Olen viime aikoina käsitellyt asioita. Paljon asioita. Ne on lähinnä liittyneet väkivaltaan. Sillä ei ole väliä, kuka on mua satuttanut, niitä kun on ollut niin paljon. Ennemminkin olen käsitellyt niitä jälkiä, jotka väkivalta aiheuttaa. Miten se rikkoo ihmistä, varsinkin sitä, joka on heikommassa asemassa.
Hyvähän se on heikompaa sortaa.. Koska se ei pysty puolustautuu.. Koska sitä on hauska hallita pelolla.. Koska sille voi tehdä mitä vaan.. Koska sen tunteilla ei ole mitään merkitystä.. Koska se on se heikompi, joka ei mahda toiselle mitään, vaikka yrittäisi.. Heikompi on heikompi, ja heikomman sortaminen on alhaista.
Väkivalta on kuin eläinrääkkäystä, mutta kohteena on ihminen, arvokas ihminen.
Mun kokemuksen mukaan henkinen väkivalta on pahinta. Se tuhoaa sisältä, se iskee sun persoonaan ja minuuteen, yrittää murtaa sun tahdon, ja tappaa sua pikkuhiljaa, vähä vähältä antamatta armoa. Henkinen väkivalta on sielun murhaamista. Jatkuvaa lyttäämistä, mitätöintiä, haukkumista, uhkailua, kiristämistä, alistamista.. Niin. Murhasanoja, jotka iskee toisen sisimpään kuin miekat ja silpovat sua sisältä. Pahinta on, ettei kukaan näe niitä vammoja. Ajan kanssa ne alkaa näkyä erilaisten traumaattisten oireiden kautta. Mutta siltikään kukaan ei näe, miten sirpaleina, silvottuna, täysin kappaleiksi hakattuna sun sisin on. Vain toisen sanojen takia.
Mutta eihän se riitä. Siihen tulee lisäksi fyysinen väkivalta, ehkä jopa seksuaalinen väkivalta myös. Jatkuva pelon ilmapiiri, pelossa eläminen 24/7 on hemmetin kuluttavaa. Joudut varomaan sanojasi, tekemisiäsi, ihan kaikkea. Eikä mikään kelpaa, mikään ei riitä. Vaikka mitä yrittäisit, mikään ei kelpaa. Sä et riitä omana itsenäsi. Väkivalta on keino ahtaa toinen muottiin, mielivaltaiseen muottiin, johon se ei kuulu. Sellainen ei tee hyvää kenellekään.
Mun minuus ja mun identiteetti on yritetty ahtaa monta kertaa erilaisiin muotteihin, jotka eivät todellakaan mulle olleet sopivia. Yritäpä siinä olla itsesi, kun et kelpaa omana itsenäsi. En ole suostunut menemään niihin muotteihin, joihin mut kerta toisensa jälkeen on yritetty ahtaa. Kuka haluaisi olla jotain, mitä ei todellisuudessa ole? Jos en hemmetti kelpaa omana itsenäni, niin EI TARVITSE KELVATA!!
Et sä saa toista tykkäämään susta alistamalla ja lyttäämällä sitä. Etkä varsinkaan luottamaan. Väkivaltainen käytös jo itsessään osoittaa, ettei toiseen voi luottaa. Jos joutuu jatkuvasti olemaan varuillaan, varomaan sanojaan ja pelkäämään toista, luottamusta ei voi syntyä. Jos se vielä hakkaa sua, miten voit luottaa ihmiseen, joka satuttaa sua? Kerta toisensa jälkeen.
Vaikka se lupaa lopettaa väkivallan, pian taas räjähtää ja lupaus unohtuu. Katteettomat lupaukset vaikeuttaa luottamista entisestään. Tähän pätee sanonta: teoistaan mies tunnetaan. Ja sanoistaan. Jos toinen tuhoaa sua sanoillaan ja teoillaan, hän itse toiminnallaan todistaa, ettei ole luottamuksen arvoinen. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Joka oikeasti rakastaa, ei satuta rakkaitaan.
Niin sen ainakin kuuluisi mennä...
Mutta todellisuus on toinen.
Mikä hitto meitä suomalaisia oikein riivaa, kun väkivaltaa tapahtuu niin monessa perheessä, niin monessa parisuhteessa, työpaikoilla, kaduilla ja kaikkialla? Miksi me satutetaan niitä, joista meidän kuuluisi välittää, joita meidän kuuluisi suojella kaikelta pahalta?
Mitä läheisempi ihminen sua satuttaa, sen pahemmat vammat se aiheuttaa.
Ja kun läheinen satuttaa, se tuhoaa luottamuksen kaikenkaikkiaan. Jos se kaikkein läheisin jo kohtelee sua julmasti, niin se saa ajattelemaan, että niin voi tehdä ihan kuka vaan, missä vaan, milloin vaan. Missään ei ole turvallista. Maailma muuttuu vaaralliseksi paikaksi. Päässä kaikuu sanat: TOTAL HORROR PANIC FEAR!!! Vaara vaanii kaikkialla. Vain siksi, että läheisesi on kohdellut sinua kaltoin ja julmasti. Armoa antamatta.
Ja sama kuvio on toistunut eri ihmisten kanssa. Kuka milloinkin on ollut mulle läheinen, se yleensä on satuttanut. Ei onneksi aina. Poikkeuksia on. Mutta liian moni, jonka olen päästänyt lähelleni, on käyttänyt minuun kaikkia väkivallan muotoja. Se on saanut minut kysymään: "Mikä minussa on vikana, kun ihmiset käyttää muhun väkivaltaa? Ne ihmiset, jotka ovat läheisimpiä?" Samoin myös ei niin läheiset ovat tehneet samaa. Seksuaalista hyväksikäyttöä ym paskaa myös.
Miten uskallat päästää enää ketään lähellesi, kun luottamus on rikottu niin perusteellisesti?
Tällainen saa ajattelemaan, etten ole kelvollinen olemaan tekemisissä ihmisten kanssa. Jos mun lähelle jonkun päästän, se satuttaa kuitenkin. Onko minussa jokin näkymätön viesti, että hakkaa mut, sorra mua ja tuhoa mut? Vaikea uskoa että olisi. Onko vika edes minussa? En mä voi olla vastuussa toisten teoista, en voi olla syyllinen siihen, mitä toiset tekee, miten ne mua kohtelee. Vaikka ne sanoisi: "Itse tämän aiheutit! Olet tämän ansainnut!". Hyvähän se on siirtää oma syyllisyys siihen, jota sortaa. Alhaista. Niin toimii vain heikot ihmiset, jotka eivät kykene ottamaan vastuuta teoistaan. Jos ei kykene ottaa vastuuta teoistaan, on parempi olla tekemättä mitään. Jos ei osaa kuin satuttaa sanoillaan, on parempi olla hiljaa.
Väkivaltaiset ihmiset häpäisevät eniten itsensä omalla toiminnallaan.
Vaikka väkivallan tarkoitus on tuhota toista ihmistä, se väistämättä tuhoaa myös tekijäänsä.
Se vääristää väkivallantekijän maailmankuvaa ja persoonaa. Se sokeuttaa. Valta ja vallanhimo sokaisee. Väkivalta vallankäytön keinona sokaisee ja vääristää tekijää, tekijän mieltä, ajatuksia ja näkemystä todellisuuteen. Ja sitten tekijä projisoi tämän kaiken siihen, jota sortaa. Sorrettu on muka hullu. Sorrettu on muka irti todellisuudesta. Sorrettun käsitys todellisuudesta on muka vääristynyt. Eikä tekijä ymmärrä, että todellisuudessa hän itse on sitä, mitä väittää sorretun olevan.
