Vähän outoja asioita

Viime aikoina on ollut vähän outoa. Näen melkein joka yö karmeita painajaisia narkkaamisesta. Silti mulla ei ole ollut kamahimoja. Se on outoa. Ne unet on olleet ihan hirveitä. Ehkä se on syy siihen, ettei oo ollut kamahimoja.
 Yhdessä unessa mun piti lyödä kaverille vedot. Kun olin sen tehnyt, mulle väsättiin vedot ja mä retkahdin. Se oli hirveetä siinä unessakin. Mä kauhistuin ja tuli tosi paha mieli. Se ei tuntunut hyvältä yhtään ja olin huolissani, et mitä mä nyt teen ja kuinka kerron asiasta läheisille ja teille lukijoille. Huono omatunto oli voimakas. Ja aamulla piti tarkistaa että enhän varmasti oo retkahtanut. Se uni oli hyvin todentuntuinen. Jätti koko päiväksi voimakkaan ahdistuksen.
 Viime yön unessa mä en pelkästään retkahtanut, vaan mä narkkasin urakalla ja diilasin kamaa. Oli kuin en olisi selvänä koskaan ollutkaan. Painotus oli piikittämisellä tässäkin unessa. Se oli ahdistavaa. Ihan hirveitä olleet noi unet. En voi sietää niitä! Niistä jää vaan paha mieli ja ahdistus. Noi unet on kuin kidutusta. Todella vastenmielistä.

Olen myös viime aikoina ollut todella väsynyt. Monta viikkoa olen ollut hirveen väsynyt. Mikähän siihen on syynä? Olen asiaa miettinyt, mut en ole selkeää syytä löytänyt. Liiallinen kuormitus? Liiallinen liikkuminen ja muu tekeminen? Vitamiinin puutokset? Järkkynyt mielenterveys? En voi tietää. Harrastukset on helpottaneet oloa paljon. Varsinkin ampuminen on rentouttanut paljon. Mun tarkkuus on parantunut. Myös maalaaminen on tehnyt hyvää. Ja virkkaaminen. Olen jo yli vuoden virkannut isoa peittoa ohuesta langasta ja alan olla loppusuoralla. Aikamoinen työ ollut! Opiskelut on edenneet myös. Sain ekan englannin kurssin valmiiksi ja aloitin seuraavan. Olen myös siivonnut asuntoa ja käynyt läheisten luona. Paljon on ollut kaikkee. Ja Jenska vaan on väsynyt.  Outoa. Oi voi voi. Jospa se siitä alkais helpottaa.

Hulttiotytön VideoBlogi - Naisen osa huumemaailmassa

Hulttiotytön VideoBlogi - Naisen osa huumemaailmassa

Tässä uusi video pitkästä aikaa! 

Painajaista, ahdistusta ja tuskaa

Oi voi voi. Niin koitti uusi päivä taas. Kädet tärisee ja on vaikea olla. Viime yö oli kamala, koska näin painajaista narkkaamisesta. Olin siinä vanhojen kavereiden kanssa vetämässä kassikaupalla kamaa. Koko uni oli pelkkää piikittämistä. Todella vastenmielistä. Voin pahoin vieläkin kun muistan sen niin selvästi. Hyi hemmetti. Kun heräsin, piti tarkistaa käsivarret että onhan ne varmasti puhtaat. Olihan ne.
 Näköjään kun on paljon stressiä ja tuskaa, tulee sit noita painajaisia. Onneksi ne on vaan unia. Ja toisaalta on hyvä, et ne unet ahdistaa ja on vastenmielisiä. Jos niistä nauttisi, se olisi jo huolestuttavaa.

Olen viime aikoina (tai oikeastaan aina) ollut todella epäonnistunut vaimo. Aivan sama mitä mä teen, se ei riitä. Vaikka yritän kuinka, en vaan täytä mittaa. Olen viime aikoina panostanut entistä enemmän ruuan laittoon ym kodin hoitoon, mutta kaikki valuu hukkaan. Tuntuu että kaikki mitä mä teen, on turhaa. Välillä mietin, et miks mä edes yritän, koska ei se kuitenkaan riitä. Olen alkanut vihata itseäni entistä enemmän. Olen jo aika turhautunut ja toivoton. Koska mikään ei riitä, en minäkään riitä. Olen kuulemma vain pelkkä paska, ja alinta kastia. Tosi mukavaa kun näin "paljon" mua arvostetaan. Vähemmästäkin masentuu. Olen totaalisen pettynyt itseeni ja elämään. Ei vaan jaksa.

