Olen töissä. Odotan, että tabletin akku lataa itsensä käyttövalmiuteen, että pääsisin opiskelee. Nyt on menossa englanti. Edellisestä englannin kurssista sain arvosanan 8. Ihan jees siihen nähden et mulla oli toi englannin kieli ihan ruosteessa.
Mulla alkaa ensi kuussa taidepiiri ja sit alkaa myös uusi työjuttu: pääsen valokuvauskurssille! Siistiä! Ei meinaa malttaa odottaa. Mut kyllä se siitä.
Viime viikolla oltiin Kuusamossa. Käytiin Kuusamon suurpetokeskuksessa ja Rukalla. Siellä suurpetokeskuksessa oli paljon karhuja. Yksi melkein 500-kiloinen karhu flirttaili mulle! Se teki sellaisia liikkeitä, joita se tekee naaraskarhuille kiima aikaan ja katseli mua hyvin kutsuvasti.😆 Enkä ollut ainut, joka sen näki. Tilanne oli aika koominen. Erikoinen tapaus.. Jäipähän ainakin hassu muisto!
Rukalla kun käytiin, mulla iski korkean paikan kammo Juhannuskalliolla. Mentiin sen kallion reunalle, josta alkoi suora pudotus ja kun mä näin siellä alhaalla liikenneympyrän ja autoja, mä pelästyin sitä, kuinka korkealla oltiin. Pelko tuntui polvissa asti ja mä en hetkeen pystynyt liikkuu. Se oli aika siistiä, vaikka pelotti.
Sit mentiin Rukan huipulle. Hississä pelkäsin ihan sikana. Oli pelottavaa olla siinä tyhjän päällä vaijerin varassa. Hui. Onneksi vaijeri ei katkennut ja selvisin ylös asti. Siellä oli upeat maisemat. Alas tultiin kesäkelkalla. Se oli tosi hauskaa!
Kaiken kaikkiaan koko matka oli tosi hyvä. Tykkäsin olla siellä. Tykkäsin mennä matkailuautolla. Tykkäsin käydä Lapissa. Tykkäsin koko lomasta.
Viime aikoina on siis ollut ihan mukavaa. Vaikka olenkin tottunut vaikeuksiin ja ahdistaviin oloihin, ei tämäkään haittaa, että on mukavaa ja rauhaisaa. Se, et on mukavaa ja rauhaisaa, on paljon parempaa, kuin jatkuvat vaikeudet ja ahdistavat olot. Kyllähän niitäkin on, mut onneksi välillä saa levätä.
Mut jos mä alkaisin miettii vaikeuksia ja ahdistavia oloja, niitä tulisi ihan varmasti. Siksi en niitä ajattele, vaan keskityn nyt rauhaisaa elämään ja opiskeluun.
torstai 15. elokuuta 2019
keskiviikko 7. elokuuta 2019
Se jatkuu. Edelleen. Mengelen opit ovat edelleen käytössä.
Taas on ollut juttua Loikalan kartanosta lehdessä. Siellä edelleen on toiminnassa samat saastaiset käytännöt kuin oli silloinkin kun mä olin siellä (vuosina 2004-2006). Edelleen siellä harjoitetaan systemaattista nuorten tuhoamista, vieläpä lastensuojelun nimissä!
Lasten turmelua se on, pelkkä irvikuva lastensuojelusta!
Ei oo meininki muuttunut Loikalassa näiden vuosien aikana.. Mua surettaa kaikki ne nuoret, jotka joutuu tuhoamisleirille tollaisiin paikkoihin. Loikala on maanpäällinen helvetti. Sellaiseen ei pitäisi kenenkään kasvavan nuoren joutua, ei edes niiden "suomen pahimpien nuorten", minkä leiman kaikki Loikalaan joutuvat saa. Ketään ei pitäisi kohdella noin ihmisarvoa loukkaavasti, noin sadistisesti ja julmasti kuin Loikalassa. Edes vankilassa ei toimita niin! Vankila on kuulemma paljon parempi ja helpompi paikka, kuin Loikala. Näin sanoo tyypit, jotka ovat itse lusineet, ja joille olen kertonut Loikalasta. Vankila on lastenleikkiä Loikalaan verrattuna.
Ne, jotka tota nuorten tuhoamista harjoittaa, ovat itse demonisoituneita, niiden saatanalliset toimintatavat kertoo, ketä ne palvelee.
Olen itsekin ollut Loikalassa ja valitettavasti tiedän, mistä puhun. Jouduin kokee sitä kaikkea julmaa ja nöyryyttävää, alistavaa ja mitätöivää kohtelua 2 helvetillistä vuotta. Voi niitä, jotka joutuvat olemaan siellä vielä pidempään!! Sen kahden vuoden aikana Loikalan työntekijät tuhosi mua niin perusteellisesti, etten ole vieläkään toipunut siitä. Edelleen siellä viettämäni aika näkyy ja tuntuu.. Kysyn vieläkin esim. lupaa lähes kaikkeen tekemiseeni, koen sosiaalisia paineita niin etten osaa toimia luontevasti, vältän ja koen pelkoa auktoriteetteja kohtaan, mun on vaikea suhtautua hierarkisiin ihmissuhteisiin, on vaikea luottaa, äärimmäisen vaikea luottaa ihmisiin, pelkään vieläkin, että mut halutaan alistaa ja tuhota, pelkään et mut halutaan "muokata mieleisekseen" ja säikähdän kun joku vähänkin korottaa ääntä tai sanoo käskevästi jotain. Olen siis tavallaan vieläkin Loikalan kahleissa..
En tahtoisi kenenkään joutuvan Loikalaan tai muihin vastaaviin tuhoamislaitoksiin. Sieltä ei todellakaan palata terveenä takaisin.
Mulla alkoi Loikalassa syömishäiriö ja ajauduin katkerana ja täynnä vihaa saatananpalvontaan. Myös mun huumeongelma räjähti ja paheni entisestään Loikalan jälkeen. Enkä ole todellakaan ainut, joka on näin oireillut Loikalasta päästyään. Jo Loikalaan mennessä olin rikki, siellä viettämäni ajan jälkeen olin totaalisen rikki, tuhottu. Enkä ole ainut!! Olen niin vihainen. Koen voimakasta vihaa sen takia, kun siellä kaiken aikaa tuhotaan nuoria! Tälläkin hetkellä! Ja mitkä rahat tossa hommassa pyörii. Ne tienaa kunnon omaisuuden tuhoamalla nuoria!!
Sairasta on tehdä bisnestä rikkinäisillä nuorilla, vieläpä lastensuojelun nimissä! Valtio maksaa miljoonia lasten ja nuorten tuhoamisesta Loikalan kaltaisille helveteille!
Eikö olekin sairasta?
Jo ennestään rikkinäiset nuoret huostaanotetaan ja suljetaan laitoksiin, joista moni on kuin Loikala. Ne saa isot summat rahaa jokaisesta nuoresta, joita ne tuhoaa sadistisilla käytännöillään. Mitä järkeä on tuhota jo ennestään särkyneitä nuoria, jotka ovat muutenkin herkässä iässä? Niin ei saisi toimia ketään kohtaan! Miten ihmiset voi olla niin sairaita, että lähtevät toteuttamaan tällaista? Onko kyse vaan rahasta vai onko tällä nuorten tuhoamisella jokin muukin tarkoitus? Oli syy mikä tahansa, silti kukaan ei saa tuhota ihmiselämää! Ei yhden ainuttakaan!
Loikalan harjoittama toiminta ei paranna ketään, päinvastoin se turmelee nuoren ihmisen elämän! Se ei tee ketään paremmaksi, vaan pahemmaksi.
h//www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9b3550ec-4bca-4b63-87c1-94a3b27f8f84
Linkki juttuun Loikalasta.
keskiviikko 31. heinäkuuta 2019
Hulttis ja eläinystävät
Tänään oli hauskaa kun käytiin läheisten luona. Ne ei olleet kotona, mutta heti ovella vastaan tuli innokas koira. Se on aina onnellinen ja saa onnellisuuskohtauksen, kun näkee mut. En tiedä miksi eläimet tykkää musta niin kovasti. Koira hyppi innoissaan ja nuoli mun kasvoja, kellahti selälleen ja vinkui innoissaan. Se oli mukava vastaanotto. Kanalan kanatkin tervehti, kun tultiin pihaan. 😆
Kävin koiran kanssa lenkillä, ja se oli ihan innoissaan kun pääsi ulos. Kun lähdettiin pihasta, moikkasin kanoja, ja kun ne näki mut, ne syöksyi porukalla innoissaan kanahäkin uloimpaan reunaan, lähelle mua.😁 Sanoin niille, et kohta tuon ruokaa. Toisen kanalan kukko kiekui mulle, kun käveltiin ohi. Sanoin sillekin, et kohta tuon ruokaa.
Vaikka mulla on kipuja, pystyin juoksee varovasti koiran kanssa. Ilahduin itsekin koiran ilosta ja innostuin juoksee sen kanssa pieniä matkoja. Aina kun käydään lenkillä, mä juttelen sille. Vastaantulijat saattaa pitää mua hulluna, mut mä juttelen koiralle silti. Sekin tykkää siitä. Ja niin tykkää muutkin eläimet.🥰
Lenkin jälkeen menin viemään ruokaa ekaan kanalaan. Kukko ja kanat innostui, kun näkivät mut, ja pyörivät kanalan oven läheisyydessä. Niistä näki, et ne ilahtui, kun menin niiden luokse. Juttelin niille hetken ja annoin ruokaa. Ensimmäisen kanalan kanat saatu tyytyväiseksi. 🐔😄
Menin sit toiseen kanalaan. Kanat hyppi innoissaan ja jouduin työntää yhden sisälle, kun se oli ovella vastassa. Meinasi tulla syliin. Niistäkin näki, et ne oli iloisia, kun menin moikkaa niitä. Aina kun käyn läheisten luona, mul on tapana käydä moikkaa kanoja ja saatan viettää pitkiäkin aikoja niiden kanssa. Ne tykkää selvästi siitä, kun niille puhuu. Nytkin ne oli tyytyväisiä, kun kävin siellä. Toisenkin kanalan kanat saatu tyytyväiseksi. 🐔😁
Tässä toisessa kanalassa on yksi musta kana, joka erottuu muista. Ne muut kanat syrji sitä mustaa kanaa. Mä oon usein sanonut niille kanoille, että eivät syrjisi mustaa kanaa, vaan ottaisivat sen porukkaan niin kaikilla olisi hyvä olla. Ennen tää musta kana oli aina ylhäällä orrella, ja muut kanat alhaalla. Nyt se oli siellä muiden kanojen seurassa, ja en havainnut syrjintää.
Oliko ne ymmärtäneet mitä mä olin niille sanonut? En ole varma, mut nyt ne on hyväksyneet mustan kanan porukkaan. Erikoinen juttu. Hyvä näin.
Ei kanat tyhmiä ole, en pidä mahdottomana, etteikö ne voisi ymmärtää puhetta. Juttelen niille usein, ja joskus ne jopa vastaa mun puheeseen!😅 Sit ne välillä aukoo nokkaa samalla tapaa kuin ihminen puhuu.🤣 Se on hassua. Ne kuuntelee mielellään mun juttuja. Ja aina kun ne on vapaana ulkona, ne juoksee vastaan, kun ajetaan pihaan.😆 Se on söpöä! Ja kun mä sanon niille, et odottakaa, niin ne odottaa! Fiksuja kanoja.
Kyllä eläimet on hauskoja! Mä niin tykkään niistä!🥰 Olen siis saanut ystäviä. Yhden koiran, kukon ja 8 kanaa.😁
Kävin koiran kanssa lenkillä, ja se oli ihan innoissaan kun pääsi ulos. Kun lähdettiin pihasta, moikkasin kanoja, ja kun ne näki mut, ne syöksyi porukalla innoissaan kanahäkin uloimpaan reunaan, lähelle mua.😁 Sanoin niille, et kohta tuon ruokaa. Toisen kanalan kukko kiekui mulle, kun käveltiin ohi. Sanoin sillekin, et kohta tuon ruokaa.
Vaikka mulla on kipuja, pystyin juoksee varovasti koiran kanssa. Ilahduin itsekin koiran ilosta ja innostuin juoksee sen kanssa pieniä matkoja. Aina kun käydään lenkillä, mä juttelen sille. Vastaantulijat saattaa pitää mua hulluna, mut mä juttelen koiralle silti. Sekin tykkää siitä. Ja niin tykkää muutkin eläimet.🥰
Lenkin jälkeen menin viemään ruokaa ekaan kanalaan. Kukko ja kanat innostui, kun näkivät mut, ja pyörivät kanalan oven läheisyydessä. Niistä näki, et ne ilahtui, kun menin niiden luokse. Juttelin niille hetken ja annoin ruokaa. Ensimmäisen kanalan kanat saatu tyytyväiseksi. 🐔😄
Menin sit toiseen kanalaan. Kanat hyppi innoissaan ja jouduin työntää yhden sisälle, kun se oli ovella vastassa. Meinasi tulla syliin. Niistäkin näki, et ne oli iloisia, kun menin moikkaa niitä. Aina kun käyn läheisten luona, mul on tapana käydä moikkaa kanoja ja saatan viettää pitkiäkin aikoja niiden kanssa. Ne tykkää selvästi siitä, kun niille puhuu. Nytkin ne oli tyytyväisiä, kun kävin siellä. Toisenkin kanalan kanat saatu tyytyväiseksi. 🐔😁
Tässä toisessa kanalassa on yksi musta kana, joka erottuu muista. Ne muut kanat syrji sitä mustaa kanaa. Mä oon usein sanonut niille kanoille, että eivät syrjisi mustaa kanaa, vaan ottaisivat sen porukkaan niin kaikilla olisi hyvä olla. Ennen tää musta kana oli aina ylhäällä orrella, ja muut kanat alhaalla. Nyt se oli siellä muiden kanojen seurassa, ja en havainnut syrjintää.
Oliko ne ymmärtäneet mitä mä olin niille sanonut? En ole varma, mut nyt ne on hyväksyneet mustan kanan porukkaan. Erikoinen juttu. Hyvä näin.
Ei kanat tyhmiä ole, en pidä mahdottomana, etteikö ne voisi ymmärtää puhetta. Juttelen niille usein, ja joskus ne jopa vastaa mun puheeseen!😅 Sit ne välillä aukoo nokkaa samalla tapaa kuin ihminen puhuu.🤣 Se on hassua. Ne kuuntelee mielellään mun juttuja. Ja aina kun ne on vapaana ulkona, ne juoksee vastaan, kun ajetaan pihaan.😆 Se on söpöä! Ja kun mä sanon niille, et odottakaa, niin ne odottaa! Fiksuja kanoja.
Kyllä eläimet on hauskoja! Mä niin tykkään niistä!🥰 Olen siis saanut ystäviä. Yhden koiran, kukon ja 8 kanaa.😁
maanantai 29. heinäkuuta 2019
Ärsyttävä ilmiö
Mua ärsyttää kun niin moni pitää päihdeongelmaisia ja mt-ongelmaisia huonompina ihmisinä, vieläpä itseään huonompana, yhteiskunnan pohjasakkana. Jotkut menee vielä niin pitkälle, et ajattelevat, että "tuollaiset pitäisi tappaa". Se ei ole totta! Ne, jotka noin ajattelee, ovat itse alhaisia ja julmia. Kysyn vaan: tappaisitko oman lapsesi/läheisesi, jos hänelle tulee päihdeongelma? Haluaisitko itse, että muut toivoo sun kuolemaa, kun itse taistelet elämästäsi huumehelvetissä?
Mt-potilaat ja päihdeongelmaiset ovat ihan yhtä arvokkaita kuin muutkin. Ei ongelma tee ihmisestä huonoa, vaikka ongelma olisikin ikävä. On väärin tuomita kanssaihminen huonoksi jonkun ongelman takia. Ihan kuin hän ei itsekin kärsisi ongelmastaan, ja vielä enempi kärsimystä lisää se, kun muut tuomitsee toisen itseään "alemmalle tasolle". Kuka tahansa voi sairastua päihde- ja/tai mt-ongelmiin, joten turhaa on kuvitellakaan, että toiset olisi alempiarvoisia kuin toiset.
Vaikka nää ongelmat oireilee erittäin ikävästi, sekään ei ole syy tuomita toista huonommaksi. Jokainen toimii joskus väärin, toiset urakalla tekee pahaa (mikä on hölmöä), toiset tekee pahaa hienovaraisemmin (hölmöä sekin). Toinen voi varastaa, olla väkivaltainen ja sekoilla paljon, toinen voi olla hyvin katkera, puhua pahaa toisten selän takana ja vihata lähimmäistään. Yhtä pahoja tekoja kaikki.
Vaikka teot on vääriä, se ei tee toisesta huonompaa. Kaikki me tehdään väärin, joten ei ole aihetta tuomita toista muka itseään huonommaksi. Se on valhetta ja itsepetosta, siinä ihminen haluaa kuvitella olevansa hyvä, parempi, paras, ja siksi korottaa itsensä toisten yläpuolelle. Vieläpä sellaisten "yläpuolelle", jotka ovat eläneet elämänsä huumehelvetissä, taistelleet elämästä ja kuolemasta, joutuneet näkemään ja kokemaan niin sairaita ja pahoja asioita, et psyyke hajoilee.. niin, ja ovat vielä saattaneet selvitäkin siitä kaikesta, saaneet elämänsä kuntoon.
On todella noloa ja häpeällistä mennä korottamaan itseään sellaisten "yläpuolelle", joiden elämästä eivät tiedä paskaakaan. Nää itsensä korottajat on usein kokeneet paljon vähemmän kuin ne, joiden ylitse yrittävät itseään korottaa. Moni ei edes selviäisi siitä kaikesta hengissä. Joten turhaa on mennä korottelemaan itseään toisten yläpuolelle, se on ALHAISTA!
Mt-potilaat ja päihdeongelmaiset ovat ihan yhtä arvokkaita kuin muutkin. Ei ongelma tee ihmisestä huonoa, vaikka ongelma olisikin ikävä. On väärin tuomita kanssaihminen huonoksi jonkun ongelman takia. Ihan kuin hän ei itsekin kärsisi ongelmastaan, ja vielä enempi kärsimystä lisää se, kun muut tuomitsee toisen itseään "alemmalle tasolle". Kuka tahansa voi sairastua päihde- ja/tai mt-ongelmiin, joten turhaa on kuvitellakaan, että toiset olisi alempiarvoisia kuin toiset.
Vaikka nää ongelmat oireilee erittäin ikävästi, sekään ei ole syy tuomita toista huonommaksi. Jokainen toimii joskus väärin, toiset urakalla tekee pahaa (mikä on hölmöä), toiset tekee pahaa hienovaraisemmin (hölmöä sekin). Toinen voi varastaa, olla väkivaltainen ja sekoilla paljon, toinen voi olla hyvin katkera, puhua pahaa toisten selän takana ja vihata lähimmäistään. Yhtä pahoja tekoja kaikki.
Vaikka teot on vääriä, se ei tee toisesta huonompaa. Kaikki me tehdään väärin, joten ei ole aihetta tuomita toista muka itseään huonommaksi. Se on valhetta ja itsepetosta, siinä ihminen haluaa kuvitella olevansa hyvä, parempi, paras, ja siksi korottaa itsensä toisten yläpuolelle. Vieläpä sellaisten "yläpuolelle", jotka ovat eläneet elämänsä huumehelvetissä, taistelleet elämästä ja kuolemasta, joutuneet näkemään ja kokemaan niin sairaita ja pahoja asioita, et psyyke hajoilee.. niin, ja ovat vielä saattaneet selvitäkin siitä kaikesta, saaneet elämänsä kuntoon.
On todella noloa ja häpeällistä mennä korottamaan itseään sellaisten "yläpuolelle", joiden elämästä eivät tiedä paskaakaan. Nää itsensä korottajat on usein kokeneet paljon vähemmän kuin ne, joiden ylitse yrittävät itseään korottaa. Moni ei edes selviäisi siitä kaikesta hengissä. Joten turhaa on mennä korottelemaan itseään toisten yläpuolelle, se on ALHAISTA!
torstai 18. heinäkuuta 2019
Linkki
Tässä linkki uuteen tekstiin
https://ahdasportti.blogspot.com/2019/07/syntisen-teksti-synnista.html?m=0
https://ahdasportti.blogspot.com/2019/07/syntisen-teksti-synnista.html?m=0
keskiviikko 17. heinäkuuta 2019
Miten menee
Vihdoinkin tuli aikaa kirjoittaa. Olen töissä ja pidän taukoa. Mietin mitä tekisin seuraavaksi. Olen viime aikoina piirtänyt paljon ja maalannut. Tän kuun lopussa alkaa kesänäyttely ja en ole vielä osannut päättää et mitä töitä sinne valitsen. Saa nähdä. Olen tullut siihen tulokseen, että taide ja muut harrastukset pitää mut kasassa. En varmaan osaisi käsitellä esim traumoja, jos en tekisi taidetta.
Viime aikoina onkin ollut taas noi traumat käsittelyssä. Näen edelleen joka yö karmeita painajaisia narkkaamisesta, ja en enää jaksaisi niitä. Alkaa tulla mutta täyteen unissa narkkaamisesta. Ne unet on niin vastenmielisiä! Alan olla jo totaalisen kyllästynyt noihin uniin. Jopa unissa mä olen kyllästynyt. Ihmettelen vaan sitä, kun ei oo ollut kamahimoja vieläkään. Toivottavasti ei tulekaan.
Kävi sellainenkin asia, kun yks ilta pesin hampaita, niin selkä naksahti. Tuli uusi kipukohta edellisen yläpuolelle. Luonnollisesti kipukin voimistui. Ensimmäinen kipukohta on alaselässä oikealla, toinen on vasemmalla, yksi nikama ylöspäin. Kipu on samanlaista kummassakin ja ai että kun se säteilee hyvin jalkoihin. Onneksi on tuo hemmetin kipulääkitys ja niiden avulla pystyn tekee fysioterapiajuttuja. Jos sitä ei olisi, en voisi tehdä mitään. Toisaalta taas en haluaisi syödä lääkkeitä. Ainiin, Odotan vieläkin ortopedin yhteydenottoa.. Toukokuussa oli aika, ja nyt odotan yhteydenottoa jatkosta. Toivon, että selkä paranee. Paranemisesta tuli mieleen: sain viime viikolla tietää, ettei mulla enää ole C-hepatiittia! Se on parantunut! Vähänkö siistiä. Verikokeiden tuloksissa sanottiin: kokeesta selvisi että C-hepatiitti on parantunut, tulos: negatiivinen.
Lisäksi mä koen niin voimakasta itseinhoa ja häpeää, pelkoa ja tuskaa, että niiden kanssa ei oikeen tule toimeen, eikä pystyisi elämään, mutta kun on pakko. Vainoilen et kaikki vihaa mua, vaikka mä todellisuudessa vihaan itseäni. Enkä oikeen edes pysty puhuu. Jotenkin on vaan vaikeaa. Vaikeaa sietää itseään. Miksi? Jos joudut kuulee, että olet täysin arvoton paska ja muuta vastaavaa, kyllähän se satuttaa. Toistuvasti se satuttaa ja tuhoaa enemmän ja enemmän. Sit alat pikkuhiljaa itsekin uskoa niin. Tiedän, ettei pitäisi uskoa, mutta kun toistoa on riittävästi, valhekin muuttuu todeksi. Kyllä me ihmiset ollaan kummallisia.
En enää ymmärrä itseäni, en elämää.
Miksi olen niin heikko, miksi olen voimaton?
Lannistunut, masentunut ja heikkomielinen.
Olen myös turha, miks mä edes olen täällä?
Kai heikollakin on oikeus elää? Onhan?
Mut jos olen kerran turha,
Niin mitä mä sit teen täällä?
Jos olisin turha, mua ei olisi.
Ei kukaan ole täällä turhaan, jokainen on arvokas.
Elämällä on tarkoitus, ei se ole turhaa.
Vaikka kaikki vihaisivat mua,
En ole siltikään turha, enkä arvoton.
Viime aikoina onkin ollut taas noi traumat käsittelyssä. Näen edelleen joka yö karmeita painajaisia narkkaamisesta, ja en enää jaksaisi niitä. Alkaa tulla mutta täyteen unissa narkkaamisesta. Ne unet on niin vastenmielisiä! Alan olla jo totaalisen kyllästynyt noihin uniin. Jopa unissa mä olen kyllästynyt. Ihmettelen vaan sitä, kun ei oo ollut kamahimoja vieläkään. Toivottavasti ei tulekaan.
Kävi sellainenkin asia, kun yks ilta pesin hampaita, niin selkä naksahti. Tuli uusi kipukohta edellisen yläpuolelle. Luonnollisesti kipukin voimistui. Ensimmäinen kipukohta on alaselässä oikealla, toinen on vasemmalla, yksi nikama ylöspäin. Kipu on samanlaista kummassakin ja ai että kun se säteilee hyvin jalkoihin. Onneksi on tuo hemmetin kipulääkitys ja niiden avulla pystyn tekee fysioterapiajuttuja. Jos sitä ei olisi, en voisi tehdä mitään. Toisaalta taas en haluaisi syödä lääkkeitä. Ainiin, Odotan vieläkin ortopedin yhteydenottoa.. Toukokuussa oli aika, ja nyt odotan yhteydenottoa jatkosta. Toivon, että selkä paranee. Paranemisesta tuli mieleen: sain viime viikolla tietää, ettei mulla enää ole C-hepatiittia! Se on parantunut! Vähänkö siistiä. Verikokeiden tuloksissa sanottiin: kokeesta selvisi että C-hepatiitti on parantunut, tulos: negatiivinen.
Lisäksi mä koen niin voimakasta itseinhoa ja häpeää, pelkoa ja tuskaa, että niiden kanssa ei oikeen tule toimeen, eikä pystyisi elämään, mutta kun on pakko. Vainoilen et kaikki vihaa mua, vaikka mä todellisuudessa vihaan itseäni. Enkä oikeen edes pysty puhuu. Jotenkin on vaan vaikeaa. Vaikeaa sietää itseään. Miksi? Jos joudut kuulee, että olet täysin arvoton paska ja muuta vastaavaa, kyllähän se satuttaa. Toistuvasti se satuttaa ja tuhoaa enemmän ja enemmän. Sit alat pikkuhiljaa itsekin uskoa niin. Tiedän, ettei pitäisi uskoa, mutta kun toistoa on riittävästi, valhekin muuttuu todeksi. Kyllä me ihmiset ollaan kummallisia.
En enää ymmärrä itseäni, en elämää.
Miksi olen niin heikko, miksi olen voimaton?
Lannistunut, masentunut ja heikkomielinen.
Olen myös turha, miks mä edes olen täällä?
Kai heikollakin on oikeus elää? Onhan?
Mut jos olen kerran turha,
Niin mitä mä sit teen täällä?
Jos olisin turha, mua ei olisi.
Ei kukaan ole täällä turhaan, jokainen on arvokas.
Elämällä on tarkoitus, ei se ole turhaa.
Vaikka kaikki vihaisivat mua,
En ole siltikään turha, enkä arvoton.
torstai 4. heinäkuuta 2019
Vähän outoja asioita
Viime aikoina on ollut vähän outoa. Näen melkein joka yö karmeita painajaisia narkkaamisesta. Silti mulla ei ole ollut kamahimoja. Se on outoa. Ne unet on olleet ihan hirveitä. Ehkä se on syy siihen, ettei oo ollut kamahimoja.
Yhdessä unessa mun piti lyödä kaverille vedot. Kun olin sen tehnyt, mulle väsättiin vedot ja mä retkahdin. Se oli hirveetä siinä unessakin. Mä kauhistuin ja tuli tosi paha mieli. Se ei tuntunut hyvältä yhtään ja olin huolissani, et mitä mä nyt teen ja kuinka kerron asiasta läheisille ja teille lukijoille. Huono omatunto oli voimakas. Ja aamulla piti tarkistaa että enhän varmasti oo retkahtanut. Se uni oli hyvin todentuntuinen. Jätti koko päiväksi voimakkaan ahdistuksen.
Viime yön unessa mä en pelkästään retkahtanut, vaan mä narkkasin urakalla ja diilasin kamaa. Oli kuin en olisi selvänä koskaan ollutkaan. Painotus oli piikittämisellä tässäkin unessa. Se oli ahdistavaa. Ihan hirveitä olleet noi unet. En voi sietää niitä! Niistä jää vaan paha mieli ja ahdistus. Noi unet on kuin kidutusta. Todella vastenmielistä.
Olen myös viime aikoina ollut todella väsynyt. Monta viikkoa olen ollut hirveen väsynyt. Mikähän siihen on syynä? Olen asiaa miettinyt, mut en ole selkeää syytä löytänyt. Liiallinen kuormitus? Liiallinen liikkuminen ja muu tekeminen? Vitamiinin puutokset? Järkkynyt mielenterveys? En voi tietää. Harrastukset on helpottaneet oloa paljon. Varsinkin ampuminen on rentouttanut paljon. Mun tarkkuus on parantunut. Myös maalaaminen on tehnyt hyvää. Ja virkkaaminen. Olen jo yli vuoden virkannut isoa peittoa ohuesta langasta ja alan olla loppusuoralla. Aikamoinen työ ollut! Opiskelut on edenneet myös. Sain ekan englannin kurssin valmiiksi ja aloitin seuraavan. Olen myös siivonnut asuntoa ja käynyt läheisten luona. Paljon on ollut kaikkee. Ja Jenska vaan on väsynyt. Outoa. Oi voi voi. Jospa se siitä alkais helpottaa.
Yhdessä unessa mun piti lyödä kaverille vedot. Kun olin sen tehnyt, mulle väsättiin vedot ja mä retkahdin. Se oli hirveetä siinä unessakin. Mä kauhistuin ja tuli tosi paha mieli. Se ei tuntunut hyvältä yhtään ja olin huolissani, et mitä mä nyt teen ja kuinka kerron asiasta läheisille ja teille lukijoille. Huono omatunto oli voimakas. Ja aamulla piti tarkistaa että enhän varmasti oo retkahtanut. Se uni oli hyvin todentuntuinen. Jätti koko päiväksi voimakkaan ahdistuksen.
Viime yön unessa mä en pelkästään retkahtanut, vaan mä narkkasin urakalla ja diilasin kamaa. Oli kuin en olisi selvänä koskaan ollutkaan. Painotus oli piikittämisellä tässäkin unessa. Se oli ahdistavaa. Ihan hirveitä olleet noi unet. En voi sietää niitä! Niistä jää vaan paha mieli ja ahdistus. Noi unet on kuin kidutusta. Todella vastenmielistä.
Olen myös viime aikoina ollut todella väsynyt. Monta viikkoa olen ollut hirveen väsynyt. Mikähän siihen on syynä? Olen asiaa miettinyt, mut en ole selkeää syytä löytänyt. Liiallinen kuormitus? Liiallinen liikkuminen ja muu tekeminen? Vitamiinin puutokset? Järkkynyt mielenterveys? En voi tietää. Harrastukset on helpottaneet oloa paljon. Varsinkin ampuminen on rentouttanut paljon. Mun tarkkuus on parantunut. Myös maalaaminen on tehnyt hyvää. Ja virkkaaminen. Olen jo yli vuoden virkannut isoa peittoa ohuesta langasta ja alan olla loppusuoralla. Aikamoinen työ ollut! Opiskelut on edenneet myös. Sain ekan englannin kurssin valmiiksi ja aloitin seuraavan. Olen myös siivonnut asuntoa ja käynyt läheisten luona. Paljon on ollut kaikkee. Ja Jenska vaan on väsynyt. Outoa. Oi voi voi. Jospa se siitä alkais helpottaa.
torstai 27. kesäkuuta 2019
Hulttiotytön VideoBlogi - Naisen osa huumemaailmassa
Hulttiotytön VideoBlogi - Naisen osa huumemaailmassa
Tässä uusi video pitkästä aikaa!
maanantai 24. kesäkuuta 2019
Painajaista, ahdistusta ja tuskaa
Oi voi voi. Niin koitti uusi päivä taas. Kädet tärisee ja on vaikea olla. Viime yö oli kamala, koska näin painajaista narkkaamisesta. Olin siinä vanhojen kavereiden kanssa vetämässä kassikaupalla kamaa. Koko uni oli pelkkää piikittämistä. Todella vastenmielistä. Voin pahoin vieläkin kun muistan sen niin selvästi. Hyi hemmetti. Kun heräsin, piti tarkistaa käsivarret että onhan ne varmasti puhtaat. Olihan ne.
Näköjään kun on paljon stressiä ja tuskaa, tulee sit noita painajaisia. Onneksi ne on vaan unia. Ja toisaalta on hyvä, et ne unet ahdistaa ja on vastenmielisiä. Jos niistä nauttisi, se olisi jo huolestuttavaa.
Olen viime aikoina (tai oikeastaan aina) ollut todella epäonnistunut vaimo. Aivan sama mitä mä teen, se ei riitä. Vaikka yritän kuinka, en vaan täytä mittaa. Olen viime aikoina panostanut entistä enemmän ruuan laittoon ym kodin hoitoon, mutta kaikki valuu hukkaan. Tuntuu että kaikki mitä mä teen, on turhaa. Välillä mietin, et miks mä edes yritän, koska ei se kuitenkaan riitä. Olen alkanut vihata itseäni entistä enemmän. Olen jo aika turhautunut ja toivoton. Koska mikään ei riitä, en minäkään riitä. Olen kuulemma vain pelkkä paska, ja alinta kastia. Tosi mukavaa kun näin "paljon" mua arvostetaan. Vähemmästäkin masentuu. Olen totaalisen pettynyt itseeni ja elämään. Ei vaan jaksa.
Pari viikkoa sit jouduin käymään verikokeissa. Se oli kamalaa. Eka hoitaja yritti etsiä suonta ja ei onnistunut. Se kaivoi ja kaivoi, mut ei löytänyt. Se piikki meni pohjaa myöten mun käsivarteen kun se etsi suonta. Hyi hemmetti. Olisin varmaan itsekin onnistunut paremmin. Lopulta se luovutti ja kun se veti sen piikin pois, se viilti kivan haavan siihen pistokohtaan, jonka näen vieläkin siinä. Todella vastenmielistä.
Sit tuli toinen hoitaja ja tökkäsi mua toiseen käteen ja onneksi sai otettua sen verikokeen. Olin ihan paniikissa siinä, vapisin ja mua oksetti. Voin niin pahoin, et totesin, etten varmaan enää pystyisi tykittää. Onneksi. Toi kokemus oli jotain niin kamalaa, niin kamalaa, etten tahdo enää mennä verikokeisiin.
Ja ne jäljet. Tuli taas niin liattu olo ja ahdistaa ne jäljet. Toinen on jo parantunut kokonaan, toisen jäljen mä näen vieläkin. En tahdo enää yhtään reikää itseeni!! En hemmetti tahdo!!
PS. Pahoittelen näin negatiivispainotteista tekstiä. Tämmöistä tää vaan valitettavasti nyt on ollut. Kunpa asiat vaan menisi parempaan suuntaan!
Näköjään kun on paljon stressiä ja tuskaa, tulee sit noita painajaisia. Onneksi ne on vaan unia. Ja toisaalta on hyvä, et ne unet ahdistaa ja on vastenmielisiä. Jos niistä nauttisi, se olisi jo huolestuttavaa.
Olen viime aikoina (tai oikeastaan aina) ollut todella epäonnistunut vaimo. Aivan sama mitä mä teen, se ei riitä. Vaikka yritän kuinka, en vaan täytä mittaa. Olen viime aikoina panostanut entistä enemmän ruuan laittoon ym kodin hoitoon, mutta kaikki valuu hukkaan. Tuntuu että kaikki mitä mä teen, on turhaa. Välillä mietin, et miks mä edes yritän, koska ei se kuitenkaan riitä. Olen alkanut vihata itseäni entistä enemmän. Olen jo aika turhautunut ja toivoton. Koska mikään ei riitä, en minäkään riitä. Olen kuulemma vain pelkkä paska, ja alinta kastia. Tosi mukavaa kun näin "paljon" mua arvostetaan. Vähemmästäkin masentuu. Olen totaalisen pettynyt itseeni ja elämään. Ei vaan jaksa.
Pari viikkoa sit jouduin käymään verikokeissa. Se oli kamalaa. Eka hoitaja yritti etsiä suonta ja ei onnistunut. Se kaivoi ja kaivoi, mut ei löytänyt. Se piikki meni pohjaa myöten mun käsivarteen kun se etsi suonta. Hyi hemmetti. Olisin varmaan itsekin onnistunut paremmin. Lopulta se luovutti ja kun se veti sen piikin pois, se viilti kivan haavan siihen pistokohtaan, jonka näen vieläkin siinä. Todella vastenmielistä.
Sit tuli toinen hoitaja ja tökkäsi mua toiseen käteen ja onneksi sai otettua sen verikokeen. Olin ihan paniikissa siinä, vapisin ja mua oksetti. Voin niin pahoin, et totesin, etten varmaan enää pystyisi tykittää. Onneksi. Toi kokemus oli jotain niin kamalaa, niin kamalaa, etten tahdo enää mennä verikokeisiin.
Ja ne jäljet. Tuli taas niin liattu olo ja ahdistaa ne jäljet. Toinen on jo parantunut kokonaan, toisen jäljen mä näen vieläkin. En tahdo enää yhtään reikää itseeni!! En hemmetti tahdo!!
PS. Pahoittelen näin negatiivispainotteista tekstiä. Tämmöistä tää vaan valitettavasti nyt on ollut. Kunpa asiat vaan menisi parempaan suuntaan!
torstai 6. kesäkuuta 2019
Onko Jenna narkkari?
Ihmettelen vähän sitäkin, millaisia kommentteja oli tullut siihen Iltalehden juttuun. En muka ole kuivilla, koska mulla on lääkitykset menossa. Huh huh mitä paskaa! Ja sit vasta en ole narkkari, kun en käytä mitään lääkkeitä ja en näytä narkkarilta. Uudestaan: huh huh, mitä paskaa! Näytänkö mä vieläkin narkkarilta? En omasta, enkä muidenkaan mielestä. Jos mut on totuttu näkee narkkarina, on lyöty narkkarin leima otsaan, niin sellaisten mielestä varmaan tuun aina näyttää narkkarilta, vaikka kuinka muuttuisin. Ja olenhan mä muuttunut paljon. En aio mennä kauneusleikkaukseen siks, etten enää näyttäisi narkkarilta joidenkin urpojen mielestä.
Olenko mä narkkari? En enää, enkä ole läheistenikään mielestä. Ne on nähneet mun muutoksen, seuranneet vierestä mun elämää, ja heidänkin mielestään mun elämä on kaukana narkkarin elämästä. Samaa mieltä olen itsekin. En enää tahdo vetää päätä sekaisin, en käytä lääkkeitäni väärin, en pyöri nistikämpissä, en ole enää siinä maailmassa enkä tahdo siihen palata. Jos mulla nyt sattuu olee korvaushoito ja ADHD-lääkitys, se ei tee musta narkkaria. Se tekisi, jos käyttäisin noita lääkkeitä väärin. Sitä mä en tee, koska se ei ole järkevää eikä hyödyllistä.
Ei se, mitä lääkettä sä otat, tee susta narkkaria, vaan se, miten sä sitä otat. Jos mä vetäisin 3kk lääkkeet viikossa-kahdessa, mä käyttäisin lääkkeeni väärin, ja sitä voi kutsua narkkaamiseksi. Mutta kun mä otan lääkkeeni siten, kuin ne on määrätty, se ei tee musta narkkaria. En mene niistä edes sekaisin, joten siitä on narkkaaminen kaukana. Miksi ihmisten on niin vaikeaa tätä käsittää?!
Jos nyt joku haluaa väkisin pitää mua narkkarina, niin pitäköön. Enköhän mä kuitenkin itse tiedä asian paremmin. Samoin myös mun läheiset. Kukaan, joka on seurannut mun elämää läheltä, ei pidä mua narkkarina! Tulkaa hemmetti itse katsomaan jos ette usko!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)