Ruiskuroskaajat

Mua vituttaa aivan saatanasti. Vitutus on kestäny jo vuosia. Vitutuksen syy: pitkin pitäjiä heitetyt ruiskut. Miten niin moni voi olla niin idiootti et heittelee värkkejä leikkipuistoihin, yleisiin kulkuvälineisiin, puistoihin, vessoihin, kaduille, missä ikinä nyt sen piikkinsä vetääkin. Ja kun kyse ei ole mistään pikkujutusta. Yleensä ne ruiskut on kyllästetty c-hepatiitilla tai jopa hivillä. Sen vielä ymmärrän että tyyppi vaarantaa oman henkensä vetämällä roipetta räpylään, mut sitä en ymmärrä että jätetään ne vitun värkit ihmisten ilmoille ja näin vaarannetaan ulkopuolisten turvallisuus. Monet kerrat oon keränny yleisiltä paikoilta löytämäni ruiskut ja heittäny ne roskikseen. Monet kerrat oon pitäny palopuheita muille käyttäjille. Tuntuu ettei mikään auta. Aina niitä löytyy paikoista mistä niitä ei pitäs löytyä. En tajua miten joku voi olla niin vastuuton. Mitä tälle asialle vois tehdä? Miten vois saada ruiskuroskaajat tajuamaan?

Tilanne

Hyvin meni viikonloppu. Perjantaina sain Tän päivän subu annoksen ja eilen elvanse annoksen tälle päivälle. Ei ollu himoja vetää niitä ennen aikojaan. Oon tosi yllättyny. Tänään aamulla sit otin lääkkeet ihan oikeaoppisesti. Ajatuskin piikittämisestä inhotti. Ei hotsita. Enää. Aikamoinen muutos! Tää jo kertoo paljon kun pystyn ottaa lääkkeeni oikein. Jotenki tuntuu uskomattomalta. Ehkä Tää kuulostaa pikku jutulta mut sitä Se ei ole. Jos narkkari voi olla käyttämättä väärin hallussaan olevia lääkkeitä (jotka luokitellaan huumeiks), Se on suuri edistys. Kerrankin voin olla tyytyväinen itteeni :)

Nistiretki

Tuli mieleen eräs nistiretki stadiin. Se tapahtu 2012-2013 joulun jälkeen vuodenvaihteen yli. Oli kyllä paska reissu. Seurustelin sillon yhen jätkän kaa joka rahotti mun kaman käytön ja mun oli tarkotus mennä sen luo tikkurilaan. Ennen lähtöö se laitto mulle paljon rahaa ja mä kävin ostaa matka huumeet: vitusti lyricoita ja teemuja. Niinkun oli tarkotuskin. Enhän mä ois pystyny liikkuu mihinkään ilman kamaa. Ennen lähtöö narkkasin itteni narkkarimaiseen olotilaan että uskalsin lähtee.

Matkalla junassa narkkasin "vähän" lisää. Olin muutenkin ihan vitun tutkalla. Kävin monta kertaa vessassa vedoilla ja yhellä kerralla unohtu piikki suuhun (mul oli tapana pitää aina osuman jälkeen värkit suussa) ja kävelin siinä omalle paikalleni ihmisten tuojottaessa mua kauhuissaan. Ihmettelin että mitä vittua ne kattoo ja kun istuin paikalleni mun vieressä ollu tyyppi huomautti asiasta aika hämmentyneenä. Ja hämmennyin kyllä minäkin. Lopulta mä sit tipahdin ja menin melkein tikkurilan aseman ohi, mut onneks se vieressä ollu tyyppi herätti mut oikeella kohalla. Olin ihan kaatokunnossa.

Oltiin sen jätkän kaa sit tikkurilas ja tarkotuksena oli tavata yks toinen jätkä jonka piti kertoo mulle yhestä katkopaikasta. Se tyyppi oli kuulemma siellä duunissa. Lähettiin sit moikkaa sitä jätkää stadiin ja se halus olla mun kaa kahestaan. Ok, jätkäkaveri vittuun ja menoks. Fiksua! Mentiin sen kämpälle ja se löi piripussin pöytään. JES! Siitähän se ajatus sitten lähti. Tökittiin iteemme ja toisiamme viikon verran ja pyörittiin ympäri stadia ihan tutkalla. Niistä liikkeistä mul on erittäin hatarat muistikuvat. Ja tää tyyppi vielä ihastu muhun. Se oli aika kiusallista. Jätkäkaveri oli vitun huolissaan ja soitteli koko ajan, ymmärrettävästä syystä. Narkattiin ja pyörittiin millon missäkin (hyvin eriskummallisissa piireissä) ja mä olin oikeestaan tuntemattomien tyyppien armoilla. Enhän mä tätä katko tyyppiäkään kunnolla tuntenu. Onneks ei käyny mitään hirveyksiä. Paitsi...

