden. Jos ihminen haluaisi aidosti hyvää toiselle, ei hän silloin kokisi minkäänlaista tarvetta satuttaa toista. 

Mutta kun ihminen ei ole kohdannut pimeää puoltaan eikä ole käsitellyt menneisyyttään, hänellä on pakottava tarve satuttaa toisia. 

Hänellä on toistamispakko, jonka vallassa hän toimii sokeasti ja arvaamatta. Usein hän ei sitä itse edes tiedosta. Hän vain toimii, satuttaa ja haavoittaa toisia, ja kokee siitä vielä salaista mielihyvää, jota tuskin edes myöntää itselleen. Miksi hän muuten toisia satuttaisi, jos hän ei saisi siitä itselleen jotain helpotusta? 

Kun ihminen kieltää pimeän puolensa, se ottaa hänessä vallan. Ja vaikka toinen kuinka yrittäisi kertoa, kuinka hänen toimintansa satuttaa, tämä vain jatkaa haavoittavaa toimintaansa ja uskottelee itselleen, ettei ole niin sairas kuin oikeasti on. 

Tätä on itsepetos ja tahallinen sokeus.

Ja tämän vuoksi muut joutuvat kärsimään.

Hän ei kykene näkemään sitä, mikä haavoitetulle on ilmeistä: hän kohtelee toista narsistisesti kaltoin ja käyttää tätä emotionaalisesti hyväkseen. Ja tällainen toiminta traumatisoi kohdettaan, varsinkin pitkään jatkuessaan. Ja vaikka tästäkin sanotaan, mikään ei muutu. Toisen kärsimys on toissijaista. Narsistisesti käyttäytyvä ei kykene näkemään toisen tuskaa, koska on niin täynnä itseään. 

Edelleen haavoittaja kieltää todellisuuden ja näkee, että vika on toisessa. Toisen täytyy olla väärässä, ei hän voi olla sellainen kuin toinen sanoo. Vaikka toisella on häntä rikkonut haavoittava toiminta todisteena. Haavoittajan oma käytös puhuu puolestaan. Mutta sitä hän ei halua nähdä. Hän vähättelee toimintaansa toisen tuskan kustannuksella. Eihän vika voi olla hänessä. 

Hän mieluummin jopa kyseenalaistaa haavoitetun mielenterveyden ja todellisuudentajun, kuin suostuisi näkemään ikävää totuutta. Ja näin hän aiheuttaa vain lisää tuskaa toiselle. Hänen on tehtävä haavoitetusta yhtä sairas kuin hän itse on. Ettei haavoitettu vain voisi olla oikeassa. Mutta hänen oma narsistinen toimintansa todistaa, ettei haavoitettu ole väärässä. 

Hänen on turha yrittää manipuloida toista. Toiminta on ollut jatkuvaa ja usein toistuvaa, sitä ei voi enää kutsua vahingoksi. Kun narsistinen käytös on toistuvaa, kyse on patologisoituneesta toiminnasta. Siinä on nähtävissä toistuva haitallinen kaava. Haavoittaja ei vain halua nähdä omaa vääristynyttä käytöstään. Ja kun hän ei pysty tätä kohtaamaan, haavoittaja jättää uhrinsa yksin aiheuttamansa paskamyrskyn keskelle. Jälleen kerran. 

Vaikka oli luvannut, ettei tee enää niin. 

Jälleen kerran yksi katteeton lupaus on petetty ja loukattu osapuoli on jätetty yksin inhottavaan tilanteeseen. Sama kuvio yhä vain toistuu. 

Tällaiset ristiriidat ovat uuvuttavia. Varsinkin, kun ne jätetään selvittämättä. Selvittämättömät ristiriidat voivat ajaa yksin jätetyn uupumuskierteeseen ja loppuunpalamiseen. On helvetillistä piinaa olla viikkotolkulla selvittämättömän paskamyrskyn keskellä, jonka toinen on itse aiheuttanut. Eikä hän tee elettäkään selvittääkseen asiaa, vaan pakenee yhä uudestaan. Minua se vaivaa jatkuvasti ja aiheuttaa valtavaa stressiä ja henkistä piinaa. Ja selvittämätön sekasotku uuvuttaa varmasti, mitä pidempään se jätetään selvittämättä. 

Mutta mitä tekee paskamyrskyn aiheuttaja?

Ei yhtään mitään! On kuin mitään ongelmaa ei olisikaan! Hän pakenee koko asiaa, lähtee pitämään hauskaa ja viettämään aikaa muiden ystävien kanssa. Hän laittaa kaiken muun etusijalle, ettei hänen tarvitsisi selvittää aiheuttamansa sotkua ja kohdata ikävää totuutta. Eikä häntä näytä vähääkään kiinnostavan, miltä sotkun keskelle jätetystä loukatusta ystävästä tuntuu. Ja näin ystävä, jota hän niin kovasti on väittänyt arvostavansa, on jätetty yksin inhottavan sotkun keskelle kuin häntä ei olisi olemassakaan. Joten se siitä arvostamisesta. 

Ei kukaan, joka oikeasti arvostaa toista, tekisi toiselle näin. 

Aito ystävä ei toimisi näin. Aito ystävä ei pystyisi jättämään toista itse aiheutetun paskamyrskyn keskelle. Aito ystävä selvittäisi tilanteen niin pian kuin mahdollista, koska hänelle ystävän tunteet merkitsevät paljon, eikä hän halua aiheuttaa toiselle niin mittavaa tuskaa, joka johtaa väistämättä uupumukseen. Aito ystävä tekisi kaikkensa korjatakseen tilanteen. Hän ei pakenisi, vaan ottaisi vastuun ja korjaisi tilanteen. 

Jos aidosti arvostaa toista, silloin häntä ei kohdella kuin tätä ei olisi olemassakaan, kuin koko hemmetin sotkua ei olisi olemassakaan. Mutta itsekäs ihminen tekee niin, koska hän ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan eikä näytä kykenevän empatiaan senkään vertaa, että tajuaisi, kuinka törkeää ja julmaa hänen toimintansa toista kohtaan on. Kuinka se satuttaa ja uuvuttaa toisen ihmisen pysyessään pitkään selvittämättä. Vain välinpitämätön ihminen kykenee tällaiseen. Ja kun asiaa yrittää selvittää, hän pakenee yhä uudestaan milloin milläkin verukkeella! 

Rauha, rauha! Vaikka rauhaa ei olekaan.

On jo hyvin selvää, ettei näin toimivaa ihmistä voi pitää aitona ystävänä. Hän kun toimii juuri päinvastoin kuin aito ystävä toimisi.

Eikä minun tarvitse sietää tällaista kohtelua! Koska minua on kohdeltu toistuvasti välinpitämättömästi, myös minä aion jatkossa olla välinpitämätön näin toimivaa tyyppiä kohtaan. Kenenkään ei tarvitse sietää paskamaista kohtelua! Mittani on täynnä. 

Vaikka kaveri oli luvannut, ettei enää tekisi näin, silti hän teki näin. Taas kerran. Olin hölmö, kun suostuin antamaan hänelle vielä yhden mahdollisuuden, kuten hän viimeksi pyysi. Hän viimeksi lupasi, ettei enää jätä minua yksin aiheuttamiensa sotkujen keskelle. Ja silti hän teki niin! Se lupaus on petetty ja haavoja on tullut jo tätäkin ennen ihan liikaa. Nyt hän on mahdollisuutensa käyttänyt. 

Minun oli pakko irtisanoutua tästä "ystävyydestä", ettei se enempää haavoittaisi minua. Ja etten uupuisi tuon raskaan taakan alle, jonka kaveri jätti jälleen kerran minulle. Minun ei kuulu kantaa hänen vastuutaan eikä selvittää hänen sotkujaan. Hoitakoon velvollisuutensa itse! 

En voi enää välittää, koska se veisi viimeisetkin voimani. En jaksa enää tuota selvittämättä jätettyä sekasotkua, jota en ole itse aiheuttanut. Eikä hän edes yritä sitä korjata. Hän ei antanut minulle muuta mahdollisuutta kuin lakata välittämästä. Koska hän ei tahdo korjata sotkujaan, en minäkään voi enkä jaksa enää välittää. Terveys siinä vain menisi. 

Siksi en välitä enää paskaakaan, koska asiaan ei tulla saamaan selvyyttä kuitenkaan. Olen irtisanonut itseni tästä, koska häntäkään ei kiinnosta.

Niin kauan kuin kaveri ei halua nähdä ikävää todellisuutta ja jatkaa itsensä pettämistä, asiaa ei voi selvittää. Pettäköön sitten itseään ja jääköön tahallisen sokeaksi. Pysyköön sokeana hautaan asti! Jos ei tahdo nähdä, ei tarvitse nähdä. Olkoon sitten sokea. Mutta silloin minun on pidettävä etäisyys, etten saisi enempää haavoja. Eikä ole minun tehtäväni yrittää saada toista näkemään, varsinkaan, kun hän ei edes halua nähdä. Minun ei tarvitse ottaa enempää haavoja vastaan. Ja niitä tulisi aivan varmasti, jos jatkaisin tätä vinoutunutta ihmissuhdetta. En jaksa enempää haavoja! 

Rajansa kaikella. Myös raukkamaisuudella. Ainakin pitäisi olla, mutta näyttää siltä, ettei raukkamaisuudella ole rajoja tässä tapauksessa.

Ainiin, olen sanonut tämänkin jo monta kertaa aikaisemmin. Sama paskamainen kaava tuottaa samoja sanoja, jotka tuskin koskaan tulevat kuulluksi hänelle, joka tuota haitallista kaavaa toistaa. 

Linkki Hulttiksen todistuspuheeseen

https://m.youtube.com/watch?v=3-jNYm0gXaE&t=1364s&pp=ygUcUGlla3PDpG3DpGVuIHZhcGFhc2V1cmFrdW50YQ%3D%3D  

Noniin. Sain vihdoinkin aikaiseksi laittaa tännekin linkin isänpäivänä 12.11.2023 pidetystä seurakunnan tilaisuudesta, johon minut ja faija kutsuttiin kertomaan tarinamme. Kyseessä on todistuspuhe siitä, kuinka selvisin huumehelvetistä. 

Ensin laulan yhden omista lauluistani, ja laulun nimi on Laulu huumehelvetistä. Kannattaa kuunnella! ☆into☆ ☆into☆ Sitten pidän puheen ja sen jälkeen soitan mun tekemän sävellyksen Hyvästit - kuolleiden käyttäjäkavereiden muistolle. Sitten on faijan vuoro pitää puhe. Tilaisuus oli koskettava. Ennen meidän osuutta on muutama laulu ja yksi lyhyempi puhe ja sitten on mun ja faijan osuus ja sitten vielä pastori pitää puheensa. 

Kannattaa käydä vilkaisee! Kun itse katsoin videon, sain jänniä säväreitä omasta laulustani. 😄 Oli muutenkin jännä seurata omaa esiintymistään. Koko juttu oli Jumalan johdatusta. Olin rukoillut, että jos Herra haluaa minut laulamaan laulujani ja kertomaan tarinaani, Hän minut siihen kutsukoon. Ei mennyt montaa päivää kun Pieksämäen Vapaaseurakunnan pastori Kari Härkönen soitti minulle aivan yllättäen ja kutsui minut laulamaan ja todistamaan. Hän oli nähnyt mun näyttelyn Pieksämäen Via Dia kahvilassa ja siitä hän sai idean kutsua minut ja isäni todistamaan. Tietenkin vastasin myöntävästi ja innostuin heti. Valmistin puheen jo samana iltana ja jäin odottamaan  tilaisuutta jännityksen ja innon vallassa. Tuo päivä oli muistaakseni keskiviikko 8.11. 

Ja kun sitten sunnuntai koitti, en meinannut pysyä nahoissani, koska olin niin innoissani. Ja jännitin taas aika paljon, mutta yllättävän hyvin se sitten meni. Jännitys kuuluu asiaan, enkä uskaltaisi mennä ihmisten eteen, jos en jännittäisi ollenkaan. Jännitys kertoo, että otan homman vakavasti. Pystyin olemaan rohkeasti ja luonnollisesti oma outo ja aito itseni ihmisten edessä ja sekin toi oman lisänsä puheeseeni. Sain porukan nauramaankin pariin kertaan, vaikka rankka tarina olikin. Lauluni kosketti monia ja sain paljon hyvää palautetta siitäkin. Ääneni on kuulemma ihana ja todella kaunis. Taas vahva todiste siitä, ettei minun tarvitse arkailla laulamista. Olen sen suhteen aika arka ja herkkä ollut aina. Varsinkin, kun laulan omia laulujani. Ne kun ovat aika henkilökohtaisia. Onneksi tilaisuus meni kaiken kaikkiaan erinomaisesti! 🤪

Tuosta Via Dia kahvilan taidenäyttelystä on myös tulossa video. Mediapajalla ollaan jo editoimassa sitä. Laitan sen sitten tänne kun se valmistuu. Minut siis kutsuttiin pitämään taidenäyttelyä Pieksämäen Via Dia kahvilaan ja innostuin siitäkin valtavasti. Marraskuun alussa pystytettiin näyttely ja esiinnyin myös avajaisissa. Kerroin hieman itsestäni ja sitten soitin kolme omaa sävellystäni, joista tykättiin. Jotkut itkivät kuunnellessaan mun musiikkia. On ihanaa, kun sävellyksen koskettavat ihmisiä! Luonnonlapsen mielenmaisemat ovat sellaisia. Mediapaja kuvasi tilaisuuden talteen. Kahvilassa oli yllättävän paljon porukkaa avajaispäivänä ja se hieman yllätti minut. Jännitys iski saman tien kun näin, kuinka paljon siellä oli porukkaa. Mutta ihan hyvin se meni siitä huolimatta. Sain tilaustyön ja yksi työ on jo mennyt kaupaksi ja muutama on harkinnassa ostajilla. Jännittävää! Yllätyin siitäkin, kuinka paljon näyttelystä ja töistäni on tykätty. Moni on ihmetellyt suuresti taitojani. Näyttelyssä on maalauksia ja makrameetöitä eri muodoissaan. 

Aika siistejä juttuja on siis tapahtunut viime aikoina! ☆into☆ ☆into☆ 😁 Olen kiitollinen ja iloinen näistä hyvistä asioista. Kun jotain hyvää tapahtuu, siitä on hyvä ottaa kaikki ilo irti kiitosmielellä. Näin Hulttis tekee ja jatkaa samaa rataa! Taidetta syntyy paljon ja nyt alkaa uusi peikonlehtipiirrustus jo poltella sen verran paljon, että täytyy päästä jatkamaan sitä. Hulttis palaa taas asiaan! 😝

Vitutusjulisteita

Tässä tekstissä kuvat puhuvat puolestaan. 

Olen jälleen kerran tehnyt vitutusjulisteita, ja nyt julkaisen vitutukseni.

Siihen on ollut liikaakin aihetta.

 

 

 Alan jo todella kyllästyä paskamaiseen toimintaan. 

Varsinkin kun paskaa heitetään niskaan yhä uudestaan ja uudestaan.

Sitä vain tulee lisää ja lisää, eikä se lopu. 

Sama haavoittava kuvio toistuu toistumistaan, ja minä alan olla jo aivan liian väsynyt siihen.

 

Vaikka kuinka usein olen sanonut, että haavoittavan toiminnan kierteestä pääsee vain, jos uskaltaa tarkastella itseään ja toimintaansa rehellisesti ja nähdä tosiasiat sellaisina kuin ne ovat.

Ja alkaa todella nähdä vaivaa oman kasvunsa eteen.

Ottaa vastuun itsestään ja toiminnastaan.

Silloin alkaa todellinen paraneminen ja silloin voi tapahtua myös muutos.

Mutta ei.

Samat haitalliset tavat vain toistuvat ja haavoittavan toiminnan kohteena olen minä. Saan yhä vain lisää haavoja, täysin aiheetta ja turhaan.

Eihän kukaan jaksa sellaista loputtomiin.

 

Eikä toinen edes vaikuta ymmärtävän, kuinka raskasta ja tuskallista se on minulle. 

Kun ihminen ei näe itseään pidemmälle, silloin hän väistämättä satuttaa toisia.

Eikä välitä lainkaan aikaansaamastaan tuhosta toisen ihmisen elämässä.

 

Koska jos hän välittäisi, eikö hän silloin tekisi kaikkensa sen eteen, ettei tuhoa toista ihmistä enää yhtään enempää?

Rajansa kaikella. 

Minun ei tarvitse sietää huonoa kohtelua keneltäkään. Olen jo liiankin paljon jaksanut sietää lapsellista ja haavoittavaa toimintaa. 

Ei minun tarvitse jaksaa sellaista. Eikä minun kuulu sietää sellaista. 

Alan jo pelätä, että toisen myrkyllinen käyttäytyminen myrkyttää vielä minutkin. 

Ja sitä en tahdo.

Teot puhuvat puolestaan ja teot puhuvat enemmän kuin sanat. 

Jos toinen haavoittaa yhä uudestaan, ja vielä täysin järjettömistä syistä, aivan aiheetta, kyllä siinä alkaa jo tulla mitta täyteen. 

Ja kun ihminen käyttäytyy toisia haavoittavilla tavoilla, ei sellaiseen voi luottaa. Hän saattaa aivan äkkiarvaamatta iskeä uudestaan.

Ikään kuin minun kuuluisi olla se, johon toinen voi purkaa kaiken paskan sisältään, ikään kuin minä olisinkin se pahantekijä, jolle täytyy kostaa se, että olen ollut rehellinen ja liiankin kärsivällinen. 

Ikään kuin minua saisi kohella miten huvittaa.

Kyllä se Hulttis kestää. Vai kestääkö?

Ei kukaan kestä haavoittavaa toimintaa loputtomiin!

Olen vain pyrkinyt tukemaan häntä, auttamaan häntäkin lähtemään kasvun, kypsymisen, itsetunemuksen, nöyrtymisen ja paranemisen tielle. Siis parannuksen tielle.

Ja tästä saan palkkioksi yhä vain lisää haavoja. 

Ehkä olen väärä ihminen auttamaan häntä. 

Tai ehkä hän ei vain halua ottaa apua vastaan.

Ja kun totuus itsestä tulee ilmi, sitä ei haluta hyväksyä. 

Jatketaan vain paskan viskomista ja ollaan kuin totuutta ei olisikaan.

Ja samalla todistetaan omalla käytöksellä totuus itsestään.

Ja kannetaan vielä kaunaa totuuden kertonutta kohtaan, koetaan voimakasta antipatiaa ja vihaa sitä kohtaan, joka sanoi totuuden.

En sanonut totuutta satuttaakseni, vaan siksi, koska totuuden näkeminen itsestään on tie kohti kasvua, parannusta ja paranemista.

Mikä ystävä minä olisin, jos jättäisin asiat sanomatta?

Olisin epäaito ja välinpitämätön "ystävä". 

Ja sellainen en tahdo olla.

Sanon siis asiat niin kuin ne ovat.

Vaikka saankin haavoja.

 

En todellakaan enää tiedä, mitä tekisin. 

Ehkä olen voitavani tehnyt, ja loppu riippuu vastapuolesta. On hänen vastuullaan korjata oma haavoittava käytöksensä. Kukaan muu ei voi tehdä sitä toisen puolesta.

Jokaisen on itse otettava vastuu omasta toiminnastaan ja sen muuttamisesta. 

Samoin myös kasvusta. Mutta jos ei halua kasvaa, silloin jää aikuiseksi kakaraksi, joka jatkaa haitallista toimintaansa hautaan asti. 

Kuka todella tahtoisi elää niin?

Uusi sävellys - Hyvästit - Kuolleiden käyttäjäkavereiden muistolle

Surustakin voi syntyä jotain siistiä. Tää sävellys syntyi tänä keväänä surun myötä. Joka kevät suuren kuolleita käyttäjäkavereita ja tänä keväänä surun myötä syntyi uusi sävellys. Siitä on tykätty paljon ja minut on pyydetty soittamaan se ihmisten edessä. Ja mitä ihmiset ovat sitä kuulleet, he ovat tykänneet siitä kovasti. Yksikin sanoi saaneensa kylmiä väreitä ja joillakin on tullut myös kyyneleitä. Koskettavaa settiä siis, eikä ihme. Sellaisia Hulttiksen sävellykset on. 

Tehtiin tähän musavideo Mediapajalla ja oli hauskaa kuvata sitä ja kuvausten aikana kävi moni kuollut käyttäjäkaveri mielessä. Tuli kerrottua monia muistoja heistä kuvausten aikana. Heitä oli mukava muistella, vaikkakin kaipaus ja suru olivatkin voimakkaasti läsnä. Ja nyt heidänkin kauttaan olen saanut aikaan jotain kaunista ja hienoa. Tää sävellys on tehty kaikkien niiden muistolle, jotka eivät sieltä selvinneet. Huumehelvetistä siis. 

Sain (onneksi) apua editointiin. Editointi ei vieläkään ole mun juttu, mutta onneksi Pajalla on osaavaa porukkaa. Suurkiitos heille, jotka ovat olleet mukana videon tekemisessä! Yksin en olisi saanut tätä tehtyä. Olen kiitollinen ja iloitsen siitä, että nyt sävellyksen saa ihmisten ilmoille. Kuunnelkaa ihmeessä! 

Vaiettu aihe, josta ei kuulu vaieta

 Aivan liian moni suomalainen joutuu kokemaan väkivaltaa. Ja siitä vaietaan. Aihe on vaikea. Siitä ei usein puhuta edes lähipiirissä, ei vaikka vaikeneminen tapahtuu väkivallan uhrin terveyden, hyvinvoinnin ja jopa hengen kustannuksella. Jos joku sinulle läheinen kertoisi sinulle kokeneensa väkivaltaa, ottaisitko hänet vakavasti vai alkaisitko vähätellä asiaa?  Jos todella välittäisit hänestä, ottaisit varmasti hänet vakavasti. Liian moni on kuullut nämä sanat: "Ei se nyt noin vakavaa voinut olla. Taidat vain liioitella. Ehkä käsitit väärin koko tilanteen." Väkivaltaa vaan on vaikea käsittää väärin. Sen kyllä tuntee ja tunnistaa. Usein väkivallan uhria ei oteta vakavasti ja hänen kokemustaan vähätellään. Voidaan jopa sanoa, että uhri vain liioittelee, on käsittänyt väärin tai suorastaan jopa keksinyt muka kaiken omasta päästään (mikä on ihan hullu ajatus).

