4 vuotta asiat kunnossa, pää selvänä ja mieli iloisena uudesta elämästä

Nyt on maaliskuu. (Terävä havainto) :D
Olen ollut tässä kuussa tasan 4 vuotta irti siitä vanhasta elämästä, joka narkkaamiseen painottui. Ja siitä olen erittäin onnellinen!
 En olis ikinä uskonut, et näin käy. Tää on eka kerta, kun oon ollut peräti 4 vuotta pää selvänä. Sitä ei kaiken järjen mukaan olis pitänyt tapahtua, mutta se tapahtui. Mun pitäis olla kuollut, mut olen hengissä, saanut elämäni kuntoon, jättänyt vanhan taakse, aloittanut uuden elämän, jossa keskeinen sisältö on opiskelu, kuntouttava työtoiminta, taidepiiri, pianon soitto ja biisien säveltäminen, kirjoittaminen, virkkaaminen, maalaus, piirtäminen, lukeminen, jne jne.
 Kaikki on muuttunut. Mä itsekin olen muuttunut todella paljon. Ihan hävettää, kun lukee vanhoja tekstejä ja päiväkirjoja, hävettää, et millainen olenkaan ollut! Onneks en oo sellainen enää. Jotenkin mykistyttää tämä massiivinen muutos. Muutos on niin suuri, et sitä on vaikea käsittää!
 Se Vanha Jenna, se narkkari on poissa. Mikä helpotus!!


Lopuksi:
 Edelleen tuntuu vaikealta käsittää, et niin yksinkertainen asia, kuin ADHD:n hoito ja oikea lääkitys mahdollisti mun uuden elämän. Jos joku pitää mua edelleen narkkarina siks, kun mulla on lääkitys (jota en edes käytä väärin,vaan otan valvotusti), niin pitäköön! Se ei musta narkkaria tee, kun syön lääkkeeni määräyksen mukaan. Se tekis musta narkkarin, jos käyttäisin ne lääkkeet väärin ja vetäisin päätä sekaisin kaikin keinoin, aineella kuin aineella. Mut mä en tee niin. En tahdo palata siihen vanhaan. Tää nykyinen elämä on paljon parempaa. Aitoa elämää,jota en tahdo heittää hukkaan!

Hulttis junassa

Vesivanat juoksee pitkin junan ikkunoita.
Maisemat vaihtuu ja juna tärisee.
Taidan olla ekaa kertaa selvänä junassa.
Tunneleita tulee vähän väliä..
Tulee outoja fiiliksiä tunnelissa.
Korvat menee lukkoon, happi loppuu, kurkkua kuristaa, pelottaa, tuntuu et painuu kasaan ja tunneli vie mukanaan.
Enpä ole ennen moista kokenut.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa..
Junassa on muutakin outoa: se väsyttää.
Junan kulku saa mielen jumittaa ja iskee ankara väsymys.
Hiljaisuus vallitsee ja juna kulkee.
Eikai taas tule tunneli?
Kyllä matkailu on jännittävää!
Ja vähän tylsääkin.
Mennään vaan, kuljetaan pitkin metsiä, kallioiden välistä, tunneleita tulee ja menee, asema asemalta matka etenee, ihmisiä tulee ja menee, juna menee ja menee..
Ja meikäläinen jumittaa ankaran väsymyksen vallassa.

Linkki ja keväisiä tunnelmia

https://hulttiotytontekeleet.blogspot.com/2019/03/susia-ja-muuta-taidejuttuja.html

Tuossa taas linkki. Laitoin pitkästä aikaa uusia taidejuttuja tohon blogiin.


Viime aikoina on mennyt yllättävän hyvin. Niin seesteistä ja rauhallista on ollut, et ihan pelottaa, mitä kevät tuo tullessaan. Toivottavasti vaan tää hyvä kausi jatkuis. On ollut niin rauhallista ja tasaista, et melkein pelkään, et joko taas kohta mieli rytisee ja romahtaa.. Toivottavasti ei!
 Sellaista oon tässä kevään aikana huomannut, että kuolleet kaverit tulee mieleen usein ja suren niitä. Jostain syystä ne on nyt tavallista enemmän olleet mielessä. Välillä niin voimakkaasti, et oon itkenyt. En mä oo osannut niiden kuolemaa silloin käyttöaikoina surra. Nyt selvänä niitä sit näköjään käsittelen. Varsinkin keväisin. Viime keväänä oli sama juttu. Ja sitä edellisenä.
 Mikä siinä on, et just kevät on se aika, kun suren kuolleita kavereita?
 Omituinen juttu.
 Kai ne on vaan käsiteltävä ja käytävä läpi se suru. Vaikka suren, silti iloitsen elämästä ja koen jopa huonoa omaatuntoa siitä, kun niin monella on asiat toisin. Silti: on aika iloita ja aika surra.
Näissä tunnelmissa menen tänään taidepiiriin.
 Siitä tulikin mieleen, et viime vuonna mä maalasin taidepiirissä kuvan hautausmaalta ja siihen tuli useita ristejä. Kuvan nimi oli "Kavereiden muistolle - levätkää rauhassa kuolleet ystäväni!" Keskellä kuvaa oli joku hahmo mustassa kaavussa. Se leijui ilmassa kuin aave. Siinä taustalla oli ristejä. Useita hautoja siinä oli. Mä osasin nimetä kaikki muut, paitsi kaksi. Mietin et ketkä muka puuttuu. Ihmettelin asiaa, koska muistin kyllä kuolleet kaverini.
Siitä ei sit mennytkään kuin jokunen viikko, ehkä kuukausi, kun sain kuulla et yks hyvä vanha kaveri oli kuollut. Epämääräisissä oloissa. Hajosin. Eikä siinä kaikki. Parin päivän päästä sain kuulla taas, että toinenkin vanha kaveri oli kuollut. Poltti itsensä kotinsa mukana hengiltä. Tahallaan. Hajosin taas.
Sit mä surun keskellä tajusin. Ne kaksi puuttuvaa kaveria oli "löytynyt". Siks en saanut niitä silloin mieleen, kun ne eli vielä. Vasta heidän kuolemansa jälkeen tuli niihinkin risteihin nimet.
 Toivottavasti tällaisia ei enää tapahdu!

Huvittavat haukkujat

Katselin tossa joku aika sitten mun YouTubeen laittamia videoita. Havaitsin jotain huvittavaa: siellä ääliöt edelleen kommentoi 4v vanhoihin videoihin haukkuen mua "vitun narkki", "paska narkki", "kaikki narkit pitäis tappaa" jne jne.. näitä riittää! Vaikuttaa siltä, et nää haukkujat eivät oo havainneet, etten mä oo narkannut 4 vuoteen, tai sit ovat havainneet, mut hölmöydessään haukkuvat mua ihan vaan haukkumisen ilosta.
 Erikoista toimintaa.
 Huvittavaa.
 Voiko ihmiset olla näin hölmöjä?!
 Voi. Todellakin voi.
 Vaikka siellä onkin 4v vanhoja nistivideoita, siellä on myös vielä enemmän sellaisia videoita, joissa mulla on jo ne ajat jääneet taakse. Vitun narkkia ei ole enää. Eikö ne ole sitä huomanneet? Varmasti ovat, elleivät ole sokeita. Eihän toi niille mitään merkitse, et oon saanut elämäni kuntoon, heille on tärkeämpää haukkua sitä Vanhaa Jennaa, jota ei edes ole enää! Mut mitä siitä, pakkohan ääliöiden on päästä haukkumaan, tosiasioista välittämättä. Naurettavaa typeryyttä.
 Turhuuksien turhuutta on tuo turha haukkuminen. Ajan hukkaa. Eikö ne edes tajua, että niiden haukut tulee pikkuisen myöhässä? Ei kai silläkään ole niille väliä, kunhan vaan pääsevät laukomaan turhuuksiaan. Säälittävää. Tämmöisiä viisastelijoita löytyy YouTubesta! Ja kaikkialta nettifoorumeilta, joissa voi nimimerkin takaa huudella sellaista, mitä ei kasvotusten uskalleta sanoa. Ja tässä tapauksessa vielä huudellaan jollekin, joka on jäänyt taakse, joka on ollut menneisyyttä jo useita vuosia!
 Ei voi kuin nauraa!😂😂😂

Asia saatu järjestykseen

Jonkin aikaa taistelin koneiden kanssa ja ehdin jo turhautuakin, melkein heitin puhelimen seinään, mut onneks en sitä tehnyt. Sain kun sainkin tän jutun toimii, nyt pystyn taas vastaa kommentteihin. Helpotus.
En olis yksin tätä osannut saada kuntoon, kiitos siis puolisolleni avusta! (Onneks hän on nero koneiden kanssa ja näppärä hakkeri) Kiitos, Rakkaalle avusta!
 Onneksi asia saatiin järjestykseen!

Edelleen jotain outoa meneillään bittiavaruudessa

Hemmetti.🤪
En saa vieläkään vastattua lukijoiden kommentteihin blogin puolella. En tajua, mistä on kyse.
Harmittaa!😵
Oon yrittänyt kaikkea, oon koittanut kirjautua, mut se ei blogin puolella pidä mua kirjautuneena, vaikka olen kirjautunut.😡 Oon kokeillut käyttää eri selaimia, mut ei oo sekään auttanut.🤯 Järjestelmäkin meni uusiksi puhelimessa ja tabletissa, mut ei!😠
EI AUTA VAIKKA MITÄ YRITÄN!!!🤬
HARMITTAA!!🤪🤪🤪

Viime aikoina on tullut niin ihania kommentteja, et olen mykistynyt. Yhdestäkin kommentista päätyi teksti meidän jääkaapin oveen.😊 Niin rohkaisevia, kannustavia ja motivoivia, hyvän mielen kommentteja, joista olen erittäin kiitollinen!😍
On mahtavaa huomata, etten kirjoita turhaan. Se on mulle suuri ilo, kun saan kuulla, kuinka mun teksteistä on ollut apua ja hyötyä toisille. Sekin on ollut yksi ilon aihe, kun niin moni on alusta asti kulkenut mun mukana tällä toipumisen tiellä, vaikkei toipumisesta pitänyt olla toivoakaan. Kiitos rakkaat lukijat! Kiitos kaikesta!💕💞💕

Jotain outoa meneillään

Tässä on jotain omituista meneillään. En pysty vastaamaan blogin kommentteihin. Kokeilen vaihtaa Google+ profiilista blogger profiiliin, josko se auttaisi asiaa.
 Vähän aikaa sitten oli tullut blogger ilmoitus, että Google+ lopettaa. Siinä mainittiin jotain Google+ kommenttien katoamisesta. Asia huolestuttaa, koska ei oo kiva jos mun kaikki kommentit blogista häviää.
 Tää ei oo kovinkaan mukavaa. Toivottavasti kaikki mun kommentit ei häviä, se olis ihan typerää. Vaikuttais siltä, etten olis vastannut koskaan kellekään, ja niin ei asia ole. Harmittaa tämmöset muutokset!
 En oo vielä tarpeeksi asti perillä näistä muutoksista, joten saa nähdä, miten käy mun Blogin.

Että tämmöinen ilmoitusluontoinen omituisuus tällä kertaa.

*Hulttis on hämmennyksen vallassa*

Jennamainen juttu

 Moi! On jännittävää olla Jenna! Sitä ei arvaiskaan kuinka jännittävää on olla Jenna.

 Jennaa itseäkin jännittää olla Jenna. Välillä se häiritsee ja jännittää niin, että tulee paniikkikohtaus.

 Kuinka jännittävää onkaan olla Jenna! Ihan kädet tärisee.

 Mutta jännitys kuuluu elämään, myös Jennan elämään. Vaikka kädet vapisee pelosta, kurkkua kuristaa ja sydän tykyttää, elämä on ihanaa!

 Mitä siitä, jos välillä iskee paniikkikohtaus, jos välillä vähän pelottaa, se on osa tätä elämää, jännittävää elämää, jota Jenna elää nyt!

Kuulumisia ja ihmettelyä

Moro!
Viime aikoina on mennyt aikas hyvin. Paljon oon taiteillut ja touhunnut. Viime viikolla käytiin Hesassa ADHD-lääkärillä ja käynti meni hyvin. Lääkäri oli iloinen ja yllättynyt tästä muutoksesta, mikä reilun vuoden aikana meikäläisessä on tapahtunut. Moneen kertaan kysyi eri reittiä, et mitä ihmettä tässä on tapahtunut, kun muutos on niin suuri. :D
 Jenna on siis toipunut edelleen! En mä itse silleen niin sitä muutosta huomaa, mut kyl on moni asia mennyt parempaan päin. Iloitsen itsekin tästä muutoksesta.

Eilen kävin leffassa kattoo leffan, jossa mäkin esiinnyin. Oli outoo nähdä itsensä valkokankaalla! Erittäin omituinen kokemus. Vähänkö yllätyin, kun elokuvan ensi sanat oli mun. Leffa nineltä Toyota ja toppatakki kertoo Liisa kodin pomosta ja hänen työstään. Oli muuten hyvä leffa! Meikäläinenkin siellä jutteli asioista ihan asiallisesti. Mut hassua ja outoa oli itsensä nähdä leffassa! On kuulemma ajankohtainen elokuva. Sitä aiotaan levittää ulkomaille asti. Saa nähdä, kuinka asiat etenee. Asiallinen elokuva ja koskettava myös.

Nyt täytyy lähtee kuntouttavaan työtoimintaan jatkaa opintoja. Oon ollut jumissa 3 osion esseessä, ja nyt olisi tarkoitus se saada lopultakin valmiiksi. Jännittävää on opiskelu, en arvannut, et opinnoissakin voi jäädä jumiin.
 Erikoinen asia vaan on se, kun jäin jumiin opinnoissa, samalla jäin jumiin yhden sävellyksen teossa. Kun sain tehtyä sitä esseetä eteenpäin, pääsin eteenpäin myös sävellyksessä.
 Outoa!

Nyt täytyy mennä. Jenna lähtee opiskelee!

Muistoja. Elämää asunnottomana

Tänä aamuna mieleen muistui repaleinen menneisyys. Etenkin ne ajat, kun ei ollut asuntoo.
 Yleensä kun jostain sain kämpän, tuli paikalliset narkkarit auttaa muutossa. Pian ne sit tulikin auttaa häädössä. Jos olikin asunto, sitä oli kuitenkin epävarma et kauanko asunto pysyy. Vähän väliä tuli häätö milloin mistäkin.. En edes muista, mitkä oli syitä milloin mihinkin häätöön. Ei varmasti olleet aiheettomia ne syyt.
 Raskain häätö oli viimeinen häätö. Se taisi olla vuoden 2012 alussa. Siinä meni koko omaisuus, kaikki. Olin sillon katkolla, ja vain siellä mukana olleet asiat jäi.
 Katkolta lähdinkin sit uuteen "kotiin", kadulle. Ei ollu paikkaa mihin mennä. Sitä kierteli kavereiden kämpillä, ettei ulkona tarviis nukkua. Mut kyl se lehtiroskis tutuksi tuli. Elin jatkuvassa hädässä ja epävarmuudessa. Ilman turvaa, suojaa, lämpöä, ruokaa.. Ei ollut helppoo olla asunnoton, vailla vakituista asuinpaikkaa. Se oli hirveen turvatonta. Kaman hankinnan lisäksi oli huolena että missäs sitä sitten asuisi. Tai ylipäätään: kuinka selvitä seuraavaan päivään.
 Epätoivo kulki varjona mukana. Siinä tuli sitten övereitäkin kiskottua, että kuolisi pois. Vaan enpä kuollut, mut sairaalaan pääsin. Tämä toistui. Epätoivoissani hankkiuduin usein tahallani putkaan, ettei tarviis nukkua kylmässä taivasalla.   Alkoholisteille tarkoitettu asunnottomien asuntola tuli myös tutuksi. Se oli aika rämä paikka, mut olipahan katto pään päällä ja lämpöä. Nykyään tää asuntola on purettu.. Enkä ollut ainoa, joka siellä asui.. Missähän he ovat, jotka sieltä joutui pois, kun paikka purettiin?
 Lopulta sit pääsin asumaan hoitokotiin Liisa kodille. Se pelasti mun hengen. En sillon ennen sitä tajunnut, enkä osannut olla kiitollinenkaan. Venkasin ja valitin vaan, kun eivät antaneet mun narkata rauhassa, vaan katsoivat perään ja pitivät huolta. Vähänkö olin hölmö! Onneksi näin jälkeenpäin oon sen tajunnut ja olen todella kiitollinen.
 Elämäni asunnottomana päättyi kiitos Liisa kodin. Vaan vieläkin on useita asunnottomia ympäri Suomea. En toivoisi kellekään asunnottomuutta. Harmittaa ja surettaa kaikki ne, jotka on vailla vakituista asuintoa. Se on hemmetin raskasta ja kuluttavaa. Kunpa he vaan selviäis! Täällä entinen asunnoton on hengessä mukana ja toivottaa kaikille asunnottomille tsemppiä ja toivoa! Asiat voi järjestyä! Älkää luovuttako! Hulttis muistaa asunnottomia rukouksissaan.