Pari viikkoa sit jouduin käymään verikokeissa. Se oli kamalaa. Eka hoitaja yritti etsiä suonta ja ei onnistunut. Se kaivoi ja kaivoi, mut ei löytänyt. Se piikki meni pohjaa myöten mun käsivarteen kun se etsi suonta. Hyi hemmetti. Olisin varmaan itsekin onnistunut paremmin. Lopulta se luovutti ja kun se veti sen piikin pois, se viilti kivan haavan siihen pistokohtaan, jonka näen vieläkin siinä. Todella vastenmielistä.
 Sit tuli toinen hoitaja ja tökkäsi mua toiseen käteen ja onneksi sai otettua sen verikokeen. Olin ihan paniikissa siinä, vapisin ja mua oksetti. Voin niin pahoin, et totesin, etten varmaan enää pystyisi tykittää. Onneksi. Toi kokemus oli jotain niin kamalaa, niin kamalaa, etten tahdo enää mennä verikokeisiin.
 Ja ne jäljet. Tuli taas niin liattu olo ja ahdistaa ne jäljet. Toinen on jo parantunut kokonaan, toisen jäljen mä näen vieläkin. En tahdo enää yhtään reikää itseeni!! En hemmetti tahdo!!

PS. Pahoittelen näin negatiivispainotteista tekstiä. Tämmöistä tää vaan valitettavasti nyt on ollut. Kunpa asiat vaan menisi parempaan suuntaan!

Onko Jenna narkkari?

 Kesä on tullut. Olen ollut ihan innoissani siitä, kun luonto on herännyt eloon ja sinne on ilmestynyt vaikka mitä! Siellä on kauniita kukkia ja kasveja ja kaikkea hienoa! Jenska on innoissaan. Kaikki on vieläkin ihan uutta mulle, vaikka oon jo 4v ja 4kk ollut pää selvänä. Silti en vieläkään voi olla ihmettelemättä ja ihastelematta luontoa ja kaikkea, mitä täällä on. On kuin sokea olisi saanut näön. Näin jo yli 4 vuotta.

 Ihmettelen vähän sitäkin, millaisia kommentteja oli tullut siihen Iltalehden juttuun. En muka ole kuivilla, koska mulla on lääkitykset menossa. Huh huh mitä paskaa! Ja sit vasta en ole narkkari, kun en käytä mitään lääkkeitä ja en näytä narkkarilta. Uudestaan: huh huh, mitä paskaa! Näytänkö mä vieläkin narkkarilta? En omasta, enkä muidenkaan mielestä. Jos mut on totuttu näkee narkkarina, on lyöty narkkarin leima otsaan, niin sellaisten mielestä varmaan tuun aina näyttää narkkarilta, vaikka kuinka muuttuisin. Ja olenhan mä muuttunut paljon. En aio mennä kauneusleikkaukseen siks, etten enää näyttäisi narkkarilta joidenkin urpojen mielestä.
 Olenko mä narkkari? En enää, enkä ole läheistenikään mielestä. Ne on nähneet mun muutoksen, seuranneet vierestä mun elämää, ja heidänkin mielestään mun elämä on kaukana narkkarin elämästä. Samaa mieltä olen itsekin. En enää tahdo vetää päätä sekaisin, en käytä lääkkeitäni väärin, en pyöri nistikämpissä, en ole enää siinä maailmassa enkä tahdo siihen palata. Jos mulla nyt sattuu olee korvaushoito ja ADHD-lääkitys, se ei tee musta narkkaria. Se tekisi, jos käyttäisin noita lääkkeitä väärin. Sitä mä en tee, koska se ei ole järkevää eikä hyödyllistä.

 Ei se, mitä lääkettä sä otat, tee susta narkkaria, vaan se, miten sä sitä otat. Jos mä vetäisin 3kk lääkkeet viikossa-kahdessa, mä käyttäisin lääkkeeni väärin, ja sitä voi kutsua narkkaamiseksi. Mutta kun mä otan lääkkeeni siten, kuin ne on määrätty, se ei tee musta narkkaria. En mene niistä edes sekaisin, joten siitä on narkkaaminen kaukana. Miksi ihmisten on niin vaikeaa tätä käsittää?!
 Jos nyt joku haluaa väkisin pitää mua narkkarina, niin pitäköön. Enköhän mä kuitenkin itse tiedä asian paremmin. Samoin myös mun läheiset. Kukaan, joka on seurannut mun elämää läheltä, ei pidä mua narkkarina! Tulkaa hemmetti itse katsomaan jos ette usko!

Asiat alkaa helpottaa, homma on saatu haltuun

 Moro!

Viime aikoina on mennyt hyvin.

Mielenterveys alkaa palautua, kun ei ole enää jatkuvaa sietämätöntä kipua ja pystyy jopa tekemään asioita taas. Kipulääkkeestä on todella ollut apua!

Enkä ole havainnut mitään haittavaikutuksiakaan.

Olen iloinen, kun pystyn taas elämään edes vähän paremmin.

Olen kauan kaivannut pitkiä kävelylenkkejä. Viikonloppuna pystyin pitkästä aikaa kävelee noin 2 km matkan! Vähänkö Jenska on innoissaan! Olen myös pystynyt paremmin maalaamaan ja piirtämään. Kovissa luvuissa en paljoa pystynyt niitäkään tekee. Vähänkö olen iloinnut, kun olen taas voinut maalata! 

Onneksi sain avun tohon helvetilliseen kipuun! 

Apu on merkittävä.

Myös töissä käyminen on ollut helpompaa nyt kun kipu on hallinnassa. 

Samoin myös oon paremmin pystynyt käydä läheisteni luona, vaikka automatkat onkin tuskallisia. 

Kaiken kaikkiaan: mun elämä on alkanut palautua takaisin elämäksi, jota voi elää ilman sitä vangitsevaa kipua!

Päihdepolin paskiaiset ja pieni kevennys

Vein eilen sairaalaan valituksen ylilääkärille päihdepolista. Siitä tuli 6-sivuinen. Samalla siinä irtisanoin apteekkisopimuksen, ja kun ne tänään sai tietää asiasta, ne meni ihan tolaltaan ja uhkasivat lopettaa korvaushoidon. Paskiaiset!!
 Ne menivät tolaltaan myös, kun saivat tietää, että olen saanut Neurontin lääkityksen jatkuvaan hermokipuun. Ja siitä on vielä ollut mulle apuakin! Enkä ole havainnut mitään sivuvaikutuksia/yhteisvaikutuksia muiden lääkitysteni kanssa. Eli lääke on hyvä ja hoitaa sen, mitä kuuluukin. Ja siitäkös päihdepoli "riemastui"! Menivät niin pois tolaltaan, etteivät paikallaan pysyneet ja alkoivat paniikinomaisesti uhkailemaan korvaushoidon lopettamisella! Sanon taas: Paskiaiset!!
 Ei ne saa lopettaa korvaushoitoa tollaisista syistä! Moni on korvaushoidossa ilman aptekkisopimusta ja moni saa hoitoa kipuihin, niin ei ne perkeleet voi mun korvaushoitoa lopettaa tollaisista syistä. Voipi olla et joutuu ottaa yhteyden asianajajaan. En jaksa enää päihdepolia ja sen paskamaista toimintaa!! En hemmetti jaksa!!

Pieni kevennys tähän loppuun.

Kerron tässä mun ruuanlaittotaidoista. Ne eivät ole kehuttavia. Olen vielä varsin tietämätön monesta asiasta. Usein sattuu pieniä mokia. Muutama esimerkki:
 Neljä vuotta sitten mieheni laittoi minut tekemään maksaa. En ollut koskaan moista tehnyt. Se piti kuulemma paistaa. Ja minähän paistoin. Paistoin sen niin, ettei se enää irronnut kattilasta. Se vieläpä oli sulanut kiinni kattilaan paketteineen päivineen. Oli muuten musta näky! Mieleenpainuva näky se oli. Hävettää vieläkin. :D

Sitten, viime viikolla tehtiin Rakkaan kanssa kalaa. Kokonainen kirjolohi paistettiin uunissa ja siitä tuli oikein hyvää, koska Rakas teki sen. Mutta. Kun tuli aika ottaa kalaa, Jenna mietti hetken, että kuinkahan tätä leikataan. Jenna päätyi lopulta leikkaamaan kalaa niinkuin kakkua! Siinä tuli keskelle kalaa sellainen kolmion muotoinen leikkausjälki, josta pala oli otettu, aivan kuin kakkua olisi leikattu. Vähänkö olin nolona, kun sain tietäö, ettei kalaa leikata, kuten kakkua. Sain oppia, että ensin irrotetaan nahka, ja sitten niiden lihassyiden mukaan otetaan. Se oli mulle täysin vieras ja uusi asia. Mut ainakin opin, ettei kalaa leikata niinkuin kakkua. :D Koominen oli kyllä se kokonainen kala, jonka keskeltä oli pala leikattu kakun tapaan. Voi raukkaa. Mieleenpainuva oli tämäkin näky. Ja nyt voin jo nauraa sille.