Ja tämä vain pahentaa uhrin tilannetta. 

Pahimmillaan kukaan ei usko häntä ja uhri jää yksin traumaattisen kokemuksensa kanssa. Uhrin kokemuksen vähättely on hänen nöyryyttämistään. Väkivallasta vaikeneminen ja sen vähättely on sama kuin sanoisi väkivallan uhrille: "Sinun kokemuksella ei ole väliä. Sinun ei auta kuin vain kestää. Et ole avun arvoinen."

Miksi uhri edes puhuisi mistään väkivallasta, jos sellaista ei olisi? Edes se, että hän uskaltaa kertoa väkivallasta, on usein hänelle ylivoimaisen vaikeaa. Ja jos hänet vielä ohitetaan ja hänen kokemustaan vähätellään, se on uhrille sama kuin uusi henkinen isku hänen rikottuun sisimpäänsä. Ja kuten tiedämme, toisen kokemuksen vähättely on henkistä väkivaltaa, varsinkin tällaisessa tilanteessa.

Jotkut jopa alkavat puolustamaan väkivallan tekijää, vaikka hän juuri on se, joka on tehnyt todella väärin. Ei väkivallan tekijä mitään puolusteluja tarvitse. Hän on toiminut julmasti toista kohtaan ja hänen olisi otettava teoistaan myös vastuu. Väkivalta on aina tekijän oma valinta, ja tekijän vastuulla. Vika ei koskaan ole uhrin. Tekijä on itse syyllinen omaan toimintaansa, itsehän hän on sen valinnan tehnyt, kuinka toista kohtelee. On siis turha alkaa puolustella tekijää. Hän on tehnyt väärin. Hän on aiheuttanut vakavaa tuhoa toiselle ihmiselle, joten mitä järkeä on puolustaa sellaista? Silloinhan puolustaa ilmeistä vääryyttä! Sehän on sama asia kuin väkivallan hyväksyminen.

Todellisuudessa väkivaltatilanteessa juuri uhri on se, jota tulisi puolustaa ja hänet tulisi ottaa vakavasti. On päivänselvää, että väkivallan tekijä valehtelee, ettei jäisi kiinni teoistaan. Tekijä kun ei halua joutua vastuuseen, joten tietenkin hän valehtelee. Taitavasti hän valehtelee kaikille väkivallasta tietäville täysin kirkkain silmin. Usein tekijä vääristelee asioita todella rajusti ja pahimmillaan hän onnistuu valheillaan saamaan tilanteen kuulostamaan sitä, että uhri onkin se syyllinen ja pahantekijä.

Kaikki vika on muka uhrissa. 

Tekijä saattaa tekeytyä säälittäväksi uhriksi, vaikka hän itse on tuhonnut toista ihmistä. Hän saattaa näytellä avutonta raukkaa ja kerjätä sääliä. Nimittäin juuri sääliä tekijä tarvitsee. Koska kun muut säälivät häntä, he eivät voi kritisoida tekijää hyvällä omallatunnolla. Tekijä voi manipuloida toisia niinkin pahasti, että muut alkavat pitää tekijää syyntakeettomana väkivaltaiseen toimintaansa, joka on toistunut jo monta kertaa. Mutta sehän tarkoittaisi vain, että tekijä on täysi mielipuoli ja kuuluisi suljetulle osastolle! Silti voidaan sanoa: "Ei hän voi mitään itselleen. Hän vain on kärsinyt niin paljon, ettei enää kestänyt. Ei häntä voi saattaa vastuuseen, häntä on pidettävä syyntakeettomana uhrina. Hän on niin rikki ja traumatisoitunut, ettei hän vaan voi mitään itselleen. Häntä tulee sääliä, eikä syyttää." Näin tekijän manipulointiin haksahtaneet voivat ajatella. Ja juuri tätä tekijä haluaakin.

Ikään kuin vika olisi uhrissa. 

Ikään kuin uhri olisi ollut niin vaikea, ettei tekijä enää voinut muuta kuin käyttää väkivaltaa. 

Ikään kuin uhri olisikin se, joka on traumatisoinut tekijän! 

Ja näin osat vaihtuvat.

Uhrista tulee syyllinen ja tekijästä tulee viaton uhri. 

Joskus kuvio voi mennä näinkin sairaaksi taitavan manipuloinnin takia. Kun uhria ei uskota ja häntä vielä pidetään syyllisenäkin, uhri jää helposti yksin. Hänet hylätään, ja se onkin tekijän tarkoitus. Uhri, jota kukaan ei usko, on helpompi kohde tekijälle. Hän voi mielin määrin kiduttaa uhria, koska kukaan ei kuitenkaan usko uhria. Samalla tekijä voi näytellä säälittävää uhria toisille ja syyttää uhria omista teoistaan. Tällainen on todella kieroa henkistä väkivaltaa, johon tekijä on saanut muutkin osallistumaan. Ja se todella tuhoaa väkivallan uhria tehokkaasti. Näin tekijä voi tuhota uhriaan kaikessa rauhassa. Hänellähän on muiden hiljainen hyväksyntä tukenaan. Hekin osallistuvat väkivaltaan tajuamatta sitä itsekään.

Hiljainen hyväksyntä vain mahdollistaa väkivallan jatkumisen. Se on todella väärin uhria kohtaan. Hiljainen hyväksyntä on sitä, ettei väkivallan uhria oteta vakavasti, hänen kokemaansa väkivaltaa vähätellään ja hyssytellään. Ollaan vaan kuin mitään väkivaltaa ei olisi tapahtunutkaan, asiasta ei voida puhua, sitä vältellään, se torjutaan ja kielletään. Ja näin mitätöidään täysin uhrin kokema väkivalta, joka muuten ei tule loppumaan. Mutta sillä ei ole väliä. On tärkeämpää vain hyssytellä ja torjua koko aihe. Se on myös sitä, ettei uhria uskota, väkivallan tekijää puolustellaan ja uhri jätetään yksin tuskansa kanssa. Tämä kaikki on väkivallan uhrin nöyryyttämistä. Se antaa sellaisen kuvan, ettei uhrilla ole mitään arvoa hiljaisille hyväksyjille ja että heidän mielestään uhrin ei auta muu kuin vaieta, kestää ja sietää väkivaltaa, joka pahimmillaan tuhoaa hänet täysin. Hiljaiset hyväksyjät saattavat siis väkivallan uhrin pahimmillaan hengenvaaraan.

Onko uhrin muka siedettävä sitä, että hänen arvokas, Jumalan luoma persoonansa tuhotaan?

Onko uhrin muka todella siedettävä pelossa elämistä ja elää jatkuvassa hengenvaarassa?

Kenenkään ei kuulu joutua sietämään väkivaltaa missään muodossa!

Eihän uhri edes puhuisi mistään väkivallasta, jos sitä ei olisi. Ja yleensä ottaen väkivallan uhri on rehellisempi kuin väkivallan tekijä, joka valheillaan yrittää peitellä tekojaan. On todella absurdia uskoa ennemmin väkivallan tekijää kuin väkivallan uhria. Väkivallan uhrilla on harvoin syytä valehdella kokemastaan väkivallasta, ellei hän sitten yritä peitellä väkivaltaa. Mutta väkivallan tekijällä on useita syitä valehdella. 

1. Ettei hän jäisi kiinni. 

2. Ettei hän joutuisi vastuuseen teoistaan kenenkään edessä. 

3. Että hän voisi jatkaa väkivaltaa kaikessa rauhassa.

4. Että hän voisi mustamaalata uhrin valheillaan niin, ettei tätä uskota. 

5. Ettei kukaan saisi tietää, kuinka julma hän osaa olla. 

6. Totuus on liian vahva vihollinen.

 

"Pari- ja perheväkivalta voi olla henkistä, fyysistä, jopa hengellistä, seksuaalista, omaisuuteen kohdistuvaa tai taloudellista väkivaltaa tai sillä uhkaamista. Väkivalta tähtää pelottelemiseen, alistamiseen, nöyryyttämiseen ja vahingoittamiseen, ja on vallan väärinkäyttöä. Sen avulla väkivallan käyttäjä kontrolloi toista ihmistä; ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä. Myös laiminlyönti ja kaltoinkohtelu ovat väkivaltaa.

On tärkeä tietää, että pari- ja perheväkivalta yleensä lisääntyy ja raaistuu, jos väkivallan tekijä ei hae itselleen apua. Asiaan liittyy häpeää, salailua ja vaikenemista. Sen takia kaikki pari- ja perheväkivalta ei tule viranomaisten tietoon. Vastuu väkivallasta on aina väkivallan tekijällä, vaikka tekijä voi olla taitava syyllistämään uhriaan. Muutos on kuitenkin mahdollista, mutta se vaatii tekijältä halukkuutta muutokseen. On hyvä muistaa, että pari- ja perheväkivalta on rikos ja yleisen syytteen alainen." - Väestöliitto 

Koska väkivallalla on taipumus mennä ajan kanssa vain pahemmaksi, siitä ei tulisi vaieta eikä sitä tulisi peitellä. Kenenkään ei kuulu joutua sietämään väkivaltaa eikä elämään pelossa. Jos elät pelossa, se on merkki väkivallasta. Terveeseen ihmissuhteeseen ei kuulu toisen pelkääminen eikä jatkuva varuillaan olo. 

Tämän tekstin kautta yritän rohkaista kaikkia väkivaltaa kokeneita puhumaan kokemastaan väkivallasta luotettavien henkilöiden kanssa. Sinun ei tarvitse hävetä kokemaasi, koska häpeä ei kuulu sinulle; se kuuluu tekijälle. Kun uskaltaa puhua väkivallasta, se on ensimmäinen askel toipumiseen. Ja ne, jotka yrittävät kieltää sinua puhumasta, ajavat samaa agendaa kuin väkivallan tekijä. Älä siis vaikene, vaan puhu rohkeasti luotettavien ihmisten kanssa. Kyse on sinun elämästäsi ja hyvinvoinnistasi. Älä jää yksin kokemasi kanssa! Äläkä alistu mielivataan! Älä usko niitä murhasanoja, joilla väkivallan tekijä yrittää murentaa itsetuntosi, minuutesi ja persoonallisuutesi. Murhasanat ovat pelkkää paskapuhetta. Et ole sellainen kuin sortajasi väittää. Älä jää hänen sorrettavakseen vaan hae apua ennen kuin on liian myöhäistä. Ansaitset parempaa.

