Hyvän uuden vuoden teksti

Hyvää uutta vuotta rakkaat lukijani! 

Vuosi meni taas älyttömän nopeasti vaikkakin myös tuotteliaasti. 

Taidetta on syntynyt valtavasti eri muodoissaan myös vaikeuksien keskellä. 

Paskamyrskyt seurasivat toisiaan läpi vuoden. Välillä paskaa lensi niskaan usealtakin suunnalta samaan aikaan. En lannistunut vaikka paloinkin loppuun syksyn aikana. Ainakin olen oppinut asettamaan terveitä rajoja ja ilmaisemaan vihaa rakentavasti. 

Mitä enemmän rajojani rikotaan ja persoonaani yritetään vääntää kieroon, sitä enemmän olen oppinut suojelemaan itseäni ja tekemään selväksi, että minua ei kohdella paskamaisesti. Kun joku siitä huolimatta jatkaa paskamaista käytöstään, eikä ota minua vakavasti, hän todistaa itse toiminnallaan, ettei ansaitse seuraani eikä empatiaani. 

On turha väittää, ettei halua satuttaa minua, jos kuitenkin niin on tehnyt ja todennäköisesti tulee jatkossakin tekemään. 

Rajansa silläkin, mitä jaksan sietää.

Otan paskamyrskyt vastaan haasteina kasvuun, oppimiseen ja itsetuntemuksen lisäämiseen. Samalla myös opin olemaan ottamatta vastaan sellaista, mikä ei minulle kuulu eikä ole totta. En ole toisten taakkojen kantaja, enkä ota vastaan toisten projisointia ja väärää syyllisyyttä. 

Jos tällaista ilmenee toistuvasti, se kertoo, että on aihetta suojautua. 

Onneksi paskamyrskyjen keskellä on ollut myös paljon todella hyviä ja tärkeitä asioita ja ihmisiä! Ilman niitä en olisi jaksanut. Äiti on yksi heistä!🥰 Ja muut läheiseni puolisoni lisäksi.

Tämän vuoden vaikeinta aikaa on ollut alkusyksystä tähän asti kestänyt typerä monimuotoisen paskamaisen käyttäytymisen aiheuttama paskamyrsky, jota sen aiheuttaja ei ole halunnut selvittää, vaan on jättänyt koko helvetin sekasotkun harteilleni uuvuttamaan minua ja paennut vastuun ottamista yli 3 kuukautta. 

Tämä on ollut tärkeä opetus minulle: Kaikki eivät ole aikani, tukeni, huomioni, vaivannäköni ja empatiani arvoisia. Koska olen saanut toistuvasti paskaa niskaan "kiitokseksi", on ollut aika vetää rajat ja suojautua. 

On turha tukea niitä, jotka eivät halua kasvaa. Vaikka en luovuta helpolla, on turha jäädä uuvuttamaan itseään ihmissuhteeseen, jossa toinen on luovuttanut ja syyllistänyt minua siitä, että vaadin liikoja toivoessani tervettä ja vastavuoroista ystävyyttä. 

Ei minun kuulu sietää loputtomiin tunteilla manipulointia, emotionaalista riistoa, herkkyyteni ja havaintojeni toistuvaa kyseenalaistamista, teeskenneltyjä hetkellisiä muutoksia, tukahduttavaa omistushaluisuutta eikä sitä, että kun kerron rehellisesti, että homma on mennyt sairaaksi, minusta tuleekin se pahantekijä. 

En voi sietää sitä, kun persoonani väännetään kieroon eikä minua oteta vakavasti. Joskus on aiheellista myös luovuttaa, ettei saisi enempää paskaa ja haavoja niskaan. 

Kun toinen on itse luovuttanut, ei minun ole järkevää elätellä toivoa muutoksesta.😓

Vaikka olen käynyt läpi valtavan muutoksen ja selvinnyt monista helvetillisistä kokemuksista, en voi kantaa toisten ongelmia ja taakkoja harteillani. 

En minä voi olla toisen muutoksen aikaansaaja, muutos kun lähtee itsestä. Eikä kukaan voi yrittää elää minun muutosvoimani kustannuksella odottaen, että selvitän toistenkin ongelmat. 

Se olisi erittäin epärealistista ja väärin minua kohtaan! Kantakoot itse vastuun muutoksestaan tai haluttomuudestaan muuttua terveempään suuntaan.

En voi muuttaa ketään muuta kuin itseäni enkä voi kantaa toisten ongelmia ja vääristymiä harteillani, koska ei minusta ole niitä selvittämään. 

Vaikka kuinka rohkaisisin ja tukisin toista, hänen on itse tehtävä työ itsensä suhteen, ei sitä voi minulta odottaa. 

Tukeani on väärinkäytetty ja minä hölmö olen antanut sen jatkua aivan liian pitkään!🫣 

Suututtaa ja hävettää oma hyväuskoisuus.

Olen ollut aivan liian hyväuskoinen sen suhteen, että muutos on mahdollista jokaiselle. Vaikka se on totta, jotkut eivät halua muuttua, vaan pyrkivät elämään toisten taakkana käyttäen hyväkseen heidän vilpittömyyttään ja elellä toisten kustannuksella kuin loislähettiläät. 

Sellaiset antaa toisten kärsiä oman vastuuttomuutensa seurauksista tietoisena siitä, että näin toimimalla tuhoaa toisten elämää. Valehdellen vielä itselleen, ettei mitään muka ole tehtävissä, vaikka todellisuudessa olisi aika ottaa vastuu toiminnastaan ja korjata aiheuttamansa vääryys. Vastuun ottaminen on ilmeisesti niin vastenmielistä, että mieluummin antaa toisten vain kärsiä. 

Julmaa menoa.🫨

Tällaista passiivista itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä ei kuulu sietää. 

Olen alkanut toivoa, että voisin tarvittaessa heittää empatiani ja herkkyyteni hetkeksi helvettiin ja muuttua tarvittaessa sosiopaatiksi, koska silloin toisten paskamainen kohtelu ei tuntuisi missään. 

Tällaisissa tilanteissa sosiopaatin mielenlaatu olisi helpompi ja säästäisi paljolta tuskalta.

Silloin omatuntoni ei estäisi minua antamasta samalla mitalla takaisin niille, jotka kuvittelevat, että "Kyllä se Hulttis kestää, sehän sietää mitä vaan. Ei tässä ole mitään kiirettä selvittää aiheuttamaani sotkua, antaa Hulttiksen kantaa koko sotku, kyllä Hulttis sen selvittää". 

En siedä paskamaista kohtelua enkä passiivipaskamaista vastuunpakoilua! 

Jo tuollainen alentava oletus itsessään kertoo, ettei kykene aidosti arvostamaan minua eikä ole halukas ottamaan vastuuta toiminnastaan, vaan odottaa minun tekevän vaikeat asiat puolestaan. 

Vastenmielistä vastuuttomuutta! 

Jos voisin muuttua sosiopaatiksi, olisin laittanut passiivipaskan järjestykseen jo ajat sitten. Sosiopaatin olisi helpompi tehdä toisille selväksi, miltä paskamainen kohtelu tuntuu viskaamalla samalla mitalla paskaa niskaan ja sanoa: "Mulle ei vittuilla eikä mua kohdella näin. Koska aiheutat tuhoa minulle, saat sen takaisin. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan." 

Kun tilit olisi tasattu ja rajat vedetty, voisin muuttua takaisin herkäksi ja empaattiseksi itsekseni. 

Olen oppinut sen, että jatkossa olen varovainen sen suhteen, kenelle osoitan empatiaa ja kenelle annan tukeni. 

Valitettavasti on olemassa ihmisiä, jotka käyttävät kylmästi hyväkseen empatiaani ja tukeani ilman aikomustakaan kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi, joka kykenee terveisiin ihmissuhteisiin. 

He mieluummin tekeytyvät avuttomiksi uhreiksi, ripustautuvat toisiin ihmisiin ja elävät näiden elinvoiman kustannuksella kuin mitkäkin loiset. Vastavuoroisuutta ei tunneta, vaan tukahdutetaan toinen pohjattomalla tarvitsevuudellaan huomioimatta toisen rajoja ja hyvinvointia. 

Tällainen toiminta on emotionaalista hyväksikäyttöä ja suoranaista vampirismia.

Valitettavasti herkät ja empaattiset ihmiset joutuvat helposti tällaisten kohteeksi, koska nuo ihmiset näkevät herkissä ihmisissä asioita, joita heiltä itseltään puuttuu: aitous, vahvuus, rehellisyys, empatia, herkkyys, itsetuntemus, kyky tuntea ja ymmärtää ja antaa itsestään vilpittömästi. Jos herkällä ihmisellä on traumoja taustalla ja haasteita rajojen asettamisen kanssa, hän on sitäkin mieluisampi kohde. 

Samalla herkkä ihminen on uhka, koska hänen aitoutensa paljastaa oman epäaitouden. Siksi toisen aitous ja herkkyys pyritään vähä vähältä tukahduttamaan ja hänen rehellisyytensä vääristetään vilpillisyydeksi. 

Jos ei itse kykene kohtaamaan itseään rehellisesti, silloin alkaa manipuloida muita mukautumaan omaan itsepetokseen. Ja olipa tuo toiminta tietoista tai tiedostamatonta, kummassakin tapauksessa se on yhtä väärin ja tuhoisaa. 

Vääryyttä ei voi alkaa selittelemään vähäisemmäksi ilman, että hyväksyy vääryyden. 

Jos yrittää selitellä toisten manipuloinnin ei-niin-vakavaksi, silloin toisille tuotettu tuska ja vääryys ei ole myöskään niin vakavaa. 

Ja samalla myös oikeuttaa tuon vääryyden itselleen. 

Olen ollut liian hyväuskoinen ihmisten suhteen vieläkin! Vaikka minulla on kyky havaita asioita pintaa syvemmältä ja olen oppinut tunnistamaan epäterveet toimintamallit niitä usein kohdattuani, silti olen halunnut uskoa, että toinen ottaa vastuun toiminnastaan ja sitoutuu muutokseen, koska on niin luvannut. Kuitenkin toistuvasti puheet muutoksesta ovat olleet petosta, haavoittava käytös on jatkunut ja oma vastuukin vieritetään minun niskaan kaltoinkohtelun päätteeksi. 

On ollut vaikeaa käsittää sitä, ettei jotkut ole sanansa mittaisia ja lupaavat tyhjiä lupauksia. 

Hyväuskoisuudelleni tuli mitta täyteen. 

Kun samat kuviot toistuvat yhä uudestaan, on selvää, että sama kuvio toistuisi jatkossakin. Enkä jaksa olla enää sijaiskärsijänä toisen itsesäälidraamassa ja uhrinäytelmässä, jossa syyttömästä tehdään syyllinen ja pahantekijä tekeytyy uhriksi kerjäten sääliä. 

Olen antanut toisten riistää empatiaani ja elää hyvinvointini kustannuksella typerän toiveikkuuteni takia. Vaikka olen saanut toistuvasti haavoja, silti olen antanut uuden mahdollisuuden.😖 Nyt siihen tulee loppu. Kun samat kaavat toistuvat riittävän monta kertaa, on aika hyväksyä se, ettei toisella ole aikomustakaan muuttaa käytöstään terveempään suuntaan. 

Varsinkin, kun hän edelleen esittää samoja kysymyksiä, joihin on jo saanut vastaukset ja toistaa samoja pinnallisia fraaseja kykenemättä kohtaamaan toimintaansa ja sen vaikutuksia syvällisesti ja totuudessa. Minun kohtaamisesta puhumattakaan. 

Paskamaisesti käyttäytyvät ihmiset ovat hyviä opettajia, koska heidän käytöstään seuraamalla oppii tunnistamaan erilaiset manipuloinnin muodot ja muut epäterveet toimintamallit. Samoin myös oppii asettamaan rajat ja tuntemaan itseään paremmin. Osaa yhä selkeämmin erottaa sen, mikä kuuluu itselle ja mikä toiselle. 

Tietenkin tähän liittyy myös aktiivista tiedonhankintaa ja itsereflektion harrastamista. Useampi terapeuttini on todennut, että minulla on erittäin vahva taipumus syvälliseen itsereflektioon ja olen siinä hyvin harjaantunut. Se on ollut tapani läpi elämäni, koska olen kirjoittanut päiväkirjaa, joka ei minua säästele. 

Tarvittiin 30 vuotta kaikenlaista kaltoinkohtelua, hyväksikäyttöä, riistoa ja väkivaltaa, kunnes vihdoinkin löysin itsearvostukseni ja vihan vimmassa totesin: "Nyt riittää!" 

Ja näin syntyi Raja-Raivotar.

Aloin 5 vuotta sitten löytämään yhteyden omaan vihaani ja sitä kautta itsearvostukseni alkoi löytyä. Vaikka minua on yritetty lytätä maan rakoon kuin arvotonta roskaa, en ole alistunut enää uhriksi. Huvittavaa on, että puolustaessani rajojani minua on syytetty uhriutujaksi, vaikka todellisuudessa en suostu enää uhriksi.😄 Otan vastuun itsestäni ja pidän kiinni rajoistani. Se on kaukana uhriutumisesta. 

Rajojen asettaminen on ollut haastavaa ja edelleen etsin tasapainoa jaksamiseni suhteen, että voisin hoitaa tehtäväni ja jaksaisin ylipäätään elää. 

Olen oppinut keinoja ilmaista vihaa rakentavasti suojellakseni itseäni ja läheisiäni. Koska olen kokenut paljon tuhoavaa ja haavoittavaa kohtelua, en tahdo aiheuttaa samaa toisille. 

Kokemani tuska ja kärsimys ovat motivoineet minua toimimaan niin, etten aiheuttaisi toisille tuskaa ja kärsimystä, koska tiedän, kuinka hirveältä se tuntuu eikä toisten haavoittaminen ole hyödyllistä. En halua tulla tunnetuksi kusipäänä, joka ei välitä toisten tunteista ja kohtelee toisia inhottavasti. 

Päinvastoin tahdon osoittaa jokaiselle, että he ovat arvokkaita ja heidän tunteillaan on merkitystä. Annan jokaiselle mahdollisuuden näyttää, millainen hän on. 

Enkä usko vain sanoihin, vaan katson enemmän tekoihin, koska toiminta ei valehtele. 

Teen myös selväksi, jos kohtaan inhottavaa kohtelua ja puolustan sellaisen kohteeksi joutuneita. Enkä enää mene lankaan, jos joku yrittää käyttää empatiaani hyväkseen ja käyttää uhrin roolia manipulatiivisena välineenä. Rohkaisen toisiakin vetämään rajat kusipäille, jotka lyövät haavoja välittämättä toisten tunteista.

Empatia auttaa minua ilmaisemaan vihaa rakentavasti. 

Moni on ihmetellyt sitä, kuinka vihaisenakin osaan ilmaista itseäni yllättävän asiallisesti. Pedon katse silmissä puhun totuuden ja toimen sanoja. Sanon mitä tarkoitan ja tarkoitan mitä sanon myös vihaisena. 

Enkä unohda itseironiaa ja kyynistä komiikkaa. 

Joskus on sanottava asiat kovemmin sanoin, mutta kuitenkin totuudessa pysyen ja toista arvostaen. En kuitenkaan ala pehmentämään sanojani, kun kyse on vakavasta asiasta. 

Jos toinen loukkaantuu siitä, kun sanon suoraan, että hän on loukannut minua, se on hänen häpeänsä.🙄

Ei se mene niin, että minua kyllä saa loukata, enkä saisi edes sanoa siitä rehellisesti ilman, että minut yritetään vääntää pahantekijän rooliin. 

Jos loukkaantumiseni ilmaiseminen on kerran niin loukkaavaa, silloin ei kannattaisi loukata minua!😤

On eri asia olla vihainen syystäkin kuin vihata toista ihmistä. Ei ole vääryys sanoa, kun toinen käyttäytyy väärin minua kohtaan. Olisi väärin jättää sanomatta, koska silloin vain antaisi vääryyyden jatkua!

Se olisi väärin molempia kohtaan.

Viha on tärkeä tunne, joka auttaa tekemään selväksi sen, että vääryys on tapahtunut ja se vaatii oikaisua. Vihaa ei kuulu ilmaista tuhoavasti, vaan rakentavasti. Tuhoava viha palvelee vääryyttä, rakentava viha palvelee rakkautta. Kun on sinut tunteidensa kanssa, niitä oppii ilmaisemaan rakentavasti. Ja vaikka aina ei siinä onnistuisikaan, epäonnistumiset ovat mahdollisuus oppia.

Vain typerys toistaa samoja virheitä eikä hullut halua oppia virheistään.

Viisas ottaa virheistään opiksi ja kääntää kämmäilyt kasvun mahdollisuudeksi.

En näkisi, että tunteet itsessään olisivat väärin. En usko, että Jumala loi meille vääriä tunteita. Ratkaisevaa on, kuinka toimii tunteidensa ohjaamana. Jos niiden pohjalta toimii väärin, ei tunne itsessään muutu vääräksi, vaan käytös ilmentää tunteita väärin. 

Tunteet eivät ole vihollisia, vaan oma käytöksemme, jos toimimme tuhoisasti.

Viha on suojeleva tunne, joka kuuluu rakkauteen. Rakkaus ja viha eivät sulje pois toisiaan, vaan kuuluvat yhteen. 

Jos ei ole vihaa, ei ole myöskään rakkautta. 

Rajat kuuluvat rakkauteen ja vihan avulla vedetään rajoja ja pidetään niistä kiinni. Viha auttaa meitä suojelemaan rakkaitamme. 

Jos emme suojelisi itseämme, emme voisi suojella toisiakaan. Jos emme arvosta itseämme, emme osaa arvostaa toisiakaan. 

Jos emme rakasta itseämme terveellä tavalla, emme kykene rakastamaan toisiakaan. 

Rakkauden ja vihan vastakohta on välinpitämättömyys. Välinpitämätön antaa kohdella itseään miten huvittaa, koska ei arvosta eikä rakasta itseään terveellä tavalla. Välinpitämätön kohtelee toisiakin miten huvittaa, koska ei arvosta eikä rakasta toisiakaan. 

Miten voisikaan, kun ei kykene arvostamaan ja rakastamaan edes itseään? 

On myös osattava tehdä ero terveen rakkauden ja narsistisen itserakkauden välillä. Nämä sekoitetaan liiankin usein toisiinsa, mikä aiheuttaa sen, että terve itsensä rakastaminen leimataan narsismiksi ja narsistista itserakkautta luullaan terveeksi rakkaudeksi, vaikka se ei ota aidosti toisia huomioon eikä välitä kuin itsestään. 

Silloin toiset nähdään omien tarpeiden täyttäjinä, jotka ovat vain välineellisessä asemassa eikä heidän tarpeitaan ja tunteitaan huomioida. 

Oma ego polkee toiset alleen ikään kuin automaattisesti. 

Kuvitellaan, että toisten kuuluukin antaa itsestään kaikki mahdollinen uuvuksiin asti. Samalla kuvitellaan, että toisten myös kuuluu ottaa kaikki taakat, vastuu ja paskaa niskaan sietäen kaiken kiltisti valittamatta. 

Sitä pahimmillaan uskoo olevansa niin erityinen, ettei vastuun ottaminen kuulu itselle, sehän olisi liian vaikeaa. Siispä laitetaan toiset kantamaan oman vastuun taakka, omat ongelmat, viat ja vääristymätkin. 

Heitä käytetään omaksi hyödyksi vailla vastavuoroisuutta heidän voimavarojensa ja hyvinvointinsa kustannuksella. Eikä toisten rajoja kunnioiteta, nehän kun estävät kiskomassa toisista kaikkea sitä, mitä ikinä heiltä tarvitsee. 

Siksi toisten rajojen vetäminen koetaan loukkaavana, eikä haluta nähdä, kuinka tarpeellista on vetää rajat näin uuvuttavalle käytökselle.

Toisten vain pitäisi täyttää loputtomiin tyhjiötä, jota he eivät voi täyttää. Ja kun he eivät siihen kykene, koska ovat rajallisia ihmisiä, siitäkin pahimmillaan katkeroidutaan ja koetaan passiivis-aggressiivista vihaa.

On vain hauras minä, joka vaatii mahdottomia ja suuttuu, kun ei voi saada haluamaansa.

Tämä johtaa piilovittuiluun ja salakavalaan toisten haavoittamiseen. Ja tietenkin vaativuuden lisääntymiseen ja pakonomaiseen kontrollointiin.

Silloin toiset nähdään ennemminkin omistusesineinä kuin arvokkaina ja erillisinä ihmisinä, joiden vapautta ja persoonaa tulee kunnioittaa.

Jos tuo vapaus riistetään, se tuhoaa suhdetta tehokkaasti. Kun toista ei kunnioita, silloin pyrkii omistamaan hänet. Kun toinen antaa itsestään muillekin, se herättää mustasukkaisuuden, joka voi mennä äärimmäisyyksiin. 

Toisen toimintaa aletaan rajoittamaan erilaisilla epäsuorilla rangaistustoimenpiteillä saaden toisen kokemaan syyllisyyttä toiminnastaan, josta ei olisi aihetta syyllisyyttä kokea. Näin pyritään tunteita manipuloimalla saamaan toinen rajoittamaan omaa toimintaansa ja luopumaan omasta vapaudestaan. Syyllistäminen, passiivis-aggressiivisuuus ja uhriksi tekeytyminen ovat tähän tehokkaita metodeja. Myös kylmä välinpitämättömyys ja toisen ohittaminen ikään kuin häntä ei olisi olemassakaan ovat ilkeitä manipulointikeinoja, joilla yritetään saada toinen kontrolliin. Toiselle tuotetaan tarkoituksellisesti ikäviä tunteita, jotta hän luopuisi vapaudestaan. Kieroa ja julmaa menoa, joka on kaukana terveestä rakkaudesta. Kontrollointi ja manipulointi eivät kuulu terveeseen suhteeseen. 

Kontrollointia ja manipulointia ei voi olla huomaamatta, koska ne herättää pahoinvointia, unettomuutta, ahdistusta, masennusta ja jopa kehollisia kiputiloja kauan jatkuessaan. Epäterve toiminta traumatisoi ja sen huomaa, kun keho on jatkuvassa ylikuormitus- ja hätätilassa. 

Kun toisen tunteita ei oteta todesta ja hänen havaintonsa kyseenalaistetaan, se vain pahentaa tilannetta. 

Tällainen toiminta saa toisen tuntemaan olevansa kuristusotteessa. Viha herää syystäkin, koska jos itseään ei suojelisi tällaiselta, silloin menettäisi lopulta yhteyden aitoon itseensä vapautensa lisäksi. 

Mitä enemmän toinen pyrkii vetämään rajoja, jotta saisi tilaa hengittää, sitä enemmän kuristusote kiristyy eikä toisten ahdistusta ja tuskaa haluta kohdata  vaan toisten tunteet ohitetaan, niitä vähätellään ja mitätöidään. 

Uskotellaan, että vika on toisissa, kun he eivät siedä sitä, että heitä uuvutetaan yksipuolisella ja egosentrisellä kanssakäymisellä, johon sisältyy manipulointia ja kaltoinkohtelua, eivätkä sitä kun heidän persoonansa tukahdutetaan omistushaluisella otteella, joka ei anna tilaa vapaudelle vaan pyrkii hallitsemaan. 

Jos tällaista joutuisi kohtaamaan, olisi syytäkin olla vihainen ja sanoa suorat sanat! 

Muuten sairas toiminta vain jatkuisi ja menisi yhä sairaammaksi.

Viha ei ole paha eikä väärä tunne, mutta se on väärin, jos toimii tuhoisasti tämän tunteen pohjalta. Sekin on väärin, jos tukahduttaa ja kieltää vihan olemassaolon itsessään. Silloin se vasta saakin haitallisia ilmenemismuotoja!

On ollut kipeää seurata sellaista toimintaa, jossa toinen on selvästi vihainen, mutta kieltää olevansa vihainen! Toistuvasti vieläpä. 

Ja mitä kauemmin hän vihansa kieltää, sitä voimakkaammaksi se muuttuu. 

Lopulta homma menee jo pelottavaksi, kun vihansa kieltävä tuijottaa minua passiivista vihaa huokuen silmät punaisena raivosta pitkiä aikoja hyvin häiriintynyt katse silmissään. 

Ja tämän jälkeen yhä kieltää olevansa vihainen!

Ei ihme, että jouduin suojautumaan. 

Kaiken kaikkiaan tunteiden tukahduttaminen ja kieltäminen on erittäin epätervettä ja haitallista. Mitä enemmän niitä kieltää, sitä enemmän ne vahvistuvat ja alkavat ilmentyä epäsuorilla ja toisia tuhoavilla tavoilla. Pahinta on, jos ihminen kieltää tunteensa ja toimintansa, vaikka toisille se onkin ilmeistä. Kun sama toistuu, silloin kyseessä on jo manipulointi. 

Kun ihminen toistuvasti kieltää oman käytöksensä, jonka toinen (ja toiset) on omin silmin toistuvasti havainnut, ihminen ei kiellä vain omaa käytöstään vaan samalla kieltää toisen havainnot. Samalla hänen kieltämänsä käytösmallit vain vahvistuvat. Ja silti jatkaa käytöstään, sen kieltämistä ja toisen havintojen kyseenalaistamista! 

Kun ei halua ottaa vastuuta itsestään, toisten rehellisyys ja havaintokyky täytyy saattaa kyseenalaiseen valoon. Kun tämä ei mene läpi, seuraavana on vuorossa uhriksi tekeytyminen ja toisen syyllistäminen. Toinen muuttuukin pahantekijäksi vain, koska sanoo suoraan, mikä on vialla! Kun toinen ei ota pahantekijän roolia vastaan, seuraavana on vuorossa raukkamainen vastuun pakeneminen. 

Koko perkeleen sekasotku jätetään toisen niskaan ja odotellaan passiivisena, että tuo toinen korjaa asian ja kantaa vastuun, joka ei hänelle kuulu. Tällainen on helvetin törkeää toimintaa, varsinkin, kun on jo valmiiksi kohdellut toista haavoittavasti.

Se on kaksinkertaista kaltoinkohtelua. 

Oman vastuun kantaminen on jokaisen oma asia. Omaa vastuuta ei voi viskata toiselle aiheuttamatta tälle tuhoa.

Pitäisi olla päivänselvää, ettei yksi ihminen voi kantaa kahden ihmisen vastuuta!

Koska vastuullisuus on haastavaa jo itsessään, on suuri vääryys vaikeuttaa toisen elämää vierittämällä oma vastuun taakka toisen niskaan. Sellainen on raukkamaista ja häpeällistä toimintaa, josta ei voi syyttää kuin itseään. 

Noin toimivat pitäisi laittaa kokemaan itse samat tuskat, sairaudet, epötoivo ja uupumus, joita on laittanut toisen kokemaan pakenemaalla vastuutaan kuukausiksi. Siinähän opettelisi empatiaa ja myötäelämisen jaloa taitoa.

Luulisi, ettei ihminen tahdo toimia noin paskamaisesti toista kohtaan, jos kykenee asettumaan toisten asemaan. Luulisi olevan selvää, että mitä ei halua itse kokea, ei sitä halua tuottaa toisillekaan. Koska en tahdo, että minua pidettäisi vastuuttomana paskiaisena, joka ankeuttaa toisten elämää vastuuttomuudellaan, teen parhaani voidakseni olla vastuullinen ja luotettava ihminen. 

Kuinka voisin tukea toisia, jos en näin tekisi? 

En toisi silloin toivoa ja valoa kenellekään, vaan päinvastoin uuvuttaisin toiset omalla vastuuttomuudellani ja sisäisin heidät pimeyteen ja toivottomuuteen. Sellainen olisi kaukana Jumalan lapsen toiminnasta. 

Vanha Jenna oli pimeydessä eläessään vastuuton ja rajaton, eli oikkujensa armoilla etsien vain seuraavaa piikkiä. Se levitti paljon paskaa ympärilleen ja sieti paskamaista kohtelua saadakseen seuraavan annoksen. Tähän en tahdo palata. 

Ihmisen ei tarvitse olla päihderiippuvainen ollakseen vastuuton ja rajaton, voidakseen elää oikkujensa armoilla levittäen paskaa ympärilleen itsekkäällä toiminnallaan. 

Moni on sitä ilman päihderiippuvuuttakin. 

En enää tahdo paeta todellisuutta, ihmisiä, itseäni ja tunteitani, koska tahdon elää totuudessa ja tuntea aidosti. Maksoin kalliisti pakenemisesta, samoin läheiseni. Enää en tahdo toistaa virheitäni vaan kasvaa ja oppia uutta. Vaikka aika ajoin kämmäilen, en lannistu vaan otan oppia. Kasvuun kuuluu kämmäily, mutta ei niin, että jäädään toistamaan samojen haitallisten käytösmallien kaavoja ilman halua muuttaa toimintaansa. Sellainen ei olisi kasvua, vaan kasvun estämistä. Ja jos tätä yhä vain jatkaisi, vaikka toiminta olisi tullut tietoiseksi ja luvattu sitä muuttaa, kyse on tahallisesta kasvun estämisestä. Jos haluaa jäädä jumiin itsekkään syklin toistoon ja ilmentää lopun elämäänsä itsekkäitä ja toisia tuhoavia piirteitä, oma on valintansa. Siinä tapauksessa minä jatkan eteenpäin. En tahdo jäädä jumiin toisen itsekkäiden kaavojen toistoon antaen tuhota kiltisti itseni. 

Tahtoni on kasvaa, kehittyä ja oppia yhä lisää ja siksi en pakene ongelmia, vaan kohtaan ne. Jos toinen osapuoli ei suostu ongelmia kohtaamaan, vaan odottaa passivisena minun hoitavan ongelmat kuntoon hänenkin osaltaan, en voi jäädä sellaiseen suhteeseen, jossa minua käytetään ja kaltoinkohdellaan. 

En voi antaa toisen vastuuttomuuden tukahduttaa omaa elämääni ja estää kasvuani. Jos ei itse halua kasvaa, ei tulisi tukahduttaa toisten kasvua ja odottaa, että toiset jättäisivät kasvun tiensä kulkematta ja kulkisivat hänen puolestaan hänen "kasvun" tietään, joka ei kuitenkaan johda kasvuun, vaan tukahduttaa sen.

Kriisit ja paskamyrskyt ovat kasvun ja muutoksen katalysaattoreita, ja vaikka ne ovat tuskallisia ja haastavia, kohtaan ne tutkivalla ja kyselevällä asenteella. Pakeneminen ja paikalleen jääminen eivät ole vaihtoehto minulle.

Koska olen taipuvainen analyyttiseen pohdiskeluun ja tahdon oppia lisää ymmärtämään niin itseäni kuin toisia, etsin tietoa ja tutkin asioita ja niiden syitä. Menen myös itseeni ja pyrin selvittämään, mikä on oma osuuteni ja mikä taas ei kuulu minun vastuulle. 

Raatorehellinen itsereflektio on kipeää touhua, mutta ilman kipua ei ole kasvua. 

Jos ei tunne itseään, on täysin hukassa ja toisten armoilla. Jotkut yrittävät sysätä väärää syyllisyyttä niskaani, manipuloida minua epäilemään itseäni ja havaintojani, projisoida omia vinoumiaan minuun ja vierittää vielä oman vastuun minun harteille. 

Tämän vuoksi on hyvä tuntea itsensä, jotta ei ottaisi harteilleen toisille kuuluvia asioita. 

Hyvä itsetuntemus auttaa näkemään manipuloinnin läpi eikä silloin ota vastaan väärää syyllisyyttä ja projisointia, vaan heittää ne takaisin sinne mihin ne kuuluvat. 

Eläimet on mahtava tuki minulle. Vaikka kanalassa on paljon paskaa, viihdyn siellä kanaystävien kanssa. Minulla on siellä tuoli, joka on säilynyt kohtalaisen puhtaana ja kun istun siinä, kanat kerääntyy tuolin viereen koko joukolla. Usein ne juoksevat tuolin alta tai menevät sinne lepäämään. Usein ne kurkkivat minun syliä ja jotkut ovat uskaltaneet tulla syliin. 

Lilja-kana hyppäsi syliin uutena vuotena ja kujerteli minulle hassusti. Kanojen touhuja on rauhoittavaa seurata ja ne selvästi pitävät minua lauman jäsenenä. Meillä on syvällinen suhde kanaystävien kanssa. Kanat ovat olleet vuosien ajan tukijoukkoni harjoittaessani laulamista. Ne todella nauttivat lauluistani. Kanalan akustiikka on erinomainen laulamiseen ja kanojen mieltymys lauluihini rohkaisee laulamaan oikein tunteella ja tyylillä.

Tänä vuonna olen päässyt laulamaan yhä useammin myös seurakunnan tilaisuuksissa. Minut on myös kutsuttu esiintymään eri tilaisuuksiin, mikä on ollut todella siistiä! Lauluni koskettavat monia ja olen saanut lisää rohkeutta laulamiseen kannustavan palautteen vuoksi. 

Vielä viime vuonna vapisin laualessani ihmisten edessä ja jännitin ihan hirveästi. 

Enää en vapise enkä jännitä niin rankasti. 

Kun uskaltaa toimia pelosta huolimatta, pelko alkaa hellittää otettaan. 

Olen pystynyt menemään esilaulajaksi täysin yllättäen ja se on tuntunut jopa luontevalta. On ollut ilo päästä laulamaan säestyksen kanssa ja ollaan vedetty ennestään tuntemattomia lauluja yhdessä säestäjän kanssa onnistuen niissä kohtalaisen hyvin. 

Tällainen on minulle ennen kuulumatonta. 

Aikaisemmin olisin tarvinnut viikkojen valmistautumisajan enkä olisi uskaltanut laulaa ihmisten edessä lauluja, joita en ole päässyt kunnolla harjoittelemaan. Vaikka minulla on vieläkin tietty arkuus olemassa, kuitenkin edistystä on tapahtunut merkittävästi. Ilman haasteita ei voi kehittyä, ja juuri siksi pidän haasteista. 

Laulamisen liekki on syttynyt kunnon roihuun!

Joulunäytelmässä olin Marian roolissa😁 ja lauloin laulun Taivas sylissäni. Ystäväni soitti huilua taustalla. Vaikka laulu tuntui alkuun vaikealta, saimme sen esitettyä nin, että yleisö liikuttui ja siitä kuultiin vielä jälkeenpäinkin. Aktiivinen harjoittelu tuottaa tulosta ja kun asialle omistautuu, silloin myös onnistuu. 

Vaikka tiedän, että minulla on yllättävän laaja ääniala, olen silti kokenut laulamisen korkean paikan kammoa. Vielä syksyllä arkailin korkeita kohtia ja pelkäsin laulaa niitä. Kun kokeilin kotona samoja lauluja, huomasin, että minähän pääsen sinne korkealle kepeästi.🫡 Tämä rohkaisi minua harjoittelemaan lisää ja niin minä lauloin joulujuhlassa esilaulajana yhteislauluissakin kauan kammoamiani joululauluja "aivan kuin ammattilainen", kuten eräs läheinen sanoi. 

Olen kammonnut joululauluja niiden jatkuvan toiston ja korkeiden kohtien vuoksi. Yllätyin itsekin, kun joulujuhlassa laulut sujuivat kepeästi ja tuntui, kuin olisin voinut laulaa vaikka oopperaa (mitä en ole kokenut omaksi jutuksi).😆 Yhteislauluja laualessamme joku työnsi mikrofonia lähemmäs minua ja sen myötä myös yleisön laulu sai lisää potkua. Olen valtavan kiitollinen, että saan käyttää ääntäni seurakunnassa Jumalan kunniaksi ja ihmisten iloksi!

Olen ihan liekeissä kun pääsen laulamaan ja kertomaan tarinaani. Vaikka ihmisten eteen meneminen edelleen jännittää, toimin pelosta huolimatta ja pääsen harjaantumaan esiintymisessä ja laulamisessa. Vaikka olen näissä jo jonkin verran kehittynyt, tahdon kehittyä lisää. 

Vaikka olen palavasydäminen ja täynnä kiitollisuutta, silti meinaan lauaessani alkaa pienentämään itseäni ja arkailen katsoa yleisöön, kun laulan.🤔 Eläydyn lauluihin täysillä ja se saa yleisön liikuttumaan ja nauttimaan kuulemastaan. Usein kun laulan, ihmiset kuuntelevat silmät kiinni autuutta kokien ja moni herkistyy itkuun. 

Tämä on todella koskettavaa. 

Useampi ihminen on sanonut: 

"Pyhä Henki laskeutui kun aloit laulamaan ja Hän vaikutti laulujesi aikana hoitaen meitä." Silti minä pienennän itseäni ja arkailen ottaa katsekontaktia yleisöön!🫣 Mikä mua vaivaa? Puheita pitäessäni otan rohkeasti katsekontaktia yleisöön ja innostukseni tarttuu heihinkin. Oma eläytymiseni saa heidätkin eläytymään kertomaani myös tunnetasolla. Huvittava ja hieman rääväsuinen persoonani🤭 tuo mukaan kyynistä komiikkaa ja vaikka kerron karua elämäntarinaa, saan ihmiset myös nauramaan olemalla oma outo itseni. Just siistiä!  

Koristelin pipareita joulumyyjäisiin...🫢 

Sokerikuorrutusmönjä oli todella vaikeaa työstää. Ehkä itse tehty olisi toiminut paremmin kuin kaupan valmis jämäkkä mönjä. Lämmin vesi ei sitä vetristänyt juurikaan ja koristelu kävi työstä.

Yritin tehdä kaunista jälkeä ja saada aikaan jouluista tunnelmaa, mutta sitten kämmäsin.😵 

Säikähdin, kun kuului raksahdus ja piparilta irtosi pää.😲

Eiiiih!😫

Sitten lähti homma lapasesta.😩

Tuli aika karuja ilmeitä pipareille, vaikka yritin saada aikaan iloisia ja onnellisia ilmeitä. Jostain syystä ilmeet olivat kahjoja hullun virnistyksiä ja toiset näyttivät tympääntyneiltä elämään.😆 

Yritin tehdä yhdestä piparista mörön, toinen näytti ihan riivatulta sekopäältä ja kolmas muistitti kikkeliä.🤭🤫

En mieltäni malttanut, vaan tein vielä muutaman Antisosialistisen piparin mukaan joukkoon (tämän teloitetun yksilön lisäksi).

Onneksi ehdin tehdä myös jouluisempia koristeluja ennen kun mopo lähti käsistä.🤪

Elämä on.🤬 Ja maailma on vittumainen paikka elää. Silti en luovuta!😤

Menen eteenpäin ja annan mennä tyylillä!

Tämä vuosi on nostanut pintaan asioita, joita en ole aikaisemmin pystynyt käsittelemään.😶‍🌫️ Luulin aikaisemmin, että sekoiluni saatananpalvonta touhuissa olisi ollut vain typerä kämmi, josta ei koskaan seuraisi mitään hyvää.😳😵‍💫 Siksi yritin painaa koko ajanjakson unholaan.🫣 Kuinka väärässä olinkaan! Jumala on mestari kääntämään kämmäilyt kunniakseen! Tämäkään perkeleellinen sekoilu ei ollut turha.

Jos en olisi nuorena itse eksynyt syvälle pimeyden voimien palvelukseen, en pystyisi tunnistamaan noiden voimien vaikutusta ympärilläni enkä ymmärtäisi eksytyksen lumouksen voimaa.🧐 Loikalan Kartanon olosuhteet olivat oikein otolliset kääntyä ateistimista palvelemaan saatanaa (helvetin typerä valinta). 

Koska ateismi olisi vaatinut liian ankaraa itsepetosta, en siihen pystynyt, vaikka kova oli yritys.🤯 Vaikka kuinka yritin kieltää, ettei Jumalaa ole, sisimmässäni tiesin ja tunsin, että Jumala on.😖 Luonto huusi olemassaolollaan, että sillä on älykäs Luoja eikä elämä ole tarkoituksetonta sattumaa.😣 Kaikella on tarkoitus ja koko maailma on luotu tarkoituksenmukaisesti ja todella älykkäästi.😫 Järjetön sattumanvarainen kehitysprosessi ei voi saada aikaan niin tarkasti hienosäädettyä ja tarkoituksenmukaista ekosyteemiä mikä maailmassa on.🤯 Elämästä puhumattakaan.😵‍💫 Eloton ei voi saada aikaan elämää eikä järjetön voi tuottaa järjellistä millään keinolla. Olematon ei voi muuttua olevaksi minkään sattuman oikusta.🥸 Tyhjästä on paha nyhjäistä. Mitä enemmän tutkin evoluutioteoriaa, sitä useammin ajattelin: "Eihän tää voi olla mahdollista!"😵 Tulin huomaamaan sen, että usko evoluutioon oli todellisuudenvastaista ja soti järkeä vastaan. 

Kuitenkaan tämän oivalluksen ääreltä en kääntynyt äärettömän äärelle Jumalan puoleen, vaan jatkoin kapinaani.😩 Siihen astisen menneisyyteni kokemukset olivat olleet vähintäänkin ikäviä ja olin katkera ja vihainen. Tunsin olevani paha ja viallinen yksilö, jota Jumalakaan ei voi rakastaa (siispä palvele saatanaa, kaikui mielessäni). 

Loikalan karut olosuhteet ja lannistava ilmapiiri lisäsivät kaunaani, samoin itsevihaa ja vihaa lähes kaikkea kohtaan. Koska ateismi ei toiminut minulle, käännyin typeryydessäni palvelemaan saatanaa.👹

Tähän vaikutti tuolloin kuuntelemani raskas musiikki, joka meni yhä vain raskaampaan suuntaan. Kun aloin kuunnella Dimmu Borgirin Puritanical Euphoric Misantrophia-levyä, olin myyty saman tien.👺🤘 Se vei minut mennessään ja sai minut lumouksen valtaan. 

Jonkin ajan kuluttua kumarruin saatanan eteen ja omistauduin palvelemaan tuota hirvirystä.😰 

Jos olisin tiennyt tuolloin, millainen paskiainen saatana on, en olisi alkanut palvelemaan häntä. Perkeleellä on monia valhepukuja, joihin piiloutuneena se onnistuu näyttäytymään itse kullekin juuri sopivan vetoavalla tavalla tarjoten juuri sitä, mitä ihminen tarvitsee.🥸 Kuitenkin koko homma on pelkkää kusetusta eikä mikään ole ilmaista.🤥 Ja kun ihminen on joutunut lumoukseen, hän ei osaa enää ajatella järkevästi ja hän sokaistuu tuon voiman vaikutuksesta. 

Niin minä 15-vuotiaana tein Helvetin Esikartanossa huonehoitoon eristettynä sopimuksen saatanan kanssa omakätisesti ja myin sieluni tuolle paskiaiselle.🫣😵‍💫 Sinetöin sopimuksen omalla verelläni, se kun on yleensä tapana, vaikka en sitä tuolloin edes tiennyt. Saman tien pimeys täytti huoneeni ja jäi sinne olemaan kanssani.👿 Joitakin kasvattajia kauhisti tuo pimeys. Minä koin sen turvallisena vielä tuolloin.

Ja mikä ironisinta, minusta tuli misantrooppi.🫢

Tein jo Loikalassa joitakin loitsuja ja rituaaleja, vaikka en ollut perehtynyt niihin vielä tuolloin. Silti tiesin, mitä tehdä. Oli kuin olisin saanut ohjeet ja tuntui, kuin joku olisi ollut oppaanani pimeyden palveluksen saloihin. 

