Kesä on saapunut Pieksämäelle ja Hulttis iloitsee, kun luonto on herännyt eloon taas. Tämä maailma on todella ihmeellinen paikka, toteaa Hulttis nähdessään hienoja kukkia ja kasveja. Hulttis on myös kiinnostunut vedestä. Hulttis on havainnut, että vesi on erikoinen elementti, niin outo ja moninaisiin asioihin pystyvä. Se voi jäätyä, mikä on aika hurja juttu ja se voi haihtua höyrynä ilmaan, mikä hämmentää vielä enemmän. Muunmuassa.
Hulttis on mökillä. Hulttis tutkii luontoa ja tuijottaa vettä laiturilla. Vesi on hypnoottinen, kun sen liikettä tuijottaa pitkään. Tuntuu hassulta, vaikuttaa kuin liikkuisi, vaikkei liiku, kun veden liikettä katselee pitkään.
Kyllä tää maailma on ihmeellinen paikka.
On ihan kuin olisin jossain rinnakkaistodellisuudessa. Tää on sama maailma, jossa narkkasin armottomasti, mutta kuitenkin ihan erilainen, kuin silloin käyttöaikoina. Samat tutut paikat on ihan toisenlaisia, ne näkee ihan eri tavalla. En mä silloin aikoinaan nähnyt, kuinka hieno paikka tää maailma on. Jopa ankea Pieksämäki on ihmeellinen!
Usein mietin: voiko tää todella olla se sama maailma? Kaikki on niin erilaista.
Näitä mietin varsinkin kesällä, kun luonto on herännyt ja kaikenlaista kasvia kasvaa kaikkialla.
Ei voi kuin hämmästellä tätä ihmeellistä maailmaa.
Olen kiitollinen siitä, että sain tulla näkee, millaista tää normielämä on. En osannut kuvitellakaan, kuinka siistiä tää rauhaisa normielämä on. Käyttöaikoina kuvittelin, et normielämä olisi jotenkin todella tylsää ja merkityksetöntä.
Vähänkö olin väärässä!
Kai mä kuvittelin, et elämä ilman jatkuvaa pään sekoittamista olisi tylsää. Mut sit mä huomasin: PÄINVASTOIN.
Kuvittelin, että elämä ilman piikkiä olisi jotenkin mahdotonta ja pelkkä haave. Mut sit mä huomasin: OLIN VÄÄRÄSSÄ.
Miten voikaan asiat mennä ihan toisin, kuin on kuvitellut. Elämä ilman pään sekoittamista on mahtavaa ja sanoinkuvaamattoman ihmeellistä. Se on aidompaa ja todellisempaa, kuin se typerä sekava sumu, johon pakenin tätä todellisuutta. Ihan-mitä-vaan-mikä-pärähtää- pakkomielle olikin pelkkä illuusio jostain suuresta ja mahtavasta, valehteleva typerä mörkö, josta onneksi pääsin eroon ADHD-lääkityksen saatuani. Mikä muutos se olikaan!
Narkkaaminen ja piikittäminen vain JÄI pois, melkein huomaamatta. Sain tulla näkee, et elämä ilman piikittämistä ja sekaisin olemista on aivan ihmeellistä. Ei sitä riitä sanat kuvaamaan.
Jo yli 5 vuotta olen saanut ihmetellä tätä uutta elämää, jota mun ei olisi kuulunut nähdä.
Mun pitäisi olla kuollut, mutta tässä olen, enkä muuta voi. Olen kiitollinen tästä yliajasta/jatkoajasta, jonka sain. Ennen halusin kuolla, nyt olen oppinut arvostamaan elämää, ja olen tajunnut sen, kuinka suuri lahja elämä on.
Elämää ei pidä heittää hukkaan, oli se sitten kuinka vaikeaa tahansa. Vaikeuksista selviää, ja niistä oppiikin jotain, jos haluaa. Vaikka elin puolet elämästäni huumehelvetissä, sekään ei ollut turhaa. Mun kuului kulkea se tie, jotta voisin auttaa toisia, kertoa, että sieltä voi selvitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti