Elämä on aika rankka ja vaikea asia. Paljon on hyvääkin, onneksi. Viime aikoina on mennyt ihan silleen ok. Mutta se mieleen palannut muisto on kovasti vaivannut mua. Paljon sen myötä on kyllä asioita selkeytynyt. Olen saanut vihdoinkin ymmärtää, mistä ne kaikki omituiset, seksuaalisuuteen liittyvät oireet on joutuneet. En olekaan järjiltäni, mulle vaan on tehty jotain sellaista, mitä ei lapselle saisi tehdä.
Mua vähän ihmetyttää, suorastaan kauhistuttaa, kun nykyään seksuaalivalistus opettaa, että pienellä lapsellakin on oikeus kokea seksuaalisia kokemuksia. Eihän sellainen kuulu lapsille. Tuollainen opetus saattaa matkaan paljon tuhoa, tuhoutuneita ihmisiä ja paljon tuskaa ja sekasortoa. Tulevaisuudessa saamme sen entistäkin selvemmin nähdä. Terve järkikin jo sanoo, ettei pienten lasten kuulu harrastaa seksuaalisia tekoja. Lapset ei vielä edes ymmärrä asiaa, ja niitä suorastaan painostetaan seksuaalisiin tekoihin. Samalla lasten seksuaalinen hyväksikäyttö helpottuu. Ja jos vielä pedofilia laillistetaan, niin sitten lapsia saa käyttää hyväksi vapaasti ja luvallisesti.
Kuka oikeesti haluaa tämmöistä?!?!
Jos laki turvaa lasten hyväksikäytön, pitää sitä vielä muka lasten oikeutena, voiko sellaisessa maailmassa kukaan elää turvallisesti? Ei voi. Miksi ei mietitä niitä, jotka on jo joutuneet hyväksikäytön kohteeksi, ja sen myötä menneet niin pahasti rikki, etteivät voi elää tervettä elämää?
Jos pedofilia laillistetaan, lapsista tulee irstaiden saalistajien riistaa.
Kuka sellaista haluaa omille lapsilleen? Tuskin kukaan.
Itse olen joutunut hyväksikäytön kohteeksi useita kertoja, ja voin sanoa, että se ei ole hyväksi kenellekään. Sellainen tuhoaa ihmisen. Lapsia pitäisi suojella tällaiselta. Minut tuhottiin jo pienenä, niin pienenä, etten osannut edes vielä puhua, ja se johti minut todella paskoihin kuvioihin vanhempana. Myös hoitamaton ADHD oli taustalla, mutta yhtälailla hyväksikäyttö lapsuudessa johti mut myöhemmin uudestaan hyväksikäytetyksi, johtipa se minut myös huumemaailmaan.
Ei sellaisen kokemuksen kanssa pystynyt elämään. Se oli niin traumaattinen kokemus, että suljin sen pois tietoisuudestani, mutta oireet jäivät. Koko ikäni olen ihmetellyt ja pelännyt oireita, jotka hyväksikäyttö jätti. Ne on olleet pahoja ja ahdistavia oireita, joiden syytä en tiedostanut 31 vuoteen. Kun sitten muistot hyväksikäytöstä palasi mieleen, aloin ymmärtää sen, mistä ne oireet johtui ja miksi mun elämä on mennyt niinkuin on mennyt. Sellaista elämää en toivo kenellekään.
Muhun sattuu se, kun nykyään opetetaan jo lapsille aloittamaan seksuaaliset toiminnat mahdollisimman nuorena, väitetään, että kaikki seksuaalisuuden muodot ja ilmaisut on turvallisia, terveitä, hyviä ja oikeita. Pedofilia mukaan lukien. Onko sellainen seksuaalisuus ja sen ilmaisu muka turvallista, tervettä, hyvää ja oikeaa, joka tuhoaa toisen?
Tällainen paska opetus johtaa monet hyväksikäytön uhreiksi. Tällainen opetus turmelee lapsen ymmärryksen hyvästä ja pahasta. Ei pieni lapsi osaa eikä pysty enää erottamaan, mikä on hyvää seksuaalisuutta ja mikä pahaa. Se helpottaa hyväksikäyttöä entisestään. Eikä pieni lapsi pysty puolustautumaan aikuista vastaan. Lapsista tulee riistaa hyväksikäyttäjille.
Tämä väite, että lapsen kuuluisi saada kokea seksuaalista aktia jo pienenä, perustuu tutkimukseen, joka on tehty tarkkailemalla pedofiilin uhreja. Laitan asiasta linkin tohon tekstin loppuun. Lapset on muka nauttineet siitä, kun pedofiili on tehnyt heille seksuaalista väkivaltaa. Ja tämmöisen perusteella lasten kuuluisi saada seksuaalisia kokemuksia!! Ei voi ihmiset olla näin hölmöjä!! Tai no, näköjään voi.
Minä en ainakaan nauttinut siitä, mitä mulle tehtiin! Se hämmensi mua todella pahasti, se oli pelottavaa ja vastenmielistä. En pystynyt käsittämään, mistä oli kysymys, koska olin vielä niin pieni. Ja millaiset jäljet se muhun jätti... En ole toipunut siitä vieläkään.
Olisi erittäin tarpeellista saada hyväksikäytettyjen ääni kuuluville vastapainoksi tuollaiselle opetukselle, joka hyväksyy lapsiin kohdistuvan seksuaalisen toiminnan. Lapset ei pysty puolustamaan itseään pedofiileiltä, mutta me, jotka ollaan aikuisia, voidaan puolustaa lapsia. Tuskin kukaan hyväksikäytetty toivoo samaa kohtelua toisille. Meidän hyväksikäytettyjen olisi aiheelista tuoda ilmoille se vääryys ja tuska, mitä ollaan jouduttu kokemaan, josko se avaisi niiden silmät, jotka pitää jopa pedofiliaa hyvänä, turvallisena, oikeana ja terveenä seksuaalisuuden muotona. Sitä se ei todellakaan ole!
Tässä linkki aiheeseen:
https://www.oikeamedia.com/o1-75907
lauantai 29. helmikuuta 2020
maanantai 3. helmikuuta 2020
Filminauha
Moromoromoo. Olen nyt töissä Mediapajalla ja täällä on mukavaa. Tänään tehtiin äänitys ja video yhdestä mun sävellyksestä. Tällä hetkellä sitä editoidaan. Olen innoissani. Vähämkö tulee hieno video. Jee. Tääl on ollut ihan mukavaa. Oon päässyt valokuvaamaan ja editoimaan kuvia. Ja tekee videoita.
Täytin viime kuun 14. päivä 31v ja sain faijalta synttärilahjaksi järkkärin. Tosi mahtava ja hyvä lahja! Ihan paras. Oon sit sillä kuvaillut paljon viimeaikoina. (Kuvia löytyy instagramista) Kun sain ton järkkärin, olin ihan silleen et jes jes jes JES! Pitkään olin sitä toivonut ja nyt sain sen vihdoinkin. Kiitos faijalle hyvästä ja hyödyllisestä lahjasta! Jee!
Sain myös toisenlaisen "lahjan". Näin pari viikkoa sitten yöllä unen, jossa juttelin pienessä talossa mummoni kanssa ja yhtäkkiä tuli ukkonen ja iso salama iski ihan lähelle. Ukkonen jyrisi ja sit salama iski uudestaan ja tuli telkkarista sisään. Se tuntui niin kauhistuttavalta, et heräsin.
Se uni jäi vaivaamaan. Oli pakko katsoa, mitä ukkonen ja salama tarkoittaa unessa, vaikka en niin noihin unien selityksiin perustakaan elämää.
Ukkonen tarkoitti:
Lähestyvä ukonilma enteilee unennäkijän elämään vyöryvistä muutoksista. Usein muutos on henkistä, elämänläksyjen opettelemista ja asioitten ymmärtämistä. Kova ukkosen jyrinä unessa voidaan toisinaan tulkita varoitukseksi tulevasta vaarasta.
Ja salama: Unen salama symboloi jotain asiaa, joka tulee unennäkijän elämään tai tietoisuuteen “kuin salama kirkkaalta taivaalta”, yllättäen ja varoittamatta ja joka ravistelee elämää ja/tai ajatusmaailmaa järisyttävällä tavalla. Muista unisymboleista voi saada viitteitä tulevien järistysten laadusta ja vaikutuksista.
Ja se, että salama tuli just telkkarista, tarkoitti mun mieltä ja sitä muistoa, joka palasi mun mieleen kuin filminauha. Se muisto todella tuli mun mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta, se todella ravistelee ja järisyttää mun mieltä, tunteita ja koko elämää. Oli kuin olis katsellut elokuvaa, sellainen se muisto oli, filminauha.
Palaset loksahti paikalleen.
Lapsuudesta asti vaivanneet oireet selkeytyi, niiden syy selvisi. Mä arvelinkin, että jotain sellaista on tapahtunut. Nyt se selvisi ja olen järkyttynyt ja täynnä raivoa.
Se muisto on kuin filminauha, jota voin kelata.
Se on hyvin selkeä ja yksityiskohtainen.
Se herättää voimakkaita tunteita, jotka on kauan olleet pinnan alla. Välillä raivoan ja huudan yksin asunnollani. "Miten kukaan voi tehdä mitään tällaista?!?!" Välillä taas itken ja kaipaan turvaa.
Se myös mietityttää. Voiko se olla oikeesti totta?
Mistä saan varmuuden siihen, et onko se totta?
Tää vaivaa mua kovasti. Mistä voin tietää, onko toi muisto totta vai ei? Jos se ei ole totta, niin miksi se nostaa pintaan tukahdutettuja tunteita, jotka ovat kyteneet pinnan alla koko elämäni? Ja jos se ei ole totta, niin miksi kaikki palaset loksahti paikalleen, kun muisto tuli? Niin moni asia selveni, sain useita ahaa-elämyksiä, ymmärsin, miksi mikäkin asia oli niinkuin oli ja miksi reagoin tiettyihin asioihin tietyllä tavalla, miksi olen oireillut niinkuin olen oireillut koko ikäni, jne jne.
Jos se muisto ei ole totta, niin miksi se selittää niin monta asiaa?
Tää hemmetin filminauha saa kaikki palaset oikeaan paikkaansa. Se selkeytti monta asiaa.
Ymmärrys.
Nyt todella ymmärrän paremmin, mikä ja kuka pilasi elämäni.
Mut mistä voin olla varma, et tää filminauha on todellinen muisto?
Ahdistavaa tää epävarmuus.
Ahdistava on muistokin. Oon itkenyt ja raivonnut sitä paljon. Oon kirjoittanut päiväkirjaan siitä, käsitellyt sitä jopa virkatessani. Se filminauha ei jätä mua rauhaan.
Se on pakko käsitellä.
Ja mun on saatava jotenkin varmuus siihen, et onko se totta.
Miten sen saan selville, ei hajuakaan.
Täytin viime kuun 14. päivä 31v ja sain faijalta synttärilahjaksi järkkärin. Tosi mahtava ja hyvä lahja! Ihan paras. Oon sit sillä kuvaillut paljon viimeaikoina. (Kuvia löytyy instagramista) Kun sain ton järkkärin, olin ihan silleen et jes jes jes JES! Pitkään olin sitä toivonut ja nyt sain sen vihdoinkin. Kiitos faijalle hyvästä ja hyödyllisestä lahjasta! Jee!
Sain myös toisenlaisen "lahjan". Näin pari viikkoa sitten yöllä unen, jossa juttelin pienessä talossa mummoni kanssa ja yhtäkkiä tuli ukkonen ja iso salama iski ihan lähelle. Ukkonen jyrisi ja sit salama iski uudestaan ja tuli telkkarista sisään. Se tuntui niin kauhistuttavalta, et heräsin.
Se uni jäi vaivaamaan. Oli pakko katsoa, mitä ukkonen ja salama tarkoittaa unessa, vaikka en niin noihin unien selityksiin perustakaan elämää.
Ukkonen tarkoitti:
Lähestyvä ukonilma enteilee unennäkijän elämään vyöryvistä muutoksista. Usein muutos on henkistä, elämänläksyjen opettelemista ja asioitten ymmärtämistä. Kova ukkosen jyrinä unessa voidaan toisinaan tulkita varoitukseksi tulevasta vaarasta.
Ja salama: Unen salama symboloi jotain asiaa, joka tulee unennäkijän elämään tai tietoisuuteen “kuin salama kirkkaalta taivaalta”, yllättäen ja varoittamatta ja joka ravistelee elämää ja/tai ajatusmaailmaa järisyttävällä tavalla. Muista unisymboleista voi saada viitteitä tulevien järistysten laadusta ja vaikutuksista.
Ja se, että salama tuli just telkkarista, tarkoitti mun mieltä ja sitä muistoa, joka palasi mun mieleen kuin filminauha. Se muisto todella tuli mun mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta, se todella ravistelee ja järisyttää mun mieltä, tunteita ja koko elämää. Oli kuin olis katsellut elokuvaa, sellainen se muisto oli, filminauha.
Palaset loksahti paikalleen.
Lapsuudesta asti vaivanneet oireet selkeytyi, niiden syy selvisi. Mä arvelinkin, että jotain sellaista on tapahtunut. Nyt se selvisi ja olen järkyttynyt ja täynnä raivoa.
Se muisto on kuin filminauha, jota voin kelata.
Se on hyvin selkeä ja yksityiskohtainen.
Se herättää voimakkaita tunteita, jotka on kauan olleet pinnan alla. Välillä raivoan ja huudan yksin asunnollani. "Miten kukaan voi tehdä mitään tällaista?!?!" Välillä taas itken ja kaipaan turvaa.
Se myös mietityttää. Voiko se olla oikeesti totta?
Mistä saan varmuuden siihen, et onko se totta?
Tää vaivaa mua kovasti. Mistä voin tietää, onko toi muisto totta vai ei? Jos se ei ole totta, niin miksi se nostaa pintaan tukahdutettuja tunteita, jotka ovat kyteneet pinnan alla koko elämäni? Ja jos se ei ole totta, niin miksi kaikki palaset loksahti paikalleen, kun muisto tuli? Niin moni asia selveni, sain useita ahaa-elämyksiä, ymmärsin, miksi mikäkin asia oli niinkuin oli ja miksi reagoin tiettyihin asioihin tietyllä tavalla, miksi olen oireillut niinkuin olen oireillut koko ikäni, jne jne.
Jos se muisto ei ole totta, niin miksi se selittää niin monta asiaa?
Tää hemmetin filminauha saa kaikki palaset oikeaan paikkaansa. Se selkeytti monta asiaa.
Ymmärrys.
Nyt todella ymmärrän paremmin, mikä ja kuka pilasi elämäni.
Mut mistä voin olla varma, et tää filminauha on todellinen muisto?
Ahdistavaa tää epävarmuus.
Ahdistava on muistokin. Oon itkenyt ja raivonnut sitä paljon. Oon kirjoittanut päiväkirjaan siitä, käsitellyt sitä jopa virkatessani. Se filminauha ei jätä mua rauhaan.
Se on pakko käsitellä.
Ja mun on saatava jotenkin varmuus siihen, et onko se totta.
Miten sen saan selville, ei hajuakaan.
maanantai 13. tammikuuta 2020
Toipumiseen vaikuttavia tekijöitä
Tuli mieleen kirjoittaa asioista, jotka ovat tärkeitä toipumisen kannalta. Huumemaailmasta ei ole helppoa irtautua eikä toipuminenkaan ole helppoa. Listaan tähän asioita, jotka olen kokenut tärkeiksi matkallani toipumiseen.
Toivo
Tää on yksi tärkeimmistä. Jos ei ole toivoa, kuolee. Ne joilla on toivoa, selviää varmemmin. Muistan itsekin kuinka tärkeää mulle oli toivo irti pääsemisestä. Kun sain kuulla niiden tarinaa, jotka oli päässeet irti, se herätti toivoa. Jo ajatuskin siitä, et ehkä mäkin voin selvitä, antoi toivoa. Toivottomia tapauksia ei ole olemassa, joten älkää menettäkö toivoanne!
Suren niitä kavereita, jotka kuoli. Suurimmalla osalla heistä ei ollut toivoa. Surullisena seurasin, kun kaverit kuoli ympäriltä. Ne kuoli, joilla ei ollut toivoa. Yksikin sanoi että narkkaa hautaan asti ja ei mennyt kauan kun se kuoli. Joten älkää menettäkö toivoanne!
Jumala
En olisi tässä jos Jumalaa ei olisi. Epätoivossani yritin jatkuvasti kuolla. Vedin tappavia annoksia ja jouduin sairaalaan. Mun ei olis pitänyt herätä, mut mä heräsin ja lääkärikin suuttui kun lääketieteen rajat ylittyi. Kuollut ei kuullutkaan. Mut yritettiin myös tappaa. Sekin oli ihme, ettei se onnistunut. Siitä olin kiitollinen jo silloin. Kokeilin kaikkia keinoja kuolla, mutta en onnistunut omankaan käden kautta. Silloin harmittelin sitä, mut nyt olen kiitollinen.
Mun ei kuulunut kuolla. Mun puolesta rukoiltiin paljon. Läheiset ja tutut ja tuntemattomatkin kristityt rukoili mun puolesta. Lopulta rukoilin itsekin. Jos en olisi voinut turvata Jumalaan, olisin ollut kahta kauheammin hukassa ja toivoton. En mä omin voimin olis sieltä päässyt.
Jumalan armosta olen selvinnyt ja armon kautta olen saanut tulla kohtaamaan todellisuuden itsestäni ja tästä ihmeellisestä maailmasta, jota en edes nähnyt käyttöaikoinani. Kun pää selvisi ja aloin elää Jumalan yhteydessä, näin maailman uudella tavalla. On kuin sokea olisi saanut näön. Tää maailma on niin ihmeellisesti tehty, ettei voi kuin ihastella ja ihmetellä. Elämä on ainutlaatuinen, sitä ei saa heittää hukkaan, sen tajusin. Miksi hukata elämänsä aineisiin? Sitä mietin ja suren niitä hukattuja vuosia.
Tahto ja motivaatio
Nää on myös todella tärkeitä. Jos ei ole edes tahtoa, ei ainakaan onnistu. Kukaan muu ei voi lopettaa sun puolesta, sun täytyy itse tehdä se. Onko aineet oikeesti sen arvoisia, että hukkaat itsesi ja elämäsi niihin? Se ei ole hyödyllistä.
Oma tahto ja motivaatio määrittää sen, mitä teet. Jokaisella on syy narkata, ja syy lopettaa narkkaaminen. Kumpi syy painaa enemmän?
Asiat, jotka motivoi pysyy erossa aineista on todella tärkeitä. Ja mitä pidempään siinä onnistuu, motivaatio kasvaa myös. Kun oppii iloitsemaan uudesta elämästä, sekin motivoi paljon. Olen saanut havaita, että tää maailma on ihan erilainen paikka, kun sitä katselee pää selvänä vailla piikin ja aineiden orjuutta.
Taustalla vaikuttavien sairauksien/traumojen hoito
Mä en olis saanut elämääni kuntoon jos en olis saanut ADHD-lääkitystä. Se lopetti sen lakkaamattoman hälinän mun pään sisältä ja ajoi pois mörön, joka huusi :"Ihan mitä vaan mikä pärähtää!" Aloin voida sietää itseäni ja elämää, ja aloin pystyä kohtaamaan ne traumat, jotka ovat edesauttaneet narkkaamista.
Yleensä kamankäyttöön on syyt. Mun syyt oli hoitamaton ADHD, koulukiusaaminen, lapsuuden vammat ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Tuskin kukaan huvikseen alkaa narkkaamaan. Taustalla on usein traumaattisia kokemuksia ja sairauksia. Jossain oli tutkimus, jossa sanottiin, et suurimmalla osalla huumeidenkäyttäjistä on hoitamaton ADHD taustalla. Jos sulla on ADHD, koita saada siihen apua. Kun selvittää ne asiat, jotka ajoi käyttämään ja hoitaa ne kuntoon, toipuminen mahdollistuu paremmin. Taustalla vaikuttavien tekijöiden hoitaminen on olennaista toipumisessa. On parempi uskaltaa kohdata todellisuus, kuin paeta sitä huumehuurujen illuusioon.
Läheisten ja auttavien tahojen tuki ja ymmärrys
Se, ettei jää yksin ongelmiensa kanssa on tärkeää. Jos ympärillä on ihmisiä, jotka tyrmää, hylkää, tuomitsee, syyllistää, paheksuu ja haukkuu sua, se ei edistä asiaa eikä motivoi kuntoutumaan. Päinvastoin. Jos saa osakseen vain paheksuntaa ja syyllistämistä, se vain pahentaa asiaa. Jos läheisetkään ei ymmärrä, toivo katoaa. Alkaa kokea, että olisi parempi jos mua ei olisi, ja lannistuu. Sellaisessa tilanteessa kokee, että piikki on ainoa ystävä. Se ei tuomitse, vaan tuo hetkellisen helpotuksen ahdistukseen.
Jos myös terveydenhuollossa sulle sanotaan joka kerta, kun apua haet, että sä olet toivoton tapaus, ei sua voi auttaa, siihen alkaa uskoa itsekin. Voi alkaa ajatella, ettei ole avun arvoinen ja kokee suurta tuskaa, kun nekään eivät auta, joiden kuuluisi auttaa. Vähemmästäkin menettää toivonsa.
Jos taas läheiset kannustaa ja tukee, uskovat siihen, että asiat voi järjestyä, se motivoi itseäkin ja antaa toivoa ja uskoa itseensä ja siihen et irti voi päästä. On tärkeää, ettei käyttäjää hylätä kokonaan. Etäisyyden ottaminen on usein tarpeellista, mutta hylätä ei kannata. Yhteyden säilyttäminen on tärkeää.
Käyttäjäpiireistä lähteminen
Vanhat kamanvetokaverit on jätettävä jos aikoo päästä irti. Jos jatkaa niiden kanssa pyörimistä, retkahtaa varmasti. Kun yrittää lopettaa, on todella heikko aluksi ja jos näkee kun kaverit vetää kamaa nenän edessä, ei sitä kestä, vaan ottaa itsekin. Kaikki välit käyttäjiin on aiheellista katkaista, jos aikoo lopettaa. Se vaan ei ole niin helppoa. Itsekin jouduin taistelee pitkään asian kanssa. Vasta kun tapasin mieheni, silloin sain rauhan. Usein toista ei haluta päästää lähtemään niistä ympyröistä.
Irrottautuminen vaatii mielen lujuutta ja tukea. Se ei tarkoita, että hylkäisi heidät ihmisinä ja kavereina, vaan vanhan elämäntavan hylkäämistä. Fiksut kaverit ymmärtää ja päästää irti. Jos mä nykyään törmään vanhoihin kavereihin, en mä ole kuin en tuntisi, vaan moikkaan heille ja saatan kysyä että miten menee. Yritän rohkaista ja kannustaa heitäkin lopettamaan. Alkuvaiheessa en olisi voinut jäädä juttelee, mutta nyt sekin on mahdollista, kun on vahvistunut. Ekat pari vuotta (ainakin) kannattaa pitää hyvin matalaa profiilia ja pysyä kaikesta aineisiin houkuttelevasta kaukana.
Harrastukset
Se, että uudessa elämässä on tekemistä, on todella tärkeää. Toimeton mieli on saatanan leikkikenttä, joten mukava tekeminen kannattaa. Jos ei tee mitään, on heikommilla. Tekeminen vie ajatukset pois aineista ja vahvistaa itseäkin. Jos tulee kamahimoja, kannattaa alkaa tekee jotain mielekästä. Harrastukset auttaa pääsemään kiinni normaaliin elämään ja se kehittää myös itseä.
Elämässä on niin paljon hienompia ja antoisampia asioita kuin päihteet. Kun pääsee näkemään ja kokemaan sen, sekin motivoi pysyy kuivilla. Käyttöaikoinani en harrastanut muuta kuin piikittämistä, nyt pää selvänä mun lahjat ovat päässeet käyttöön ja iloitsen siitä, että voin hyödyntää lahjojani myös toisten iloksi.
Huumemaailma on kuin suppea ja ahdas tunneli, joka vie ihmisen hyvin ahtaaseen tilaan ja sulkee sinne. Siinä maailmassa menee hukkaan ihmisen taidot, kyvyt, kasvu, koko elämä. Kun sieltä pääsee pois, kaikki on ympärillä avaraa ja valoisaa, ja se innostaa ottamaan käyttöön ne lahjat, jotka on saanut. Kaikki mahdollisuudet on auki, lahjat on annettu käytettäväksi.
Oma kasvu ja muutos
Eihän sitä aluksi itse edes huomaa, kuinka kasvaa ja muuttuu. Ekat vuodet olin ihmeissäni tästä uudesta uljaasta elämästä. Samalla tuli eteen traumojen läpikäyminen, jota työstän edelleen. Pahin vaihe taitaa olla jo takana. En aluksi itse huomannut muutostani, muut kyllä huomasi. Parin vuoden jälkeen aloin itsekin huomata, kuinka oon muuttunut. Vanha Jenna jäi taakse ja uusi pääsi opettelemaan elämää. Mun moraali ja arvomaailma on muuttunut, käytös on muuttunut, mieli on muuttunut ja koko Jenna on muuttunut.
Muutos on mahdollinen jokaiselle. Vuosi sitten, kun luin vanhimpia tekstejäni tästä blogista, kauhistuin. Olinko mä oikeesti tollainen? Ihan kamala tyyppi! Häpesin. Olin helpottunut siitä, etten enää ollut ihan niin järkyttävän hirvee tyyppi, kuin silloin ennen. Oonhan mä vieläkin aika kamala, mut en onneksi ihan niin kamala kuin ennen. Ne vanhat tekstit sai mut huomaamaan entistä paremmin muutokseni. Halu päästä vanhoista tavoista on edelleen olemassa, halu kasvaa myös.
Kun alkaa huomata, että muuttuu, sekin motivoi. Mun muutos on ollut niin suuri, etten sitä oikeen itsekään käsitä. Pari kuukautta sitten eräs tuttu poliisi, joka on tuntenut mut jo yli 10 vuotta sanoi: "Sä oot Jenna nyt ihan eri ihminen. Olin varma, ettet sä tuu selviää, vaan uskoin, että kuolisit. Mut nyt sä oot siinä ja olet muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi. Tää on ihme."
Terapia
On tärkeää hakea apua myös traumoihin ja niiden käsittelyyn. Jos niitä ei käsittele, ne jää taustalle vaikuttamaan, eikä niiden vaikutus ole positiivinen. Kun voi käydä läpi traumaattiset kokemukset, kohdata ne, niiden kanssa voi oppia elämään.
Ikävät tapahtumat voi hyväksyä tapahtuneeksi, vaikka pahuutta itseään ei voi hyväksyä. Kun oppii hyväksymään sen, mitä on tapahtunut, se auttaa eteenpäin. Valtavat haavat arpeutuu, kun haavat saadaan hoidettua.
Ajan myötä ne pahatkin asiat voi kääntyä hyväksi, jopa voimavaraksi. Kun ne saa käsiteltyä, niiden kanssa on helpompi elää. Sen olen itsekin saanut huomata, kuinka niistä pahimmistakin tapahtumista on jälkeenpäin seurannut aina jotain hyvääkin. Pahuutta ei tapahdu pelkkää pahuuttaan, sen on tuotava mukanaan jotain hyvääkin.
Vertaistuki
Myös vertaistuki on tärkeää toipumisen kannalta. Kun saa kuulla toisten toipumisesta, se rohkaisee itseäkin. Kaikki ei ymmärrä, millaista kamankäyttäjän elämä on ollut, parhaiten käyttäjää ymmärtää toinen käyttäjä, joten senkin takia vertaistuki on tärkeää.
Kun ympärillä on rohkaisevia ja kannustavia ihmisiä, jotka ovat selviytyneet samasta paskasta, se auttaa itseäkin eteenpäin. Niille on helpompi jakaa asioita, jotka ovat kokeneet samaa ja kun asioita käsittelee yhdessä, se auttaa kaikkia.
Entisten käyttäjien tarinat rohkaisee myös niitä käyttäjiä, jotka vielä ovat huumemaailmassa. Muistan itsekin, kuinka se antoi toivoa, kun sai kuulla että on olemassa niitäkin, jotka ovat päässeet irti.
Tässä oli nyt joitain itselle tärkeitä tekijöitä, jotka on auttaneet ja mahdollistaneet mun toipumisen. Lista ei ole kaiken kattava, mutta toivon, että siitä olis hyötyä silti. Mulle on ollut tärkeä apu myös korvaushoito. Kaikille se ei ole olennainen asia, joten siksi en laittanut sitä listaan. Ainakin vielä koen korvaushoidon itselle tärkeäksi, en vielä pärjäisi ilman sitä. Koen huonommuutta asian takia, vaikka ei tarvitsisi. En olisi tässä ilman korvaushoidossa saamaani apua.
Toivo
Tää on yksi tärkeimmistä. Jos ei ole toivoa, kuolee. Ne joilla on toivoa, selviää varmemmin. Muistan itsekin kuinka tärkeää mulle oli toivo irti pääsemisestä. Kun sain kuulla niiden tarinaa, jotka oli päässeet irti, se herätti toivoa. Jo ajatuskin siitä, et ehkä mäkin voin selvitä, antoi toivoa. Toivottomia tapauksia ei ole olemassa, joten älkää menettäkö toivoanne!
Suren niitä kavereita, jotka kuoli. Suurimmalla osalla heistä ei ollut toivoa. Surullisena seurasin, kun kaverit kuoli ympäriltä. Ne kuoli, joilla ei ollut toivoa. Yksikin sanoi että narkkaa hautaan asti ja ei mennyt kauan kun se kuoli. Joten älkää menettäkö toivoanne!
Jumala
En olisi tässä jos Jumalaa ei olisi. Epätoivossani yritin jatkuvasti kuolla. Vedin tappavia annoksia ja jouduin sairaalaan. Mun ei olis pitänyt herätä, mut mä heräsin ja lääkärikin suuttui kun lääketieteen rajat ylittyi. Kuollut ei kuullutkaan. Mut yritettiin myös tappaa. Sekin oli ihme, ettei se onnistunut. Siitä olin kiitollinen jo silloin. Kokeilin kaikkia keinoja kuolla, mutta en onnistunut omankaan käden kautta. Silloin harmittelin sitä, mut nyt olen kiitollinen.
Mun ei kuulunut kuolla. Mun puolesta rukoiltiin paljon. Läheiset ja tutut ja tuntemattomatkin kristityt rukoili mun puolesta. Lopulta rukoilin itsekin. Jos en olisi voinut turvata Jumalaan, olisin ollut kahta kauheammin hukassa ja toivoton. En mä omin voimin olis sieltä päässyt.
Jumalan armosta olen selvinnyt ja armon kautta olen saanut tulla kohtaamaan todellisuuden itsestäni ja tästä ihmeellisestä maailmasta, jota en edes nähnyt käyttöaikoinani. Kun pää selvisi ja aloin elää Jumalan yhteydessä, näin maailman uudella tavalla. On kuin sokea olisi saanut näön. Tää maailma on niin ihmeellisesti tehty, ettei voi kuin ihastella ja ihmetellä. Elämä on ainutlaatuinen, sitä ei saa heittää hukkaan, sen tajusin. Miksi hukata elämänsä aineisiin? Sitä mietin ja suren niitä hukattuja vuosia.
Tahto ja motivaatio
Nää on myös todella tärkeitä. Jos ei ole edes tahtoa, ei ainakaan onnistu. Kukaan muu ei voi lopettaa sun puolesta, sun täytyy itse tehdä se. Onko aineet oikeesti sen arvoisia, että hukkaat itsesi ja elämäsi niihin? Se ei ole hyödyllistä.
Oma tahto ja motivaatio määrittää sen, mitä teet. Jokaisella on syy narkata, ja syy lopettaa narkkaaminen. Kumpi syy painaa enemmän?
Asiat, jotka motivoi pysyy erossa aineista on todella tärkeitä. Ja mitä pidempään siinä onnistuu, motivaatio kasvaa myös. Kun oppii iloitsemaan uudesta elämästä, sekin motivoi paljon. Olen saanut havaita, että tää maailma on ihan erilainen paikka, kun sitä katselee pää selvänä vailla piikin ja aineiden orjuutta.
Taustalla vaikuttavien sairauksien/traumojen hoito
Mä en olis saanut elämääni kuntoon jos en olis saanut ADHD-lääkitystä. Se lopetti sen lakkaamattoman hälinän mun pään sisältä ja ajoi pois mörön, joka huusi :"Ihan mitä vaan mikä pärähtää!" Aloin voida sietää itseäni ja elämää, ja aloin pystyä kohtaamaan ne traumat, jotka ovat edesauttaneet narkkaamista.
Yleensä kamankäyttöön on syyt. Mun syyt oli hoitamaton ADHD, koulukiusaaminen, lapsuuden vammat ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Tuskin kukaan huvikseen alkaa narkkaamaan. Taustalla on usein traumaattisia kokemuksia ja sairauksia. Jossain oli tutkimus, jossa sanottiin, et suurimmalla osalla huumeidenkäyttäjistä on hoitamaton ADHD taustalla. Jos sulla on ADHD, koita saada siihen apua. Kun selvittää ne asiat, jotka ajoi käyttämään ja hoitaa ne kuntoon, toipuminen mahdollistuu paremmin. Taustalla vaikuttavien tekijöiden hoitaminen on olennaista toipumisessa. On parempi uskaltaa kohdata todellisuus, kuin paeta sitä huumehuurujen illuusioon.
Läheisten ja auttavien tahojen tuki ja ymmärrys
Se, ettei jää yksin ongelmiensa kanssa on tärkeää. Jos ympärillä on ihmisiä, jotka tyrmää, hylkää, tuomitsee, syyllistää, paheksuu ja haukkuu sua, se ei edistä asiaa eikä motivoi kuntoutumaan. Päinvastoin. Jos saa osakseen vain paheksuntaa ja syyllistämistä, se vain pahentaa asiaa. Jos läheisetkään ei ymmärrä, toivo katoaa. Alkaa kokea, että olisi parempi jos mua ei olisi, ja lannistuu. Sellaisessa tilanteessa kokee, että piikki on ainoa ystävä. Se ei tuomitse, vaan tuo hetkellisen helpotuksen ahdistukseen.
Jos myös terveydenhuollossa sulle sanotaan joka kerta, kun apua haet, että sä olet toivoton tapaus, ei sua voi auttaa, siihen alkaa uskoa itsekin. Voi alkaa ajatella, ettei ole avun arvoinen ja kokee suurta tuskaa, kun nekään eivät auta, joiden kuuluisi auttaa. Vähemmästäkin menettää toivonsa.
Jos taas läheiset kannustaa ja tukee, uskovat siihen, että asiat voi järjestyä, se motivoi itseäkin ja antaa toivoa ja uskoa itseensä ja siihen et irti voi päästä. On tärkeää, ettei käyttäjää hylätä kokonaan. Etäisyyden ottaminen on usein tarpeellista, mutta hylätä ei kannata. Yhteyden säilyttäminen on tärkeää.
Käyttäjäpiireistä lähteminen
Vanhat kamanvetokaverit on jätettävä jos aikoo päästä irti. Jos jatkaa niiden kanssa pyörimistä, retkahtaa varmasti. Kun yrittää lopettaa, on todella heikko aluksi ja jos näkee kun kaverit vetää kamaa nenän edessä, ei sitä kestä, vaan ottaa itsekin. Kaikki välit käyttäjiin on aiheellista katkaista, jos aikoo lopettaa. Se vaan ei ole niin helppoa. Itsekin jouduin taistelee pitkään asian kanssa. Vasta kun tapasin mieheni, silloin sain rauhan. Usein toista ei haluta päästää lähtemään niistä ympyröistä.
Irrottautuminen vaatii mielen lujuutta ja tukea. Se ei tarkoita, että hylkäisi heidät ihmisinä ja kavereina, vaan vanhan elämäntavan hylkäämistä. Fiksut kaverit ymmärtää ja päästää irti. Jos mä nykyään törmään vanhoihin kavereihin, en mä ole kuin en tuntisi, vaan moikkaan heille ja saatan kysyä että miten menee. Yritän rohkaista ja kannustaa heitäkin lopettamaan. Alkuvaiheessa en olisi voinut jäädä juttelee, mutta nyt sekin on mahdollista, kun on vahvistunut. Ekat pari vuotta (ainakin) kannattaa pitää hyvin matalaa profiilia ja pysyä kaikesta aineisiin houkuttelevasta kaukana.
Harrastukset
Se, että uudessa elämässä on tekemistä, on todella tärkeää. Toimeton mieli on saatanan leikkikenttä, joten mukava tekeminen kannattaa. Jos ei tee mitään, on heikommilla. Tekeminen vie ajatukset pois aineista ja vahvistaa itseäkin. Jos tulee kamahimoja, kannattaa alkaa tekee jotain mielekästä. Harrastukset auttaa pääsemään kiinni normaaliin elämään ja se kehittää myös itseä.
Elämässä on niin paljon hienompia ja antoisampia asioita kuin päihteet. Kun pääsee näkemään ja kokemaan sen, sekin motivoi pysyy kuivilla. Käyttöaikoinani en harrastanut muuta kuin piikittämistä, nyt pää selvänä mun lahjat ovat päässeet käyttöön ja iloitsen siitä, että voin hyödyntää lahjojani myös toisten iloksi.
Huumemaailma on kuin suppea ja ahdas tunneli, joka vie ihmisen hyvin ahtaaseen tilaan ja sulkee sinne. Siinä maailmassa menee hukkaan ihmisen taidot, kyvyt, kasvu, koko elämä. Kun sieltä pääsee pois, kaikki on ympärillä avaraa ja valoisaa, ja se innostaa ottamaan käyttöön ne lahjat, jotka on saanut. Kaikki mahdollisuudet on auki, lahjat on annettu käytettäväksi.
Oma kasvu ja muutos
Eihän sitä aluksi itse edes huomaa, kuinka kasvaa ja muuttuu. Ekat vuodet olin ihmeissäni tästä uudesta uljaasta elämästä. Samalla tuli eteen traumojen läpikäyminen, jota työstän edelleen. Pahin vaihe taitaa olla jo takana. En aluksi itse huomannut muutostani, muut kyllä huomasi. Parin vuoden jälkeen aloin itsekin huomata, kuinka oon muuttunut. Vanha Jenna jäi taakse ja uusi pääsi opettelemaan elämää. Mun moraali ja arvomaailma on muuttunut, käytös on muuttunut, mieli on muuttunut ja koko Jenna on muuttunut.
Muutos on mahdollinen jokaiselle. Vuosi sitten, kun luin vanhimpia tekstejäni tästä blogista, kauhistuin. Olinko mä oikeesti tollainen? Ihan kamala tyyppi! Häpesin. Olin helpottunut siitä, etten enää ollut ihan niin järkyttävän hirvee tyyppi, kuin silloin ennen. Oonhan mä vieläkin aika kamala, mut en onneksi ihan niin kamala kuin ennen. Ne vanhat tekstit sai mut huomaamaan entistä paremmin muutokseni. Halu päästä vanhoista tavoista on edelleen olemassa, halu kasvaa myös.
Kun alkaa huomata, että muuttuu, sekin motivoi. Mun muutos on ollut niin suuri, etten sitä oikeen itsekään käsitä. Pari kuukautta sitten eräs tuttu poliisi, joka on tuntenut mut jo yli 10 vuotta sanoi: "Sä oot Jenna nyt ihan eri ihminen. Olin varma, ettet sä tuu selviää, vaan uskoin, että kuolisit. Mut nyt sä oot siinä ja olet muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi. Tää on ihme."
Terapia
On tärkeää hakea apua myös traumoihin ja niiden käsittelyyn. Jos niitä ei käsittele, ne jää taustalle vaikuttamaan, eikä niiden vaikutus ole positiivinen. Kun voi käydä läpi traumaattiset kokemukset, kohdata ne, niiden kanssa voi oppia elämään.
Ikävät tapahtumat voi hyväksyä tapahtuneeksi, vaikka pahuutta itseään ei voi hyväksyä. Kun oppii hyväksymään sen, mitä on tapahtunut, se auttaa eteenpäin. Valtavat haavat arpeutuu, kun haavat saadaan hoidettua.
Ajan myötä ne pahatkin asiat voi kääntyä hyväksi, jopa voimavaraksi. Kun ne saa käsiteltyä, niiden kanssa on helpompi elää. Sen olen itsekin saanut huomata, kuinka niistä pahimmistakin tapahtumista on jälkeenpäin seurannut aina jotain hyvääkin. Pahuutta ei tapahdu pelkkää pahuuttaan, sen on tuotava mukanaan jotain hyvääkin.
Vertaistuki
Myös vertaistuki on tärkeää toipumisen kannalta. Kun saa kuulla toisten toipumisesta, se rohkaisee itseäkin. Kaikki ei ymmärrä, millaista kamankäyttäjän elämä on ollut, parhaiten käyttäjää ymmärtää toinen käyttäjä, joten senkin takia vertaistuki on tärkeää.
Kun ympärillä on rohkaisevia ja kannustavia ihmisiä, jotka ovat selviytyneet samasta paskasta, se auttaa itseäkin eteenpäin. Niille on helpompi jakaa asioita, jotka ovat kokeneet samaa ja kun asioita käsittelee yhdessä, se auttaa kaikkia.
Entisten käyttäjien tarinat rohkaisee myös niitä käyttäjiä, jotka vielä ovat huumemaailmassa. Muistan itsekin, kuinka se antoi toivoa, kun sai kuulla että on olemassa niitäkin, jotka ovat päässeet irti.
Tässä oli nyt joitain itselle tärkeitä tekijöitä, jotka on auttaneet ja mahdollistaneet mun toipumisen. Lista ei ole kaiken kattava, mutta toivon, että siitä olis hyötyä silti. Mulle on ollut tärkeä apu myös korvaushoito. Kaikille se ei ole olennainen asia, joten siksi en laittanut sitä listaan. Ainakin vielä koen korvaushoidon itselle tärkeäksi, en vielä pärjäisi ilman sitä. Koen huonommuutta asian takia, vaikka ei tarvitsisi. En olisi tässä ilman korvaushoidossa saamaani apua.
perjantai 10. tammikuuta 2020
Lukko
Moro pitkästä aikaa!
Pahoittelen, etten oo hetkeen kirjoittanut.
En oo pystynyt.
Mulla on ollut jokin kirjallinen lukko. En oo pystynyt kirjoittaa, vaikka olisin halunnut. Nyt yritän. Saanko lukon auki?
Vaikeeta.
Kädet tärisee, kun yritän kirjoittaa. En tajua.
Yritän silti kirjoittaa. Vaikka moni varmasti ajattelee, et olis parempi jos olisin hiljaa, silti mä kirjoitan.
Mun on pakko.
Tää on mulle tarkoitettu työ, tehtävä, jonka olen saanut tahtomattani. Siksi mun on kirjoitettava.
Toissa iltana kun rukoilin, Herra puhutteli mua. Hän sanoi: "Älä lopeta kirjoittamista. Jatka Hulttiotytön blogin ja Ahdas Portti blogin kirjoittamista. Se on sinun tehtäväsi, joten ole rohkea ja kirjoita."
Mun on kirjoitettava.
Eihän se helppoa ole, ei todellakaan.
Mut mä kirjoitan, jos siitä olisi edes joillekin apua. Haluan tuoda toivoa toivottomille.
Ja olen saanut kuulla, että moni on saanut toivoa ja apua mun teksteistä. Se rohkaisee mua jatkamaan. Älkää tekään, rakkaat lukijat, luovuttako!
Moni naureskelee mulle ja pitää mua jonain hölmönä narkkarina (lievästi sanottuna), jota on kiva haukkua. Naurakoon. Haukkukoon. Ei ole mun häpeä.
Hyvähän se on haukkua sellaista, jota ei tunne.
Ennen kuin alkaa haukkua toista toisten puheiden perusteella tai vanhojen asioiden takia, kannattaisi ehkä tutustua ensin tyyppiin ihan kasvokkain, ottaa selkoa nykytilanteesta, tehdä omat johtopäätökset ja sit vasta haukkua jos on oikeesti aihetta.
Niin toimii ne, joilla on järkeä ja ymmärrystä. Hölmöt ei tee niin. Hölmöt haukkuu, kun eivät tunne toista. Vain hölmöt tuomitsee tutkimatta.
Olen ollut joskus ihan HIRVEE tyyppi, tiedän sen. Nykyään olen vaan kamala.🤪
En ole enää se vanha Jenna, mikä olin 4-5 vuotta sitten. Olin silloin aikoinaan ihan haukkumisen arvoinen. En vaan enää ole se sama Jenna kuin ennen. Ne, jotka on lukeneet tätä blogia alusta asti, tietävät sen. Ne on nähneet sen muutoksen, mitä mussa on tapahtunut näiden 5 vuoden aikana. Ja varsinkin ne, jotka ovat eläneet mun kanssa, ovat myös nähneet sen.
Ne on myös nähneet sen, miten rikki mä olen.
Häpeän itsekin sitä vanhaa Jennaa. Se oli raivostuttava kaveri. Helvetin narkkari. Mut onneks sitä ei enää ole. Vanha Jenna on kuollut. Hyvähän kuollutta on haukkua. Ja varmasti elävääkin. En mä vieläkään ole täydellinen, enkä tule olemaankaan.
Viidessä vuodessa ehtii tapahtua paljon, joten kannattaa ottaa selkoa nykytilanteesta ennen kuin tuomitsee toisen ja alkaa mustamaalaamaan.
Ja vaikka nykyäänkin olen enää vain kamala, en jaksa välittää, jos jotkut haukkuu. Kamalia ollaan kaikki. Me kaikki ollaan vajaita ja turmeltuneita ihmisiä, joten jokaisessa meissä on aihetta haukkuihin, jos pitäisi alkaa haukkumaan. Me ei todellakaan olla mitään hyviä ihmisiä, sen todistaa sekin, et pitää haukkua toisia ja puhua paljon paskaa. Kaikki me tehdään virheitä, mut onko se aihe alkaa alentamaan toisia ja ylentämään itsensä toisten tuomariksi? Yleensä pilkka osuu lopulta omaan nilkkaan. Se, miten me haukutaan toisia, kertoo paljon meistä itsestämme. Usein haukkuihin sisältyy projisaatioo omasta itsestä. Ei turhaan sanota hukkuvalle että ite oot. Se nimittäin pitää paikkansa.
Joten, haukkukaa vaan, paljastatte samalla itsenne!😆
Noniin. Lukko on auennut.
Pahoittelen, etten oo hetkeen kirjoittanut.
En oo pystynyt.
Mulla on ollut jokin kirjallinen lukko. En oo pystynyt kirjoittaa, vaikka olisin halunnut. Nyt yritän. Saanko lukon auki?
Vaikeeta.
Kädet tärisee, kun yritän kirjoittaa. En tajua.
Yritän silti kirjoittaa. Vaikka moni varmasti ajattelee, et olis parempi jos olisin hiljaa, silti mä kirjoitan.
Mun on pakko.
Tää on mulle tarkoitettu työ, tehtävä, jonka olen saanut tahtomattani. Siksi mun on kirjoitettava.
Toissa iltana kun rukoilin, Herra puhutteli mua. Hän sanoi: "Älä lopeta kirjoittamista. Jatka Hulttiotytön blogin ja Ahdas Portti blogin kirjoittamista. Se on sinun tehtäväsi, joten ole rohkea ja kirjoita."
Mun on kirjoitettava.
Eihän se helppoa ole, ei todellakaan.
Mut mä kirjoitan, jos siitä olisi edes joillekin apua. Haluan tuoda toivoa toivottomille.
Ja olen saanut kuulla, että moni on saanut toivoa ja apua mun teksteistä. Se rohkaisee mua jatkamaan. Älkää tekään, rakkaat lukijat, luovuttako!
Moni naureskelee mulle ja pitää mua jonain hölmönä narkkarina (lievästi sanottuna), jota on kiva haukkua. Naurakoon. Haukkukoon. Ei ole mun häpeä.
Hyvähän se on haukkua sellaista, jota ei tunne.
Ennen kuin alkaa haukkua toista toisten puheiden perusteella tai vanhojen asioiden takia, kannattaisi ehkä tutustua ensin tyyppiin ihan kasvokkain, ottaa selkoa nykytilanteesta, tehdä omat johtopäätökset ja sit vasta haukkua jos on oikeesti aihetta.
Niin toimii ne, joilla on järkeä ja ymmärrystä. Hölmöt ei tee niin. Hölmöt haukkuu, kun eivät tunne toista. Vain hölmöt tuomitsee tutkimatta.
Olen ollut joskus ihan HIRVEE tyyppi, tiedän sen. Nykyään olen vaan kamala.🤪
En ole enää se vanha Jenna, mikä olin 4-5 vuotta sitten. Olin silloin aikoinaan ihan haukkumisen arvoinen. En vaan enää ole se sama Jenna kuin ennen. Ne, jotka on lukeneet tätä blogia alusta asti, tietävät sen. Ne on nähneet sen muutoksen, mitä mussa on tapahtunut näiden 5 vuoden aikana. Ja varsinkin ne, jotka ovat eläneet mun kanssa, ovat myös nähneet sen.
Ne on myös nähneet sen, miten rikki mä olen.
Häpeän itsekin sitä vanhaa Jennaa. Se oli raivostuttava kaveri. Helvetin narkkari. Mut onneks sitä ei enää ole. Vanha Jenna on kuollut. Hyvähän kuollutta on haukkua. Ja varmasti elävääkin. En mä vieläkään ole täydellinen, enkä tule olemaankaan.
Viidessä vuodessa ehtii tapahtua paljon, joten kannattaa ottaa selkoa nykytilanteesta ennen kuin tuomitsee toisen ja alkaa mustamaalaamaan.
Ja vaikka nykyäänkin olen enää vain kamala, en jaksa välittää, jos jotkut haukkuu. Kamalia ollaan kaikki. Me kaikki ollaan vajaita ja turmeltuneita ihmisiä, joten jokaisessa meissä on aihetta haukkuihin, jos pitäisi alkaa haukkumaan. Me ei todellakaan olla mitään hyviä ihmisiä, sen todistaa sekin, et pitää haukkua toisia ja puhua paljon paskaa. Kaikki me tehdään virheitä, mut onko se aihe alkaa alentamaan toisia ja ylentämään itsensä toisten tuomariksi? Yleensä pilkka osuu lopulta omaan nilkkaan. Se, miten me haukutaan toisia, kertoo paljon meistä itsestämme. Usein haukkuihin sisältyy projisaatioo omasta itsestä. Ei turhaan sanota hukkuvalle että ite oot. Se nimittäin pitää paikkansa.
Joten, haukkukaa vaan, paljastatte samalla itsenne!😆
Noniin. Lukko on auennut.
maanantai 9. joulukuuta 2019
Kipinästä kasvuun valokuvanäyttely
Moro!
Kipinästä kasvuun valokuvanäyttely on tämän kuukauden ajan kulttuurikeskus Poleenissa Pieksämäellä. Tulkaa kaikki katsomaan miten siistejä kuvia meidän valokuvausporukka on saanut aikaan!
Kaikki kuvat ollaan tehty porukalla ja jokaiseen kuvaan on tullut ideaa vähän kaikilta meistä. Meillä on todella mahtava tiimi! Porukalla saatiin toteuttaa niitä ideoita, joista ollaan haaveiltu. Nyt ne on esillä. Ei tää olis onnistunut ilman koko jengiä. Yhdessä pystyy paremmin toteuttaa niitä ideoita, joita meillä on. Olen kiitollinen meidän pomolle Jonelle mahtavasta kurssista ja erittäin hyvästä ja hyödyllisestä opetuksesta! Kiitos Jone Matilainen, ammattivalokuvaaja! Arvostan työtäsi ja olen kiitollinen koko kurssista.
Kiitos myös koko Kipinä graphics-porukalle! Ootte ihania tyyppejä! Kiitos et oon saanut tutustua ja ystävystyä teidän kanssa. Jatketaan yhdessä projektia!
Tässä vielä pari näyttelykuvaa.
Kuvastaa väkivaltaa ja sen uhkaa, pelossa elämistä ahtaassa tilassa, josta pakeneminen on vaikeaa, sitä miltä väkivallan kohteeksi joutuneesta tuntuu.
Kuvastaa hylättyjä kohtaloita ja tyhjää tilaa. Paikka on hylätty, se on tyhjillään ja sinne on paennut toinenkin hylätty.
Näinkin ankeissa oloissa saa aikaan taidetta. Oli tosi siistiä olla tuolla viljasiilolla. Jenska pääsi valomaalaamaan ja se oli tosi tosi mukavaa. Näyttelytöissä on paljon valomaalausta mukana. Innostuin siitä ihan sikana. Käykää katsomassa meidän näyttelyä! Siellä on monenlaista näkemystä ja monenlaisia kuvia.
lauantai 30. marraskuuta 2019
Ei kannata.
Miehet! Älkää tulko mun lähelle. Olen niin sairas, että aiheutan vain pahoja asioita. Minussa on jokin pahasti vialla. Jos elämääni tulee mies, siitä tulee kerta toisensa jälkeen väkivaltainen. Minä ilmeisesti saan sen aikaan.
Jos se en olisi mä, ei olisi ongelmaa. Jokin minussa aiheuttaa sen, että miehille tulee kova tarve hakata mut. Uudestaan ja uudestaan. En tiedä itsekään mistä se johtuu. Niin vain tapahtuu.
Lisäksi minulle on helpompaa tehdä kaikenlaista väkivaltaa ja minua on helpompi käyttää hyväksi, koska niin mulle on ennenkin tehty. Jos se en olisi mä, sellaista ei tapahtuisi. Mutta koska se olen mä, niin vain käy.
Kaltoinkohdeltua on helpompi kohdella kaltoin.
Sama paska kaava toistuu ja toistuu, kerta toisensa jälkeen. Ilmeisesti mun ei kuulu elää ihmissuhteissa, koska näin käy. Olen liian sairas, minua ei ole tarkoitettu parisuhteeseen. Mikä minussa on vikana?!
Parempi elää yksin, koska aiheutan vain pahuutta ympärilleni. Minussa on jokin peruuttamattoman pahasti vialla. Mutta mikä? Tahtoisin tietää sen itsekin.
Jos se en olisi mä, ei olisi ongelmaa. Jokin minussa aiheuttaa sen, että miehille tulee kova tarve hakata mut. Uudestaan ja uudestaan. En tiedä itsekään mistä se johtuu. Niin vain tapahtuu.
Lisäksi minulle on helpompaa tehdä kaikenlaista väkivaltaa ja minua on helpompi käyttää hyväksi, koska niin mulle on ennenkin tehty. Jos se en olisi mä, sellaista ei tapahtuisi. Mutta koska se olen mä, niin vain käy.
Kaltoinkohdeltua on helpompi kohdella kaltoin.
Sama paska kaava toistuu ja toistuu, kerta toisensa jälkeen. Ilmeisesti mun ei kuulu elää ihmissuhteissa, koska näin käy. Olen liian sairas, minua ei ole tarkoitettu parisuhteeseen. Mikä minussa on vikana?!
Parempi elää yksin, koska aiheutan vain pahuutta ympärilleni. Minussa on jokin peruuttamattoman pahasti vialla. Mutta mikä? Tahtoisin tietää sen itsekin.
perjantai 29. marraskuuta 2019
Kuulumiset kriisin keskeltä
Moro! Viime aikoina on ollut niin kiireistä etten ole ehtinyt huoltaa tätä blogia. Nyt vihdoinkin pääsin kirjoittaa.
Jotenkin olen jaksanut, välillä romahdan itkemään. Hajoilen siellä täällä, esim kaupassa kassajonossa hajosin yksi päivä. Kävelyllä myös. Ja iltaisin hajoilen täällä uudessa kodissa. Kai se kuuluu asiaan.
Mutta vielä en onneksi ole retkahtanut. Enkä aio retkahtaa. Pysyn lujana. Eikä nyt ole ollut enää tuokaan asia niin paljoa mielessä kuin aiemmin. Toivon, et pahin uhka olis poissa. Varma ja vakaa on tahtoni siitä, etten tahdo enää palata siihen kamahelvettiin. Joten pysyn lujana.
Paljon on ollut hoidettavia asioita ja onneksi sain tukihenkilön avuksi tähän tilanteeseen. En mä olis yksin päässyt liikkeelle, niin lamaantunut olen ollut. Nyt on jaksanut tehdä ja hoitaa asioita kun on tukihenkilö. On vaan niin paljon kaikkee, et tuntuu ettei mulla riitä aika enää kaikkeen. Vähän on ollut hermoromahduksen oireita ja traumaattista stressiä, joten olen todennut et mun tarvii rauhoittaa ympäristö edes kahdeksi tai kolmeksi päiväksi viikossa. En oo onnistunut.
Jatkuvasti on menoja, mut on myös paljon hyviä asioita. 4.12.2019 klo 12.00 Poleenissa on meidän valokuvausporukan Kipinästä kasvuun näyttelyn avajaiset, jossa mä soitan flyygeliä. Siistiä! Kannattaa tulla katsomaan! Siellä tulee olee hienoja kuvia.
Tälläkin hetkellä Poleenissa on näyttely, jossa on multa 2 työtä. Näyttelyn teema on Elossa. Käykää vilkaisee jos mahdollista!
Ja onneksi on läheiset tukena myös. Ja eläinystävät. Eilen kävin katsomassa kanoja. Kanat oli todella iloisia taas. Ne antaa jo silittää ja näyttävät tykkäävän siitä, vaikka se onkin niille uusi ja outo asia. Iivari-kukko hakeutui vähän väliä mun lähelle. Se jopa ajoi kanit pois mun läheltä.😆 Iivari kaipasi läheisyyttä. Otin sitten Iivarin syliin ja voi miten kukko oli liikuttunut ja onnellinen. Harras tunnelma vallitsi, kun Iivari-kukko oli sylissä. Mullekin se oli liikuttava hetki, kuten kuvasta alla näkyy. Sylissä olon jälkeen kukko oli paljon reippaampi, avoimempi, iloisempi ja erittäin tyytyväinen. Söpö! Onneks saatiin tuo hetki ikuistettua, kiitos Antille kuvan ottamisesta!
Onneksi on noita hyviä hetkiä tän kriisin keskellä. En varmaan jaksaisi ilman noita hyviä hetkiä. Yksin asuminen ei oo helppoo näin heti alussa, mutta kai siihen tottuu. Siinä on hyvät ja huonotkin puolensa. Mutta mä selviän.
Todella toivon, et selviän.
Ehkä mä selviän.
Kyllä mä tästä selviän.
torstai 14. marraskuuta 2019
Raskaita ajatuksia
Miks elämän pitää olla niin hirveän vaikeaa?
Kaikkea sitä joutuukin kokemaan.
Olen mennyt pahasti rikki.
Niin rikki, etten tiedä toivunko koskaan.
En voi enää luottaa keneenkään.
Pelkään tulevaa, pelkään kaikkea.
On kuin olisi pohja vedetty alta,
Eikä mistään saa otetta.
Ei jaksa enää...
Terapeuttini liikuttui, kun näki minussa vahvuutta.
Vahvuutta rankasta tilanteesta huolimatta.
Vahvuutta, jota en itse huomaa.
Onko sitä edes?
Ei tunnu yhtään siltä, et olisin vahva.
Päinvastoin.
Olen heikko, huono, tuhottu ihmisraunio.
Toivunko mä koskaan?
Ei voi tietää...
Olen niin yksin.
Vaikka ihmisiä on ympärillä, olen silti yksin.
Täytyy tottua siihen.
Yksinäisyys on "ystäväni".
Tuntuu kuin olisin vain joku haamu.
Onko yksinäisyys todellista?
Vai onko se illuusio?
Mistä mä voin tietää,
Mikä on totta ja mikä ei?
Olen menettänyt turvallisuuden.
Olen kadottanut todellisuuden.
Olen menettänyt luottamuksen.
Olen kadottanut järkeni.
Olen vajonnut hulluuteen.