Siitä alkoi Hulttiksen okkultismin karu aikakausi.☠️💩👻👺

Loikalasta päästyäni saatananpalvontani lähti kunnolla käyntiin ja okkultismini aikakausi pääsi kukoistamaan kaikessa karmeudessaan.😳 Tein loitsuja ja rituaaleja omassa huoneessani, johon typeryydessäni kutsuin pahoja henkiä. Ne tulivat mielellään ja jäivät kotiimme kummittelemaan vuosikausiksi. Ne pitivät huonettani pimeyden pyhäkkönä ja minä sotkin seinätkin omalla verelläni ja käytin vanhoja ruiskuja nastoina.😵‍💫

Noituuden harjoittaminen ei ole mikään leikin asia. Siinä ollaan yhteydessä henkimaailmaan ja antaudutaan niiden valtaan. Vaikka aluksi luulisikin voivansa käskeä ja käyttää henkiä oman tahtonsa mukaan, pian tuleekin huomaamaan olevansa niiden orja.

Eikä ne henget ole hyviä, kuten usein väittävät. 

Ne ovat taitavia tekeytymään valkeuden enkeleiksi, vaikka ovat pimeyden henkiolentoja, jotka vihaavat ihmisiä. 

Noituuden harrastaminen sitoo ihmisen pahan valtaan ja noituuden harrastaminen vaikuttaa myös toisiin. Kummittelusta kärsivät myös läheiseni ja monet meillä vierailleet ihmiset kokivat paranormaaleja kauhukokemuksia. Eivätkä henget suostuneet lähtemään, vaikka yritin niitä karkottaa. 

Aloin hyvin pian huomata tehneeni helvetin huonon sopimuksen.🤨 Kun mietin koko touhun lopettamista, pahat henget uskottelivat minulle, ettei paluuta enää ollut. Diili on diili ja sopimuksenrikkojille käy hyvin huonosti. Jos halusin, etteivät läheiseni joutuisi kärsimään, minun ei auttaisi kuin jatkaa.

Vaikka jatkoin, läheiseni eivät säästyneet kummittelulta. Näkymättömät tyrannit terrorisoivat meitä aktiivisesti eikä mikään loitsu auttanut asiaa, päinvastoin (kusettivat minua perkeleet!). 

Kotonamme tapahtui poltergeist-ilmiöitä niin usein, että niistä tuli osa arkeamme. Meille kaikille oli päivänselvää, ettemme olleet ainoat asukkaat talossa, koska henget riehuivat siellä hyvin aktiivisesti niin päivisin kuin myös öisin. Näitä ilmiöitä todisti niin moni ihminen, ettei niitä voi laittaa hulluuden tai mielikuvutuksen piikkiin. Varsinkaan, kun useampi ihminen havaitsi samoja ilmiöitä yhtä aikaa toistuvasti. Pahat henget liikkuivat myös aina mukanani ja pelottelivat ihmisiä, minut mukaan lukien. Huumemaailmassa narkkarikaveritkin saivat paskaslaageja kohdatessaan paranormaaleja ilmiöitä ympärilläni. 

Silti olin monen mielestä "SymppisSatanisti". 

Kun henget piinasivat minun lisäksi myös kavereitani ja läheisiäni, aloin ajatella, että ehkä ei olisi kannattanut alkaa harrastamaan okkultimsia omassa kodissa (tai missään).🫥 Vasta vuosia myöhemmin kummittelu loppui, kun pappi siunasi talon Jeesuksen nimessä. 

Jos henkimaailma ei olisi todellinen, maailmassa ei harjoitettaisi okkultismia. 

Mutta kuten havaita saatamme, okkultismia on kaikkialla ja okkultisteja hiippailee siellä täällä.

Osallistuin saatanallisiin rituaaleihin hautausmaalla. Kammottaa edes ajatella näitä asioita ja vieläkin moni asia on minulle hämärän peitossa. Ei ole ihme, että nämä vaiheet tulivat käsittelyyn vasta viime vuoden aikana. Huumemaailman hirveydetkin on olleet helpompia käsitellä kuin aikani paholaisen palveluksessa. Ehkä jätän loput yksityiskohdat kirjaani. Sitä olen kirjoittanut jo yli 160 sivua ja olen alkanut kertoa kirjassani myös näistä pimeyden palveluksen ajoista, vaikka aluksi ajattelin, että skippaan koko asian. 

Hävettää ihan sikana koko touhu!🫣 

Mutta en voinut jättää sitä väliin, koska niillä kokemuksilla on oleellinen merkitys hengellisen työni kannalta. Koska olen tullut tuntemaan pimeyden voimat, vaikutukset ja toimintatavat, pystyn tunnistamaan ne paremmin. Ja koska olen pelastunut sieltä ja saanut tulla Jumalan armosta totuuden vapauteen, Hänen voimassaan ja johdatuksessaan voin johdattaa toisiakin vapauteen pimeyden valtojen ekstytyksistä. Tänä vuonna vasta ymmärsin tämän syvällisemmin. 

Kykyni aistia henkimaailman ilmiöitä ja vaikutuksia on Jumalan käytössä voimallinen ase, ja siksi myös olen joutunut kokemaan hengellisiä hyökkäyksiä ja kostokiertueita, kun olen ollut johdattamassa ihmisiä pimeydestä valkeuteen. 

Vaikka minulla on ollut sydämen palo johdattaa ihmisiä pimeydestä valkeuteen, meni 10 vuotta ennen kuin tämä tehtävä pääsi alkamaan. 

Eikä ihme. Jos en olisi päässyt ensin itse kasvamaan uskon ja toipumisen tiellä, ei minusta olisi ketään tukemaan eikä johdattamaan mihinkään. Eikä kasvu tapahdu hetkessä muutoksesta puhumattakaan.

Minun on ollut tärkeää ensin kasvaa ja juurtua Jeesukseen ja Jumalan Sanaan, koska muuten en pystyisi tekemään mitään. Koko tämän ajan Jumala on valmistanut minua niihin tehtäviin, joita minun on tarkoitus tehdä. Olen suostunut lähtemään mukaan tähän prosessiin, koska en tahdo jäädä paikalleen ja jumiutua aikuisen kakaran moodiin. 

Silloin minusta ei olisi tukemaan ketään, vaan odottaisin itsekkäästi, että toiset tukisivat minua ja eläisivät puolestani. 

Silloin olisin toisten elämän ankeuttaja enkä rinnallakulkija. 

Koska olen päässyt jatkoajalle, tahdon elää elämäni niin, että sillä olisi positiivinen vaikutus toisiinkin. Minun on täytynyt ensin tulla tuntemaan itseni totuudessa, muuttua mielenmuutoksen kautta ja luopua katkeruudesta anteeksiannon valinnan avulla. En halunnut jäädä saatanan vääristämäksi misantroopiksi, joten valitsin totuuden kohtaamisen ja elämän totuudessa. Aito minuuteni vapautui kasvuun, joka jatkuu tänäkin päivänä. 

Enää en ole misantrooppi, vaan empaattinen hulvaton Hulttis.😁 

Entisestä pimeyden palvelijasta on tullut valoisa persoona, jonka seura saa hyvälle mielelle toisetkin.

Vaikka totuuden kohtaaminen tekee kipeää, se todella kannattaa. Se kipu on paljon vähäisempää kuin se tuska, jota tuotamme itsellemme ja toisille paetessamme totuutta itsestämme. 

Se johtaisi vain minuuden rappioon, joka ei pysy vakiona vaan aika pahentaa tuota rappeutumista.

Millainen paskiainen nykyään olisinkaan, jos olisin kieltäytynyt kohtaamasta totuutta! 

Koska olin kauhea jo tuolloin, olisin varmasti nyt vieläkin kauheampi.

Olisin heittänyt kaiken hyvän hukkaan enkä olisi koskaan saanut tulla tuntemaan todellista itseäni.

Itsepetos johtaa väistämättä itsekkyyteen ja vastuuttomuutteen - kyseessä on narsistinen defenssi, jossa petetään niin itseä kuin toisiakin ja sysätään oma vastuu toisten niskaan, koska totuuden kohtaaminen ja vastuun ottaminen on myrkkyä.🫤 

Näin toimiva ihminen sysää kaiken vastuun, syyllisyyden, häpeän ja omat vääristymänsä toisten niskaan, koska ei kestä kohdata sitä emotionaalista tuskaa, joka syntyisi oman rikkinäisyytensä kohtaamisesta.

Todellisuudessa itsepetos ja vastuunpakoilu ovat myrkkyä! 

Olen sen itsekin kokenut.

Totuuden kohtaaminen johtaa vapauteen, aitouteen ja kasvuun, joihin kuuluu myös vastuun ottaminen itsestään ja käytöksestään. 

Vapautta ei ole ilman vastuuta, kasvua ole ilman vastuullisuutta eikä aitous ole todellista ilman vastuun ottamista.

Totuus vapauttaa kohtaamaan asiat rehellisesti, vaikka ne olisivat vaikeita. Tämän johdosta olen käsitellyt traumaattisia kokemuksiani anteeksiannon prosessissa, päässyt kasvamaan vapaaksi saatanan vääristymistä ja saanut kasvaa omaksi aidoksi itsekseni Jumalan koulussa. 

10 vuotta olen kulkenut kasvun ja toipumisen tiellä, ja kuitenkin koen olevani vasta alussa. 

Tästä se lähtee! 

Jumalalla on jokaiselle oma aikataulu kasvun ja toipumisen tiellä. Olen tullut huomaamaan, että juuri kriisit ja paskamyrskyt ovat parhaita kasvun mahdollistajia. Jos siis haluamme niistä ottaa oppia voidaksemme kasvaa. 

Kanaystävien kanssa kesällä. Iivari-kukko vartioi laumaansa skarppina. Hulttis on luonnollisesti lauman jäsen.🤗 Monia ihmetyttää syvällinen suhteeni kanaystäviin, ja pakko myöntää; onhan se aika huvittavaa. Varsinkin, kun sen pääsee näkemään omin silmin! 

Tässä on toinen ystäväni. Luna käärme!🤩 Luna on härkäkäärme ja erittäin hauska tapaus. Ystävystyimme ensi kohtaamisella ja alusta asti meillä on ollut erikoinen yhteys. 

Luna tunnisti minut heti eläinten ystäväksi ja olen aivan innoissani siitä, kun olen saanut käärmeen ystäväksi! 

On päivänselvää, etteivät kaikki käärmeet ole saatanasta. Yksi oli saatana käärmeen muodossa, eikä yhden vilpillisen valehtelijan oikkujen vuoksi voi tuomita kaikkia käärmeitä. Jumala on luonut käärmeet, eikä paholainen omista niitä.😤

Vaikka saatana esiintyi kauan aikaa sitten käärmeen hahmossa, se ei tarkoita, että käärmeitä pitäisi demonisoida. Se olisi aivan liian mustavalkoista ajattelua ja Jumalan luomistekojen halventamista! Jos eläin olisi riivattu, sen kyllä huomaisi! 

Käärmeet eivät ole perkeleestä peräisin! Ne ovat herkkiä ja persoonallisia olentoja, aivan kuten muutkin eläimet.

Siinä Luna ottaa kierroksia Hulttioon ja lähtee tekemään matkaa tehden jännittäviä reittivalintoja.

Myöhemmissä kuvissa paljastuu Lunan koomiset reitit, joita jotkut pitivät niin pelottavina, että joutuivat poistumaan huoneesta. Minua vain nauratti!😆

Tässä on peikonlehti, joka yllätti minut. Niin upea yksilö ja niin monta reikää! 

Tässä tämä valioyksilö on aukemassa. Jo tässä vaiheessa koin WAU-elämyksiä ja hypin innosta.

Joskus elämässä tulee eteen tilanteita ja ihmisiä, joille on syytäkin näyttää keskaria ja vetää rajat. Vaikka olenkin ystävällinen ja joskus liiankin kiltti, se ei tarkoita, että minua voisi kohdella miten huvittaa. 

Kun ystävällisyyteni ylönkatsotaan, on aika osoittaa kovuutta ja sanoa suorat sanat. 

Ja jos en tule kuulluksi, näytän sitten keskaria, käännän selkäni ja kävelen pois.🤬🖕

Vaikka en suutu yleensä kovin helposti ja olen usein liiankin pitkämielinen, se ei tarkoita, etten suuttuisi koskaan enkä mistään. Suutun kun siihen on aihetta ja teen sen myös selväksi. Eikä Hulttiksen viha ole leikin asia. 

Jotkut ovat säikähtäneet nähdessään minut vihaisena vaikka vihani ei ole kohdistunut heihin. He ovat nähneet pedon katseeni. 

"Ihan kuin saatana", sanoi eräs läheinen ihminen ja silti koki pedon katseeni viehättävänä. 

Toiset ovat kauhistuneet sen nähtyään. Vaikka katseeni on hurjan näköinen ollessani vihainen, en ole silloin pahoissa aikeissa, vaan puolustan joko itseäni, toisia tai totuutta. 

Vihan voimalla vedän rajoja. 

Rajat ovat rakkautta ja joskus rakkauteen kuuluu myös vihastuminen vääryydestä. Rakkaus ilman vihaa on löperöä soopaa, joka ottaa kiltisti kaiken vastaan ja samalla hyväksyy vääryyden. Sellainen ei ole aitoa rakkautta, jos hyväksyy kiltisti kaiken vääryyden ja antaa tuhota itsensä ja toiset.😠 

Aito rakkaus ei hyväksy vääryyttä vaan suojelee ja puolustaa tärkeitä ja arvokkaita asioita, joita vääryys ei saa tuhota. Jumala asetti meille rajat syystäkin: Koska Hän on rakkaus, Hän asetti meille rajat. 

Joka ei kunnioita rajojani, ei rakasta minua, vaan haluaa käytttää minua itsekkäästi täyttämään omia tarpeitaan vailla aitoa kunnioitusta. 

Tästä tunnistaa, ketkä aidosti välittää: ne, jotka kunnioittaa toisten rajoja ja pitävät kiinni omista rajoistaan. Ja vaikka aina eivät tässä onnistuisi, he ottavat vastuun toiminnastaan, koska aidosti välittävät toisen tunteista ja hyvinvoinnista. Toisen ankeuttaminen uuvuksiin ei yksinkertaisesti ole mielekäs vaihtoehto. 

Kämmäilyistä otetaan opiksi, ja toiset otetaan vakavasti. Aidosti toisista välittävillä on oikea suunta ja asenne. Ja se näkyy myös heidän toiminnastaan. 

Kun aidosti välittää, ei kohtele toisia jatkuvasti paskamaisesti. Silloin ei ohita eikä vähättele toisia, kun he ottavat esiin epämiellyttäviä asioita tai näkevät asioita, joita itseltään peittää. 

Toiset eivät muutu uhkaaviksi vihollisiksi antaessaan rakentavaa kritiikkiä. Ilman sitä kun ei voi kasvaa.

Kun kämmäilee, silloin ei yritä tehdä toisista syyllisiä omaan toimintaansa vaan myöntää toimineensa väärin ja ottaa vastuun toiminnastaan. 

Eikä tahdo enää toistaa samoja virheitä uudestaan. 

Eihän kukaan jaksa toistuvaa paskasirkusta, jossa joutuu sijaiskärsijäksi ja toisen taakkojen ja vikojen kantajaksi vain, koska toinen ei kykene niitä itse kantamaan ja kohtaamaan. 

Tällainen on laajamittaista henkistä väkivaltaa, jossa toiselle tuotetaan pitkäaikaista kärsimystä ilman aikomustakaan ottaa vastuuta toiminnastaan. 

Se on yksi julma keino kontrolloida ja rankaista toista siitä, että tämä on kehdannutkin tuoda esiin ikäviä totuuksia, joista ei suostu luopumaan.

Vaikka toimintaa kuinka selitettäisiin avuttomuudella vedoten omaan uhriuteen, se ei muuta teon julmuutta miksikään, vaan tekee siitä yhä kieroutuneempaa.

Kun sitten toinen vetää rajat ja irtisanoutuu sairaasta kuviosta, paskasirkuksen tirehtööri teeskentelee kohtaavansa totuuden ja tekee siitäkin epärealistisen näytelmän, jossa totuus kohdataan yhdessä hetkessä, varsin kivuttomasti. Tätä seuraava nopea hetkellinen muutos tulee menemään myös nopeasti ohi, koska se ei ole aitoa.

Edelleen siis vältellään niiden kipeiden asioiden syvällistä kohtaamista totuudessa, jotka olisi olennaisen tärkeää kohdata. Koko touhu jää pinnalliseksi hokemiseksi, jossa korostetaan kuinka nyt vihdoinkin ymmärtää ja näkee, mikä itsessä on ollut vialla. 

Sitten ollaankin olevinaan niin suurten oivallusten ja ahaa-elämysten äärellä, että vuosikymmenten ajan hukassa ollut "aito minuus" löytyykin muutamassa päivässä ja näin syntyy hetkessä uusi tee-se-itse-itsetuntemus.🤥

Ja niin sitä uskotellaan olevansa nyt parempi versio itsestään vailla muutoksen vaatimaa pitkää ja kivuliasta kasvuprosessia.

Valitettavasti tämä farssi on pelkkää itsepetosta ja kaukana aidosta totuuden kohtaamisesta ja itsensä löytämisestä. 

Sen sijaan, että tyyppi kohtaisi totuuden rehelliseen itsereflektioon syventyen, hän pakenee totuutta ja kasaa yhä uusia itsepetoksen kerroksia hauraan minuutensa suojaksi. Hän myöntää osan sairaasta toiminnastaan, mutta ei halua nähdä toimintamalliensa muodostamaa kokonaisuutta. 

Hän vain raapaisee pintaa ja myöntää vain välttämättömät asiat, mutta välttää kohtaamasta itseään syvällisemmin. Hän uskottelee ongelmien olevan ratkaistuja pelkästään myöntämällä ne pintapuolisesti. Eikä niihin saa enää palata sen jälkeen, kun hän on ne myöntänyt! Jos niihin palattaisiin, se estäisi häntä unohtamasta nämä jo "kohdatut ja käsitellyt" vinoutumat, joita ei enää muka ole. 

Ja hän vielä aidosti kuvittelee tämän olevan hyvää itsetuntemusta!🫣 

Todellisuudessa tämä on itsetuntemuksen vastakohta, jossa paetaan itsensä rehellistä kohtaamista.

Koska hän torjui totuuden kohtaamisen mahdollisuuden, hänen itsepetoksensa yhä vain vahvistui. Kun kieltäytyy toistuvasti kohtaamasta totuutta, se vaatii yhä ankarampaa itsepetosta. 

Siksi hän ei jatkossakaan kykene ottamaan vastaan rehellistä palautetta, vaan hyökkää defensiivisesti sen antajan kimppuun. Rehelliseen palautteen antaja muuttuu hetkessä viholliseksi, johon on viat ja vääristymät projisoidaan. Kun toinen nähdään henkisesti sairaana, manipulatiivisena pahantekijänä, joka haluaa vain satuttaa ja tuhota, itsepetoksen insinööri oikeuttaa itselleen kohdella tätä julmasti ilman tunnontuskia. 

Hänhän on itse se uhri, jolle tehdään vääryyttä, vaikka toisen harjoittama vääryys on vain totuuden sanomista ja tervettä itsesuojelua. 

Vaikka paskasirkuksen tirehtööri on käyttäytynyt narsistisesti kaiken aikaa, hänellä on kova tarve kieltää olevansa narsistinen, vaikka kukaan ei häntä sellaiseksi ole väittänyt. Mitä kauemmin hän jatkaa kieltämistä, sitä voimakkaammin nuo kielletyt narsistiset piirteet hänessä vahvistuvat. 

Jo tämä viittaa siihen suuntaan, että ehkä siinä, mitä hän kieltää, onkin jotain perää. Eihän nuo piirteet muuten vahvistuisi kieltämisen johdosta.

Jos ihminen ei olisi narsistinen, hänen ei tarvitsisi pakonomaisesti kieltää olevansa narsistinen. Eikä hänen käytöksensä ilmentäisi syvästi kroonista narsistisen käytösmallien kokonaisuutta! 

Jos joku tästä uskaltaa sanoa, itsekkään uhriutumisen toimintastrategia otetaan käyttöön ja hänestä tehdään pahantekijä automaattisesti. Pahimmillaan tuo toinen nähdään narsistina, jonka uhriksi itsepetoksen insinööri on joutunut. Asiat käännetään päälaelleen yhä uudestaan ja toisen persoonalle tehdään väkivaltaa, jota pidetään oikeutettuna. Hän korostaa omaa uhriuttaan eikä edes halua nähdä todellisuutta, jossa itse kaltoinkohtelee ja manipuloi toisia. 

Vaikka hänen manipulatiivinen käytöksensä tuotaisi esiin, hän ei halua nähdä toimintaansa rehellisesti. Vaikka manipulointi on yhtä väärin ja tuhoisaa tietoisesti ja tiedostamatta toteutettuna, silti hän uskottelee itselleen, ettei hänen toimintansa ole ihan niin vakavaa vääryyttä, eihän hän muka tiedosta toimintaansa. Hän on vain sokea omien yllykkeidensä orja, joka ei osaa vaikuttaa omaan käytökseensä. 

Hän ei vain voi itselleen mitään (siksi toisten ei auta kuin sietää)!

Hän valittaa sääliä kerjäten omaa vaikeaa lapsuuttaan ja pakenee vastuun ottamista. Hän pehmentää manipuloinnin ei-niin-vakavaksi-vääryydeksi, josta hän ei oikeastaan ole edes vastuussa, eihän hän tiedosta toimintaansa vaan kuvittelee jonkin näkymättömän voiman ohjaavan itseään. 

Näin hän verhoaa manipulatiivisen käytöksensä avuttomuuden ja uhriuden viittaan, ja samalla kerjää empatiaa oman kaltoinkohtelunsa kohteelta. 

Hän ei kohtaa tätä aidosti, vaan jatkaa egosentristä ongelmiensa vuodatusta yrittäen saada toisen pysymään roolissaan taakkojen ja vääristymien kantajana. 

Toisen tuskaa ei aidosti kohdata, koska se vaatisi rehellistä itsensä kohtaamista. Toinen asetetaan jälleen ainaisen kuuntelijan ja minäkeskeisen vyörytyksen vastaanottajan asemaan ja häneen yritetään vedota kaikin keinoin. 

"Yritä ymmärtää, en minä tahallani halua sinua vahingoittaa, minulla on vain ollut niin vaikeaa", ei enää herätä toisessa lainkaan myötätuntoa, koska hänen empatiaansa on tähänkin asti väärinkäytetty. 

Vääryyttä ei edes kuulu ymmärtää eikä hyväksyä!

On turha yrittää vedota toiseen toistamalla lausetta: "En minä halua tuhota enkä vääristää sinua!", kun hän on aktiivisesti niin tehnyt. Hänen tekonsa puhuvat enemmän kuin sanat. Eikä toiminta valehtele.

Samalla kun manipuloinnin vakavuutta vähätellään, myös toisen tuskaa vähätellään ja vääryyden harjoittaminen oikeutetaan jatkossakin, eihän se ole niin vakavaa.

Tämän vuoksi paskasirkukset jatkuvat ja itsepetos syvenee. Ja silti hän yhä vain kieltää olevansa narsistinen uhriutuja, joka ei kestä kohdata totuutta voidakseen vapautua tuon karmean syklin toistamisesta. 

Kun samat kuviot toistuvat yhä uudestaan ja käytösmallit vain pahenevat, vähemmästäkin menettää toivonsa sen suhteen, että paskadraamojen toisto loppuu ja toinen ottaisi aidosti vastuun.

Vaikka me ihmiset ollaankin rikkinäisiä, se ei oikeuta meitä rikkomaan toisia. On turha puolustella paskamaista käytöstään omalla rikkinäisyydellään, koska se ei oikeuta laittamaan pahaa kiertoon. 

Oma kärsimys ei oikeuta laittamaan toisia kärsimään samaa. Toisten tuska ei ole toissijaista, vaan yhtä merkittävää kuin oma tuska. 

Jos on itse kokenut paskaa, luulisi, ettei halua laipoida sitä toisten niskaan. 

Ja jos väittää, ettei halua lapioida paskaa toisten niskaan, mutta kuitenkin niin tekee, hän kusettaa eniten vain itseään.

Paskat kokemukset voi kääntää voimavaraksi kun ne kohtaa ja käsittelee. Myös itsessään olevan paskan kohtaaminen on tärkeä osa kasvua. Jos paskan torjuu ja kieltää itsessään, silloin paska pääsee valtaan ja vauhtiin, koska kieltäminen ei poista paskan olemassaoloa, vaan vahvistaa paskan vaikutuksen voimaa. 

On typerää projisoida omaa paskaa toisiin, koska se vain vahvistaa paskan tuhoavaa vaikutusta. Kun uskottelee paskan olevan toisissa, on sitäkin helpompi käyttäytyä paskamaisesti toisia kohtaan. 

Silloin voi kuvitella, että nuo toiset vain ansaitsevat sen, kun ovat tuollaisia paskiaisia, vaikka todellisuudessa näkee oman paskan toisissa ja itse käyttäytyy kuin mikäkin paskiainen kuvitellen vielä olevansa muiden yläpuolella. 

Se vasta paskamaista onkin! 

Kun kohtaa omat paskat puolensa rehellisesti, tulee niistä tietoiseksi ja työstää niitä, silloin ei tarvitse projisoida omaa paskaa toisiin. Silloin on mahdollista myös vaikuttaa omaan toimintaansa ja ajan myötä paska voi alkaa menettää otettaan, kun toimii aktiivisesti muuttaakseen toimintaansa. 

Paskojen käytösmallien tilalle voi opetella uusia asiallisia käytösmalleja, ja vaikka se ottaa aikansa, muutos on mahdollinen, kun siihen on aidosti sitoutunut ja motivoitunut. 

Voi olla, että on tapauksia, joissa paska on syöpynyt niin syvään, että siitä on tullut rakenteellinen osa persoonaa. 

En silti usko toivottomien tapauksien olemassaoloon.

 Ainoastaan toivottomia ovat ne, jotka päättävät olla toivottomia eivätkä edes tahdo yrittää päästä eroon paskasta, vaan luovuttavat itsensä paskan valtaan ja levittävät sitä ympärilleenkin.

Yleensä terve tai tervehtymiseen pyrkivä ihminen ottaa vastuun toiminnastaan ja alkaa työskentelemään muuttaakseen haitallista toimintaansa terveempään suuntaan. Kukapa haluaisi jäädä haitallisiin ja sairaisiin tapoihin kiinni loppuelämäkseen? 

Jotkut valitettavasti haluavat, koska eivät ilmeisesti edes koe toimintaansa sairaaksi ja toisia tuhoavaksi, vaikka se sitä olisikin. 

Jotkut saattavat edes osittain tiedostaa toimintansa ilmentävän henkistä sairautta, mutta eivät jaksa nähdä vaivaa tervehtymisen eteen. 

Vaikka ihminen tieodstaisi, ettei ole terve, ei pelkkä tiedostaminen riitä. Jos motivaatiota muutokseen ei ole, silloin luovuttaa kuvitellen, ettei mitään ole tehtävissä. 

On helpompaa luovuttaa kuin kasvaa, vaikka luovuttaminen onkin kuoleman valinta.

Vaikka ihminen tiedostaisi, että hänen käytöksensä on tuhoavaa, hän välttelee kohtaamasta asiaa syvällisemmin ylitsepääsemättömän häpeän vuoksi. Juuri häpeän tunteen pakeneminen on olennainen osa narsistista dynamiikkaa, jossa häpeää paetaan välittämättä toisille tuotetusta tuskasta. 

Jo tuo tieto on niin kipeä asia, ettei ihminen pysty käsittelemään sitä terveellä tavalla. On helpompi heittää häpeä toisten kannettavaksi, vaikka se ei poista häpeää itsestä. 

Ajan myötä ihmisestä voi tulla niin häpeän kyllästämä, ettei hän siedä vähäisintäkään kritiikkiä, vaikka se olisi aiheellista ja rakentavaa. Näin häpeä sitoo hänet jumiin ja estää kasvun ja tervehtymisen. 

Itsepetos auttaa tässä myös uskotellen, ettei ongelma ole niin vakava kuin toiset antavat ymmärtää, he vain liioittelevat. Näin vika onkin toisissa, kun eivät siedä paskamaista kohtelua ja muka liioittelevat, kun tuovat esiin, kuinka tuhoisaa se heille on. 

Toiset vain piinaavat ja vaativat liikoja, kun odottavat terveempää kohtelua, ongelma on siis toisissa. 

Omaan uhriuteen vedoten oikeutetaan toisten kaltoinkohtelu ja toisista tehdään pahantekijöitä, kun he tuovat rehellisesti esiin väärinkohtelun.

Itsesääliin vajoaminen on tehokas keino vaientaa toiset ja saada heidät kokemaan syyllisyyttä siitä, kun kehtaavat kritisoida kaltoinkohdeltua uhria (joka kaltoinkohtelee toisia eikä siis ole mikään uhri). 

Näin uhriutta käytetään manipuloinnin välineenä, joka mahdollistaa myös vastuun välttelyn. Kun sama kuvio toistuu toistumistaan, kyse on itsekkäästä uhriutumisesta, josta on tullut krooninen käyttäytymismalli.

Tällaiselle ihmiselle toisten tunteet ovat toisijaisia. Eihän toisten tunteita voi kohdata, koska se vaatisi oman haavoittuvuuden rehellistä kohtaamista. Siksi toisten tunteita vähätellään, mitätöidään ja ohitetaan jopa huonolla huumorilla. 