Samoin haluan rohkaista väkivallan tekijää hakemaan apua ja menemään itseensä. Kukaan terve ihminen ei tahdo kohdella toisia väkivaltaisesti. Vain heikot ja sairaat sortavat toisia. Jos et halua karkottaa läheisiäsi ympäriltäsi, älä käytä heihin minkäänlaista väkivaltaa. Et voi hallita ketään muuta kuin itseäsi, ja jos olet väkivaltainen, et selvästikään hallitse edes itseäsi. Toisten hallitseminen on vain turha ja hyödytön haave. Lisäksi se on mahdotonta. Vaikka kuinka yrittäisit alistaa ja hallita toista, et siinä onnistu. Saat toisen vain kokemaan sisäistä kapinaa ja halveksuntaa itseäsi kohtaan. Mitä enemmän käytät väkivaltaa, sitä vastenmielisempi sinusta tulee väkivaltasi kohteelle. Häpäiset vain itsesi kohtelemalla toisia kaltoin. Kannattaa siis luopua väkivallasta ja alkaa toimia asiallisesti. Pyri vastavuoroisuuteen, älä mielivaltaan. Kun kunnioitat ja arvostat toisia, hekin kunnioittavat ja arvostavat sinua. Mutta jos vain sorrat ja alistat toisia, ei ole ihme, että jäät yksin.

Haluan myös rohkaista niitä, jotka tietävät väkivallasta jonkun läheisensä elämässä. Älkää jättäkö väkivallan uhria yksin, älkää vähätelkö hänen kokemustaan. Olkaa tukena ja kuunnelkaa häntä. Ottakaa hänet vakavasti ja suhtautukaa ennemmin epäillen väkivallan tekijän puheisiin, ne kun harvoin pitävät paikkaansa. Jos todella tunnette väkivallan uhrin, luulisi, ettette edes uskoisi väkivallan tekijän valheita. Muistakaa, kuka uhri on ja kuka on tekijä. Muistelkaa kummankin aikaisempaa toimintaa. Totuus on valhetta voimallisempi. Jos väkivallan tekijän puheista tulee hämmentävä ja kummallinen tunne, ettei kaikki ole kohdallaan, se on merkki valheesta ja manipuloinnista. Älkää langetko väkivallan tekijän manipulointiin! Jos tekijä saa teidät puolelleen, teistä tulee hänen pelinappuloitaan ja hän voi saada teidätkin kohtelemaan uhria todella inhottavilla tavoilla. Jos joku uskaltaa kertoa teille väkivallasta, hän tuskin valehtelee. Hän on saattanut joutua keräämään kaiken rohkeutensa kertoakseen väkivallasta. Ja jos te tyrmäätte hänet ja vähättelette hänen kokemustaan, aiheutatte hänelle vain yhä lisää haavoja. Älkää olko väkivallan hiljaisia hyväksyjiä, se kun on passiivista väkivaltaan osallistumista. Puolustakaa väkivallan uhria, älkää hylätkö häntä! Teidän voi olla vaikea kuvitellakaan sitä henkistä helvettiä, jossa uhri on joutunut elämään, mutta älkää silti vähätelkö häntä älkääkä väittäkö, että uhri liioittelee. Hänellä ei ole tarvetta liioitella; jo se, mitä hän on joutunut kokemaan, on ollut jo liian pahaa.

 

Transfobinen todellisuus?

Uusi translaki sekoittaa todellisuutta ja pahasti. Sen mukaan ihminen voi vaihtaa sukupuoltaan antamalla selvityksen omasta sukupuolikokemuksestaan. Hänen tulee antaa selvitys siitä, että hän kokee pysyvästi kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen. Mutta miten voimme tietää, kuinka pysyvä tuo kokemus on? Sehän voi muuttua koska tahansa. Laki ei voi muuttaa ihmisen sukupuolta miksikään. Eikä ihmisen kokemus ole riittävä peruste sukupuolen vaihtoon. Sukupuolen vaihtaminen ei ole edes mahdollista. Ja mihin tätä lakia edes tarvitaan? Jo nyt miehellä, joka tuntee itsensä naiseksi on oikeus olla se, joka hän on. Samoin naisella, joka tuntee itsensä mieheksi on oikeus olla mieheksi itsensä tunteva nainen. Ei ole olemassa mitään lakia, joka tämän estäisi. Siksi tämä uusi laki on turha.

Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien nimissä meiltä ollaan riistämässä todelliset ihmisoikeudet ja vapaus. Seksuaalivähemmistöjen nimissä valtio on luomassa totalitaristista yhteiskuntaa, joka tulee sortamaan myös seksuaalivähemmistöjä. Heitä käytetään pelkkänä pelinappulana valtion hallintapyrkimyksiin. Mitä paremmin ihmiset saadaan irti todellisuudesta, sitä helpompi heitä on hallita. 

Ja ne, jotka tätä vastustavat, jotka pitäytyvät todellisuudessa, leimataan transfobisiksi ja heistä tehdään epäihmisiä. Tämä on todella mielivaltaista. Eihän tosiasioihin pitäytyminen ole mikään vääryys eikä rikos. 

Mutta näyttää siltä, että siitä on tulossa rikos.

Moni on menettänyt jopa työpaikkansa ja maineensa vain, koska on pitäytynyt tosiasioihin. Heidät on leimattu transfobisiksi, koska he ovat puolustaneet perinteisiä arvoja, kuten perhettä ja biologista todellisuutta. Heidät on mustamaalattu ja saatettu koko kansan ja yhteiskunnan vihollisiksi vain, koska he uskovat faktoihin ja näkyvään todellisuuteen. Heistä tehdään näkyviä mediakampanjoita, joiden tarkoitus on häpäistä heidät ja saattaa heidät kansalaisten vihan kohteeksi. Vain, koska he puhuvat totta. Ja mikä oudointa, ihmiset lähtevät innolla mukaan tähän mustamaalaamiseen ja demonisointiin.

Jokaisella ihmisellä on oikeus sananvapauteen, kansalaisoikeuksiin ja ihmisoikeuksiin. Nämä oikeudet perustuvat totuuteen, lakeihin ja tieteelliseen todellisuuteen, ei tunteisiin ja mielikuviin. Miksi siis tosiasioihin pitäytyviä ihmisiä täytyy rangaista siitä, että he haluavat pysyä faktoissa?

"Autoritaariset hallitukset kieltävät meitä sanomasta asioita, joiden tiedämme olevan tosia. Totalitaariset hallitukset pakottavat meidät sanomaan asioita, joiden tiedämme olevan epätosia." Näin sanoo Princetonin yliopiston professori Ribert P. George. Jos emme huomaa tämän tapahtuvan nykyaina, olemme sokeita. Jos uskomme sokeasti kaiken, mitä mediassa sanotaan, uskomme pian aivan käsittämättömiä asioita. Ja jos emme tahdo myöntää, että olemme menossa totalitarismiin, emme ole perehtyneet asiaan riittävästi, tai pelkäämme liikaa emmekä halua nähdä totuutta. Vielä voimme vastustaa tätä hulluutta, ja se kannattaa ennen kuin on liian myöhäistä. Pian varmaan tämäkin teksti on "vihapuhetta", vaikka en edes kirjoita vihamielisesti enkä halvenna ketään. Kun mielivalta pääsee valtaan, kuka voi sitä estää?

Nykyään sukupuolta voi muka vaihtaa esittämällä kirjallisen selvityksen siitä, että kokee kuuluvansa toiseen sukupuoleen. Eihän mikään paperi muuta sukupuolta! Sitä paitsi tuntemus ja kokemus ovat täysin eri asioita kuin tieto ja todellisuus. Jos minä kokisin olevani mies, mistä voisin edes tietää, millaista on olla mies? Minä vain kuvittelisin niin. Eihän minulla ole hajuakaan siitä, millaista on olla mies. Meillä ei ole tietoa siitä, millaiselta tuntuu olla toista sukupuolta. Pelkkä tuntemus tai kuvitelma ei riitä perusteeksi. Tuntemus ja tieto ovat kaksi eri asiaa. On päivänselvää, ettei mies voi muuttua naiseksi eikä nainen mieheksi. Ei, vaikka miltä tuntuisi. Ei, vaikka heitä kuinka leikeltäisi. Sukupuoli säilyy heidän kromosomeissaan ja DNA:ssaan. Sukupuoli on biologisesti muuttumaton. Ja jos tätä ei saisi sanoa, niin jo on kumma juttu.

Jos meitä vaaditaan elämään kollektiivisessa valheessa, tämä yhteiskunta on järjiltään.

Jos tosiasioihin pitäytyvä ihminen leimataan transfobiseksi, niin eikö se tarkoita, että todellisuus on transfobinen?

Täytyykö siis koko todellisuus kieltää?

Tosiasioihin pitäytyminen ei ole ilmausta transfobiasta, vaan terveestä järjestä. Onko todellisuus muka niin transfobinen, että meidän täytyy siirtyä elämään kollektiivisessa valheessa? Jos jokin asia ei sovi todellisuuteen, se ei ole silloin tosi. Miksi meidän pitäisi alkaa elämään epätosien asioiden ehdoilla? 

Täytyykö meidän muka alkaa elämään keinotekoisessa valheessa, jossa miehet voivat muuttua naisiksi ja naiset miehiksi, vaikka se on täysi mahdottomuus? Tällainen keinotekoinen valhemaailma tekee elämästä hyvin vaikeaa. Varsinkin niille, jotka haluavat elää todellisuuden ehdoilla.

Tämä lakiesitys luo toteutuessaan juridisen fiktion, jonka mukaan jotkut ovat muuttaneet sukupuoltaan ja heitä on kohdeltava vastakkaisen sukupuolen edustajina. Oikeussysteemi alkaisi toimia tosiasioiden vastaisen kuvitelman ehdoilla eikä tosiasioiden pohjalta. Kaikki ihmiset pakotettaisiin mukautumaan tähän valheelliseen kuvitelmaan. Tämä on tehokas keino viedä yhteiskunta totalitarismiin. Ja kun se toteutuu, se sortaa kaikkia, niitäkin, jotka puolustavat tätä ideologiaa. 

Kuinka hemmetissä yhteiskunta voisi toimia, jos se elää irti todellisuudesta jonkin valheellisen kuvitelman varassa? 

Lainsäädäntö edellyttää ihmisten eläytyvän pakolliseen kollektiiviseen itsepetokseen, jonka mukaan jotkut ovat vaihtaneet sukupuoltaan. Tällöin ihmiset joutuisivat osallistumaan kaikille yhteiseen näytelmään, vaikka he tietävät, ettei sukupuolen vaihtaminen ole mahdollista. Tämän lakimuutoksen toteuttaneet yhteiskunnat ovat alkaneet käyttämään erilaisia rangaistuksia, kuten syytöksiä transfobiasta, vihapuheesta ja sosiaalisesta eristämisestä. Rangaistusten avulla ihmisiä on pakotettu uskomaan, että mies voi muuttua naiseksi ja nainen mieheksi. Jokainen, joka kieltäytyy hyväksymästä sitä, että naiseksi identifioituminen tekee miehestä naisen, leimataan transfobiseksi. 

Fobia on sairaus, jossa ihminen pelkää kohtuuttoman paljon jotain asiaa. Nyt ne, jotka tahtovat pitäytyä todellisuuteen, leimataan transfobisiksi. Jos he todella kärsisivät fobiasta, miksi heitä täytyy rangaista siitä? Fobia on sairaus, eikä tähän mennessä ihmisiä olla rangaistu sairaudesta. Tosiasioihin pitäytyvät tuskin kärsivät transfobiasta, he vain haluavat pysyä todellisuudessa. Onko siis todellisuudentajun säilyttäminen nykyään rangaistavaa? 

Uuden lain myötä valtio pakottaa kaikki jättämään aistihavaintonsa huomiotta ja antautumaan kuvitelmalle, että sukupuolta voi muuttaa. Homma menee todella ristiriitaiseksi, jos omiin aisteihinsa ei voi luottaa. Jos vastaan kävelee mieheltä näyttävä ihminen, aistiemme mukaan hän on mies. Mutta jos hän sanookin muuttaneensa sukupuoltaan ja olevansa nainen, täytyykö meidän mieltää hänet naiseksi sillä perusteella, että hän on saanut epämääräisen lain perusteella muutettua oikeudellisen sukupuolensa naiseksi? Hän näyttää mieheltä, mutta sanoo olevansa nainen. Se on todella ristiriitaista. Pian emme voi olla enää varmoja aistihavainnoistamme. Olisikohan se mukavaa minun läheisteni mielestä, jos minä olisin yhtenä päivänä nainen, nimeltään Jenna, toisena päivänä mies, nimeltään Janne ja jonain muuna päivänä muunsukupuolinen, nimeltään Jonne? Eikö tällainen tekisi elämästä aika sekavaa niin minulle kuin läheisilleni?

Tällä on kielteisiä vaikutuksia myös sananvapauteen. Sananvapaus on ristiriidassa sen kanssa, että yhdelle ihmisryhmälle annetaan etuoikeus määritellä kaikkien puolesta, mikä on oikea kuvaus todellisuudesta. Ne, jotka eivät heitä usko, joutuvat rangaistuksen kohteeksi. He menettävät työpaikkansa, maineensa ja jopa ystävänsä. Jotkut ovat jopa ehdottaneet uudelleenkoulutusleirejä toisinajattelijoille. Tämähän menee yhä vain diktatorisemmaksi. Aivopestään ihmiset uskomaan käsittämättömiä valheita. Tätä tehdään nykyään kouluissakin seksuaalikasvatuksen nimissä. Ja tämä opetus on pakollista kaikille koulun oppilaille. Tällainen opetus on erittäin haitallista herkässä iässä oleville lapsille. Sillä voi olla peruuttamattomat ja haitalliset seuraukset.

Tämä laki poistaa kokonaan kehollisen sukupuolieron merkityksen yhteiskuntaelämästä, joka loukkaa vakavasti naisten oikeutta keholliseen yksityisyyteen ja turvallisuuteen.  Pian naisille tarkoitettuihin julkisiin vessoihin, pukuhuoneisiin, suihkuihin  jne pääsee naiseksi identifioituneita miehiä, jotka saattavat olla pahimmillaan seksuaalirikollisia. Pian naisille varatuissa julkisissa tiloissa liikkuu saalistajia, eikä kukaan ole enää turvassa. Näin on jo käynyt niissä maissa, joissa tämä laki on hyväksytty. Seksuaalirikolliset miehet ovat identifioituneet naisiksi päästäkseen naisten yleisiin tiloihin tekemään väkivaltaa biologisille naisille. Pian tuskin uskaltaa käydä edes naisille varatuissa vessoissa. En todellakaan halua enää joutua raiskatuksi. Ja tuskin haluaa kukaan muukaan.

Ihmiset eivät pysty muuttamaan sukupuoltaan, koska biologinen sukupuoli on yksi ihmisen muuttumaton ominaisuus. Sitä ei vaihda kokemus, ei laki eikä leikkaus. Leikkauksessa biologinen sukupuoli turmellaan pysyvästi (vieläpä hyvin kalliilla hinnalla), ja sen tilalle tulee ihmisten tekemä keinotekoinen rakennelma sukupuolesta. Silti ihmisen sukupuoli ei ole muuttunut miksikään.  

Sukupuoleen liittyvien tosiasioiden kieltäminen johtaa epätarkoituksenmukaisiin ja vahingollisiin toimintatapohin, jotka ulottuvat terveyteen, kasvatukseen, turvallisuuteen, keholliseen yksityisyyteen, sanan- ja uskonnonvapauteen, tieteelliseen tutkimukseen ja se myös kyseenalaistaa vanhempien oikeuden lapseensa ja lapsen oikeuden isään ja äitiin. Ja kun perhe on rikottu, ajan myötä koko yhteiskunta tuhoutuu. Perheen tuhoaminen on osa marxilaista vallankumousta. Eikä tarvitse mennä tutkimaan historiaa kovin kauas nähdäkseen, mitä se sai aikaan Neuvostoliitossa. Miksi samaa tehdään nykyään täälläkin? Tämä johtaa vain kulttuuriseen itsemurhaan. Onhan tuo jo nähty. Historia toistaa itseään emmekä me ihmiset opi siitä mitään. 

On terveen järjen vastaista ja ristiriitaista sananvapauden kannalta, kun yhdelle ihmisryhmälle annetaan oikeus määritellä kaikkien puolesta, mikä on oikea kuvaus todellisuudesta. Edes tiede ei anna tukea käsitykselle, että sukupuolta voi vaihtaa eikä myöskään sille käsitykselle, jonka mukaan ihminen voi syntyä väärään kehoon. Kyseessä on uskonnollinen uskomus, jolla ei ole todellisuuspohjaa. Väite, jonka mukaan mies voi muuttua naiseksi oman kokemuksensa pohjalta, kuulostaa enemmän uskonnolliselta uskomukselta kuin tietoon perustuvalta tosiasialta. Kun yhteiskunta rakennetaan tämän uskomuksen varaan, siitä syntyy hyvin mielivaltainen systeemi, joka heikentää aitoja ihmisoikeuksia ja sanan- ja uskonnonvapautta. 

Pian olemme totalitarismin vallassa. Professori Tapio Puolimatka sanoo artikkelissaan Transideologia vie yhteiskuntaa totalitaristiseen suuntaan: 

"Yhteiskuntajärjestelmä muuttuu perustavasti, kun yhteiskuntajärjestelmän perustana oleva biologinen sukupuoli korvataan sukupuoli-identiteetillä.

1. Yhteiskuntaa aletaan hallita tosiasioiden vastaisten mielikuvien pohjalta.

2. Oikeuskäytäntöön tulee mielivaltaisia piirteitä, koska se toimii todentamattomien mielikuvien pohjalta. 

3. Sananvapautta rajoitetaan mielivaltaisesti, koska virallisten mielikuvien vastainen puhe voidaan määritellä rangaistavaksi vihapuheeksi.

4. Lapsia kasvatetaan päiväkodeissa ja kouluissa virallisen ideologian mukaiseen mielikuvamaailmaan, jonka avulla heidät voidaan erottaa todellisuudesta ja harhauttaa itseään vahingoittaviin toimintatapoihin.

5. Vanhempien kasvatusoikeuksia rajoitetaan, koska itse vanhemmuuden kategoria muuttuu juridiseksi konstruktioksi. Tämän seurauksena lasten huostaanotto helpottuu. Myös vanhempien ja lasten välistä kodissa tapahtuvaa viestintää kontrolloidaan.

6. Naisten yksityisyyden ja turvallisuuden suojaksi rakennettuja järjestelmiä murennetaan. Naisten turvattomuus lisääntyy, joten turvallisuutta pyritään suojaamaan luomalla kattava valvontajärjestelmä, jonka avulla jokaisen yhteiskunnan jäsenten liikkumista voidaan seurata.

7. Sukupuoli-identiteetille annettu keskeinen asema yhteiskuntajärjestyksessä johtaa uuden valtionuskonnon perustamiseen: yhteiskuntaa hallitaan sellaisten mielikuvien pohjalta, joita ei voida todentaa, mutta joiden kyseenalaistamisesta tehdään rangaistavaa."  

Ja näitä täällä juuri on meneillään. Herätkää ihmiset ennen kuin on liian myöhäistä! Vielä voimme sanoa EI tällaiselle hulluudelle.

"Kun nainen ja mies määritellään laissa ruumiittomiksi henkilökohtaisiksi valinnoiksi, kadotetaan kosketus fyysiseen todellisuuteen ja menetetään ne sanat, joita tarvitaan fyysisen todellisuuden kuvaamiseen. Valtio pakottaa yksilön toimimaan sellaisten käsitysten ehdoilla, jotka ovat vastakkaisia hänen havaitsemilleen tosiasioille ja hänen tiedostamilleen eettisille periaatteille.

Kun kehon merkitys mitätöidään ja sen sijaan asetetaan subjektiivinen kokemus, yhteisö menettää kykynsä erottaa toisistaan todellinen ja haluttu, objektiivinen ja subjektiivinen, tosiasiat ja epätotuudet, totuus ja erehdys. Tällainen yhteisö ei pysty enää puolustautumaan mielikuvien ja epätotuuksien avulla toteutettua manipulaatiota vastaan." -Puolimatka 

Kuka haluaisi elää tällaisessa valheellisessa totalitaristisessa harhayhteiskunnassa? En minä ainakaan. 

Tässä linkki Puolimatkan artikkeliin: 

https://oikeamedia.com/o1-205100

PS. Puolimatkaakin on dissattu ja leimattu aiheetta vain siksi, että hän puhuu ASIAA. Ne, jotka uskaltavat vielä sanoa asiat niin kuin ne ovat, joutuvat mustamaalatuiksi, leimatuiksi ja kaikenlaisten vihamediakampanjoiden kohteiksi. Usein syyt ovat täysin järjettömiä.

Tärkein syy on: he puhuvat totta. 

He eivät mukaudu kollektiiviseen valheeseen. 

Ja jos minustakin tehdään epähenkilö tämän tekstin takia, ei voi mitään. Olen sitten epähenkilö, enkä välitä paskaakaan siitä. Tiedän itse paremmin, ettei se pidä paikkaansa. Sillä ei ole väliä, mitä muut minusta ajattelee. Haluan vastustaa totalitarismin kehitystä ja säilyttää kosketuksen todellisuuteen vaikka sitten menettämällä alhaisen maineeni (eipä siinäkään paljoa menettämistä ole). 

Valokuvia ja hyviä uutisia kirjaani liittyen

Moro! Hulttis täällä taas kirjoittelee. Laitan mukaan kuvia Leivonmäen reissulta, jonka teimme kavereiden kanssa 1.7.2023. Luonnonlapsi pääsi pitkästä aikaa luontoon kosken äärelle. Siistiä oli ja mukavaa.

Vaikka välillä satoi aika paljon vettä, selvisimme reissusta hyvin. Onneksi otin taiteiluvälineet mukaan, niin ei käynyt aika pitkäksi autossa odotellessa sateen loppumista. Minua ei sade haitannut, mutta järkkärit eivät tykkää sateesta. Järjestelmäkameran kanssa on parempi vetäytyä suojaan, ettei kosteus pääse turmelemaan sitä. Oli mukavaa jutella ja piirrellä peikonlehtiä autossa. Piirtäminen auttaa mua keskittymään paremmin jutteluun ja kuuntelemiseen. Siksi mulla aina onkin piirrustusvälineet matkassa mukana.

Tästä tuli hyvä kuva. Innokas Luonnonlapsi luonnossa. Kosken jyly on rauhoittavaa ja on jotenkin hypnoottista katsoa veden kulkua. Vesi vain kulkee ja kulkee, aina vain. Siinä on hyvä jumittaa ja antaa pään levätä. Veden liikkeen seuraaminen on rauhoittavaa.

Siellä se Hulttis oleskelee. Olisinpa tuolla nytkin! Paikka oli juuri sellainen, missä herkkä sieluni viihtyy. Onneksi teemme syksyllä seuraavan reissun noihin maisemiin. Ja talvellakin menemme sinne kuvaamaan jäämuodostelmia. Odotan molempia reissuja innolla.

Hulttis kuvaamassa koskea ja HulttisCamera napsii kuvia innolla kuvia räpsivästä Hulttiosta. HulttisCamin kuvaaja on ystäväni Raneth. Hänkin aina ilahtuu nähdessään minut luonnossa. On hyvä saada taltioitua tuota innokasta intoa, jota siellä koen.

Tässä mulla varmaan on todella keskittynyt ilme. Otin kuvia eri valotusajoilla ja keskityin veden liikkeen taltiointiin. Keskittyessäni saatan mennä niin omiin maailmoihini, ettei minuun meinaa saada kontaktia. Onneksi lopulta yleensä havahdun Flow-tyyppisestä tilastani.

Tää on hyvä kuva. Pitkällä valotuksella saa tosi siistejä kuvia liikkuvasta vedestä. Tuo veden liike taustalla on upea.

Siellä se *into* *into* kuvaa. Tuli muuten valtava määrä kuvia tältä reissulta. Kuvia tuli otettua kaikkiaan 538 kpl. xD On muuten hirveä työ käydä ne läpi ja valita parhaat. Innostumisessa on huonotkin puolensa. Kun innoissaan ottaa kuvia, lopulta niitä on niin hirveä määrä, että on hyvin työlästä käydä ne läpi.

Ehkä olisi hyvä hieman edes yrittää hillitä tuota hullun intoa, jonka valtaan joudun koskien äärellä ja ylipäätään. Taidettakin olen tuottanut aivan valtavat määrät, eikä loppua (onneksi) tule. Olisi vaan hyvä saada jonkinlainen tila, ateljee tai jokin, missä voisin säilyttää taidetta. Nähtäväksi jää, löytyykö sellaista.

Siinä on Hulltiksen Hormi kovassa käytössä. Melkein sain nikotiiniöverit, kun tajusin, et kaveri haluaa saada höyrypilven talteen. Aikani höyryttelin ja tuli onnistuneita otoksia. Susitautointikin näkyy. Haluaisin vielä toisenkin tatskan, tällä kertaa peikonlehti aiheisen. Olen kuvankin jo suunnitellut. 

Vielä uutisia kirjaprojektista:

Kirjan kirjoittaminen etenee hyvin, olen päässyt jo vuosiin 2012-2013. Eli juurikin niihin rankimpiin vuosiin. Rankkojen juttujen kirjoittaminen on rankkaa. Mutta minä kirjoitan ja prosessoin rankkoja juttuja rauhassa. Onneksi ei ole kiirettä. Välillä joutuu pitää pientä taukoa kirjoittamiseen, että ehtii ajan kanssa käsitellä vaikeita juttuja mielessään. Välillä jään suorastaan jumiin vaikeiden asioiden äärellä. Mutta sitten taas alan kirjoittamaan, kun tuntuu, että pystyn siihen. 

Löysin myös vanhoja päiväkirjoja noilta ajoilta ja sen jälkeenkin. Olen niitä lueskellut ja saanut lisää materiaalia kirjaan. Onneksi pidin nistivuosina yllättävän tarkkaa ja kattavaa päiväkirjaa. Niistä on nyt iso apu kirjan kirjoittamiseen. Vielä on pitkä matka kirjan valmistumiseen. Vielä on yli 10 vuotta läpikäytävää. Vaikea edes ajatella, kuinka paljon vielä on matkaa edessä. Oi voi. No, onneksi ei ole kiirettä. Rauhasta käsin on paljon parempi kirjoittaa. Kun antaa aikaa prosessiin, homma toimii paremmin kuin ankarat deadlinet.

 Olen miettinyt kirjan nimeä. Se voisi ehkä olla Hulttiotytön Selviytymistarina - Matka huumehelvetistä uuteen elämään. Miltä tämä kuulostaa, rakas lukijani? Voisiko se olla toimiva nimi? En lyö lukkoon vielä sitä, mutta harkitsen.

Vielä toinenkin jännittävä juttu:

Taidan saada kustantajan! 

Juttelin yhden tuttavan kanssa, jolle kerroin, että kirjoitan kirjaa elämästäni. Hän on tehnyt minusta lehtijutun joitain vuosia sitten. Hän puolestaan kertoi kirjaprojektistani yhden suurehkon kristillisen kustantamon toimitusjohtajalle. Toimitusjohtaja muisti sen lehtijutun ja totesi, että he ovat erittäin kiinnostuneita kirjastani ja haluaisivat julkaista sen sitten kun se on valmis. 

Aika siistiä! Tai oikeastaan: todella siistiä! 

Supersiistiä suorastaan!

Kuulostaa siltä, että olen saanut kustantajan. Kiitos Herralle! Jumala johdattaa asioita ihmeellisesti enkä voi kuin ihmetellä ja kiittää. 

Ps. Käykää katsomassa Instagramissa @hulttiotytto ja Facebookissa nimelläni Jenna Karjalainen kuvia tämänpäiväisestä söpöstä ja supersiististä kohtaamisesta uuden ystäväni kanssa. Luna käärme tuli tänään vierailemaan työpaikalle ja tykästyi minuun todella nopeasti. Tästä söpöstä kohtaamisesta on kuvia edellä mainitsemissani profiileissa. Oli muuten söpö ja hauska käärme, joka otti minuun kontaktia yllättävän nopeasti. Kaikki ihmettelivät (minä mukaan lukien) miten nopeasti käärme tuli luokseni. Pian se jo kiipeili minua pitkin ja näytti viihtyvän sylissäni, tai voisiko sanoa kropassani. Tää oli ihana ja hauska kohtaaminen ja jälleen yksi eläin tunnisti eläinten ystävän ja näin muodostui uusi ystävyys härkäkäärmeen kanssa. <3

 

Vaikeiden asioiden käsittelyä

Olen töissä taas. Kävin äsken soittamassa flyygeliä, joka soi tänään niin kauniisti, että itketti. Jälleen kerran itkin ja soitin. Ja ihmiset kävivät kuuntelemassa itkevän Hulttion sävellyksiä. Osa jäi kuuntelemaan koko ajaksi, jonka soitin. Taisivat tykätä siis. Yhdessä vaiheessa pari miestä tuli kuuntelee ja ne sanoivat, että soitan todella taitavasti. Toinen miehistä jäi seisomaan aika lähelle minua ja kuunteli hyvin tarkkaavaisena mun soittoa. Samalla se tuijotti minua, mikä oli hieman kiusallista. Toinen kierteli katselemassa taidetta ja kun olin saanut kappaleen loppuun, se sanoi minua kyttäävälle miehelle, että lähdetään. Tämä toinen ei vaan meinannut millään lähteä. Siinä se seisoi ja kyttäsi minua. Näytti hieman siltä, että hän olisi ollut kehittämässä nopeaa pakkomiellettä meikäläiseen. Hieman ehdin jo huolestua, mutta sitten se lähti jatkamaan matkaansa. Jännittäviä kokemuksia flyygelin äärellä. 

Onneksi menin soittamaan. Siitä oli iso apu, koska ennen soittamista olin aika synkissä fiiliksissä. Mustat tunteet ottaa niin helposti vallan. Tunteet, jotka ovat syntyneet toisten haavoittavasta toiminnasta. Tunteet, joille ei tähän mennessä ole ollut tilaa. En ole varma, onko niille tilaa vieläkään, mutta silti ne tunteet ovat nyt tulleet käsittelyyn. 

Olen joutunut useamman vuoden aikana painamaan ne tunteet syvälle sisimpääni, koska niitä ei ole otettu vakavasti. Ne on mitätöity yhä uudestaan. Olen muka ollut väärässä kertoessani toisen haavoittavasta toiminnasta. Ja niinpä myös tunteeni ovat olleet vääriä ja turhia. 

Vaikka niin ei todellakaan ole. 

Ne ovat syntyneet aiheesta. Ja minun on aiheellista käsitellä näitä tunteita ja kokemuksia. Jos en käsittele niitä, ne jäävät aiheuttamaan vahinkoa. Olen jo liian kauan kokenut katkeruutta ja vihaa väärän kohtelun takia. Ja koska sitä on jatkunut kauan, paskaa on kertynyt liikaakin minulle. En tahdo, että katkeruus myrkyttää minua enää yhtään enempää.

Kun toinen satuttaa yhä uudestaan, tottakai siitä syntyy ajan myötä vihaa ja kaunaa. Varsinkin, kun minua ja tunteitani ei ole otettu vakavasti. Olen ollut muka väärässä aina kun olen ottanut haavoittavan toiminnan esiin. Minusta on tehty se paha tyyppi, joka tekee suuren vääryyden antaessaan asiallista kritiikkiä toisen haavoittavasta toiminnasta. Toinen on vain viaton uhri, joka ei voi itselleen mitään. Uhri, joka aloittaa hirveän itsesäälidraaman joka kerta kun olen sanonut, että hän satutti minua taas. Käytti minua emotionaalisesti hyväkseen.

Tällaista ihmissuhdetta on vaikea kutsua ystävyydeksi, koska vastavuoroisuus puuttuu. Jos vastavuoroisuutta ei ole, kyse ei ole ystävyydestä.

 

Itsekkäät ihmiset eivät näe itseään pidemmälle. He ovat niin täynnä itseään, etteivät he kykene näkemään toisia. 

Kun ihminen on elänyt emotionaalisessa tyhjiössä, kuinka hän voisi antaa toisille mitään emotionaalista tukea? Hän ei ole itse sellaista saanut eikä siten kykene sitä antamaan. Hänelle on kehittynyt valtava emotionaalinen tyhjiö ja pohjaton tarve täyttää tämä tyhjiö. Mutta sitä tarvetta ei täytä mikään, koska tarve vaatii liikaa itselleen. 

Siksi mikään ei riitä. 

Ei, vaikka hän kuinka saisi toisilta emotionaalista tukea. Hän tarvitsee aina vain lisää, eikä tyhjiö täyty kuitenkaan. Hän on niin pohjattoman tarvitseva, että hän on aina ottamassa toisilta. Hän ei osaa edes ajatella, että muillakin olisi tällaisia tarpeita. Hänelle vastavuoroisuus on täysin vieras käsite.

Vain hän ja hänen tarpeensa merkitsevät. Muiden tarpeilla ei ole väliä.