Kaikkea sitä joutuukin kokemaan.
Olen mennyt pahasti rikki.
Niin rikki, etten tiedä toivunko koskaan.
En voi enää luottaa keneenkään.
Pelkään tulevaa, pelkään kaikkea.
On kuin olisi pohja vedetty alta,
Eikä mistään saa otetta.
Ei jaksa enää...
Terapeuttini liikuttui, kun näki minussa vahvuutta.
Vahvuutta rankasta tilanteesta huolimatta.
Vahvuutta, jota en itse huomaa.
Onko sitä edes?
Ei tunnu yhtään siltä, et olisin vahva.
Päinvastoin.
Olen heikko, huono, tuhottu ihmisraunio.
Toivunko mä koskaan?
Ei voi tietää...
Olen niin yksin.
Vaikka ihmisiä on ympärillä, olen silti yksin.
Täytyy tottua siihen.
Yksinäisyys on "ystäväni".
Tuntuu kuin olisin vain joku haamu.
Onko yksinäisyys todellista?
Vai onko se illuusio?
Mistä mä voin tietää,
Mikä on totta ja mikä ei?
Olen menettänyt turvallisuuden.
Olen kadottanut todellisuuden.
Olen menettänyt luottamuksen.
Olen kadottanut järkeni.
Olen vajonnut hulluuteen.
tiistai 5. marraskuuta 2019
Linkki
https://ahdasportti.blogspot.com/2019/11/halveksittu-lahja.html?m=0
Tässä linkki uuteen juttuun. Itse asiassa tuolla on 2 uutta tekstiä. Ketä kiinnostaa, käykää vilkaisee!
Tässä linkki uuteen juttuun. Itse asiassa tuolla on 2 uutta tekstiä. Ketä kiinnostaa, käykää vilkaisee!
lauantai 2. marraskuuta 2019
Kriisiytyneen tyypin ajatuksia
Mulla on traumaattinen stressi meneillään vieläkin. En ole pahemmin saanut nukuttua tänä aikana. Kahdessa viikossa vain kahtena yönä olen nukkunut suht hyvin. Joka kerta kun olen nukuttamassa, alan kuulla ääniä. Kuulen kuiskauksia, niitä sanoja, joilla mua on satutettu. Myös kuulen nukahtamaisillaan ollessani kolinaa, musiikkia, auton tööttäyksiä ja välillä kuulostaa kuin joku olisi murtautumassa tänne. Säikähdän niitä ääniä, ja sit on vaikeaa saada unta taas. Ja kun lopulta olen nukahtamassa, se alkaa taas. Se toistuu, toistuu, se on kuin kidutusta. Traumatisoitunut mieli reistailee.
Eilen kävin "kotona" hakemassa edes jotain sieltä pois. Se asunto on aivan järkyttävässä kunnossa. Se on ihan tuhottu. Kaikki mitä olen saanut aikaan siellä ollessani, on tuhottu. Turhaan laitoin "kodin" kauniiksi. Turhaan maalasin tauluja ja virkkasin kaikkea kivaa sinne. Kaikki on tuhottu. Teinkö mä kaiken vaan siksi, että sen voi tuhota? Kaikki mitä olen tehnyt siellä, on ollut turhaa.
Rakkaat lukijat, antakaa anteeksi, etten ole aiemmin uskaltanut tästä puhua! Olen niin tahtonut kertoa ja jakaa asian, mutta mua on estetty. On ollut hemmetin vaikeeta kirjoittaa, kun ei ole saanut sanoa aina sitä, minkä tahtoisi sanoa. On tuntunut niin pahalta pitää asia salassa, olen kokenut sen vääryytenä kun en ole voinut kertoa. Te lukijat ootte olleet mulle niin iso tuki ja apu, etten voi kyllin kiittää. Olen kokenut syyllisyyttä siitä, kun en ole voinut kertoa. Antakaa anteeksi!
En ole ainakaan vielä retkahtanut. Aion pysyä lujana. On ihme, etten ole tähän mennessä retkahtanut! Siitä olen kiitollinen. En tahdo enää palata huumehelvettiin, miksi palaisin? Hetken "helpotuksen" takia? Ei. Se hetken "helpotus" olisi vain illuusio. Se ei ole hyödyllistä, enkä tahdo pilata elämääni jonkin hetkellisen illuusion takia. Onneksi koen ajatukset retkahtamisesta vastenmielisinä, se suojelee. Silti niitä ajatuksia tulee välillä ja ne pelottaa ja ahdistaa. Kunpa vaan pysyisin lujana! Aion pysyä lujana. Nyt jos koskaan on tarpeellista pysyä lujana. En anna vaikeuksien enää viedä mua kamahelvettiin. Ne on Vanhan Jennan ajatuksia, enkä anna Vanhan Jennan häiritä itseäni. Olisi hulluutta lähteä vielä narkkaamaan! En tahdo heittää kaikkea hyvää hukkaan, enkä tahdo pilata elämääni.
Vaikka on vaikeaa, ei se ole syy lähteä narkkaamaan. Vanha Jenna sanoisi: " aina on tekosyy narkata", mutta en lähde siihen enää. Mulla on parempi syy pysyä selvänä. En tahdo heittää kaikkea tätä hyvää hukkaan. En tahdo vetää päätä sekaisin, siinä ei ole järkeä. Se olisi vaarallista. Voisin tehdä silloin täysin väärät valinnat ja joutua ties mihin. En tahdo vaarantaa elämääni enää yhtään enempää. Kunpa vain pysyisin lujana! En anna periksi! Rukoilkaa mun puolesta, te jotka uskotte Jeesukseen!
Jenna ei luovuta.
Jenna pysyy lujana.
Jenna yrittää pysyä järjissään.
Rukoilkaa Jennan puolesta.
Eilen kävin "kotona" hakemassa edes jotain sieltä pois. Se asunto on aivan järkyttävässä kunnossa. Se on ihan tuhottu. Kaikki mitä olen saanut aikaan siellä ollessani, on tuhottu. Turhaan laitoin "kodin" kauniiksi. Turhaan maalasin tauluja ja virkkasin kaikkea kivaa sinne. Kaikki on tuhottu. Teinkö mä kaiken vaan siksi, että sen voi tuhota? Kaikki mitä olen tehnyt siellä, on ollut turhaa.
Rakkaat lukijat, antakaa anteeksi, etten ole aiemmin uskaltanut tästä puhua! Olen niin tahtonut kertoa ja jakaa asian, mutta mua on estetty. On ollut hemmetin vaikeeta kirjoittaa, kun ei ole saanut sanoa aina sitä, minkä tahtoisi sanoa. On tuntunut niin pahalta pitää asia salassa, olen kokenut sen vääryytenä kun en ole voinut kertoa. Te lukijat ootte olleet mulle niin iso tuki ja apu, etten voi kyllin kiittää. Olen kokenut syyllisyyttä siitä, kun en ole voinut kertoa. Antakaa anteeksi!
En ole ainakaan vielä retkahtanut. Aion pysyä lujana. On ihme, etten ole tähän mennessä retkahtanut! Siitä olen kiitollinen. En tahdo enää palata huumehelvettiin, miksi palaisin? Hetken "helpotuksen" takia? Ei. Se hetken "helpotus" olisi vain illuusio. Se ei ole hyödyllistä, enkä tahdo pilata elämääni jonkin hetkellisen illuusion takia. Onneksi koen ajatukset retkahtamisesta vastenmielisinä, se suojelee. Silti niitä ajatuksia tulee välillä ja ne pelottaa ja ahdistaa. Kunpa vaan pysyisin lujana! Aion pysyä lujana. Nyt jos koskaan on tarpeellista pysyä lujana. En anna vaikeuksien enää viedä mua kamahelvettiin. Ne on Vanhan Jennan ajatuksia, enkä anna Vanhan Jennan häiritä itseäni. Olisi hulluutta lähteä vielä narkkaamaan! En tahdo heittää kaikkea hyvää hukkaan, enkä tahdo pilata elämääni.
Vaikka on vaikeaa, ei se ole syy lähteä narkkaamaan. Vanha Jenna sanoisi: " aina on tekosyy narkata", mutta en lähde siihen enää. Mulla on parempi syy pysyä selvänä. En tahdo heittää kaikkea tätä hyvää hukkaan. En tahdo vetää päätä sekaisin, siinä ei ole järkeä. Se olisi vaarallista. Voisin tehdä silloin täysin väärät valinnat ja joutua ties mihin. En tahdo vaarantaa elämääni enää yhtään enempää. Kunpa vain pysyisin lujana! En anna periksi! Rukoilkaa mun puolesta, te jotka uskotte Jeesukseen!
Jenna ei luovuta.
Jenna pysyy lujana.
Jenna yrittää pysyä järjissään.
Rukoilkaa Jennan puolesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)