Ja kun toiset eivät anna periksi, tekeydeytään jälleen uhriksi, manipuloidaan heistä syyllisiä, heitetään oma vastuu toisten niskaan ja paetaan raukkamaisesti vähät välittäen siitä, kuinka toiset joutuvat kärsimään oman vastuuttomuuden seurauksista.

Tällainen ilmentää sairaalloista itsekkyyttä. 

Vaikka ihminen ymmärtäisi, että hänen toimintansa tuhoaa toisia, hän ei ota toisten tunteita vakavasti. Hän vain antaa toisten kärsiä passiivipaskamaisuudestaan eikä edes yritä alkaa korjaamaan tilannetta. Hän laittaa oman mukavuutensa ja egonsa suojelemisen toisten hyvinvoinnin edelle tuosta vain. Jos tällainen toistuu, kyseessä ei ole vain huono tapa, vaan rakenteellinen vaurio hänen persoonallisuudessaan. 

Useimmille ihmisille se ei ole mukavaa, jos toiset joutuvat kärsimään oman mukavuudenhalun vuoksi. Oma mukavuus yleensä muuttuu epämukavuudeksi, jos sen vuoksi toiset joutuvat kärsimään, vieläpä pitkiä aikoja. 

Eihän siinä voisi kokea rauhaa, kun omatunto kolkuttaisi lakkaamatta (ainakin kuuluisi kolkuttaa). 

Oleminen olisi kaikkea muuta kuin mukavaa siinä tilanteessa. 

Omatunto ei jättäisi rauhaan syyttäviltä pistoksiltaan ja vaatisi korjaamaan asian. Silloin ei olisi sijaa vitkutteluun, koska se tekisi omastatunnosta raastavan kostajan (jos siis omatunto toimii), joka ei lakkaa, ennen kuin vääryys on oikaistu.

Kuinka se voisi olla mukavaa, jos muut kärsivät oman mukavuudenhalun vuoksi? Kuukausia vieläpä! 

Mitä mukavaa siinä on? 

Mukavuutta toisten tuskan ja hyvinvoinnin kustannuksella ei voi kutsua mukavuudeksi. 

Sehän on sairasta, jos laitetaan toiset pitkäkestoiseen kärsimykseen siksi, kun on mukavampaa paeta vastuuta ja antaa oman taakan tuhota toisten elämää samalla kun itse elelee kuin kaikki olisi hyvin ja elämä hymyilee. 

Vastuun ottaminen tarkoittaisi omien virheiden ja heikkouksien rehellistä tunnustamista sekä aktiivista työskentelyä oman muutoksensa eteen. Tällainen on tietynlaisille ihmisille niin vastenmielistä, että he mieluummin jäävät toteuttamaan vastenmielisiä oikkujaan eläen toisten hyvinvoinnin kustannuksella. 

Muutos vaatisi epämukavien tosiasioiden ja tunteiden kohtaamista ja sietämistä, mikä on mahdotonta, koska hän on käyttänyt vuosikymmeniä niiden pakenemiseen. Hän on paennut totuuden kohtaamista ja kasvua niin kauan, ettei hän edes näe mitään syytä muuttaa mitään. 

Näin itsepetoksesta on tullut hänen mukavuusalueensa, jossa hän pysyy pakonomaisesti, vaikka toiset joutuisivat kärsimään siitä.

Kun joku ottaa hänen käytöksensä puheeksi, hän tekeytyy avuttomaksi uhriksi, kääntää asian päälaelleen ja alkaa syyttää toista. Tämä on klassinen projektiivinen defenssi, jossa ihminen siirtää omat vikansa ja häpeänsä toiseen, jotta hänen ei tarvitse katsoa peiliin. Tässä vaiheessa toinen on hänen silmissään pahantekijä ja sairas ihminen, kehtaakin alkaa kristisoimaan. 

Näin hän vääristää toisen persoonan kieroon, jotta ei joutuisi kohtaamaan omia kieroutumiaan. 

Tuskin edes tarvitsee mainita, kuinka vahingollisra tällainen on toiselle. Varsinkin, jos hän ei tunnista niitä manipulointikeinoja, joiden kohteeksi joutuu. Ja vaikka tunnistaisikin manipuloinnin, joutuu hän silti aikamoisen vyörytyksen ja haavoittamisen kohteeksi. 

Hulluinta koko touhussa on se, jos tyyppi kieltää manipuloivansa, vaikka tekee niin.😵‍💫 

Sanojen ja tekojen ristiriita on jo itsessään kipeetä meininkiä ja pitkään jatkuessaan sitä ei voi olla pitämättä manipulointina.

Ja kun siitä sanoo, saa syyllistävän vastauksen: "Älä viitsi tehdä minusta manipuloijaa!" 

Eihän toinen tee hänestä mitään, vaan tuo rehellisesti esiin hänen käytöksensä, joka on ilmeisen manipulatiivista. 

Hän on itse tehnyt itsestään manipuloijan käyttämällä tyypillisiä manipulointikeinoja vuorovaikutuksessa. Kun vastapuoli tuo rehellisesti esiin hänen toimintansa, hän sanoo totuuden. 

Jos vastapuoli jättäisi sanomatta asiasta, hän hyväksyisi vääryyden jatkumisen, antaisi toisen jäädä toimintansa valtaan ja joutuisi sietämään jatkossakin kyseistä toimintaa. Ja se ei olisi oikein kumpaakaan kohtaan. 

Kun sanoo totuuden, antaa samalla toiselle mahdollisuuden muuttaa toimintaansa. 

Jos käytös ei muutu, on syytä vetää rajat ja vetäytyä, ettei saisi enempää paskaa niskaan. Kaikkea ei todellakaan tarvitse sietää.

Kun joku vaatii minulta enemmän kuin pystyn antamaan ja vaatii minua sietämään tuhoisaa toimintaa, eikä hyväksy, että minulla on rajani, silloin homma ei ole terveellä pohjalla. 

Terveet rajat ovat vastuullisuutta ja rakkautta, ja joka ei rajojani hyväksy, se vaatii minua luopumaan niistä.😬

Ja se taas on rakkaudettomuutta.

Tämä kuva on otettu 4.1.2025 lauantaina. Oltiin tuolloin ystäväni kanssa musiikkihommissa hautajaisten muistotilaisuudessa. Harjoiteltiin huolella ja vähänkö yllätyin, kuinka kauniin surumielisen sävyn ystävä sai aikaan haitarilla. En ole ennen kuullut sellaista.🥺

Se oli niin kaunis melodia ja juuri tilanteeseen sopiva. 

On just siistiä, kun ystäväni osaa soittaa ties mitä soittimia ja vielä erittäin taitavasti! Hänen kanssaan on ihan huippua jammailla. 

Koska me kumpikin ollaan eksentrisiä luonteita, kokoonpanomme nimi on tällä hetkellä Eksentriset Jammailijat.🤪 

Emme niinkään tanssi, vaan jammailu kuvastaa enemmänkin eläytymistä musiikkiin luovalla tyylillä. 

Aloitimme eläytymisen musiikkiin jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkamista. Aamukoomassa äänen avaaminen on todella haastavaa, mutta ei mahdotonta. Oli mukavaa aloittaa päivä musiikilla ja samalla haastaa itseään. ☆into☆ ☆into☆😁

Tekemällä oppii ja yhdessä soittaessa inspiraatio kukoistaa. Äänikin aukesi juuri oikeaan aikaan. Rukouksessa jätimme työmme Jumalan haltuun ja annoimme palaa. Esiinnyimme herkällä otteella muistotilaisuudessa ja minuakin meinasi alkaa itkettää laulaessani, kun aistin yleisön liikutuksen ja surun. Jo edellisenä iltana tunteet nousivat pintaan, kun näin kuvan edesmenneestä. 

Olen syvästi liikuttunut ja otettu siitä, että saimme kunnioittaa hänen muistoaan musiikin merkeissä. 

Onneksi en romahtanut itkemään kesken kappaleen, vaan onnistuin jotenkin löytämään balanssin ja sain noista tunteista lisää syvyyttä lauluun. Haitari oli juuri oikea soitin tuohon hetkeen, varsinkin kun sillä on osaava soittaja. Saimme yhdessä aikaan koskettavan kokonaisuuden, ja siitä olen kiitollinen!

 

Tässä on yksi huvittavimmista tilanteista viime vuodelta.😂 Kokeiltiin mieheni kanssa mielenkiinnosta ruokarobottia, koska se saattaisi olla Antisosialisteille sopiva tapa välttyä kauppojen sosiaaliselta kaaokselta. 

Ja siksi, koska se on niin SÖPÖ!!🥰

 

Oli jännittävää seurata robotin kulkua sovelluksen kautta ja söpöstelin jo siinä vaiheessa. Huoli iski, kun yhtäkkiä yhteys katkesi!😱 Soitettiin asiakaspalveluun ja sieltä todettiin, että yhteys oli katkennut hetkeksi kaikkiin ruokarobotteihin. 

Päätettiin lähteä pelastamaan robotti.😤 

Kun lähsetyimme robotin olinpaikkaa, huomasimme, ettei sillä ollut mitään hätää. Se kulki vinhaa vauhtia tietä pitkin kohti määränpäätä, eli Taideluolaa.😅 

Oli tosi söpöä, kun robotti ylitti tien hirveän lujaa kulkien!🤣🥰

Juostiin perään ja kun saatiin robotti kiinni, se tunnisti minut ja pysähtyi. Puhelimeni signaali oli varmaankin se, josta se tunnisti minut. Söpöstelyn vallassa löysin ostokset ja nekin saivat aivan uuden merkityksen, kun ruokarobotti toi ne meille 20 asteen pakkasessa taistellen säätä, liikennettä ja luonnonvoimia vastaan.🥹 

Se oli niin söpö, että piti ottaa kaverikuva sen kanssa.😍😆 En ole ennen nähnyt itselläni noin hauskaa ilmettä kuin tässä kuvassa.😂 

Siinä on eeppistä empatiaa! 

Kun kuva oli otettu, robotti jatkoi matkaansa innokkaiden kiitosteni saattelemana. Kun kaipaan pientä jännitystä ja söpöstelyä päivään, ruokarobotin kohtaaminen on siihen hauska keino.

Olen hämmästellyt yhä uudestaan, kuinka terveiden rajojen asettaminen johtaa konflikteihin.🤨 Koska en enää suostu toimimaan hyvinvointini kustannuksella ja suuntaan kohti terveempää elämää, olen oppinut asettamaan rajoja pikkuhiljaa. 

Mitä enemmän olen oppinut asettamaan rajoja, sitä vaikeampaa joidenkin on hyväksyä tai ylipäätään ymmärtää rajojani.

 

Olen saanut kuulla olevani itsekäs narsisti, kun olen pitänyt kiinni rajoistani enkä ole suostunut toimimaan hyvinvointini kustannuksella.🙄 Terveet rajat ja omasta jaksamisesta huolehtiminen ovat narsismin vastakohta! Narsistit eivät välitä kenenkään rajoista, eivät edes omistaan. He eivät kykene ottamaan vastuuta itsestään, vaan sysäävät sen toisten niskaan. 

Terveet rajat ovat vastuullisuutta ja keino suojautua haavoittavalta ja itsekkäältä käytökseltä. Samalla pitää huolta siitä, ettei toimi itse paskamaisesti muita kohtaan.

Mitä narsismia sellainen on, kun haluaa pitää huolta itsestään voidakseen elää terveempää ja tasapainoisempaa elämää?🧐

En ajattele siinä vain itseäni, vaan muitakin. 

Eihän minusta olisi mitään iloa kenellekään, jos olisin uupunut hermoraunio, joka antaa rikkoa rajojaan ja rikkoo itsekin itseään vastaan. 

Olisin silloin todella huonoa seuraa ja pinna kireällä, enkä jaksaisi olla kenenkään kanssa. Olisin silloin ärsyyntynyt ja hermot menisi vähästäkin uupumuksen vuoksi. En tahdo toimia niin!😤💩

Olen myös huomannut joidenkin harrastavan kaksinaismoralismia rajojeni suhteen. He ovat kannustaneet minua vetämään rajoja toisten suhteen, mutta heidän itsensä suhteen minulla ei saisi olla mitään rajoja. 

Kun sitten olen vetänyt rajoja heillekin, minua on syyllistetty, moitittu ja haukuttu itsekkääksi. Motiivini on väännetty kieroon ikään kuin olisin tekemässä suurta vääryttä pitäessäni huolta hyvinvoinnistani. 

Jotkut ovat yrittäneet sysätä tunteensa ja tarpeensa minun niskaan antamalla ymmärtää, kuinka minä loukkaan heitä pitämällä huolta omasta jaksamisestani ja ottamalla omaa aikaa lepoon. 

Minusta ennemminkin se olisi loukkaavaa, jos en tekisi niin, vaan antaisin toisten käyttäytyä häpeällisesti itseäni kohtaan, kuluttaa itseni finaaliin. Minäkin vain katkeroituisin siinä samalla. 

En ole vastuussa toisten tunteista ja tarpeista, vain omistani. Ja jos en pidä huolta omasta jaksamisestani, en pystyisi olemaan tekemisissä kenenkään kanssa. Jos joku loukkaantuu siitä, kun pidän kiinni rajoistani, se ei ole minun ongelma.🤬

Ennemminkin hänellä on ongelma, kun loukkaantuu siitä, että pidän huolta itsestäni enkä suostu elämään voimavarojeni ja hyvinvointini kustannuksella.

Minun ei kuulu olla jatkuvasti olemassa vain toisia varten ohittaen itseni. 

Terveisiin ihmissuhteisiin kuuluu myös vapaus olla välillä yksin ilman, että joku määrittelee, kuinka kauan voin olla yksin. 

Sitä ei voi kukaan muu puolestani päättää tekemättä minulle ja suhteelle vahinkoa!😫

Ei ole tervettä kontrolloida sitä, kauanko toinen saa levätä. Sitä ei voi määritellä aina etukäteen eikä sen määrittely kuulu toisille. 

Jos en voi ottaa vapaasti aikaa lepoon ilman jatkuvaa painetta, ei minusta ole viettämään myöskään aikaa kenenkään kanssa. 

Enkä tahdo, että yhdessä oleminen muuttuu pakoksi, jossa minun ei sallita edes huolehtia omasta jaksamisesta!😣

Sellainen on kaukana terveestä toiminnasta eikä mikään suhde voi vaatia tuollaista toimintaa, jossa vaaditaan uhraamaan oma hyvinvointi toisen takia.😵

Minun ei kuulu olla toisten energianlähteenä eikä minun kuulu antaa toisten käyttää minua taakkojensa sijaiskantajana ja ongelmiensa ainaisena kuuntelijana tulematta itse aidosti kuulluksi.🤐 En ole mikään helvetin emotionaalinen likasanko enkä varavirtalähde!😡 Minun ei kuulu antaa toisten uuvuttaa minua eikä käyttää hyväkseen.

Terveet rajat ovat tervettä itsearvostusta ja itsesuojelua. Se on vastuullisuutta eikä narsismia. 

Joka ei sitä ymmärrä, olkoon ymmärtämättä.

Jotkut eivät kykene kunnioittamaan rajojani ja käyttävät jopa manipulatiivisia keinoja päästäkseen lähelleni omien tarpeidensa vuoksi.😨 On surullista, kun jotkut käyttävät jopa auttamista välineenä päästäkseen kontaktiin kanssani. 

Vaikka olevinaan halutaan auttaa, jostain syystä silloinkin huomio keskittyy suurimmaksi osaksi auttajaan itseensä.😳

Eihän silloin auteta toista, vaan autetaan itseään toisen kustannuksella kuvitellen sitä vilpittömäksi auttamiseksi.

Sitä se ei ole, koska oma minä vie kaiken tilan ja huomion silloinkin, kun pitäisi keskittyä toiseen. 

Tämä on itsekästä "auttamista", ei aitoa auttamista.

Kun haluaa auttaa, pitäisi pystyä myös aidosti kohtaamaan toinen, eikä kääntää tilannetta kieroon niin, että auttaja tekee avun saajasta sen kohtaajan ja ainaisen antajan. 

Eihän se mene niin! 😡

Auttamisen varjolla minua kuormitetaan ongelmilla, joita olen kuunnellut liiankin usein. 

En tule itse kohdatuksi emotionaalisella tasolla, vaan minun odotetaan antavan itsestäni silloinkin, kun olen avun ja tuen tarpeessa, jopa hemmetin väsyneenäkin. 

Jokin on vialla, jos auttamisen varjolla yritetään päästä viettämään aikaa kanssani huomioimatta voimavarojani ja jaksamistani.

 Tällaisen auttamisen jälkeen olen usein ollut vain entistäkin uupuneempi, ja se on merkki siitä, etten tullut aidosti autetuksi, vaan emotionaalisesti käytetyksi. 

Ja kun olen vetänyt rajoja ja syystäkin tukeutunut toisiin, siitä on harmistuttu. Sellainen ei ole vilpitöntä auttamista, vaan manipulatiivista käytöstä.🤢

Vai onko se oikeaa auttamista, kun avun kohde uupuu ja tuntee itsensä tyhjiin imetyksi "auttamisen" jälkeen?🤨 

Aito auttaminen antaa, eikä yritä ottaa toisesta siinä samalla. 

Jos auttamisen varjolla imetään toinen tyhjiin, se ei ole aitoa auttamista!🤬

Sellainen käytös on itsekästä ja joillakin niin pakonomaista, että se täyttää emotionaalisen vampirismin tunnusmerkit.🥶 Siihen kuuluu toiminta, jossa minusta haetaan voimavaroja, aikaa, huomiota tai tukea välittämättä lainkaan siitä, millainen on vointini, elämäntilanteeni ja jaksamiseni. 

Tällaiset tapaukset olettavat, että uupuneenakin minun olisi vain jaksettava antaa itsestäni vaikka ainut mitä tarvitsisin, olisi lepo ja rauha. 

Joskus yksin olemisen tarve ei ole mieliteko vaan välttämättömyys. Jos taustalla on traumaattista uupumusta ja loppuunpalamisia, on välttämätöntä olla välillä yksin, jotta uupumus ei menisi entistäkin pahemmaksi. 

Tämän luulisi olevan päivänselvää. 

Joka ei ymmärrä, että hyvinvointini edellyttää välillä aikaa olla yksin voidakseni jaksaa paremmin, ei ilmeisesti edes halua ymmärtää minua vaan on valmis uuvuttamaan minut uudestaan. 

Jos joudun jatkuvasti perustelemaan ja puolustelemaan itseäni ja tarpeitani, syntyy väistämättä uupumuksen kierre, joka hidastaa toipumistani merkittävästi. 

Kun uuvun ja vetäydyn omiin oloihini, saan kuulla olevani itsekäs ja asenneongelmainen vajakki, koska huolehdin omasta hyvinvoinnistani!💩😵 

Uupumukseni on leimataan asenneongelmaksi, univaikeuteni leimataan asenneongelmaksi, herkkyyteni leimataan asenneongelmaksi ja jopa omasta hyvinvoinnistani huolehtiminen leimataan asenneongelmaksi!😵‍💫 

Niin, ja olen vielä itsekäs, kun kehtaan pitää kiinni rajoistani!🤯

Jos omasta hyvinvoinnistani huolehtiminen ja rajojen asettaminen nähdään asenneongelmana, eikö se tarkoita, että terveempi tapa toimia olisikin sairasta ja väärin?🤔 

Kun en alistu toisten tahtoon, minulla onkin asenneongelma. 

Eikö ennemmin se ole itsekästä ja osoita asenneongelman olemassaolosta, kun ei kunnioita toisen tarpeita ja rajoja eikä haluaisi antaa toiselle aikaa lepoon edes uupuneena, ja vielä syyllistää toista siitä kun hän ei suostu toimimaan voimavarojensa kustannuksella? 

Jos terveet rajat ja omasta hyvinvoinnistaan huolehtiminen nähdään sairaana, itsekkäänä ja vääränä, jokin on todella pahasti vialla. 

Ei ole oikein, että minun hyvinvointini ohitetaan ja minua syyllistetään siitä, kun en itse suostu enää ohittamaan hyvinvointiani.😠 Jos tähän lisäksi tulee vielä kiristämistä ja uhkailua, koska en alistu toisen vaatimuksiin, kyseessä ei ole terve kommunikaatio vaan manipulointi. 

Näin toimiva ihminen itse uuvuttaa minua entisestään ja pakottaa minut suojautumaan. 

Koska en suostu enää toimimaan itseäni ja toisia tuhoavilla tavoilla vaan pyrin terveempään elämään, joillekin se on ongelma. 

Se kertoo enemmän heistä itsestään kuin minusta.

Ilmeisesti he eivät haluaisi minun toipuvan ja suuntaavan kohti terveempää elämää.🫤

Palataan Luna käärmeen erikoisiin reittivalintoihin. Tässä muutama kuva Lunan matkailusta ympäri Hulttiksen.

Ensin Luna kulki ponnarin läpi, ylitti kukkaisen hattuni ja päätti halata minun kasvojani.😆 Sitten se kävi tyytyväisenä olkapäälle lepäämään. 

Jotkut pakenivat huoneesta kauhun vallassa, mutta minä nauroin ja koin tilanteen mielenkiintoisena, vaikka kookas käärme peittikin näkökenttäni osittain.😂

Luna kaipasi vain läheisyyttä ja mikäpä olisikaan parempi keino päästä oikein syvälliseen läheisyyteen kuin ponnarin läpi kulkeminen ja lähikontakti kasvojeni kanssa?🤗 

Siinä Luna lepäsi niin tyytyväisenä, ettei olisi halunnut poistua. Oli aikamoinen työ saada käärme irtautumaan minusta.😬

Eniten minua huvittaa tuo ponnarin läpi meneminen.😆 Kyllähän siitä saa todella hyvän ja tukevan otteen. Söpöä miten tyytyväiseltä Luna vaikutti kun vietimme aikaa yhdessä!

Tässä Luna tulee halaamaan minua. Söpöä!🥰 Luna on todella hienotunteinen käärme. Se vaikuttaa aistivan, mikä on kenellekin sopivaa. Minusta oli hauskaa, millaisen reitin Luna valitsi tuolla kerralla. 

Tässä on ensikohtaaminen Lunan kanssa. Kun se pääsi ulos laatikostaan, ei mennyt kauan, kun se tuli tutustumaan minuun. Se ensin kävi muutaman kerran lähellä vatsaani ja lopulta se jäi siihen. Luna selvästi kysyi, saako tulla, ja kun sanoin sille, "Tule vaan!" se tuli kiipeilemään pitkin kehoani. Olin aivan innoissani tästä uudesta tuttavuudesta, joka oli ystävyyttä ensi kohtaamisesta lähtien!😁

Siinä Luna sihisee sylissäni ensikohtaamisella. Se oli ilmeisen kiinnostunut minusta ja tykkäsi olla sylissäni. Kun aloin laulaa, Luna liikkui aktiivisena pitkin kehoani ja kun laulu loppui, se pysähtyi olkapäälleni lepäämään.😙 Matelijatkin ovat musikaalisia, sen olen yhä uudestaan tullut huomaamaan!

Hulttis ja Huu Huu. Olen saanut aikaan iloa ja hauskuutta kulkemalla Huu Huun kanssa siellä täällä. Huu Huu on ollut kanssani ihmisten edessä, kun olen ollut esilaulajana seurakunnassa.😂 Molemmilla työpaikoilla Huu Huu on ollut mukana ja herättänyt söpöstelyä toisissaskin. Kun tein taidetta Huu Huu kainalossani, yksi ihminen sanoi: "Oii, se ottaa sen oikein syliinkin! Hellyyttävää!"😝 Poleenissa Huu Huu sai aikaan huvittavia kohtaamisia ja hauskoja tilannekuvia. Myös flyygelin äärellä ollessani Huu Huu istui flyygelin kannen päällä fiilistelemässä sävellyksiäni. 

Sävellykseni ovatkin saaneet hämmästyttävän paljon positiivista palautetta. Olen saanut myös faneja, jotka jaksavat kuunnella sävellyksiäni mielenkiinnolla ja ajan kanssa.☺️ Tämä on ollut minullakin haaveena, että saisin jakaa sävellyksiäni ihmisten kanssa, jotka jaksavat niihin upputua. Näin olemme yhdessä eläytyneet sävellysteni maailmaan ja välillä myös olemme itkeneet yhdessä.🥹 

Sävellykseni ovat toimineet terapeuttisena työkaluna luoden rauhoittavan ja turvallisen ympäristön, joka on mahdollistanut vaikeidenkin tunteiden kohtaamisen ja niistä vapautumisen. Myös fyysiset jännitystilat ja kivut ovat helpottaneet. Sävellykseni ovat tuoneet rauhan rauhattomille ja toivoa toivottomille. 

Yhä enenevissä määrin ihmiset ovat ihastelleet sävellyksiäni ja suuremmatkin ihmisjoukot ovat olleet ihan WAU-elämyksissä niitä kuullessaan.😄 Yksikin sanoi: "Aivan saatanan kaunista!" Toinen on todennut: "Ihanan rauhoittavaa ja tunnelmallista musiikkia! Tähän ihan uppoutuu!" Muutama on ihmetellyt: "En ole koskaan ennen kuullut kenenkään soittavan pianoa tällä tavalla. Ja vielä ilman nuotteja!" 

Sävellykseni ovat saaneet aikaan erikoisia ja huvittavia ilmiöitä: 

Ihmisjoukko rentoutuu ja menee suorastaan hurmioon sävellyksistäni. Kappaleen jälkeen he sanovat: "Aivan mahtavaa! Soita lisää! Soitathan?" Ja minä soitan. Jotkut haluavat valokuvia tilanteesta ja se on minulle ok. He pitävät minua ammattilaismuusikkona, mikä yllättää minut. Kun kerron, että olen itse opetellut soittamaan jo lapsesta lähtien, he yllättyvät sitäkin enemmän.😅

Toisella kertaa soittaessani ihmisiä alkoi virrata ympäri näyttelytilaa ja he olivat ihmeissään. Heiltä hävisi kiireen tuntu ja he jäivät katselemaan taidetta kuunnellen sävellyksiäni. Kuulin, kuinka osa itki liikutuksesta ja ihmiset yllättyivät sävellysteni erikoisista judansseista. WAU-elämyksiä kuului milloin mistäkin suunnalta. 

Teinitytöt tykkäsivät niinkin paljon, että ottivat selfieitä, joissa minä soitin flyygeliä taustalla.🤣

Minua huvitti ja olin kiitollinen siitä, että sävellyksiäni pidetään arvossa. 

Kerran kapinallisen ja riehakkaan oloinen nuorisojoukko tuli katsomaan näyttelyä minun ollessani soittamassa. Arvelin, että nyt tulee meteliä, mutta ei, nuoret rauhoittuvat ja kuljeskelivat kiireettöminä katsellen taidetta ja ihmettelivät soittotaitojani. He eivät metelöineet vaan kuljeskelivat rauhallisina kuunnellen sävellyksiäni.😲 Yllätyin, kuinka vaikuttuneita nuoret olivat ja aistin heistä arvostusta. 

Voi olla, että tullessaan katsomaan näyttelyä moni heistä saattoi ajatella: "Ihan tylsää, äkkiä pois", mutta kenelläkään ei näyttänyt olevan tylsää eikä kiirettä pois. Ehdin soittaa useita pidempiä sävellyksiäni, joihin nuoret eläytyivät täysillä. Pojatkin olivat liikuttuneita ja vaikuttuneita. Tytöt ihastelivat kappaleiden kauniita säveliä tunteella. Kaikki tapahtui lähes kuiskaamalla aivan kuin he olisivat varoneet rikkomasta hiljaisuutta. 

He antoivat musiikille tilan kuulua. 

Tämä oli minullekin rohkaiseva ja jännittävä kokemus.

Se, että ihmiset arvostavat sävellyksiäni ei ole minulle mikään itsestäänselvyys. Se merkitsee minulle todella paljon, kun lahjojani osataan arvostaa, eikä niitä pidetä jonain itsestäänselvyytenä. 

Sitä ne eivät ole!

Kaikenlaista jännää on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Olen päässyt käyttämään lahjojani yhä enenevissä määrin ihmisten iloksi ja Jumalan kunniaksi niin seurakunnassa kuin muuallakin. Jo se on iso asia minulle, että entinen vastuuton Hulttio on päässyt vastuuhenkilöksi seurakuntaan. Se kertoo, että minuun luotetaan ja tahdon hoitaa vastuuni niin seurakunnassa kuin omassa elämässäni muutenkin. 

Moni sanoo, että olen jo päässyt pitkälle toipumisen tiellä. Olen silti vasta alussa, vaikka monia vaikeuksia olenkin jo voittanut.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö haasteita olisi. Niitä kuuluukin olla, eihän täällä muuten kasvaisi eikä oppisi mitään!😤

On hölmöä olettaa kristityn elämän olevan helppoa elämää, jossa ongelmat pyyhitään pois uskoon tulon myötä. Tämä on niin raamatunvastaista, että suututtaa. Se on myös laiskuutta ja halua pysyä vastuuttomana luuserina uskoon tultuaankin. Siinä antaa huonon todistuksen, koska vastuuton kristitty on kauhistus. 