..Aineet loppu ennen aikojaan. Reilun viikon verran reissu kesti ja olin laskeskellu et aineet riittää. Mut yhtenä aamuna olikin sit reflatirallaa meininki. Ja lähtö lähellä. Olin aikasemmin törmänny yhteen jätkään joka heitti mulle sillon palan subua ja se lupas järkätä mulle sitä lisää kun koodasin sille. Mulle oli just tullu rahaa ja ne vitun rahat hävis samantien kun se jätkä hävis. Vittumainen katoamistemppu. 200e meni vitun ohareihin. Hajosin. Ja vielä oli edessä matka takas spankhilliin.. Hajosin pelkästä ajatuksesta. Lähtö lähesty lähestymistään ja kamaa ei löytyny ilman rahaa. Jätkäkaverillakin oli rahat loppu. Se sit haki mut stadista tikkurilaan.

Ja saatto junaan. Olin ollu pari päivää refloissa kun joudin kohtaamaan todellisen helvetin: reflat, vitun pitkä junamatka ja juna täynnä pelottavia muukalaisia. Olin ihan vitun paniikissa. Linnottauduin junan vessaan kun iski paniikkikohtaus. Hyvää matkaa Jenna! Koko vitun tikkurila - pieksämäki matkan itkin ja vapisin junan vesassa. Se oli yhtä helvettiä. Laatta lenti, hirveet kivut ja suunnaton pelko. Tuntu ettei matka lopu ikinä. Onneks se sit loppu ja pääsin himaan. Olot ei kyllä helpottunu ennen seuraavaa päivää mut olin kuitenkin helpottunu.

Vittu, mun piti mennä sinne stadiin katkotutkimuksen takia mut se muuttukin nistiretkeks. Mistä en muista kun alun ja lopun. Paska reissu mut tulipahan tehtyä.

500 000 ja subu

POKS! 500 000 kävijää tuli täyteen :) Siinä on jo niin paljon numeroita mun aivoille etten meinaa lukua käsittää :D

Mulla on nyt tossa jemmassa maanantain subuannos. Jännää ettei ole aikomustakaan vetää sitä ennen aikojaan. Olen muuttunut. Ennen tää ei ois ollu mahdollista. Eilen ne sain, ja ennen oisin jo vetäny ne aikoja sitten. Mut nyt.. Siinähän ovat subut. Ei huvita alkaa nykii niitä taipeeseen mikä tuntuu vähän kummalliselta. Tää on varmaan monille pikku juttu mut mulle se on suuri harppaus.

Lääkitys kohdallaan

Mä retkahdin viimeks talvella heti kun palasin katkolta. Se tais olla helmikuun loppua. Maaliskuussa mulla sit alotettiin ADHD hoito. Käyn hyvin ammattitaitoisella ja asiaan perehtyneellä lääkärillä Helsingissä asti. Maaliskuussa mulla oli eka käynti ja sillon myös alotettiin eka Concerta 72mg, huhtikuussa se vaihdettiin Elvanseen 70mg (lisdexamfetamiini). Siitä on ollu mahtava apu ton subu hoidon rinnalla. Kun se alotettiin, en oo sen jälkeen retkahtanu kertaakaan. Mun fiilikset ja elämä on tasaantunu huomattavasti. Pystyn keskittymään paremmin, impulsiivisuus on laantunu, aggressiivisuus vähentyny huomattavasti, masennustakaan ei ole paljon ollenkaan. Nyt mul on ekaa kertaa elämässäni lääkitys täysin kohdallaan. Ja sen kyllä huomaa. Vuos sit en ois voinu kuvitellakaan et mul menis näin hyvin. Vaikka olin jo vuos sit subu hoidossa, käytin silti muitakin aineita. Sitä kesti ton ADHD lääkityksen alottamiseen asti. Pelkkä subu ei auttanu. Kovasti mä yritin taistella, mut kama voitti. Kyllähän niitä himoja tulee vieläkin, mut ei niin usein eikä ne enää ole edes voimakkaita. Näköjään ne himot lieventyy ajan kanssa. Mä muistan kun 2 vuotta sit mun subu hoito alotettiin ja pääsin pois katkolta. Vietettiin sit läheisten kanssa aikaa ja mun ex mies soitteli mulle koko sen päivän. Tiesin et sillä on kamaa, mut pidin puhelimen äänettömällä enkä vastannu vaikka miten oisin halunnu. Ne oli elämäni pahimmat kamahimot. Mä tärisin ja itkin, olin helvetin hermostunu ja ihan raunioina. Hajoilin ihan kunnolla. Läheiset oli tosi huolissaan ja toivottomia kun eihän siinä tilanteesa hirveesti pysty auttamaan. Kovasti ne tsempas mua. Monesti meinasin vastata ja lähtee, mut onnistuin pysäyttää itteni. Illalla olin helvetin väsyny kamahimojen takia. Olin ihan rikki. Vieläkin kun tota muistelee niin hirvittää. Se oli kamalaa. Kovasti mä hoidon alkuvaiheesa taistelin, mut pikkuhiljaa kama palas mun elämään. Mut nyt ei enää ole halua vetää. Silti mussa on pieni pelko et kaikki romahtaa. Pelkään et menetän kaiken. Mulle on sanottu et tällasessa tilanteessa noi pelot on ihan normaaleja. Kun mulla ei ollu ennen mitään muuta kun aineet, ja nyt oon saanu elämääni paljon hyviä asioita ja asiat menee kerrankin hyvin, niin tottakai sitä pelkää että menettää sen kaiken. Kaikki tää hyvä mitä mulla on, on mulle uutta. Siks mä pelkään.