Omat tarpeet ohittavat toisten tarpeet.

Omat tarpeet menevät toisten tarpeiden edelle.

Omat tarpeet syrjäyttävät toisten tarpeet.

Ja omat tarpeet täytetään toisten tarpeiden kustannuksella.

Muut ovat hänelle vain välineitä omien tarpeiden täyttämiseen. Hän "arvostaa" toisia vain itsekkäiden halujensa pohjalta. Jos hän voi saada jotakin toiselta, silloin hän "arvostaa" tätä. Hän ei näe toista persoonana, vaan sen kautta, mitä toiselta voi saada, miten toisesta voi hyötyä. 

Jos hän oikeasti arvostaisi toista, silloin hän toimisi toista kunnioittavalla tavalla eikä imisi toista kuiviin eikä pitäisi toista likasankona, johon voi tyhjentää kaiken paskan sisältään. Aidosti toista arvostava ihminen toimisi vastavuoroisesti, eikä vain itsekkäiden halujen pohjalta.  

Mutta itsekäs ihminen ei tunne edes tarvetta vastavuoroisuuteen. 

Hän on aina vain ottamassa, eikä osaa antaa. Hänen liiallinen tarvitsevuutensa uuvuttaa toiset. Hän imee toiset kuiviin yhä uudestaan. Ja silti hän on vaatimassa yhä vain lisää. Hän ei osaa ottaa huomioon toisten tunteita eikä tarpeita. Hän on ainainen ottaja, joka ei osaa antaa.

Hän on emotionaalinen vampyyri.

Hän riistää toiselta voimat ja vie hänen energiansa mennessään.

Hän takertuu toiseen kuin kuristajakäärme, jonka ote kiristyy jatkuvasti.

Hän on energiavaras, joka uuvuttaa toiset jo pelkällä läsnäolollaan.

Hän on niin itsekäs, ettei hän kuuntele toisia vaan vaatii toiset kuuntelemaan itseään. Hän haluaa kaiken huomion itselleen. Hän riistää toisten voimat vaativuudellaan. Hän ei välitä toisten tarpeista eikä ota niitä huomioon. 

Hän pitää toista terapeuttinaan, purkautuu kuin tulivuori toisen niskaan ja toisen on vain kuunneltava kun hän vyöryttää kaiken kokemansa paskan toisen niskaan. Yhä uudestaan. Hän ottaa tarkoituksella kaiken tilan itselleen, eikä toinen voi kuin ottaa vastaan kaiken, mitä hän suustaan suoltaa. 

Toinen on hänelle vain likasanko, johon hän voi tyhjentää omat tunteet ja ongelmat. Kun toinen tarvitsisi vuorostaan tukea ja kuuntelijaa, hän sanoo vain: 

"En ole mikään terapeutti." 

Se on kuin isku vasten kasvoja. 

Ja pian hän jo kääntää aiheen takaisin omiin ongelmiinsa. Näin kylmästi hän ohittaa toisen, vieläpä toistuvasti. 

Ohittaminen tuntuu todella pahalta, varsinkin kun on itse antanut itsestään niin paljon toiselle. Varmasti hänetkin on ohitettu, joka nyt ohittaa toisen. Se on varmasti tuntunut hänestäkin pahalta. 

Mutta silti hän tekee sitä nyt toiselle. 

Hän kaltoinkohtelee toista ja silti vaatii toista jatkuvasti kuuntelemaan. Kun toinen tarvitsisi kuuntelijaa, hän ohittaa tämän kylmästi. Eikä hän ajattele lainkaan, kuinka pahalta ohittaminen tuntuu toisesta. Ja silti toisen on vain jaksettava antaa itsestään, vaikka ei saa mitään takaisin. 

Emotionaalinen riisto aiheuttaa syvät haavat, varsinkin kun se toistuu.

Itsekäs ihminen ei osaa tulla ottajasta antajaksi. Hän on niin täynnä itseään, ettei osaa huomioida toista ja tämän tarpeita. 

Itseään täynnä oleva ihminen vajoaa itsetiedottomaan lapsellisuuden tilaan. 

Hänelle kaikki heti nyt. 

Vain hän ja hänen tarpeensa ovat tärkeitä, toisen ei. Yhä uudestaan hän ohittaa toisen, vaikka samalla hän itse imee toisesta kaiken energian itselleen. Vain hänen pohjattomat tarpeensa ovat keskiössä. Millekään muulle ei ole tilaa. Ja niin toinen jää tyhjäksi kohtaamisen jälkeen, jossa häntä ei kohdattu. Hän on aivan uuvuksissa ja voimaton useita päiviä kohtaamisen jälkeen.

On päivänselvää, että noin käyttäytyvällä on narsistinen vaurio. Ellei hän itse tiedosta tämän vaurion olemassaoloa, hän elää narsistisen vaurion ehdoilla ja ohjaamana. 

Ja niin hän karkottaa toiset luotaan. 

Eihän kukaan jaksa loputtomiin sellaista kohtelua. 

Ei kukaan tahdo joutua hyväksikäytetyksi yhä uudestaan. 

Ei kukaan tahdo tulla tyhjiin imetyksi ja menettää voimiaan. 

Fiksuinta onkin suojella itseään paskamaiselta kohtelulta ja paeta sellaisia tyyppejä, jotka eivät näe itseään pidemmälle, tyyppejä, jotka vain ottavat mutta eivät osaa antaa.

Meillä jokaisella on omanlaisensa menneisyys. Vaikka se olisi ollut vaikea, siihen on turha vedota kohdellessaan toisia väärin. 

Vaikka olisi elänyt kuinka vaikeissa oloissa, se ei oikeuta paskamaista käyttäytymistä.

On turhaa syytellä toisia omasta käytöksestään. Jokainen on itse vastuussa toiminnastaan. Omaa huonoa käytöstä ei voi laittaa kenenkään muun piikkiin. Jos jatkuvasti vain syyttää toisia omasta huonosta käytöksestä, silloin ihminen pakenee alhaisesti vastuuta. Vika on muka aina toisissa, ei koskaan itsessä. 

Ja kun vielä vetää uhrin viitan ylleen, tekeytyy marttyyriksi ja aloittaa kauhean itsesäälidraaman, silloin yritetään vain manipuloida toista. Kerjätään sääliä, vaikka itse on satuttanut toista. Tekeytymällä uhriksi ihminen pakenee vastuuta. Ja samalla antaa toiselle sellaisen kuvan, että oli väärin alkaa kritisoida huonoa käytöstä. Kritiikin antajasta tehdään väärintekijä. 

Vastuun pakenija ei ota kritiikkiä vakavasti, vaikka se olisi kuinka aiheellista ja todenmukaista. Hän mitätöi kaiken saamansa aiheellisen kritiikin uskottelemalla itselleen, että toinen on väärässä. Samalla hän mitätöi toisen tunteet, joita hänen itsekäs ja loukkaava käytöksensä on aiheuttanut. 

Yhä uudestaan sama kuvio toistuu ja toinen ohitetaan ja mitätöidään yhä uudestaan. Ajan myötä se kasvattaa vihaa ja kaunaa siinä, ketä on satutettu. Ja kun haavoja tulee yhä vain lisää, viha paisuu paisumistaan ja kauna kasvaa. 

Mutta tätä ei itsekkäästi toimiva ihminen edes huomaa. Hän jatkaa samaa rataa välittämättä toisen tunteista. 

Toisen ei auta kuin kestää. Ja ottaa yhä vain lisää haavoja vastaan. Ja palaa loppuun. 

Sehän on hänen osansa.

Eihän toinen ole muuta kuin likasanko, johon narsistisesti vaurioitunut ihminen voi tyhjentää kaiken paskan sisältään. 

Että sellaista.

Olen ollut kuin mikäkin omien ongelmien, heikkouksien, huonojen puolien ja paskojen tunteiden likasanko. Minua on voitu vyöryttää omilla ongelmilla yhä uudestaan. Minun kustannuksella on voitu kokea moraalista ylemmyyttä tekemällä minut huonoksi. Minuun on voinut projsioida kaikki ne piirteet, joita ei itsessään voi hyväksyä. 

Ja kuten tiedämme, projisointi on vaarallista. Se on yksi henkisen väkivallan muoto, jossa omat henkiset puutteet ja viat siirretään toiseen.

Samalla se vahingoittaa sitä, joka projisoi, koska omien henkisten puutteiden ja vikojen siirtäminen toiseen ei poista niitä, vaan se luo hyvin haitallisen fantasiamaailman, jossa projisoivan tyypin ei tarvitse kohdata omia heikkouksiaan ja huonoja puoliaan. Sen sijaan muut joutuvat kärsimään niistä. 

On helpompi nähdä puutteet ja viat toisessa, mutta samalla vain pettää itseään, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. 

Kun prjisointia jatkuu pitkään, projisoinnin kohde alkaa kokea näitä häneen projisoituja ominaisuuksia ja tunteita. Hän alkaa kokea ne todeksi, vaikka ne eivät oikeasti olekaan hänen ominaisuuksiaan. Ja minä koin olevani aivan helvetin heikko ja surkea tyyppi tämän kaverin seurassa. Hän taas oli korottanut itsensä minun yläpuolelle. Olin se heikko surkimus, hän oli se, joka oli parempi. Koin valtavaa heikkoutta ja huonoutta hänen seurassaan. 

Kunnes lopulta tajusin: Nämä eivät kuulu minulle. 

Tätä oli kestänyt hyvin kauan, ennen kuin tajusin asian. Minua kohdeltiin kuin heikkoa, helposti särkyvää posliininukkea, joka voisi hajota mistä tahansa. Minun seurassa oli oltava todella varovainen, etten vain hajoaisi kappaleiksi. Se tuntui todella alentuvalta ja vastenmieliseltä. Ja vaikka sanoin siitä usein, sama meno vain jatkui. Lisäksi se vain vahvisti heikkouden ja huonouden kokemustani. 

Minua oli myös pelottavaa lähestyä, mikä sai minut ajattelemaan, että heikkouden lisäksi taidan olla myös jotenkin arvaamaton ja vaarallinen. Miksi minua muuten pelättäisi lähestyä? Lopulta olin itsekin jatkuvasti varuillani ja pelkäsin itsekin itseäni. Koin olevani helvetin heikko, mutta myös vaarallinen, arvaamattoman vaarallinen. 

Se tuntui todella oudolta, ja ehkä se outouden tunne sai minut oivaltamaan, mistä on kyse.

Ja kun otin asian esiin, sama kuvio toistui, mikä on toistunut niin monta kertaa aiemminkin: Minä annan asiallista palautetta, tuon esiin haitallisen toiminnan, joka on haavoittanut minua. Ja teen sen niin asiallisesti kuin vain voin. Ja niin hirveä draama alkaa taas: Toinen menee paniikkiin, vajoaa itsesääliin ja tekeytyy uhriksi, mikä taas antaa sellaisen kuvan, että minä olenkin se paha tyyppi, joka taas tuo esiin ikäviä asioita (manipulointia), kuinka edes kehtaan kritisoida näin säälittävää raukkaa, joka ei vaan voi itselleen mitään. 