Maailma on sitten kyllä sairas paikka.
Pitkään jatkunut väkivalta eri muodoissaan ja manipulointi saivat minutkin epäilemään omaa mielenterveyttäni. Uskoin, että minussa on oikeasti kaikki vika. Olen hullu, seonnut, en tajua, mitä tapahtuu, kuvittelin vain kaiken, en voi luottaa aisteihini, en havaintoihini, näkemyksiini, enkä käsittänyt muka mikä on totta ja mikä takaumaa.. Kuitenkin jokin minussa huusi: "Et ole hullu, havaintosi ja kokemuksesi ovat todellisia!". Kukapa ei tunnistaisi sitä, kun häntä satutetaan ja kohdellaan julmasti. Onneksi kuitenkin pysyin järjissäni, hankin tietoa ja hankkimani tieto täsmäsi täysin niihin asioihin, joita ympärilläni tapahtui.
Sekin on yksi väkivallan muoto, kun yrittää saada toisen epäilemään omia kokemuksiaan, havaintojaan, aistejaan ja todellisuutta. Se on äärimmäinen keino yrittää peitellä omaa väkivaltaista toimintaansa väkivallan kohteelta. Se on julmaa ja inhottavaa, ja on vaikea käsittää, miten jotkut vajoaa niin alas, että sortuvat tekemään sellaista. Tässäkin näkee, kuinka väkivalta sokaisee ihmisen ja saa tekijän vajoamaan yhä syvemmälle pahuuteen.
On jotenkin vaikeaa kirjoittaa tätä tekstiä. Pelkään jatkuvasti paskamyrskyjä, jos edes puhun aiheesta. Yleisellä tasolla olen käsitellyt aihetta nimeltä väkivalta, eikä se ole väärin. Tästäkin on aiheellista puhua, koska moni joutuu sietämään samaa paskaa.
Te, jotka olette väkivaltaisessa ympäristössä, älkää antako periksi! Paetkaa, jos ei muutosta tule! Yleensä sitä ei tule, mutta poikkeuksia on. Jotkut voivat parantaa tapansa, mutta käsitykseni mukaan se on todella harvinaista. Väkivaltainen ympäristö on kuin syöpä, joka jäytää sua lakkaamatta. Sellaiseen ei pidä alistua! Pahimmillaan voi joutua tapetuksi, jos ei lähde ajoissa. Jokaisen elämä on arvokas, sinunkin, joka tätä luet! Arvosta elämääsi, arvosta itseäsi, vika ei ole sinussa! Kenekään ei pitäisi joutua elämään pelossa. Pelko ei kuulu rakkauteen, eikä toisen alistaminen. Hankkikaa tietoa, tukea ja apua! Hulttis on hengessä mukana! :)
Te, jotka käytätte väkivaltaa lähimmäiseenne, HÄVETKÄÄ!! Väkivallalla vain häpäisette itsenne ja karkotatte toisen pois luotanne! Mitä yritättekin saada väkivallalla aikaan, se ei onnistu, se vain tuhoaa, myös tekijää. Turmelette vain itsenne ja ihmissuhteenne, joka ilman väkivaltaa voisi olla todella hyvä suhde. Menkää itseenne ja miettikää, mikä saa teidät sortamaan heikompaa. Lakatkaa turhasta julmuudesta, ymmärtäkää, että se, jota tuhoat, on arvokas, ainutlaatuinen persoona, jonka henki on kallis. Jos oikeasti rakastaa, ei missään nimessä tahdo satuttaa. Jokin on pahasti vialla, jos käyttää väkivaltaa toiseen, ja se vika ei ole siinä toisessa, vaan sinussa, joka väkivaltaa käytät! Hae apua ja tee kaikkesi saadaksesi tuhoisan käytöksen lakkaamaan. Muuten tuhoat ihan itse koko suhteen! Et voi syyttää omasta toiminnastasi ketään muuta kuin itseäsi!!