Ajatuksia

Tässä oli muutaman kuukauden ajan pieni lääkärihelvetti. Onneks juttu selvis (osasyynä varmasti mun valitus) vihdoinkin. Paljon meinas paskaa tapahtua ja tapahtukin sen lääkärin sekoilujen takia, mut nyt vihdoinkin se tuli järkiinsä. Subu hoito jatkuu, Elvanse piristehoito jatkuu, elämä jatkuu. Mä oon nykyään myös toimittaja Weturi-lehdessä. Uusin numero tuli just painosta ja odotan innolla et se kolahtaa postiin. Se on eka lehti missä on meikäläisen tekstejä ja piirrustuksia. Työni on siis alkanut. Se lehti on tarkotettu huumeidenkäyttäjille ja päihdealan tyypeille. Toivottavasti mä näin voin olla avuks. Mielenkiintonen projekti tää kyllä on. Tästä bloggaamisesta on myös ollu mulle iloa. Ja apua. Saan niin paljon tukea ja ymmärrystä lukijoilta, käyn läpi vaikeitakin asioita mitä mulle on tapahtunu. Kun mä niistä kirjotan, se ei ole helppoo, mut monet lukijat on antanu mulle uusia näkökulmia asioihin ja saanu mut tajuamaan paljon. Kiitos siitä. Tuleehan niitä vittuilukommenttejakin, mut hyvin vähän. Kyllähän noilla keskustelupalstoilla mua dissataan ihan kunnolla, mut siinähän dissaavat. Se on lähinnä koomista. Jotkut ei edes usko mua. Vaikee sitä itekään on ymmärtää miten oon niin paljon paskaa kokenu. Kaikkee sitä onkin tapahtunu. Mut onneks niistä uskallan kertoa. Monesti kun käyn läpi jotain ikävää juttua, meinaan kilahtaa, joskus itken.. Mut kun se on tehty, sit helpottaa. En bloggaa siks että saisin julkisuutta, sääliä ym paskaa. Vaan siks että voin käydä asioitani läpi, oppia elämään niiden kanssa, kertoa millasta paskaa huumekoukku ja se elämäntyyli on, saada ihmiset ymmärtämään että narkkarikin on ihminen. Yllättävän moni on sen ymmärtäny. Ja yllättävää on myös se et oon saanu jopa ystäviä tän blogin kautta. Ens kuussa oon kirjottanu vuoden tätä blogia, ja paljon on ollu kävijöitä. En ois uskonu että tästä niin suosittu tulee.

Hulttiotytö hormoonihirviön vankina

Tuli täs mieleen muutaman vuoden takainen juttu. Olin katkolla Järvenpäässä ja lähdin kesken pois. Yks kaveri (joka oli ihastunu muhun) sit tuli hakemaan mut ja aluks asiat meni ihan hyvin. Mut sepä ottikin mut vangiks. Se vahti mua 5 päivää 24/7. En saanu olla missään ilman sitä tyyppiä. Onneks se sentäs tarjos mulle aineita, mähän olin nyt sen muija. Mut vaikka sain kamaa, en halunnu olla sen muija. Halusin vaan pois. Se uhkaili mua ja loppuvaiheessa hakkaskin. "Onko tämä väkivaltaa?" se kysy samalla kun se löi. Oikein rakastava mies! Se oli iso mies, hormoonihirviö joka asu äitinsä kanssa. Mammanpoika. Ne on rikkaita ja äiti ostaa kaiken mitä pikku hirviö haluaa. Ja nyt pikku hirviö halus naisen. En pystyny soittaa edes apua kun koko ajan ne vahti mua. Kun se 5 päivän valvomisen jälkeen vihdoinkin nukahti, mä yöllä otin kamani ja yritin lähtee. Olin jo päässy ulos kun sen miehen äiti tuli perään ja otti mut kiinni. "ja sinähän et täältä lähde mihinkään!" se huus ja kisko mut takas sisälle. Mä anelin sitä päästämään mut ja mietin et kävisinkö päälle, mut en uskaltanu koska hormoonihirviö ois kuitenki heränny siihen meteliin ja hakannu mut sit vielä pahemmin. Enkä halunnu satuttaa vanhaa mummelia vaikka cittumainen se olikin. Jouduin sit takas sisälle. Mietin epätoivosesti vaihtoehtoja ja päätin soittaa kytät. Onneks se mies ei heränny. Istuin hiljaa sen huoneessa ja katoin että se nukkuu varmasti ja otin puhelimeni ja soitin poliisit. Kuiskasin puhelimeen tilanteen ja ne lupas tulla hakee mut. Ja tulihan ne sitten. Hormoonihirviö ei heränny onneks siihenkään, mitä ihmettelen, ja kytät jututti sen mutsia. Se käski kyttien tehä mulle ruumiintarkastuksen koska hän oli aivan varma että olin varastanu hänen poikansa huumeet. Kytätkin olivat sillä kannalla että se ois turhaa tehdä mut äiti vaati sitä ja mut tutkittiin. Mitään ei löytyny. Siinä oli äiti hyvin pettynyt kun mitään ei löytyny. Vaikka mul ois ollukin mahdollisuus viedä sen aineet, mä en sitä tehny koska se ei kuulu mun tapoihin. Kytät sit veivät mut kotiin. Jälkeenpäin hormoonihirviö väitti että oon sille velkaa yli 1000e "huolenpidosta" ja äiti on edelleenkin mulle helvetin vihanen koska soitin heidän luokseen poliisit. Siinähän on vihanen. Ite ne sen tilanteen aiheuttivat. Ja mitään keksittyä velkaa en ala maksamaan. En ole ollu näihin tyyppeihin missään tekemisissä pitkään aikaan. Jostakin tää muisto tuli mieleen. Kamala kokemus se oli kun pelolla uhattiin eikä ollu minkäänlaista yksityisyyttä. 5 päivää vankina on pitkän tuntunen aika. Pelko, väkivalta, uhkailu, tarkkailu, kontrolli.. Se oli kamalaa.

Mörkö

 '

Mä näen mörön. Se huutaa "mitä vaan mikä pärähtää". Se pelottaa. Se laukasee kamahimot. Yritän vältellä Mörköä. Mörkö on pelottava. Se yrittää suistaa mut pois raiteilta. Mörkö on kiero. Se väittää et kama on vaan hyvää. Se sanoo myös et kama on ratkaisu ongelmiin. Se koittaa vakuuttaa mua. Mut mä en usko sitä!

PAINU VITTUUN MÖRKÖ!!!!!

Kuulumisia

http://hulttiotytontekeleet.blogspot.fi/ <-- Kattokaa!

Laitoin tonne muutaman uuden työn. Näillä näkymin mulla on tulossa näyttelykin. Oon siitä ihan innoissani.

Muutenkin on menny ihan hyvin. Rauhallista olemista. Kyllähän noi menneisyyden haamut kummittelee aina välillä ja se vituttaa. Mulla on niiden takia ollu paljon noita alemmuuden ja huonouden tunteita. Tunnen itteni ihan hirveeks. On inhottavaa kun ne fiilikset ottaa valtaansa. Sillon yleensä iskee himotkin. Pitää päästä pakoon. Ja aina se pakokeino on ollu huumeet. Nyt tunnen olevani todella heikoilla hangilla.

Anonyymit auttajat

Tästä blogista on ollu mulle paljon apua. Lähinnä niistä lukijoista jotka on tsempanneet mua, ymmärtäneet ja kertoneet jopa omasta elämästään luottamuksellisesti sähköpostilla. Moni lukija on ottanu yhteyttä ja kertonu omasta elämästään avoimesti, ja mä oon sit vastannu suurella ilolla. On ollu niin hyviä keskusteluja ja niin hyviä tyyppejä. Arvostan kovasti sitä kun mulle kirjotetaan tänne blogiin tai sähköpostiin. Niin monista kommenteista on ollu paljon tukea ja oon saanu voimaa ja uutta toivoa jatkaa taisteluani. On myös ollu koskettavaa kuulla muiden elämäntarinoita ja vaihtaa ajatuksia luottamuksellisesti. Ilman näitä anonyymejä auttajia mun tilanne tuskin ois näinkään hyvä. Apu on ollu suuri. Kiitos teille jotka mulle kirjottelette!