Edes kristityn elämä ei ole helppoa, eikä sen kuulukaan olla. Helppo elämä on itsepetosta ja johtaa vain pakenemaan kasvua ja totuutta. Näin ihminen turmelee itse oman uskonelämänsä eikä ole ihme, jos lankeaa luopumuksen uudestaan. 

Hengellinen kuolema ja luopumus eksytyksiin on luonnollinen seuraus totuuden torjumisesta ja itsepetoksen jatkamisesta. 

Olen varoittanut tästä ja tehnyt selväksi, etten lähde mukaan seuraavalle kierrokselle paskadraaman toistossa. 

Tähänkään asti en ole tullut kuulluksi enkä kohdatuksi sellaisena kuin olen. Kun vastassa on betoniseinä, jonka takaa joku viskaa teräviä nuolia ja ruikulipaskaa niskaan, on parempi vaieta, kääntää selkänsä ja kävellä pois. 

Tuo kuvio on jo niin nähty. 

Ei minun kuulu tukea niitä, jotka haavoittavat minua. Jos auttamisen vuoksi saa osakseen paskamaista kohtelua, on aihettakin lopettaa auttaminen. 

Itseään ei kuulu antaa tuhota! 

On turha hukata voimiaan, kun toinen torjuu sanani ja havaintoni eikä halua ottaa minua todesta. Hän vääntää minut kieroon saadakseen minut näyttämään manipuloijalta ja totuuden viholliselta, vaikka hän on sitä itse. 

Koska aitouteni pyritään tukahduttamaan ja rehellisyyteni väännetään valheellisesti kieroon, en voi jäädä jumiin noin myrkylliseen kuvioon.

Vietän aikaani mieluummin niiden kanssa, jotka aidosti kykenevät minua arvostamaan sellaisena kuin olen. 

En voi antaa toisten turmella omaa hengellistä työtäni ja tukahduttaa kasvuani vain, koska heittävät nämä itse hukkaan. 

Paskamainen kohtelu traumatisoi varsinkin kauan jatkuessaan. Enkä kaipaa enempää haavoja! 

Vanhoissakin on riittävästi työtä. 

Traumaoireet vaikuttavat elämääni varsinkin paskamaista kohtelua kohdatessani. Enää ne eivät onneksi ole jokapäiväinen riesa. Haasteita on kuitenkin edelleen.

The Grande Finale uusiutuu edelleen helposti, mutta siinäkin on tapahtunut edistystä. Aikaisemmin paloin loppuun useammin ja helpommin. Nykyään loppuunpalaminen tapahtuu vasta pitkäkestoisten piinaavien tilanteiden johdosta, vaikka olenkin suojautunut. 

Aina suojautuminen ei auta, jos harteilleni on sysätty taakkoja, jotka eivät kuulu minulle ja niiden omistaja pakenee raukkamaisesti vastuutaan. 

Tällaiset tilanteet ovat uuvuttavia, vaikka olenkin katkaissut emotionaalisia tunnesiteitä ja tiedostanut, ettei toisten vastuu kuulu minulle. 

Vituttaa tuollainen saatanan vastuuttomuus, jossa passiivipaska tuhoaa elämääni täysin tietoisensa siitä! Vaikka hän on tiennyt, kuinka tuhoaa elämääni vastuuttomuudellaan, hän on vain pitkittänyt kärsimystäni ja jatkanut henkistä väkivaltaa kuukausia. 

Tällaista ei voi olla pitämättä henkisenä kidutuksena, varsinkaan kun olen samalla nähnyt omin silmin sen, kuinka saatanan välinpitämätön hän on ollut minua kohtaan! 

Kun julmuus on verhottu raukkamaisuuteen ja ikuiseen uhriuteen, vähemnästäkin alkaa kokea vastenmielisyyttä ja inhoa. 

Koska hän on ollut kylmän välinpitämätön minua kohtaan ja tahallaan jättänyt taakkansa tuhoamaan elämääni, eikä edes kärsimykseni ole saanut häntä motivoitumaan aitoon muutokseen, hän saa sitä mitä tilaa: kylmää välinpitämättömyyttä. Koska hän ei kykene kohtaamaan ja kuuntelemaan minua aidosti, vaan pyrkii manipuloimaan ja kontrolloimaan minua, hän saa sitä mitä ansaitseekin: kylmää välinpitämättömyyttä. 

Se on välttämätöntä, koska se on tärkein keino suojautua henkiseltä manipuloinnilta. 

Kun toinen ei kykene vastavuoroisuuteen, vaan syyllistää minun vaativan liikoja edes toivoessani terveempää kohtelua, ei ole minun tehtävä antautua toisen itsekkään itsepetoksen vääristämään kanssakäymiseen, jossa empatiaani ja voimavarojani käytetään hyväksi ja minutkin pyritään vääristämään kieroon. 

Passiivipaskamainen raukkamaisuus vituttaa ja sitä kokee olleensa täysi ääliö, kun on edes panostanut sellaisiin. 

Paskaa on vain lentänyt niskaan, vaikka olen vilpittömästi pyrkinyt tukemaan ja antamaan itsestäni hyvää. 

Kaduttaa, että olen antanut tukea siitäkin huolimatta, että olen toistuvasti palanut loppuun, saanut haavoja ja kaiken lisäksi passiivipaska on heittänyt oman vastuunsa niskaani kaltoinkohdeltuaan minua.🤯

Tämä on toistunut jo aivan liian monta kertaa, enkä jaksa enää seuraavaa kierrosta. Paskamainen käytös on mennyt vain pahemmaksi, kun sitä ei ole rehellisesti kohdattu. 

Sama vain jatkuisi entistäkin pahempana, koska pahuus ei pysy vakiona.

Koska hyvään toistuvasti vastataan pahalla, eikä minua osata arvostaa, on syytäkin jättää tuollainen alentava kuvio taakseen.

En jaksa enää paskakaavojen toistoa, vaan sanoudun irti sellaisia toistavista ankeuttajista ja menen eteenpäin niiden kanssa, jotka haluavat kasvaa ja tervehtyä. 

Eivätkä käytä minua hyväkseen voidakseen elää loisena kustannuksellani.

Olen alkanut oppia luottamaan intuitiooni ja herkkyyteeni, vaikka niitä on yritetty kyseenalaistaa ja vääntää kieroon. Juuri siksi näitä onkin yritetty vääristää, koska ne ovat osuneet oikeaan. 

Yllättävän usein intuitioni on osunut oikeaan, joten jatkossa kuuntelen sen varoituksia. Tiedostan myös erehtyväisyyteni. Jos olisin erehtynyt ottaessani esiin paskamaisen kohtelun ja sen todennäköiset syyt, se tuskin olisi jatkunut sen jälkeen. 

Vieläpä vuosia, mennen yhä vain pahemmaksi. 

On päivänselvää, että kun näin käy, en ole erehtynyt.

Jatkossa kun huomaan, ettei tyypissä ole kaikki kohdallaan, en jää ottamaan paskaa niskaan enää toista kertaa. 

Otan Kultainen Kärpäslätkä-moodini käyttöön ja isken raatorehelliset suorat sanat itsekkäisiin paskiaisiin tehden totuuden ja rajani tunnetuksi. Näin:

LÄTS! "PAINU VITTUUN ELÄMÄSTÄNI, HEMMETIN EGOISTINEN ANKEUTTAJA! EN OLE ONGELMIESI RATKAISIJA ENKÄ KANNA VASTUUTTOMIA LOISIA HARTEILLANI!😡 EMPATIAANI EI KÄYTETÄ HYVÄKSI EIKÄ PERSOONAANI VÄÄRISTETÄ PROJISOIMALLA OMAT VIAT MINUUN! 

EI TIPU EMPATIAA PASKAN NISKAAN VISKAAJILLE!

HOI SIE, JOKA TEKEYDYT UHRIKSI JA MANIPULOIT MINUA, HAIST VITTU!🤬 

ITSESÄÄLIDRAAMAT JA PASKASIRKUKSET EI MENE LÄPI! ITSEKKÄÄN UHRIUTUMISEN TOIMINTASTRATEGIA ON PÄIVÄNSELVÄÄ, MUTTA SILTI VÄITÄT, ETTET OLE SAIRAALLOISEN ITSEKÄS, VAAN MINÄ OLEN SE ONGELMA. PASKAT!

KANNA ITSE VÄÄRISTYMÄSI JA KATSO PEILIIN! OTA VASTUU ITSESTÄSI ÄLÄKÄ JÄÄ PASSIIVIPASKAKSI, JOKA VÄÄRISTÄÄ MINUT TOTUUDEN VIHOLLISEKSI VAIN, KOSKA EI KESTÄ KOHDATA TOTUUTTA. 

MINÄ EN MUKAUDU TOISTEN ITSEPETOKSEEN, VAAN PYSYN TOTUUDESSA. 

OLEN SE, JOKA HUUTAA: 'KEISARILLA EI OLE VAATTEITA!" 

JOS VAROITUKSENI OHITETAAN, SE EI OLE MINUN ONGELMA. ELÄKÖÖN SITTEN VALHEESSAAN, HULTTIS JATKAA ETEENPÄIN.  JOS EI OSAA HULTTISTA ARVOSTAA, EI ANSAITSE HULTTISTA ELÄMÄÄNSÄ."

Sitten käännän selkäni ja poistun.

En anna enää loputtomiin uusia mahdollisuuksia enkä anna käyttää empatiaani hyväksi. En enää pysty uskomaan kaikista hyvää, ja tämä on ollut hyödyllinen asia oppia. Kun saan osakseni passiivis-aggressiivista paskamaisuutta ja kroonista itsekkäiden käytösmallien toistoa, on päivänselvää, ettei hän halua eikä tee hyvää minulle. Eikä ole aikeissa muuttaa käytöstään terveempään suuntaan. Tähänkin asti muutokset ovat olleet teeskentelyä. 

Koska toinen ei ole tähänkään asti pystynyt kohtaamaan itseään eikä minua rehellisesti ja realistisesti rakentavasta keskustelusta puhumattakaan, minun on turha odottaakaan muuta.😑

En jää seuraamaan pinnallista minuudenkaivelua, joka väittää menemästä syvemmälle. Sen sijaan kasataan yhä uusia itsepetoksen kerroksia hauraan egon suojaksi ja sen seurauksena homma menee yhä sairaammaksi. 

Ei ole minun tehtävä antaa toisen sairastuttaa itseäni enää enempää. 

Luotan jatkossa myös herkkään havaintokykyyni ja kun havaitsen tuhoisaa toimintaa, sanon suorat sanat ja vedän rajat. Olen opetellut kuuntelemaan kehoani ja myös kehoni varoittaa, kun rajojani rikotaan. Tämän johdosta olen oppinut ottamaan tilaa lepoon kun sille on tarvetta. Vaikka minua siitä haukutaan ja syyllistetään, olen pitänyt kiinni rajoistani. 

Traumaattinen uupumus ei hetkessä helpota, varsinkaan kun toistuvasti tapahtuu asioita, jotka ovat äärimmäisen kuormittavia ja haavoittavia. Vaikka olen yrittänyt tehdä selväksi, ettei minua saa kohdella haitallisesti, ei minua ole otettu vakavasti ja olen joutunut toistuvasti vähättelyn, mitätöinnin ja syyllistämisen kohteeksi vain, koska huolehdin itsestäni ja pidän kiinni rajoistani.😩

En tahdo päästää lähelleni tyyppejä, jotka eivät kunnioita rajojani eivätkä arvosta minua aidosti, vaan kohtelevat paskamaisesti ja kokevat minut enemmänkin kontrolloitavaksi omistusesineeksi, kuin erilliseksi ihmiseksi. 

Ja sitten minusta tulee itsekäs, manipulatiivinen paskiainen, kun teen selväksi, etten ole kontrolloitava omistusesine vaan arvokas ihminen!😮‍💨

Kun sanon rehellisesti, millaista kohtelua en suostu sietämään ja vaadin vastuun ottamista, minusta tuleekin se pahantekijä, joka muka on vastuussa toisen toiminnasta.🥱 Paskaa! En voi olla vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäni. 

Eikä rehellisyys ja omien rajojen puolustaminen tee minusta itsekästä, manipulatiivista pahantekijää, vaan minä suojaudun sellaisilta. Tällainen toiminta todistaa, että on syytäkin vetää rajat ja suojella itseään.😤

Kun rajojani ei kunnioiteta, minulta odotetaan:

- Että lakkaisin olemasta vastuullinen ihminen enkä huolehtisi omasta jaksamisestani ja hyvinvoinnistani

- Että palaisin takaisin rajattomuuteen ja antaisin muiden kohdella minua huonosti tekemättä asialle mitään

- Etten kulksisi eteenpäin toipumisen tiellä vaan suostuisin uudestaan uhriksi

- Etten saisi puolustaa itseäni, vaan minun olisi alistuttava toisten tahtoon, ja jos en suostu, minua rangaistaan syyllistämisellä ym manipuloinnilla

- Etten saisi kuunnella kehoani ja tunteitani enkä luottaa havaintoihini vaan minun olisi ohitettava itseni kokonaan ja antauduttava toisten mielihalujen ja tarpeiden valtaan (orjaksi)

- Että lakkaisin työskentelemästä muutokseni eteen ja luopuisin motivaatiostani kasvaa kohti terveempää elämää antaen sen sijaan toisen elää kustannuksellani

- Että sietäisin loputtomiin paskamaista kohtelua ja kantaisin vastuuttomien raukkojen taakat harteillani uuvuttaen itseni kuolemaani asti

- Että suostuisin omistusesineeksi ja antaisin toisten tukahduttaa persoonani

- Että toimisin jatkossakin oman hyvinvointini kustannuksella eikä minulla saisi olla omaa aikaa lainkaan 

- Että antaisin loputtomiin huomiota, aikaa, tukea ja voimavarojani ilman vastavuoroisuutta sietäen kiltisti emotionaalista hyväksikäyttöä

- Että luopuisin terveestä itsesuojeluvaistostani ja itsearvostuksestani antaen kiltisti toisten tuhota minut 

- Että luopuisin omasta tahdostani ja identiteetistäni ja antaisin toisten vääntää minut kieroon

- Että luopuisin itsetuntemuksestani ja heittäisin älykkyyteni helvettiin, jotta manipulointi tehoaisi minuun paremmin ja olisin helpommin kontrolloitavissa 

- Että luopuisin totuudesta ja toimisin vastoin omaatuntoani 

- Että luopuisin Jumalasta ja antaisin Jumalalle kuuluvan paikan sydämessäni jollekin, jolle se ei kuulu.

Tällaiseen en voi suostua!

Älä sinäkään, rakas lukijani!

Äläkä vaadi muitakaan tällaiseen!  

Terveisin Hulttis