Hulttis sanoo EI

Tänään mulle tultiin tarjoaa piriä. Sanoin ei kiitos. Ei mennyt perille, joten sanoin vielä uudestaan että ei. Tyyppi ihmetteli vähän ja meni pois. Aikamoiset myyntipuheet sillä kyllä oli. :D Silti mä pystyin kieltäytyy, vielä epäröimättä!
 Eipä ole aikoihin tällaista tapahtunut, et joku tulee mulle tyrkyttää kamaa. Oli kuitenkin hyvä, kun pystyin kieltäytyy ilman ongelmia. Mulle oli vaan selvää se, että Jenna ei ota. Ei halua ottaa. Vähän yllätyin itsekin siitä, kuinka helposti se kävi. Ja vielä enemmän yllätyin, kun ei tullut edes kovia kamahimoja. Olin vaan helpottunut, kun sanoin ei. Enemmänkin mua harmitti, et ylipäätään mulle tullaan mitään tollaista ehdottaa. Luulisi jo tyyppien olevan tietoisia siitä, etten mä enää harrasta narkkaamista. Aika hyvin olenkin saanut olla rauhassa. Tää juttu tuli ihan puun takaa, ja silti pystyin heti sanoo ei. Yleensä just yllättävät tilanteet on vaarallisia, joten on ihme, että selvisin siitä noin hyvin.
 Mitä mulle on tapahtunut?
Vanha Jenna ei olisi kieltäytynyt. Vanha Jenna olisi heti sanonut kyllä. Vieläkin on riski olemassa. Joten olen varovainen. En tahdo palata siihen helvettiin. Vanha Jenna pysyköön poissa. Onneksi selvisin tosta tilanteesta. Selvisin niin hyvin, että ihmettelen itsekin asiaa ja olen iloinen. Se vaan jäi harmittaa, et mulle tullaan tyrkyttää jotain paskaa vieläkin. Ei kiitos, en tahdo pilata elämääni.

Kuulumisia, kipua ja maksimaalista harmitusta

Miten menee?
No tässähän tämä menee.
Jotenkin näin.
 Oon ollut jo vuoden ajan työtoiminnassa. Nopeesti on aika mennyt.
 Sain äidinkielen kurssista täydet pisteet kaikista tehtävistä, eli 10 tuli taas. Oli kyllä mukava kurssi. Nyt opiskelen englantia ja se vetää pään tukkoon. Ennen oli enkku 9 mulla, nyt se on niin ruosteessa, et tuskin saisin 6 tai 5 parempaa. Saa nähdä. Kyllä se siitä vielä palajaa, tuo englannin kielen taito.

 Kävin maanantaina magneettikuvissa. Mulla on yli puoli vuotta ollut kovia kipuja, ja niistä kuvista selvisi kivun syy: välilevyn pullistuma, joka painaa hermoa tuolla alaselässä.
Kiva kiva.
Ei oo yhtään kivaa!!
 Arvelinkin ton hermokivun perusteella, et jotain tollaista voisi olla. Harmittaa vaan kun tätä on jatkunut niin kauan, enkä saa edes apua kipuun. Välillä oon ollut melkein itsemurhan partaalla kun ei jaksa tota kipua ja masentaa. En silti viitsi alentua sellaiseen.

 Päihdepolin lääkärit on olevinaan niin "viisaita", etteivät suostu kivun lievitykseen, koska se ei poista kivun aiheuttajaa! Hemmetin ääliöt! Sit kun lääkäri, joka osaa asiansa ja ymmärtää, et kyllä kipua voi lievittää, määräs mulle kipulääkkeen (Neurontin), niin johan päihdepoli esti senkin avun saamisen! Paskiaiset mitätöi reseptin. Muka hirveen vaarallista korvaushoitolääkkeen kanssa.. Ja paskat!
 Otin asiasta selvää, ja jo eka sivu joka eteen tuli, kertoi, ettei siinä ole mitään vaaraa. Varsinkaan niin pienellä annoksella ja valvotun lääkkeenjaon kanssa. Eikä tää lääkärikään, joka lääkkeen määräsi, nähnyt siinä mitään ongelmaa. Se on kuitenkin aika paljon ammattitaitoisempi, kuin päihdepolin lääkärit, joilla on hirvee päihdeongelma, ja jotka ovat natseja. Enkä hauku, vaan sanon asian niinkuin se on. Ne on natseja sanan varsinaisessa merkityksessä. Mun pitää siis vaan kärsiä maksimaalisesta kivusta, kiitos vaan päihdepolin. Ja jos joku yrittää auttaa, ne estää hemmetti senkin!