Hän on vain viaton uhri, jolla on ollut vaikea menneisyys (kaikki selittyy vaikealla lapsuudella), muut ovat syyllisiä, vika löytyy aina jostain muualta (koska minua on kohdeltu kaltoin, olen tällainen, vika ei ole minun). 

Hän tekeytyy uhriksi ja kerjää sääliä, vaikka on itse satuttanut minua! 

Hän on vain olosuhteiden uhri ja oman itsensä uhri, koska käyttäytyy toistuvasti haitallisesti, eikä voi itselleen mitään. Hän vain tekee haitallisia asioita, vaikka ei haluaisi, hän ei edes tajua toimivansa haitallisesti eikä hän voi itselleen mitään. (Mietin vain, että voiko ihminen todella olla näin sokea?) Hän on siis omien yllykkeidensä orja, todella sokea itselleen, ja siksi hyvin vaarallinen. 

Jos toinen ei voi itselleen mitään, hän voi aiheuttaa vaikka kuinka paljon tuhoa koska tahansa, eikä hänen lähellään ole turvallista olla. Ja vaikka annan palautetta niin asiallisesti kuin vain voin, pienikin kritiikki murskaa hänet täysin ja niinpä hän vajoaa itsesääliin, haukkuu itseään ja samalla antaa itselleen luvan olla juuri sellainen kuin hän sanoo (omien tekojen oikeuttaminen). Sitten alkaa selittely. Samat syyt ja selitykset toistuvat yhä uudestaan ja nekin ovat vain yksi keino paeta vastuuta omasta toiminnastaan. 

Ja vaikka kuinka yritän puhua järkeä, olla asiallinen, ei siitä ole mitään hyötyä. 

Vahinko on jo tapahtunut: Mitäs menin kritisoimaan. 

Vika on minussa. 

Käytös on sama kuin sanoisi: "Katso nyt, mitä sait aikaan, katso kuinka surkeaksi lapseksi minä muutuin, koska kritisoit minua! En ole syyllinen, olen viaton uhri, raukka, joka ei voi itselleen mitään! Olen kamala! Säälikää minua!"

 Niinpä asiallisesta keskustelusta ei tule mitään. Ja koska koko ajan olen valtavan tunnevyörytyksen kohteena, en minäkään jaksa asiaa kauan vatvoa. Niin kauan kuin toinen rypee itsesäälissä ja pitää yllä kauheaa draamaa, asiallisesta keskustelusta ei ole toivoakaan. 

Onneksi lopulta asioita saatiin selvitettyä edes jonkin verran. Mutta nyt vain olisi oltava kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka liian paljon paskaa on tapahtunut. Ainakin minulle. 

Ehkä satuttajan on helpompi olla kuin satutetun. 

Minä ainakin koen tilanteen vittumaisena ja olo on kuin hyväksikäytetyllä. Henkisesti, ei seksuaalisesti. Minut on imetty kuiviin yhä uudestaan, minua on pidetty jonain hemmetin likasankona jo ties kuinka kauan. Minua on poljettu maan rakoon ja minusta on tehty se paha tyyppi, jos olen yrittänyt tuoda esiin haitallista toimintaa. 

Ehkä on helpompi vetää uhrin viitta ylleen kuin ottaa vastuu teoistaan. 

Ehkä on helpompi tehdä toisesta syyllinen tekeytymällä itse uhriksi, vaikka oikeasti on itse satuttanut toista. 

Ehkä on helpompi elää raukkana kuin aikuisena. 

Ehkä on helpompi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, koska ei itse koe tuskaa samalla tavalla kuin se, jota on satuttanut. 

Nähtäväksi jää, tuleeko asioihin muutosta. 

Rikottu luottamus

 Ei pitäisi koskaan luottaa ihmisiin. 

Olen aivan liian hyväuskoinen, tahdon uskoa ihmisistä hyvää, tahdon luottaa, mutta kerta toisensa jälkeen luottamukseni on petetty. 

Tulee puukkoa selkään eri suunnilta. 

Se on kuin isku vasten kasvoja.

Eikä siihen totu.

Sitä alkaa miettiä, onko mitään järkeä luottaa keneenkään. 

Onko edes olemassa aitoa ystävyyttä, vai törmäänkö minä vain ihmisiin, jotka eivät ole kykeneväisiä aitoon ystävyyteen? 

Ihmisiin, jotka eivät osaa pitää luottamuksellisia asioita omana tietonaan. 

Ihmisiin, joille vastavuoroisuus on täysin vieras asia.

Ihmisiin, jotka aina vain ottavat, mutta eivät osaa antaa. 

Ihmisiin, jotka eivät ole luottamuksen arvoisia.

 

Kun vastavuoroisuus puuttuu, kyse ei ole ystävyydestä. Vastavuoroisuus on ystävyyden elinehto. Jos sitä ei ole, ei ole aitoa ystävyyttä.

Kun vastavuoroisuus puuttuu, ihminen käyttää väkisinkin toista hyväkseen ja uuvuttaa toisen. Hän kyllä mielellään ottaa, mutta ei osaa antaa takaisin. Hän imee toisen kuiviin kuin vampyyri. Toinen alkaa voida yhä vain huonommin, mitä pidempään vastavuoroisuus puuttuu. Ottajalla on kaikki hyvin, hänhän saa niin paljon toiselta. Mutta antaja kärsii jatkuvasta vaille jäämisestä ja emotionaalisesta hyväksikäytöstä. Vaikka hän kuinka antaa, hän ei saa mitään takaisin ja niinpä antaja uupuu ja alkaa kokea katkeruutta ja vihaa. Kukapa ei kokisi niin tuollaisessa tilanteessa? 

Vastavuoroisuuden puuttuminen tekee ystävyydestä sairaan. Sellainen ystävyys on aidon ystävyyden irvikuva. 

Kun luottamus on rikottu, silloin myös ystävyys on rikottu. Ystävyyttä ei voi olla ilman luottamusta. Jos ystävä pettää luottamuksen, se on hyvin vakava asia. 

Onko sellainen edes aito ystävä, joka pettää toisen luottamuksen?

Onko sellainen aito ystävä, joka käyttää toista emotionaalisesti hyväkseen?

Onko sellainen aito ystävä, joka uuvuttaa toisen eikä kykene vastavuoroisuuteen?

Onko sellainen aito ystävä, joka menee puhumaan toisen yksityisasioista muille, vaikka on luvannut olla niistä puhumatta?

Koen olevani täysi ääliö, kun olen mennyt luottamaan ylipäätään keneenkään, koska yhä uudestaan luottamukseni on rikottu. Se on rikottu jopa sellaisten taholta, joista luuli, että he olisivat olleet luotettavia. Olen niin pettynyt ja vihainen. Samalla häpeän omaa hölmöyttäni. Ihmisiin ei vaan kerta kaikkiaan voi näköjään luottaa. 

Koen olevani idiootti myös siksi, että olen tukenut, auttanut, kuunnellut, kannustanut ja rohkaissut toisia, mutta kun itse olisin näitä tarvinnut, olenkin jäänyt yksin. Olen tullut useita kertoja ohitetuksi, kun olen yrittänyt ilmaista näitä tarpeita. Ja silti minä hölmö olen jatkanut toisten tukemista, auttamista, kuuntelemista, kannustamista ja rohkaisemista. Olen kuin mikäkin ääliö antanut käyttää itseäni hyväksi. Olen toivonut kuin mikäkin hyväuskoinen hölmö, että toinenkin kykenisi samaan, mutta olen joutunut pettymään yhä uudestaan. Lopulta mitta tuli täyteen ja voimatkin loppuivat. Eikä ihme. Niinpä minä aloin sulkeutua ja vetäydyin kuoreeni. Aloin kokea vihaa ja kaunaa. Ja koska minua haavoitettiin, jouduin piilottamaan myös herkkyyteni. Vetäydyin ja sulkeuduin. En halunnut enää tehdä näitä asioita niille, jotka eivät kykene samaan. Aloin vältellä sellaisten seuraa, jotka vievät minulta kaikki voimat. Se oli tehtävä, koska minun oli suojeltava itseäni haavoittavalta toiminnalta. 

Teoilla on seuraukset. 

Kun haavoittaa toista, sillä on seurauksia. 

Kuten se, ettei enää voi hyvin toisen seurassa. Ei pysty olemaan vapautunut eikä oma herkkä ja aito itsensä haavoittajan seurassa. On pakko suojautua. 

Ja se, ettei voi luottaa toiseen. Koska toinen on käyttänyt emotionaalisesti hyväkseen, sellaista on vaikea pitää aitona ystävänä. 

Ja se, että joutuu ottamaan etäisyyttä toiseen niin henkisesti kuin fyysisestikin, ettei tulisi lisää haavoja eikä menettäisi voimiaan. Alkaa vältellä niitä, jotka vievät kaikki voimatkin mennessään.

Ja se, että alkaa suhtautua kyynisesti haavoittajaan. Omalla toiminnallaan hän on antanut itsestään hyvin ikävän kuvan. Teot puhuvat enemmän kuin sanat. 

Ja se, että joutuu olemaan varuillaan haavoittajan seurassa, koska suhde ei ole terve. On vaikea iloita ystävyydestä, josta puuttuu vastavuoroisuus. 

Ja se, ettei enää uskalla puhua luottamuksellisesti sellaisten kanssa, jotka ovat pettäneet luottamuksen. Joutuu varomaan sanojaan. Toisen juoruilu myös suututtaa. Aiheestakin suututtaa, kun toinen menee levittämään arkaluontoisia yksityisasioita omien tulkintojensa kanssa eteenpäin. Vaikka oli sitoutunut lupauksella vaitioloon.

Ja se, että kokee vihaa ja kaunaa haavoittavan toiminnan johdosta. Alkaa katua olleensa toisen tukena kun itse on tullut ohitetuksi yhä uudestaan. Sitä on vihainen myös itselleen, kun on antanut itsestään uuvuksiin asti, vaikka tietää, ettei toinen kykene vastavuoroisesti samaan. 

Ja tämä kaikki on täysin luonnollista. On luonnollista reagoida näin kaltoinkohteluun.

Joka satuttaa toista, kestäköön myös seuraukset.

 

Lopuksi:

Onneksi on niitäkin, jotka kykenevät vastavuoroisuuteen. Olen kiitollinen ja iloinen heistä kaikista! Ilman heitä en selviäisi. On ollut tervehdyttävää päästä sellaiseen seuraan, jossa vastavuoroisuus toimii ja minua arvostetaan aidosti eikä vain itsekkäiden halujen pohjalta. Myös lahjojani arvostetaan ja saan heiltä paljon rohkaisua ja kannustusta lahjojeni käyttöön. Heidän kanssaan jaksan keskustella ja kuunnella, koska tulen itsekin kuulluksi. He pitävät minua paikan aarteena ja kokevat jo pelkän läsnäoloni antavan heille inspiraatiota. On ilo nähdä, kuinka he iloitsevat seurastani ja arvostavat minua niin paljon, etteivät halua vain ottaa vaan myös antaa. Heistä iloitsen suuresti. Heidän kanssaan vastavuoroisuus toimii ja olen siitä valtavan iloinen!