Lahjat käytössä haavoista huolimatta

Noniin. Nyt ehdin taas kirjoittaa. 

Ja heti menin lukkoon. 

Mikä mua vaivaa?

Pelkäänkö ilmaista itseäni? 

Miksi? 

Ehkä siksi, koska viime aikoina olen saanut iskuja sen vuoksi, kun olen ilmaissut itseäni avoimesti. En enää tiedä, uskallanko olla avoin. Tarkoitukseni ei ole ollut satuttaa, mutta siitä huolimatta minua on satutettu, vaikka olin vilpitön. Vapisin pelosta asiaa sanoessani, ja pelkoni ei ollut aiheeton. Taas tuli isku, puukko suoraan sydämeen. Ja nyt se vaikuttaa jopa kirjoittamiseen. Hemmetti. 

En anna sille valtaa. 

En anna sen turmella minua.

En anna sen estää minua kirjoittamasta.

Minähän perhana vieköön kirjoitan, vaikka saisin kuinka iskuja ja haavoja! 

 

(Kädet vapisee kun aloitan, sydän tykyttää, mutta aloitan siitä huolimatta.)

Eilen oli mukava päivä Käsityöpajalla. Käytiin päivän lopuksi katsomassa Monstera Madness näyttelyä, ja vähänkö kaikki tykkäsi siitä! Moni ihmetteli, kuinka monipuolista ja yksityiskohtaista taidetta olen saanut aikaan, vieläpä yhden vuoden aikana. Havaitsin useita WAU-elämyksiä. Sain paljon hyvää palautetta, ja moni ihmetteli lahjakkuuttani ja paneutumistani aiheeseen, minä mukaan lukien. Ihmettelin itsekin, että kuinka ihmeessä olen saanut aikaan tämän kaiken. Nytkin, kun kirjoitan täällä näyttelytilassa, ihmettelen ja olen kiitollinen. Olen todella kiitollinen kaikista lahjoista, jotka olen saanut! Näyttelyn katsomisen jälkeen soitin työporukalle vielä mun 40. Sävellyksen, ja osa liikuttui kyyneliin asti ja kuulijat tykkäsivät sävellyksestä. Kun sain sävellyksen päätökseen, kaikki olivat ihmeissään. "Oot kyllä todellakin monilahjakkuus! Oot aivan ihana!" Yksikin sanoi. Minä vastasin siihen, että "Olen itsekin ihmeissäni näistä lahjoista ja olen niistä valtavan kiitollinen. En olisi ansainnut yhtäkään näistä lahjoista. Se on pelkkää armoa, että minua on niillä siunattu. Tahdon käyttää lahjojani Jumalan kunniaksi ja ihmisten iloksi." Sävellyksestä sanottiin, että se oli tarina, polku, joka kulki ahdistuksen ja tuskan läpi iloon ja kiitollisuuteen. Ja näin minulle on käynyt ihan oikeastikin. Moni pääsi sisälle mun mielenmaisemiin, ja olenkin usein sanonut, että mun on helpompi kertoa itsestäni ihmisille mun sävellysten kautta. Olen valtavan kiitollinen, että voin ilmaista itseäni näin, musiikin kautta. Kuulijat sanoivat, että sävellykseni kävi tunteisiin ja välitti voimakkaita tunteita. Hulttiksen mielenmaisemia ja fiiliksiä, syvää tuskaa ja voimakasta iloa. Mun sävellyksissä onkin sellaista synkkää iloa, en osaa kuvata sitä paremmin. Niissä on monenlaisia tunteita, monta tarinaa ja monta sävellystä. Niitä vaan tulee, ja todella toivon, että kaikki sävellykseni saataisi talteen, ne raakileetkin, jotka ovat vielä vasta vaiheessa. Nyt alkoi tehdä mieli mennä flyygelin äärelle... En voi mieltäni malttaa, minun on mentävä soittamaan!

 

Soitan flyygeliä.

Omia sävellyksiä.

Eläydyn musiikkiin.

Olen musiikkia.

Soitan tunteella.

Olen musiikin maailmassa.

Alan itsekin itkeä. 

Nautin sävellyksistä. 

Ihmisiä tulee kuuntelemaan.

Hekin nauttivat musiikista. 

Olen kiitollinen ja soitan.

Soitan tunteella ja annan palaa!

Sainhan minä revittyä itseni irti flyygelistä. Soitin ainakin tunnin ajan ja nyt olen palannut. Ihmisiä tuli katsomaan taidetta ja he sanoivat jotain sellaista, että on ihanaa katsella töitä kun noin kaunis musiikki soi taustalla. Välillä kuulin sanoja: "Upeaa", "Kaunista", "Koskettavaa", "Mukavan omalaatuista" ja "Mahtavaa". Jotkut ihmiset jäivät salin yläparvelle kuuntelemaan sävellyksiäni. Hekin kuulostivat päässeen musiikin maailmaan. Välillä kuului nyyhkytystäkin, ilmeisesti sävellykset koskettivat. Itsekin liikutuin niin, että taas tuli itku. Hyvä vaan. Sain purettua paskoja fiiliksiä, iskujen aiheuttamia, turhaa tuskaa, jota en tahdo kantaa mukanani. 