 Ei meinaa enää jaksaa. Tätä kipua on jatkunut niin kauan, niin kovana, että alan olla jo aika masentunutja finaalissa. Ei huvittais enää oikeen elää. Kipu on siitä ikävä juttu, et se vaikuttaa vähän kaikkeen. Koko elämään. Ei jaksais enää kipua, ei itseään, ei vaan jaksa.

Kipeä muisto

Kun lueskelin tuota lehtijuttua, mulla palasi mieleen muisto yksistä övereistä.
Menin yhteen kämppään. Siellä oli mies. Ja ekstaasia.
Otin vedot, ja kun mäntä oli pohjassa päässä humahti vähän liiankin kovaa. Aloin vapisee ja sydän hakkasi todella kovaa.
Tajusin heti et nyt tuli överit.
Oksensin. Useita kertoja. Vapisin ja oksensin.
Vaikka olin huonossa kunnossa, silti mua piti käyttää hyväksi. Oli vähän pakko.
Ei ollut väliä sillä, missä kunnossa olin. Ei varmaan olisi ollut väliä silläkään, jos olisin kuollut. Varmaan ruumiskin olisi kelvannut.
Saatoin olla välillä tajuttomana, koska muistan, kuinka välillä pimeni.
Ei sillä ollut mitään väliä.
Huumemaailmassa ei ihmishenki paljoa paina.
Vaikka oli pahat överit, selvisin sieltä, mikä on ihme. Kadulla kulkiessakin oksentelin ja liikuin vähintäänkin epämääräisesti. Olin ihan valkoinen ja vapisin. Vastaantulijat kstsoivat mua kauhistuneena.
Kävin myös jossain sisustusliikkeessä kysymässä lapsen äänellä et onko siellä niitä tapetteja.
Miksi? En ymmärrä itsekään.
Pupillit lautasina ilmestyin kaverin ovelle. Kaveri kyseli että pitääkö soittaa apua. Ainakin se välitti. Sain siltä ensihoitoa ja jouduin lepäämään. Ajan myötä olo alkoi helpottaa.
Selvisin silloinkin taas säikähdyksellä, mut jälkensä se jätti. Vaikeaa edes kertoa tästä, kädetkin vapisee kun yritän kirjoittaa.
Onhan siinä jotain koomistakin kun muistelen sitä kulkuani kadulla.. Mut mä en olisi välttämättä edes selvinnyt sinne asti. Olisin voinut kuolla jo siellä nistikämpällä.
Sillä vaan ei ollut mitään merkitystä. Olin vaan lelu, jonka voi rikkoa, ja heittää pois käytön jälkeen. Hengenvaarassakin olin vaan merkityksetön käyttöesine. Kerta toisensa jälkeen.
Näin sairas on huumemaailma. Naisen osa siellä on helvetillinen.
On ihme, että mä selvisin sieltä.
Moni ei selviä. Liian moni kuolee mitä ikävämmillä tavoilla.
Jos huumeiden käyttö kiinnostaa, kannattaa miettiä hyvin tarkkaan. Sieltä ei välttämättä ole paluuta. Se maailma on helvetti maan päällä. Sinne ei kannata mennä.
Elämä on arvokas, sitä ei pidä heittää hukkaan!

Iltalehdessä on juttu Jennasta

Noniin! Kävi tänään jännä juttu.
Ostin äsken Iltalehden ja löysin sieltä itseni.
Juttu on siis ilmestynyt. Näin kävi.
Viikonloppu osiossa sivulla 20-21..
Siellä Jennasta on aukeaman kokoinen juttu.
Ostakaa Iltalehti!
Kiitokset vielä haastattelijalle antoisasta ja asiallisesta keskustelusta!

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1aa5d324-843c-4165-b943-111316581649

Tässä vielä aiheeseen liittyvä kuva: