Taas tätä shittiä

 Viime aikoina on taas mennyt vähän.. huonommin. Traumaoireet vaivaa, olen niin väsynyt ja finaalissa. Taas kerran. Ei tarvitse paljoa tapahtua, kuin jo mieli menee raiteiltaan, ja Jenna alkaa hajoilee kaikenlaisten post-traumaattisten oireiden myötä. 

Yksikin päivä kun kahvikuppi kaatui pöydälle, Jenna sekosi ja meni omituiseen tilaan, jossa ei ollut mitään järkeä. Sekin oli joku traumatisoituneen mielen reaktio, joka hämmensi itseäkin. Mikä mua vaivaa?

Olen rikki, hajalla, paskana. 

Paranenko mä koskaan?

Vaikka ymmärrän, en silti ymmärrä,

Miten voikaan ihminen hajota sirpaleiksi.

Pelkään ja panikoin, panikoin ja pelkään,

Säikyn vähän kaikkea, pelkään aina pahinta.

Näen vaaran kaikkialla, missään ei ole turvallista,

Maailma on vaarallinen paikka.

Eristäydyn ihmisistä, koska häpeän oireitani,

Pelkään ettei kukaan ymmärrä, 

Mistä kaikki johtuu, miksi olen tällainen.

Inhoan niitä uudelleen elämisen hetkiä,

Kun traumaattiset tapahtumat palaa mieleen,

Ihan kuin ne tapahtuisi uudelleen. 

Näen jatkuvasti painajaisia, jos edes saan unta.

En tiedä mitä tekisin vai tekisinkö mitään.

Välillä viha ottaa vallan ja raivo nousee pintaan,

Miten kukaan voi tehdä mitään sellaista,

Miten kukaan voi satuttaa toista niin julmasti,

Vailla kykyä ymmärtää, miltä toisesta tuntuu.

Raivoan itsekseni asunnolla, 

Viha vuotaa yli. 

Se on rankkaa. Sekin on vaikeaa,

Kun joutuu aina neuvottelemaan 

Itsensä kanssa. Outoa? Kyllä vain. 

Mut sellainen mä oon. Aina välillä.

Usein mietin myös,

Että onko se niin, että mä olen

Täysin kelvoton yksilö,

Kykenemätön olemaan tekemisissä toisten kanssa.

Siksi eristäydyn. Ja suren sitä.

Mun ympärillä tapahtuu ikäviä asioita,

Olen niin rikki, että pelkään,

Että tartutan traumapaskaani toisiin tahtomattani. 

Välttämiskäyttäytymistä  esiintyy ehkä liikaakin.

Ja sitten kun ei jaksa. 

Voimat on lopussa, valtava uupumus ja stressi.

Ei jaksaisi oikein itseäänkään. 

Mun akku on taas loppu.

Kello tikittää kaksinkertaista nopeutta.

Olen todella hajamielinen, unohtelen asioita

Jopa kesken lauseen. 

Tämmöistä tää on. Valitettavasti.

En tiedä tuliko tähänkään mitään järkevää,

Mut tämmöistä tää vaan on.

Taas vaihteeksi.