Elämä on yhtä pettymysten ja paskamyrskyjen sarjaa. Surullisinta on, kun olin jo ehtinyt alkaa uskoa, ettei enää lyödä uusia haavoja, mutta sitten niitä tulee taas. Kauan ei hyvä vaihe kestänyt taaskaan, kun alkoi taas tulla haavoja ja uupumus. Sillä ei näytä olevan mitään merkitystä, kun olen ollut vaikuttamassa hyvää kaverin elämään. Paskaa sataa niskaan kaikesta huolimatta. Hyvä palkitaan haavoilla, eikä minua tarvitse edes kuunnella eikä ottaa tuskaani todesta.
Haavat lyödään hyvin salakavalasti, niin, että itsekin hämmentyy ja ihmettelee, mistä on kyse, kun keskustelujen jälkeen on ihan uuvuksissa, tyhjä ja ärtynyt. On vain todella käytetty olo. Vaikka päällisin puolin kaikki näytti olevan kunnossa, jotain sellaista tapahtui, mikä ei ollut hyväksi minulle. Toistuvasti.
Vaikka minä kohtasin, en tullut itse kohdatuksi, vaan käytetyksi.
Tätä jatkui hyvin hienovaraisesti ja yhä enenevissä määrin. Vielä tämänkin lisäksi haavoja tuli, edelleen salakavalasti ja hienovaraisesti kummallisen oireilun ja oudoksi muuttuneen asenteen muodossa. Ikään kuin minusta olisi yhtäkkiä tullut uhka, ikään kuin en olisi luotettava ystävä enää. Ikään kuin olisin aikeissa tuottaa toiselle henkilökohtaisen emotionaalisen maailmanlopun, vaikka itse en ollut siitä tietoinen. Näytti siltä, että kaveri piti minua potentiaalisena hylkääjänä. Aikeeni olivat aivan toiset, ja vaikka yritin sitä vakuuttaa, hän ei minua uskonut.
Avoimuutta ei ollut, vaan tilalle oli tullut epäaitous, teeskentely ja piilovihainen kyräily. Tunsin, ettei toinen enää ollut rehellinen ja salaili tunteitaan, jotka kuitenkin olivat selvästi havaittavissa. Mitä hän kielsi sanoillaan, sitä hän ilmensi toiminnallaan.
Aloin aistia omistushaluisuutta ja mustasukkaisuutta osoittaessani huomiota toisille ja antaessani aikaani toisille. Siitä seurasi piilovihaista oireilua, joka sai minut kokemaan, että kaverin mielestä teen väärin osoittaessani huomiota toisille, ja jopa minun perheenjäsenet hän koki uhkana. Alkoi näyttää ja tuntua siltä, ettei elämässäni saisi olla tilaa toisille ja jopa huomion osoittamisesta toisille sain kokea ikäviä seurauksia ikään kuin rangaistuksena. Aloin kokea tämän hyvin ahdistavana, mutta kaveri kielsi ongelman olemassaolon ja jatkoi ongelmallista käytöstään. Tätä jatkui aikansa ja toisen läsnäolo alkoi ahdistamaan ja tukahduttamaan minua yhä enemmän.
Kun yritin ottaa asian puheeksi useampaan otteeseen, hän kyseenalaisti havaintoni, ei kuunnellut minua ja pakeni jälleen menneisyyteen toistaen samoja selityksiä, jotka eivät oikeuta huonoa kohtelua. Vanhat haitalliset käytösmallit alkoivat jälleen toistua ja sain osakseni yhä lisää haavoja ja paskaa niskaan, kun yrtitin selvittää asiaa. Lopulta tilanne oli paisunut valtaviin mittasuhteisiin, kun asian ratkaisemisen sijaan kaveri kyhäsi kasaan valtavan haavojen ja ongelmien vyöryn omalla haitallisella käytöksellään. Kun olisi ollut aika ottaa vastuu, hän pakeni vastuutaan raukkamaisesti ja vielä senkin jälkeen jatkoi haavoittamista.
Vaikka yritin vedota häneen, että hän edes yrittäisi ajatella asiaa minun kannalta, eikä aiheuttaisi enempää tuhoa ja haavoja, sanani kaikuivat kuuroille korville ja haavoittaminen jatkui. Tuskani oli siis toissijaista.
Siinä vaiheessa mittani täyttyi ja totesin, ettei minun kuulu tällaista sietää. Koska tunteeni voi tuosta vain ohittaa ja havaintoni kyseenalaistaa yhä uudestaan, homma on mennyt liian tuhoisaksi ja myrkylliseksi. Vaikka toistuvasti yritin varoittaa, että hän itse tuhoaa ystävyytemme käytöksellään, hän ei kuunnellut varoituksiani ja toteutti itse sen, mitä pelkäsi. Omalla haavoittavalla käytöksellään kaveri hylkäsi ensin minut ja pakotti minut ottamaan häneen etäisyyden. Ei minun kuulu sietää sitä, kun persoonaani tukahdutetaan, minua yritetään kontrolloida ja omistaa, ahdistukseni ohitetaan, havaintokykyäni kyseenalaistetaan, tunteitani manipuloidaan, voimavarani riistetään ja minua hyväksikäytetään emotionaalisesti välittämättä hyvinvoinnistani, minua ei oteta vakavasti ja vaikka yritän varoittaa, silti sisintäni yhä vain haavoitetaan itsekkäällä käytöksellä. Eikä siinä kaikki: Kun toin asiaa esiin, kaveri tekeytyi uhriksi ja yritti toistuvasti tehdä minusta sen pahantekijän! Kun en suostunut tuohon väärään rooliin, hän vajosi itsesääliin. Ja sitten pakeni raukkamaisesti vastuutaan jälleen kerran. Eikä näytä olevan vieläkään kykenevä vastuun ottamiseen ja aitoon katumukseen.
Olen totaalisen uupunut ja äärimmäisen kyllästynyt siihen, kun lupaukset petetään ja samat paskamyrskyt toistetaan paskamaisen käyttäytymisen, emotionaalisen riiston ja vastuun pakoilun muodossa. Yhä vain samat haitalliset kaavat ja käytösmallit jatkuvat. Lupaukset muutoksesta ovat osoittautuneet jälleen katteettomiksi. Eikä vastuun ottaminen kiinnosta vieläkään, vaikka on haavoittanut syvästi ystävää, jota sanoo tärkeäksi. Vai kuvitteleeko kaveri, että tärkeää ystävää voi kohdella paskamaisesti ja viskata oman vastuun tärkeän ystävän niskaan, jota loukkaa näin kaksinkertaisesti? Eikä asiaa pysty käsittelemään rakentavasti. Kun sitä olen yrittänyt, tulee lisää paskaa niskaan.
En voi tulla kuulluksi, se on tullut selväksi.
Koska en voi käsitellä asiaa hänen kanssaan, puran vitutukseni kirjoittamalla. Kirjoittaminen on ollut läpi elämäni keino selvitä vaikeista tilanteista ja säilyttää yhteys itseeni. Paskamyrskyjen keskellä kirjoittaminen auttaa minua pysymään järjissäni ja jäsentämään ajatusteni sekameteliä. Saan ajatukseni purettua kirjoittamalla ja se selventää sekasotkua päässäni. En voi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tuskani tahtoo tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Olen kurkkuani myöten täynnä toistuvaa torjuntaa, kieltämistä, ohittamista, syyllistämistä ja vähättelyä. Se on saanut minutkin epäilemään itseäni jälleen kerran. Tunnistan kuitenkin, että kyseessä on manipulointi eikä minun tarvitse epäillä havaintojani. Aistini ovat toimineet harvinaisen hyvin tähänkin asti. Ja se on ärsyttänyt kaveria. Siksi havaintoni on pitänyt toistuvasti kyseenalaistaa.
Kun toinen ei halua kohdata ikäviä tosiasioita itsestään, hän on yrittänyt sekoittaa minunkin todellisuudentajuni.
Olipa manipulointi tietoista tai tiedostamatonta, se on joka tapauksessa henkistä väkivaltaa ja erittäin vakavaa.
Veikkaan, että jos kaveri edes vaivautuu lukemaan tätä tekstiä (pitkät tekstit kun ovat älyllisesti aivan liian haastavia, varsinkin kun ne tulevat minulta ja liittyvät hänen paskamaiseen käytökseensä), hän tuskin ottaa tätäkään vakavasti, muista asioista puhumattakaan. Sehän on vain Hulttis, ei sitä tarvitse ottaa vakavasti! Se aina vain liioittelee! Jos hän todella näkee minut noin vääristyneesti, hän ei tunne minua. En ole mikään liioitteleva paskanjauhaja, jota ei tarvitse ottaa vakavasti. Kun toinen käyttäytyy paskamaisesti, miksi alkaisin liioitella asiaa? Se on jo valmiiksi ihan riittävän vakavaa. Sanon asiat niin kuin olen ne nähnyt ja kokenut, ja tarkoitan mitä sanon.
Aito ystävä ei vähättelisi minua eikä yrittäisi manipuloida minua epäilemään havaintokykyäni. Aito ystävä ei kohtelisi minua itsekkäästi eikä pyrkisi elämään voimavarojeni kustannuksella. On turhauttavaa, kun olen yrittänyt keskustella siitä, miten kaverin käytös tuhoaa minut ja ystävyytemme, olen saanut vain lisää haavoja ja paskaa niskaan. Hän on tekeytynyt uhriksi ja yrittänyt tehdä minusta pahantekijää toistuvasti. Koska en tule kuulluksi, kirjoitan. Minun on saatava tämä paska edes jotenkin käsiteltyä.
Kirjoittaminen auttaa minua prosessoimaan asioita, sanoittamaan tunteitani ja kokemuksiani ja tuomaan tuskani kuultavaksi. On ollut helvetin uuvuttavaa olla pitkään paskamyrskyn keskellä, jossa tulee haavoja haavojen päälle ja toinen aiheuttaa toiminnallaan valtavan ongelmien vyöryn, josta on vaikea enää saada selvää. Ja juuri se on tarkoituskin. Näin hänen ei tarvitse kohdata alkuperäistä ongelmaa. Eikä sillä ole näköjään merkitystä, kuinka paljon tuhoa ja tuskaa toinen aiheuttaa minulle paskamaisella käytöksellään. Kun kirjoitan tapahtumia ja tilanteita ylös, kokonaisuus alkaa hahmottua. Kun olen puhunut tästä muutaman läheisen kanssa, he ovat arvanneet, kenestä ja mistä on kyse eivätkä he ole kyseenalaistaneet havaintojani. He eivät edes yllättyneet. Hekin ovat nähneet omin silmin jo pitkän aikaa, kuinka samat ongelmat toistuvat, samat paskamaiset käytösmallit ja toimintakaavat toistuvat ja kuinka toinen riistää minulta voimavarat ja elämänhalun. Terve ystävyys ei ole tällaista, ovat hekin todenneet ja kehoittaneet minua suojelemaan itseäni. Heille hyvinvointini on tärkeää, enkä minäkään tahdo päätyä toistuvasti uupuneeksi ihmisraunioksi, joka on vihainen, kyyninen ja hemmetin pettynyt.
Kun edelleen haavoja tulee ja vastavuoroisuus puuttuu, on aika suuttuu.
Kun ihmisen sanat ja teot ovat ristiriidassa, ja teot puhuvat enemmän kuin sanat. Sanoilla voi maalata vaikka kuinka kauniita haavekuvia, mutta ihmisten todellinen luonne ja motiivit paljastuvat toistuvien tekojen kautta. Ihmisen toiminta on hänen sisäisen maailmansa peili, eikä käytös valehtele.
Kun olen toistuvasti ottanut esiin sen, että kaveri on jälleen kohdellut minua haavoittavasti, sanani ovat kaikuneet kuuroille korville ja paskamainen käytös on mennyt vain pahemmaksi. Olen muka vain liioitellut, siis puhunut paskaa. Minua ei siis tarvitse ottaa vakavasti! Vieläkään! Eikä myöskään tunteillani ole ollut painoarvoa, nekin kun on voinut ohittaa huumorilla ja uhriutumalla, kuin mikäkin emotionaalinen vajakki, joka ei kykene asettumaan toisen asemaan. Ikään kuin se olisi jotenkin hauskaa, kun minua ahdistaa hänen käyttäytymisensä, minusta tuntuu, etten voi enää hengittää hänen läsnäollessaan ja persoonaani yritetään tukahduttaa ja rajoittaa kontrolloinnin, manipuloinnin ja mustasukkaisen oireilun avulla.
Hän on ajatellut, että hänellä on oikeus käyttäytyä paskamaisesti minua kohtaan. Ilmeisesti sitten minulla pitäisi olla velvollisuus sietää haavoittamista ja ottaa kaikki paska kiltisti vastaan. Ei tule tapahtumaan!
On sairasta edes odottaa tuollaista minulta. Sairasta on myös oikeuttaa oma paskamainen käytös ja toisten haavoittaminen vetoamalla siihen, että on joskus joutunut kärsimään: "Koska olen joutunut kärsimään kaltoinkohtelusta lapsena, minulla on oikeus täyttää tarpeeni toisten kustannuksella ja käyttäytyä omien oikkujeni mukaan ihan miten haluan. Muiden ei auta kuin kestää! Maailma on minulle velkaa ja se, mitä en ole saanut, on oikeutettua ottaa vaikka väkisin. Toisten tuska on toissijaista, he ansaitsevat kokea saman kuin minä." Pitääkö laittaa paha kiertoon? Yleensä luulisi, että kun on joutunut kärsimään kaltoinkohtelua ja emotionaalista riistoa, ei missään nimessä haluaisi tuottaa samaa tuskaa toisille. Jokin on vialla, jos kärsimys ei opeta empatiakykyä. Yleensä kaltoinkohtelua kärsinyt ei pitäisi oikeutettuna kohdella toisia niin kuin kaltoinkohtelijat ovat joskus itseä kohdelleet. Silloin vain alentuisi heidän tasolleen ja olisi yhtä lailla kaltoinkohtelija kuin hekin. Silloin vain jatkaisi siitä, mihin lapsuuden ajan kaltoinkohteljat jäivät ja lähtisi jatkamaan heidän työtään.
Eikö se ollutkaan väärin, miten itseä aikoinaan kaltoinkohdeltiin, vai mistä on kyse, kun itse laittaa pahan kiertoon ja kaltoinkohtelee toisia oikeuttamalla itselleen tehdä toiselle samoja vääryyksiä? Missä välissä väärästä ja pahasta tuli oikeutettua?
Koska kaveri on kokenut olevansa oikeutettu kaltoinkohtelemaan ja hyväksikäyttämään minua, jokin on helvetin pahasti vialla!
Vaikka olen toistuvasti varoittanut, että hän tuhoaa ystävyytemme omalla käytöksellään, hän ei ole kuullut varoituksiani. Hän vain vuodattaa iänikuisia menneisyyden kokemuksiaan, joilla hän selittelee käytöstään ja antaa niille oikeutuksen. Tämäkin on vain keino väistää itse asian käsittely ja korjaaminen. Aivan sama, mitä menneisyydessä on tapahtunut, nyt on nyt.
Menneisyyteen pakeneminen ei muuta sitä tosiasiaa, että itse käyttäytyy paskamaisesti nykyhetkessä!
Kun olisi ollut tarkoitus puhua nykyhetken tilanteesta, joka on tuottanut minulle turhaa tuskaa, kaveri onkin siirtänyt aiheen menneisyytensä kokemuksiin, jotka olen kuullut jo ties kuinka monta kertaa aiemminkin. Näin hän ohittaa minut ja tekee jälleen itsestään keskipisteen, siirtää aiheen menneisyyteen ja korostaa omaa uhriuttaan. On vastenmielistä, kuinka hän alkaa kerjätä sääliä ja empatiaa, vaikka on kohdellut minua paskamaisesti! Samojen ongelmien vatvominen on uuvuttanut minua, ja usein näiden keskustelujen jälkeen olen tuntenut itseni tyhjiin imetyksi, ärtyneeksi ja käytetyksi. Nämä tunteet ovat merkki siitä, että minua on käytetty hyväksi, ja tätä on jatkunut jo pitkään. Silloinkin, kun meni vielä paremmin, nämä tunteet olivat usein läsnä keskustelujen jälkeen.
Painopiste on suurimman osan ajasta hänessä tavalla tai toisella ja minä olen se ainainen antaja ja auttaja, joka en tahtoisi olla. Tahtoisin olla vain tasavertainen ystävä, joka voi vain olla oma itsensä eikä tarvitsisi joutua jatkuvasti kannattelemaan toista.
Samaan aikaan omistushaluinen ja mustasukkainen oireilu on tukahduttanut minua ja saanut minut tuntemaan olevani jälleen kuristusotteessa ja ansassa. Kun olen yrittänyt tuoda esiin näitä tunteita, en ole tullut kuulluksi, vaan aihe on kääntynyt yhä uudestaan kaveriin ja hänen iänikuisiin ongelmiinsa, joiden avulla hän tekeytyy uhriksi ja kerjää sääliä. Vaikka olen antanut tukea, hyväksyntää, empatiaa ja liikaakin itsestäni hyvää, se ei johda parempaan suuntaan. Minua on käytetty välineenä henkiseen onanointiin vailla aikomustakaan kasvaa ja muuttua. Hän on valehdellut olevansa motivoitunut muutokseen ja todistelee sitä sillä, että hän käy terapiassa. Terapiassa käynti itsessään ei ole todiste motivaatiosta kasvaa ja muuttua. Hänen käytöksensä perusteella terapiakin on hänelle henkistä onanointia, joka hetkeksi tuo helpotusta purkautumisesta, mutta muutoksesta ei ole tietoakaan. Samaa todistaa sekin, ettei terapia ole tuottanut ratkaisevia tuloksia, vaikka sitä on jatkunut jo vuosia. Ilman aitoa motivaatiota kasvaa ja muuttua on terapiakin turhaa. Eikä noin syvään juurtuneet ongelmalliset käytösmallit puhumalla ratkea. Menneisyyttä on turha vatvoa, jos ei ole motivaatiota muutokseen. Muutos lähtee vain ja ainoastaan itsestä, eikä kukaan muu voi sitä tehdä toisen puolesta. Vaikka olen tämänkin (ja monet muut tässä tekstissä esiin tuomani asiat) sanonut jo monet kerrat, silti sama haitallinen meno jatkuu. Kaveri on elänyt kuin loinen minun voimavarojeni kustannuksella, eikä siis ole ihme, että olen taas palanut loppuun ja helvetin vihainen.
Hän on käyttänyt minua henkisen onanoinnin välineenä samaan aikaan kun on kohdellut minua haavoittavasti. Kun otan esiin haitallisen käytöksen, hän reagoi torjumalla, hyökkäämällä, puolustautumalla, kieltämällä, syyllistämällä, uhriutumalla ja itsesäälillä.
Tämä jo itsessään todistaa, ettei kyse ole ollut aidosta yhteydestä, vaan emotionaalisesta hyväksikäytöstä.
Aito ihminen kuuntelee, ottaa toisen vakavasti ja pyrkii parantamaan käytöstään, kun huomaa toimineensa itsekkäästi. Mutta kun ihminen pitää itsekkyyttään oikeutettuna, hän ei toimi näin.
Itsekäs ihminen uskottelee olevansa oikeutettu valehtelemaan toisille, manipuloimaan, hyväksikäyttämään ja kaltoinkohtelemaan toisia. Hänellä on muka oikeus, kun hän on joutunut kokemaan niin kovia! Toisten tunteet ja tarpeet ovat toissijaisia, heitä voi käyttää välineenä oman egon pönkittämiseen ja itsekkäiden tarpeiden täyttämiseen jopa heidän hyvinvointinsa kustannuksella.
Olen tuntenut olevani ahdistavassa kuristusotteessa jo pitkään, ja vaikka olen varoittanut siitä, että terveen ystävyyden rajat on rikottu, ote on vain kiristynyt. Minun rajojani on rikottu, eikä sitäkään tarvitse ottaa vakavasti. Omistushaluisuus on mennyt sairaalloiseksi, samoin mustasukkainen oireilu, joka on ollut kipeä keino ikään kuin rangaista minua toistuvasti siitä, että kehtaankin osoittaa huomiota toisille ja viettää aikaa läheisteni ja muiden ystävien kanssa.
Ikään kuin olisi suuri vääryys, että annan aikaani ja huomiotani toisille.
Hänen käytöksensä ilmaisee, että hänen mielestään aikani ja huomioni kuuluvat hänelle ja vain hänelle ja jos annan itsestäni toisille, saan osakseni passiivis-aggressiivista mustasukkaista oireilua. Vaikka hän sanoillaan kieltää tämän, teot osoittavat toisin. Näin hän yrittää saada minut rajoittamaan itseäni ja saada minut vähentämään toisten huomioimista ja ajanviettoa jopa perheenjäsenteni kanssa. Ikään kuin minun tulisi kokea syyllisyyttä siitä, että elämässäni on muita ihmisiä, ja vieläpä tärkeämpiä ihmisiä kuin hän. Sellaista en voi sietää! Minua ei voi yrittää kontrolloida ilman seuraamuksia.
Minua ei voi omistaa!
En ole kenenkään yksityisomaisuutta!
Päätän itse, kenelle annan aikaani ja huomiotani!
Noin käyttäytyvä aiheuttaa itse sen, etten enää halua osoittaa huomiota hänelle enkä antaa aikaani hänelle. Jos en kerran saisi tehdä niin toisille, miksi tekisin niin hänelle? Omalla käytöksellään hän on pakottanut minut vetäytymään, eikä hän ole kuunnellut, kun olen yrittänyt varoittaa, että terveen ystävyyden rajat on rikottu toistuvasti.
Kontrollointi ja rankaiseminen kääntyvät itseään vastaan. Ne herättävät kohteessaan vain vihaa, inhoa ja halun vetäytyä. Ne ovat tehokas keino tuhota ihmissuhde ja etäännyttää toinen niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Olen syystäkin vetäytynyt ja ottanut etäisyyttä, jotta saisin tilaa hengittää. Tuntuu inhottavalta, kun minut on yritetty omistaa ja persoonallisuuttani on yritetty rajoittaa, tukahduttaa ja kontrolloida. En voi antaa tilaa elämässäni ihmiselle, joka kohtelee minua näin. Etääntymiseni on saanut toisen takertumaan minuun yhä enemmän ja vaatimaan aikaani ja huomiotani ottamatta huomioon minun hyvinvointia ja voimavaroja. Helvetin väsyneenäkin minun olisi pitänyt jaksaa vatvoa hänen paskamaista käytöstään ja iänikuisia ongelmiaan, vaikka hän näki, että olin niin väsynyt, etten meinannut jaksaa kävellä ja välillä meinasi taju lähteä.
Siitä huolimatta hän olisi halunnut riistää aikani itselleen, vaikka ainut, mitä tarvitsin, oli lepo ja rauha. Silti hän tuli luokseni aikeenaan jäädä ja jatkaa jo pitkäksi venynyttä keskustelua vielä tuntikausia. Hän ei edes kysynyt, voiko jäädä luokseni, vaan piti sitä itsestäänselvyytenä, että hän jää pitkäksi aikaa luokseni, vaikka hän näki kyllä hyvin, että olin äärimmäisen väsynyt ja finaalissa. Koin tämän ahdistavana ja tunkeilevana. Kun toinen tulee luokseni jäädäkseen, eikä kysy, sopiiko se minulle, koin sen luonnollisesti tunkeutumisena. Varsinkin, kun hän ei ottanut huomioon sitä, että olin jo valmiiksi hyvin, hyvin väsynyt ja ainut mitä tarvitsin, oli lepo, rauha ja hiljaisuus.
Hän ei ottanut huomioon lainkaan minun jaksamista ja hyvinvointia, vaan oli valmis uuvuttamaan jo valmiiksi uupuneen ja riistämään tältä viimeisetkin voimat.
Onneksi osasin vetää rajat ja vaikka toinen siitä hieman loukkaantui silminnähden (vaikka myöhemmin kielsi tämänkin), pidin kiinni rajoistani. Kun otin tämän myöhemmin esiin, hän vetosi toiveajatteluun siitä, että kyllä minä vielä piristyisin, vaikka tosiasiat puhuivat sitä vastaan selvästi. On vaikea uskoa, että kyse olisi ollut noin todellisuudenvastaisesta toiveajattelusta. Enemmän hänen käytöksensä ilmaisi vaativuutta, omistushalua ja itsekkyyttä.
Koska olin hiljattain viettänyt aikaa toisten ystävien ja läheisten kanssa, hän yritti ottaa väkisin takaisin itselleen sen ajan, jonka hän koki menettäneensä.
Kysymättä lainkaan, sopiiko se minulle!
On todella vakavaa, kun toinen haluaa viettää aikaa kanssani ottamatta huomioon minun jaksamista. Sekin on vakavaa, kun hän alitajuisesti odottaa, että minun pitäisi korvata hänelle toisten kanssa viettämäni aika oman hyvinvointini kustannuksella. Se ei ole tervettä. Sanoin tämän suoraan ja ilmaisin, että ystävyys on muuttunut myrkylliseksi, kun hän haluaisi viettää aikaa kanssani jopa oman hyvinvointini ja voimavarojeni kustannuksella. Tietenkään hän ei tätäkään ottanut vakavasti, kyseenalaisti havaintoni taas ja vähätteli asiaa.
Tämä on pelkkää itsepetosta ja suoranaista välinpitämättömyyttä minua kohtaan!
Olen viime kuukausina nähnyt aika groteskeja mutta samalla kuvaavia painajasia tilanteeseen liittyen. Hulttiksen unikatsaus alkakoon!
Unissa kaverini kanssa ollessa hänestä yhtäkkiä tulee useita lokeroita, joilla hän tarttuu minuun tiukasti. Tuntuu, että en voi hengittää ja tukehdun tässä otteessa. Kaverille se ei ole mikään ongelma. Mutta se ei jää siihen. Lonkeroissa on imukupit, joista tulee ohuita neuloja, jotka iskevät ihoni läpi ja niin hän imee minut tyhjäksi ja kuiviin. Nykyiselle neulojen kammoajalle tämä on kuin jostain kauhuleffasta. Lonkeroita on ympäri kehoani, samoin neuloja, joiden kautta elinvoimani imetään tyhjiin. Lisäksi olen tukahduttavassa kuristusotteessa, joka vain kiristyy.
Samalla kaveri paasaa iänikuisia ongelmiaan, ikään kuin mikään ei olisi vialla. Ikään kuin kaikki tämä olisi täysin luonnollista ja normaalia. Yritän huutaa apua ja pyydän lopettamaan, mutta kaveri ohittaa hätäni eikä lopeta. Hän vain jatkaa minäkeskeistä vatvomistaan häiriintyntyt katse silmissään.
Menen yhä heikommaksi ja lopulta minä kuolen ja toinen vähän hämmästyy, mutta jatkaa tyytyväisenä elämäänsä minun elinvoimallani. Nämä painajaiset ovat olleet hirveitä! Samalla ne ovat olleet varoituksia minulle siitä, ettei ystävyys ole enää tervettä.
Unien toistuessa keksin keinon puolustautua.
Olin tarkkaavainen ja varauduin tulevaan. Kun huomasin lonkeroiden tulevan minua kohti, katkaisin ne miekalla. Miekka kuvaa selvästi totuutta. Samoin sitä, että joskus itseään suojellakseen joutuu käyttämään kovempia keinoja. (Suorat sanat voi sanoa kovemmin sanoin, mutta kuitenkin pysyen asiallisena ja totuudessa. Liiallinen kiltteys on vain ajanhukkaa, se on jo nähty. Koska minua on kohdeltu kaltoin, on tervettä kokea siitä vihaa ja ilmaista se rakentavasti. Vihan avulla vedän rajat ja pidän niistä kiinni. Viha on tärkeä tunne, koska se auttaa pysymään rakkaudessa ja suojautumaan rakkaudettomuudelta. Minun tulee myös estää häntä saamasta otetta minusta, ettei hän riistäisi voimiani ja eläisi energiani kustannuksella. En enää anna hänelle sitä, mitä hän minusta yrittää repiä irti. Koska hän on kohdellut minua paskamaisesti, ei minulla ole hänelle enää muuta annettavaa kuin kylmä välinpitämättömyys.)
Kun katkaisin lonkerot, kaveri hätääntyi ja suuttui minulle. Hän alkoi syyttämään minua, ikään kuin olisin tehnyt väärin suojellessani itseäni. Sanoin hänelle: "Et voi elää minun elinvoimani kustannuksella!" Heräsin tähän lauseeseen, koska sanoin sen ääneen hyvin voimakkaasti ja painokkaasti. Sellaisella mulle ei vittuilla -tyylillä.
Olen kiitollinen, että alitajuntani on varoittanut minua ja johdattanut uusiin oivalluksiin. Alitajuntani on ystäväni, koska olen kohtalaisen sinut itseni kanssa. Olen kohdannut oman pimeyteni ja hyväksynyt sen osaksi itseäni. Näin se ei enää toimi minua ja muita vastaan, ainakaan kovin usein. Kun minussa olevat valo ja varjo ovat integroituneet osaksi itseäni, ne kumpikin toimivat sen eteen, mikä on hyvää, hyödyllistä ja oikein. Jos omaa pimeyttään pakenee, kieltää ja on kuin sitä ei olisikaan, se aiheuttaa valtavasti haittaa. Se, mitä yrittää kieltää ja torjua, vahvistuu sitäkin enemmän. Siinä estää itseään elämästä ja tuhoaa samalla toisten elämää. Itsensä pakeneminen on vain ja ainoastaan haitallista ja myös turhaa. Mitä elämää se edes on, kun elää pettäen itseään ja toisia vain, koska ei uskalla kohdata itseään rehellisesti? Se on turhuuksien turhuutta ja tuulen tavoittelua!
Itseään pettävä ihminen on vahingollinen niin itselleen kuin toisille. Koska hän ei halua nähdä itseään rehellisesti, hän yrittää jopa vääristää ympärillään olevien ihmisten todellisuudentajun kieroon, ettei hän joutuisi katsomaan itseään reheliisesti peiliin.
Peilistähän saattaisi kurkistaa Mörkö! IIK!
Realistinen peilikuva kammottaa niin, että se täytyy torjua ja vääristää keinoja kaihtamatta, vaikka tuo peili olisi toinen ihminen.
On ristiriitaista, kuinka itseään pakeneva ihminen on niin itsekeskeinen. Vaikka hän pettää itseään, silti hän on täynnä itseään. Hän on niin minäkeskeinen, ettei osaa nähdä toisia todellisessa arvossaan. Toiset ovat lähinnä välineitä hänen valheminuutensa pönkittämiseen. Mutta sekin on hyödytöntä, koska se ei täytä hänen pohjatonta tarvettaan tulla kohdatuksi aitona itsenään. Hän kieltää ison osan itsestään ja silti vaatii muilta kohtaamista. Mutta eiväthän toiset voi häntä kohdata, kun hän itse ei ole aito! Siksi aitous ja rehellisyys ovat hänelle uhka, joka täytyy tukahduttaa ja torjua, ettei hänen tarvitsisi kohdata itseään rehellisesti. Hän itse estää sen, että voisi tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin oikeasti on. Silti hän vaatii tätä toisilta.
Kun toiset näkevät hänestä asioita, jotka hän kieltää itsessään, hän ei kestä kohdata tätä rehellistä palautetta itsestään. Hän siirtää mieluummin nuo piirteet toisiin ja näin vääristää kuvaa toisista ja tekee väkivaltaa heidän persoonalleen.
Tällaisen ihmisen lähellä on mahdotonta tulla nähdyksi omana itsenään, koska vastassa on usein torjunta, projisointi ja manipulointi. Kun ihminen ei näe itseään rehellisesti, ei hän kykene näkemään toisiakaan oikein.
Ja kun ihminen ei ole yhteydessä itseensä, ei hän kykene olemaan yhteydessä toisiinkaan terveellä tavalla.
Pahimmillaan hän yrittää vääristää toistenkin kuvan itsestään, jotta nämä eivät toisi hänelle esiin totuutta itsestään. Hän yrittää pakottaa muut manipuloimalla elämään itsepetoksensa armoilla. Jo se kertoo, että itsepetos on ankaraa. Jos se ei olisi niin voimakasta, silloin pystyisi kohtaamaan totuuden itsestään, vaikka se tekisikin kipeää. Silloin ei yrittäisi manipuloida muita tukemaan itsepetostaan. On turhauttavaa saada paskaan niskaan vain, kun toinen pettää itseään eikä halua elää totuudessa. Varoitukset kaikuvat kuuroille korville, koska jos ne ottaisi vakavasti, silloin myös itsepetos täytyisi myöntää ja siitä tulisi luopua.
On helpompaa vähätellä, kieltää ja kyseenalaistaa toinen havaintoineen, tunteineen ja kokemuksineen, kuin kohdata se ikävä totuus, ettei olekaan niin moraalisesti muita parempi ja kaiken kaikkiaan mahtava tyyppi, kuin on itselleen valheellisesti uskotellut. Itsepetokseen perustuva minuus ei ole aito minuus. Valheen varaan rakennettu minuus on pelkkää petosta, se on illuusio, joka on hauras ja murenee helposti. Se ei kestä todellisuutta eikä arvosta rehellisyyttä, vaan vaatii toisia ylläpitämään omaa valhetta ja mukautumaan siihen. Palautteen tulee olla aina positiivista ja egoa hivelevää, eikä peili saa ikinä näyttää mitään negatiivista. Kun peili ei anna toivottua palautetta, sitten etsitään epätoivon vimmalla korvikepeilejä, koska ilman jatkuvaa peilausta oma hauras minuus on vaarassa tuhoutua. Silti se odottaa toisilta epäaitoutta ja teennäistä yhteyttä, joka perustuu epärehellisyyteen ja salailuun. Eikä se tunne vastavuoroisuutta, vaan käyttää toisia välineenä. Harva haluaa lähteä mukaan tällaiseen valheminuuden turhanpäiväiseen ylläpitämiseen. Omatuntoni ei sellaista hyväksyisi. Tahdon elää totuudessa ja todellisuudessa enkä ala toimia itseäni vastaan. Teennäiset löpinät, turhat kehut ja egon hivelyt ovat minulle kauhistus. Feikkiminuuden ylläpitäminen ei ole minun tehtävä. Sanon asiat suoraan ja tarkoitan mitä sanon, vaikka se olisi ikäväkin totuus. En ala paaduttamaan itseäni jonkun harhakuvan takia, jolla yritetään paeta todellisuutta. Kun siis toinen uhkaa paljastaa tämän valheminuuden ja siihen tulee säröjä totuuden tullessa kohti, hän saa paskaa niskaan. Jos hän ei suostu mukautumaan itsepetokseen ja ylläpitämään sitä, lisää paskaa tulee niskaan.
Oman valheen ylläpitäminen on tärkeämpää kuin toiselle tuotettu tuska.
On vain aika hullua, kun toisia haavoitetaan, jotta voisi suojella valheellista minuuttaan, joka väkisinkin joutuu törmäyskurssille todellisuuden kanssa. Kun joku tuo esiin vähäisenkin ikävältä kuulostavaa kritiikkiä, sitä ei voi kestää, koska valheminuus saa säröjä. Siksi hyökkäys on (huono) keino puolustautua ja kaataa paskaa sen niskaan, joka tuo esiin ikävän totuuden. Kielletään yhä uudestaan oma käytös, jonka toinen on havainnut ja samalla kyseenalaistetaan toisen havaintokykyä. Jos tämä ei auta, vedetään uhrin viitta ylle ja käännetään asiat päälaelleen niin, että tuo toinen näyttäytyisi pahantekijänä. Näin ei tarvitse kohdata sitä tosiasiaa, että itse on tehnyt ja yhä tekee pahaa toiselle. Ja kun itseään ei tahdo kohdata rehellisesti, sama meno jatkuu. Toiset joutuvat kärsimään jonkun typerän valheen takia!
Minä en suostu elämään toisen itsepetoksen armoilla! En tahdo elää valheessa enkä tukea toisten valhetta. Enkä tahdo saada enempää haavoja toisen itsepetoksen takia.
Yleensä ihminen motivoituu muuttamaan käyttäytymistään, jos hänen käytöksensä on haitallista toisille. Jos oikeasti välittää, eikä halua menettää toista, silloin todella tekee kaikkensa, jotta ei enää käyttäytyisi toista tuhoavasti. Jo pelkästään toiselle tuotettu tuska olisi riittävä motivaatio muutokseen. Silloin lupaus muutoksesta ei ole katteeton ja yrittäminen tuottaa tulosta. Jokin on pahasti vialla, jos useista muutoslupauksista huolimatta haitallinen ja itsekäs toiminta jatkuu ja samat itsekkäät kaavat toistuvat.
Se kertoo, ettei ihminen pidä omaa paskamaista käytöstään vastenmielisenä ja vääränä, vaan jopa oikeutettuna. Vika on toisissa, jos he eivät siedä tuota paskamaista kohtelua.
Useiden varoitusten jälkeen mustasukkainen oireilu yhä vain jatkui ja lopulta se näytti jo niin sairaalta, että minua alkoi kammottaa. Oli vikatikki, kun kaveri tuli ryhmään passiivista aggressiivisuutta huokuen, jonka muutkin aistivat (tietenkin hän itse kielsi olleensa lainkaan vihainen). Hän oli suurimman osan ajasta hiljaa, mutta silti hänen läsnäolonsa oli hyvin painostavaa ja ahdistavaa. Tilanteen teki vielä pahemmaksi se, kun hän TUIJOTTI minua pitkiä aikoja silmät punaisena raivosta hyvin häiriintynyt katse silmissään. Järkytyin nähdessäni tuon häiriintyneen tuijotuksen. Oli kuin hän olisi rankaissut minua pelkällä läsnäolollaan siitä, että kehtasinkin huomioida toisia ja keskustella heidän kanssaan. En ole aiemmin nähnyt hänellä yhtä häiriintynyttä katsetta, ja oli päivänselvää, että hänen katkera raivonsa kohdustui minuun. Ihminen yleensä tunnistaa, milloin toisen viha kohdistuu itseen. Varsinkin, kun toinen tuijottaa hyvin intensiivisesti ja kihisee kiukusta samalla. Kun silmät punoittaa raivosta, tunne ei ole mikään vähäinen. Näytti siltä, että hän olisi voinut räjähtää hetkellä minä hyvänsä. Voin pahoin nähdessäni tuon tuijotuksen, joka oli toistuvaa ja pitkäkestoista. Miehenikin huomasi tilanteen ja aisti tuon katkeran raivon ja ajatteli, että kyllä on kaverilla kipee meininki. Eipä se jäänyt muiltakaan huomaamatta. Mutta silti tämänkin kaveri kielsi, kun otin asian esiin.
Ei hän muka ollut yhtään vihainen!
Hänellä oli muka vain TYLSÄÄ!
Olemus viesti kyllä jotain ihan muuta. Tuskin tylsyys saisi aikaan punoittavia silmiä, häiriintynyttä tuijotusta ja vihamielistä olemusta. Jos hänestä kerran on niin tylsää olla Raamatun äärellä yhdessä, miksi hän edes tuli sinne? Tuliko hän vain tuijottelemaan Hulttista silmät punaisena TYLSYYDESTÄ? Oli päivänselvää, ettei hän tullut sinne Raamatun takia. Miksi tulla, jos se kerran on tylsää? Olen huomannut, että hänellä on yleensä tylsää juuri silloin, kun hän ei ole huomion keskipisteenä. Vaikka hän kuinka kieltäisi kokevansa näitä tunteita, sen kyllä huomaa hänestä, kun hän alkaa kokea levottomuutta, ulkopuolisuutta, hätää ja ärtymystä. Sitten alkaa piilovihainen oireilu.
Herkkänä ihmisenä aistin ilmapiirit, toisten tunteet ja niiden vaihtelut voimakkaasti, mikä on tässä tapauksessa valitettavaa, varsinkin kun hän kieltää havaintoni yhä uudestaan ja yrittää jopa saada minut näyttämään manipuloijalta, kun tuon esiin havaintojani rehellisesti ja avoimesti. Vilpittömyyteni onkin manipulointia. Tyypillinen manipulointitaktiikka on saada toinen näyttämään manipuloijalta, jotta ei itse jäisi siitä kiinni. Ja se on hemmetin röyhkeää ja vastenmielistä!
Hänen olonsa menee usein vaikeaksi varsinkin, jos olen keskittynyt pidemmäksi aikaa johonkin tai joihinkin toisiin tai jopa taiteen tekemiseen. Jos huomioni keskittyy pidemmäksi aikaa toisiin, hän tylsistyy ja ärtyy, ja sen myös näkee hänen olemuksestaan ja käytöksestään. Nytkin näytti siltä, että viha hänen sisällään paisui sitä mukaa kun keskustelin toisten kanssa. Hänestä huokui voimakas raivo, ja sen myös hänen häiriintynyt katseensa todisti. En usko, että pelkkä tylsyys saisi aikaan niin häiriintynyttä tuijotusta. Oli todella ahdistavaa olla tuon tuijotuksen ja piilovihan kohteena. Tuntui, kuin hänen läsnäolonsa olisi ollut keino rankaista minua ja kutistaa minut. En ole enää pitkään aikaan voinut tuntea olevani vapaa ja olla vapaasti aito itseni hänen seurassaan. Tuo häiriintynyt tuijotus ja piilovihainen olemus olivat minulle liikaa. Voin pahoin fyysisesti ja kehoni meni hälytystilaan tuon tuijotuksen ja vihamielisen olemuksen johdosta. Olen alkanut pelätä häntä tämän seurauksena, koska tuo häiriintynyt tuoijotus sai minut kokemaan, että saatan olla vaarassa. Tuo katse tulee myös painajaisiin ja hereillä ollessakin muistan sen liiankin elävästi.
Katse oli kaukana siitä, mitä ystävän katseen luulisi yleensä olevan. Se oli jotain niin kipeää, että sitä oli vaikea käsittää. Varsinkin, kun se oli täysin tilanteeseen nähden sopimatonta ja ylimitoitettua.
Onneksi muutkin vahvistivat havaintoni, eikä ollut eka kerta, kun muutkin näkevät samaa kuin minä hänen käytöksessään. Jälkeenpäin oli vaikea uskoa näkemääni todeksi, koska en ollut aiemmin nähnyt häntä tuollaisena. Onneksi en ollut ainut, joka havaitsi asian. Mutta siitä huolimatta kaveri kieltää, kieltää, kieltää... Ikään kuin kuvittelisin aina vain omiani, kun huomaan hänen käyttäytyvän haitallisesti minua kohtaan eikä minun siis tulisi luottaa omaan havaintokykyyni. Ja vaikka muutkin tekisivät saman havainnon, kieltäminen jatkuu ja käytöstä yritetään selitellä muilla asioilla. Herkkänä ihmisenä näen tällaisen (ilmeisen valehtelun) läpi, ja on suorastaan vastenmielistä, että hän yrittää torjua ja kieltää havaintojani ja selitellä käytöstään väärin perustein. Samalla hän jatkaa haitallista käytöstään, mutta kieltää tekevänsä niin. MINDFUCKING.
Mitä suuremmassa ristiriidassa ihminen elää itsensä kanssa, sitä enemmän hän aiheutaa ristiriitoja ja tuhoa toisille.
Tätä on jatkunut jo niin pitkään, että olen alkanut kokea inhoa siitä, kun minulle valehdellaan päin naamaa tuon tuosta ja minut yritetään saada epäilemään omaa havaintokykyäni.
Havaintoni on kyseenalaistettu ja kielletty jo niin monta kertaa, ettei sitä enää voi olla pitämättä törkeänä manipulointina, joka tähtää siihen, etten enää itsekään luottaisi havaintoihini. "En minä gaslightaa sinua!", hän on väittänyt, mutta toiminta todistaa aivan päinvastaista. Mitä hän kieltää, sitä hän tekee. Uskon enemmän tekoja kuin sanoja ja luotan havaintokykyyni ennemmin kuin uskon ihmistä, joka tekee yhtä ja sanoo toista. Kun en ole langennut manipulointiin, vaan olen edelleen tuonut havaintoni esiin rehellisesti ja asiallisesti, sitten alkaa tuttu kaava: Ensin suututaan ja syyllistetään, minusta yritetään tehdä pahantekijää. Todellinen pahantekijä tekeytyy raukkamaisesti sokeaksi ja avuttomaksi uhriksi, joka ei voi itselleen mitään. Ikään kuin hän sanoisi rivien välistä: "Kehtaatkin kritisoida minua, etkö näe, kuinka avuton minä olen! Tällainen minä olen, enkä voi sille mitään! Olen vain uhri, et saa kristisoida minua! Minulla on oikeus kohdella sinua huonosti ja sinä olet pahantekijä jos väität vastaan! Sinä teet minulle väärin kun kerrot totuuden! Älä kerro totuutta vaan anna minulle sääliä ja empatiaa!" Vedotaan taas vaikeaan lapsuuteen ja toistetaan samat lauseet, jotka olen kuullut jo monta kertaa aiemmin. Itsesäälidraama on alkannut taas, eikä sitä voi pysäyttää kukaan muu kuin raukka, joka avuttomana huutaa; "Säälikää minua!" Mutta hän ei näköjään ole kykenevä tai halukas pysäyttämään tuhoisaa kaavaansa, vaikka tiedostaa sen jo itsekin. Itseäälissä velloen hän on toistuvasti vältellyt vastuutaan ja syyllistänyt minua, ikään kuin minä olisinkin se pahantekijä. Ja yhä vain sama kaava toistuu, vaikka hän lupasi (saattoi jopa vannoa), ettei enää toista sitä! Vaikka jälleen kerran toin esiin, kuinka oksettavaa, lapsellista ja äärimmäisen itsekästä itsesäälissä rypeminen on, se vain jatkui. Hän oli se uhri, jota piti sääliä, vaikka hän on itse kaltoinkohdellut minua! Kätevä (ja erittäin vastenmielinen) keino ohittaa jälleen kerran minun tuska. Vähemmästäkin alkaa kokea vastenmielisyyttä ja jopa halveksuntaa. Kaltoinkohtelija vetää uhrin viitan ylleen ja ohittaa minulle aiheuttamasa tuskan, ikään kuin sillä ei olisi paskankaan väliä.
Vaikka uhriksi tekeytyvä kaltoinkohtelija olisi joskus ollut uhri, hän EI OLE enää uhri kaltoinkohdellessaan toisia.
On turha vedota menneisyyden uhrikokemuksiin, kun itse kohtelee toisia paskamaisesti! Ne eivät oikeuta väärinkohtelua!
Uhrin osa on poissa, eikä siihen voi enää palata, kun kaltoinkohtelee toista ihmistä.
Entinen uhri on nykyinen kaltoinkohtelija. Eikä todellakaan tipu sääliä!
Menneisyyden tapahtumat ovat toissijaisia tässä hetkessä, eikä niillä voi puolustella sitä, kun kaltoinkohtelee ja käyttää toisia hyväkseen. Eihän läheskään kaikista kaltoinkohdelluista lapsista edes tule kaltoinkohtelijoita. Tuskin edes suurimmasta osasta. On oma valinta, laittaako pahan kiertoon vai suuntaako hyvään. Jokainen päättää itse siitä, kuinka toisia kohtelee. Paskaan menneisyyteen on turha vedota. Ennemmin tulisi mennä itseensä. On turha syyttää menneisyyden kaltoinkohtelijoita siitä, kun itse kohtelee toisia kaltoin nykyhetkessä. He ovat vastuussa vain omista teoistaan, eivätkä he ole pakottaneet toista alkamaan itse kaltoinkohtelijaksi. Se on oman valinnan tai tahallisen vastuuttomuuden seurausta. Vaikka olisi saanut kuinka huonon kasvatuksen ja kokenut kuinka paljon kaltoinkohtelua, se ei oikeuta kohtelemaan toisia kaltoin. Aina voi valita toisin. Moni on valinnutkin eikä ole halunnut aiheuttaa toisille sellaista tuskaa, jota on itse joutunut kokemaan. On turha syyttää toisia siitä, kun on päätynyt toistuvasti käyttämään toista ihmistä emotionaalisesti hyväkseen ja kohtelemaan tätä kaltoin. Mikään ulkopuolinen voima ei ole tähän ollut ihmistä ohjaamassa. Omaa käytöstään ei voi ulkoistaa millään verukkeilla. Vain hän itse on ohjannut itsensä tällaiseen toimintaan. On turha enää vedota sokeuteen ja tietämättömyyteen, kun sama on toistunut ja toimintatavat ovat tietoisia. Onhan niistä puhuttu jo ties kuinka monta kertaa.
Toisia kaltoinkohteleva ihminen ei ole mikään avuton uhri, vaan aktiivinen pahantekijä!
Uhriksi tekeytyvät kaltoinkohtelijat ovat pahinta laatua.
Koska ei haluta nähdä toisen tuskaa, ottaa vastuuta toiminnastaan ja korjata aiheuttamaansa tuhoa, vajotaan itsesääliin ja tekeydytään raukaksi, joka on niin sokea itselleen, ettei edes tajua, mitä tekee, eikä kykene hillitsemään itseään. On vaikea käsittää, miksi kukaan haluaisi nähdä itsensä tällaisena ja vielä vaikeampaa on käsittää, miksi kukaan haluaisi, että muut näkisivät hänet tällaisena. Omien yllykkeiden orjuus ja totaalinen (siis tahallinen) sokeus itselleen alkaa mennä jo vaikeaksi uskoa. Varsinkin, kun hänen haitallinen käytöksensä ja toistuva kaavansa on tuotu tietoisuuteen jo aikoja sitten.
Enää ei voi olla kyse sokeudesta ja tietämättömyydestä, vaan tietoisesta välinpitämättömyydestä sille, kuinka toisia kohtelee.
Välinpitämättömyys menee vielä pidemmälle: Kun olisi aika ottaa vastuu, kaveri pakenee raukkamaisesti kuin pieru saharaan ja jättää oman vastuun minun niskaan ja odottaa, että minä alkaisin siivota ja selvittää hänen paskamaista sotkuaan. Taas kerran! Vähemmästäkin vihani nousee, ja kun Hulttis suuttuu, se ei ole leikin asia. Vaikka en suutu kovin helposti, se ei tarkoita, etten suuttuisi koskaan. Ja kun minut suututtaa tällaisen paskamaisen kaavan toistolla, emotionaalisen hyväksikäytön lisäksi, on kyettävä myös kohtaamaan vihani. Vain raukka pakenee tekojensa seurauksia. Aikuisen ihmisen on pystyttävä vastaamaan tekojensa seurauksista ja kannettava oma vastuu. Ihminen on moraalinen olento, joten hänen on kyettävä olemaan myös vastuullinen. Jos oma vastuu viskataan toistuvasti toisen niskaan, vieläpä sen, jota on itse satuttanut, se on jo kieroutunutta toimintaa ja kertoo vain toimijasta itsestään. Kun joku keskittyy vain itseensä ja kohtaloonsa uhrina, hän ei vain jätä huomiotta vastuutaan omasta toiminnastaan, vaan pahimmillaan kaataa vastuuttomuutensa seuraukset toisten niskaan. On kaksinkertaista kaltoinkohtelua toimia näin.
Vastuun pakeneminen on vastuullinen valinta, eikä se ole neutraali asia. Kun joku pakenee vastuutaan eikä tee sitä, mitä hänen kuuluisi tehdä, hän tekee moraalisen vääryyden. Tämä korostuu erityisesti tilanteissa, joissa vastuuttomuus satuttaa toisia. Jos uhriutuiminen estää ihmistä korjaamasta vääryyksiään ja auttamasta läheisiään, joita on satuttanut, hän ei ole enää uhri, vaan syyllinen.
Vastuun välttely ei ole vain passiivisuutta, vaan se on aktiivista toisten vahingoittamista, vaikka sitä kuinka yrittäisi naamioida uhriudeksi ja avuttomuudeksi.