Viime sunnuntain seurakunnan tilaisuus oli jännittävä, ja se meni tosi hyvin. Jenska jänskätti aivan vietävästi, mutta onnistui esityksessään. Rukoilin rohkeutta, ja sain sitä. Uskalsin astua ihmisten eteen omana outona itsenäni ja kun aloin laulaa, paikan ilmapiiri muuttui, ihmiset kuuntelivat lauluani silmät kiinni nauttien. Osa itki, ja näytti, että jokainen oli hyvin liikuttunut laulustani. Näytti kuin Jumala olisi tehnyt työtään ihmisissä laulujeni aikana. Yksikin sanoi, että kun lauloin, Pyhä Henki laskeutui, ja pystyin itsekin laulaessani näkemään, kuinka lauluni virvoittivat kuulijoita. Ääneni toimi erinomaisesti ja muistin kaikki sanat. Uskalsin jopa ottaa katsekontaktia yleisöön! Olin todellakin saanut rohkeutta. Ja sain jälleen kuulla, että olen armoitettu laulaja. Ekan laulun jälkeen sain raikuvat aplodit ja sanoin, että kunnia Jumalalle. Sitten pidin todistuspuheen. En teinnyt mitä sanoa, mutta sain oikeat sanat ja pystyin puhumaan aidosti ja palavasti, omana itsenäni, ja persoonallani oli puheen lisäksi jälleen suuri vaikutus. Kerroin, kuka olen, mistä tulen ja kuinka pelastuin huumehelvetistä ja miten elämäni on muuttunut. En unohtanut mainita myöskään anteeksiannon voimaa, kuinka valtava vaikutus sillä on ollut muutokseeni. Puheen jälkeen lauloin vielä yhden laulun, ja jälleen sama vaikutus ilmeni kuulijoissa. Siinä laulaessani minä ihmettelin, että olenko mä oikeasti tässä ja laulan rohkeasti ihmisten edessä. Seuraava ajatus olikin, että näinhän tän kuuluu mennä, tää on just sitä, mistä tykkään ja mitä haluan tehdä. Annoin palaa ja lauloin koko sydämestäni, voimastani ja Hengessä. Ja olin superkiitollinen koko loppuillan ja seuraavan päivänkin. Sain paljon hyvää palautetta ja ihmiset olivat ihmeissään lahjoistani. Ei tainnut jäädä kukaan kylmäksi. Hulttis hoiti homman aidosti, rohkeasti ja tyylillä! 

Olen niin iloinen, että saan käyttää lahjojani ihmisten iloksi ja Jumalan kunniaksi. Se herättää minussa valtavaa kiitollisuutta, kun lahjoistani on jotain hyötyä ja hyvää toisille. Silloin ne saavat täyttymyksensä. En tahdo käyttää lahjojani vain itseäni varten, vaan nimenomaan toisten iloksi, avuksi ja hyödyksi. Enkä tahdo ylpistyä lahjoistani. En tahdo ylpistyä ja korottaa itseäni toisten yläpuolelle, kuvitella olevani suurikin ihminen (hohhoijaa). En tahdo kuvitella liikoja itsestäni, itsepetoksen vallassa, kuvitella typerästi olevani muka muita parempi, mikä on v.a.l.h.e.t.t.a! Vaikka minulla on lahjoja, en ole yhtään muita parempi enkä suurempi. Olen samalla viivalla kuin muutkin, ja siinä haluan pysyä! Lahjani valuisivat hukkaan, jos ylpistyisin ja korottaisin itseni toisten yläpuolelle. Minusta tulisi ylimielinen ja kopea, mikä on jo ajatuksenakin vastenmielinen. Eihän mun lahjatkaan enää toimisi samalla tavalla silloin. Pilaisin vain kaiken ylpistymällä, ja siitä Jumala minut varjelkoon.

Uskalsinhan minä ilmaista itseäni alun lukkotilanteesta huolimatta. Menin vaan lukkoon, kun viime aikoina avoimesta ja asiallisesta puheestani on seurannut vain harmia minulle. Vaikka olisin kuinka asiallinen, saan iskuja rehellisen palautteeni seurauksena. Ja se vetää minut lukkoon. Ehkä on niin, että kaikkien kanssa ei ole turvallista olla avoin, eikä kaikkien kanssa voi puhua rehellisesti vaikeista asioista. Mutta en halua, että tämä vaikuttaa mun kirjoittamiseen, eikä muuhunkaan ilmaisuun. Säikähdin, kun menin lukkoon tätä tekstiä aloittaessani. Olen liian herkkä ja kun joku haavoittaa, se sattuu voimakkaammin. Ja aiheuttaa ikäviä lieveilmiöitä. Aion päästä tästäkin yli enkä anna asian katkeroittaa mieltäni. Sitä myrkkyä en halua! Hassua vaan on, että minä, joka johdatin tyypin pois katkeruudesta, meinaan itse joutua katkeruuden valtaan saman tyypin toiminnan vuoksi. En tahdo upota siihen suohon enää! Aion pysyä anteeksiannossa, tuntui miltä tuntui. Ja vaikka se olisi kuinka vaikeaa, minä pysyn valinnassani, enkä siitä luovu. Pahempaakin on tapahtunut, ja pahempiakin asioita olen antanut anteeksi. Anteeksianto on prosessi, jossa voi mennä oma aikansa. Vaikka tunteet sanoisivat mitä, pysyn tässä valinnassa, pysyn tässä prosessissa, enkä siitä luovu!