Uhriutumisen kautta ihminen oikeuttaa passiivisuutensa ja "unohtaa", että hänen laiminlyöntinsä satuttaa toisia. Tällaisen ihmisen läheiset, jotka yrittävät rakastaa ja tukea häntä, joutuvat usein kantamaan sen taakan, jonka hän on sysännyt syrjään. Läheiset joutuvat myös kantamaan hänen vastuuttomuutensa seuraukset. Uhrimentaliteetti ei vain tuhoa hänen elämäänsä, vaan se imee energiaa ja voimaa kaikilta ympärillä olevilta. Se ei ole vain vastuun välttelyä, vaan toisten elämän tahallista vaikeuttamista ja usein suoranaista tuhoamista.
Uhriutuminen voi myös muuttua manipulatiiviseksi työkaluksi, jolla ihminen vaatii muita tekemään työt hänen puolestaan ja pahimmillaan kantamaan vastuun hänen elämästään. "Minä en pysty, auttakaa!" on kutsu ympärillä oleville kantaa hänen taakkansa, mutta ilman, että hän itse tekee yhtään mitään. Tällainen on avuttomuuteen verhottua toisten hyväksikäyttöä. Tällainen kierre on äärimmäisen kuluttavaa ympärillä oleville ja se tekee heidän elämästään vaikeampaa ja myös lannistaa heitä yrittämästä enää auttaa vastuutonta raukkaa. Joskus paras tapa voikin olla pakeneminen uuvuttavan kuvion keskeltä ja lakata tarjoamasta apua. Näin vastuuton joutuu kohtaamaan omat valintansa ja niiden seuraukset itse. Tällaista ihmistä ei voi pelastaa, vaan hänen olisi itse herättävä ottamaan vastuu itsestään.
Tällainen ihminen ei ole enää uhri, vaan joku, joka valitsee olla vastuuttomasti toisten taakkana, vaikka tiedostaa sen satuttavan toisia.
Tämä on erittäin vastenmielinen ilmiö, koska sen ytimessä ei ole avuttomuus, vaan itsekäs välinpitämättömyys toisten kärsimyksestä.
Passiivinen itsekkyys voi olla pahempaa kuin aktiivinen väärinteko, koska se piiloutuu säälittävyyden ja avuttomuuten viitan alle. On luonnollista ja oikeutettua tuntea vastenmielisyyttä, inhoa ja vihaa tällaisista ihmisistä, koska he eivät toimi vain omaksi tappiokseen, vaan myös toisten vahingoksi. Kun tällainen kuvio toistuu, ei ole mikään ihme, että myös inhon, vihan ja vastenmielisyyden tunteet vahvistuvat. Varsinkin, kun toinen on luvannut, ettei enää heitä omaa vastuutaan minun niskaan! Inhottaa, kun lupaukset osoittautuvat katteettomiksi kerta toisensa jälkeen. Lupaukset vastuun ottamisesta ja teeskennellyt muutokset ovat toistuvasti jääneet lyhytaikaisiksi ja pikkuhiljaa vanhat paskamaiset käytösmallit hivuttautuu takaisin ja pääsevät valtaan. Tämä viittaa siihen, ettei motivaatio muutokseen ole aitoa, vaan kyseessä on tapa viivyttää vastuun ottamista. Vähemmästäkin tuntee, että minua on kusetettu ja käytetty hyväksi.
Raukkamaisuudella ei ole rajoja vieläkään, vaikka raukka oli luvannut lopettaa raukkamaisuuden ja lopettaa tämän paskamaisen kaltoinkohtelukaavan toistamisen. On oksettavaa, kun ensin kohdellaan kaltoin eikä kuulla varoituksia, ja sitten paetaan vastuuta ja jätetään oma vastuu sille, jota on kaltoinkohdellut!
Tuo on sama kuin sanoisi: "Minä saan kohdella sinua miten huvittaa ja sinun on otettava siitä vastuu. Tuskasi ei kiinnosta minua paskaakaan! Kanna vastuu teoistani!"
En ottanut vastuuta, joka ei minulle kuulunut, vaan tein selväksi, ettei noin käyttäytyvät raukat ole ystävyyteni arvoisia. Tästäkin sain vihat niskaani, kun mitätöin muka hänen mieheyttään. Olisiko minun pitänyt valehdella ja ylistää häntä uljaaksi mieheksi, kun hän itse käyttäytyy raukkamaisesti ja erittäin epämiehekkäästi? Itse hän mitätöi mieheytensä omalla käytöksellään. Toistuva itsesäälidraama, uhriutuminen ja vastuun pakoilu on epämiehekästä. Asian rehellinen toteaminen ei ole mitätöintiä. En edes ollut puhunut mitään mieheydestä, totesin vain, etteivät raukkamaiset vastuun pakenijat ole ystävyyteni arvoisia. Sanani koskivat käyttäytymistä, eivät toisen mieheyttä:
"Raukkamaiset vastuun pakenijat eivät ole Hulttiksen ystävyyden arvoisia! On häpeällistä vajota itsesääliin kohdeltuaan toista väärin. Ja kun pitäisi ottaa vastuu toiminnastaan, sitä ei tehdä, vaan taas kerran paetaan raukkamaisesti ja jätetään vastuu sille, jota on itse kaltoinkohdellut paskamaisesti. Tällaista ei voi eikä tarvitse sietää! Hulttista ei voi kohdella miten tahansa!"
Tämän vuoksi sain niskaani hirveän vihantäyteisen syyllistävän viestin, jonka olin hänestä ansainnutkin. Minua kohtaan sai tuntea häpeäraivoa, eikä sitä tarvinnut edes pyydellä anteeksi. Minä olinkin se pahantekijä taas, hän uhri. Vastuun ottamisesta ja rehellisestä itseensä menemisestä ei ollut tietoakaan, aidosta katumuksesta puhumattakaan. Viskataan vain lisää paskaa minun niskaan välittämättä lainkaan siitä, kuinka paljon sitä on jo kertynyt. Vähemmästäkin alkaa kokea vihaa ja vastenmielisyyttä noin käyttäytyvää kohtaan.
Muutaman päivän päästä hän vaivautui lukemaan viestini ajatuksella ja kirjoitti minulle vastauksensa, jossa hän kertoi jälleen samat asiat kuin aiemmilla kerroilla ja myönsi olleensa itsekäs ja kohdelleensa minua kaltoin, mutta samalla hän väitti kuitenkin arvostavansa minua. Tämähän on yhtä sanojen sekameteliä! Kuulostaa niin ristiriitaiselta, että herää kysymys, ymmärtääkö hän itsekään, mitä tarkoittaa itsekkyys, kaltoinkohtelu ja arvostus. Itsekäs ja kaltoinkohteleva ihminen osoittaa suurta arvostuksen puutetta! Aidosti toista arvostava ei kohtelisi toista itsekkäästi ja kaltoin mistään hinnasta. Hän kuitenkin vaikutti jokseenkin tiedostavan ja tunnustavan toimintansa rehellisesti, mutta aistin, että jokin oli vialla.
Saattoi olla, että hän vain sanoi oikeat sanat päästäkseen vaikeasta tilanteesta ja saadakseen minut palauttamaan hyväksyntäni hänelle.
Tähän viittasi sekin, kun samaan aikaan uhrimentaliteetti ja avuttomuus olivat taustalla ja hän oletti minun olevan vastuullinen selvittämään hänen ongelmansa ja tunteensa. Viesteistä kaikui sanaton huuto: "Auta minua, en osaa itse!" Vaikutti, että hän myönsi toimintansa vain osittain, eikä hänen motiivinsa olleet kohdallaan. Sanoista huokui valheellinen katumus, joka paljastui seuraavana päivänä hänen kerjätessään minulta positiivista palautetta siitä, että hän oli edes jokseenkin mennyt itseensä ja myöntänyt kohdelleensa minua kaltoin, painottaen vielä sitäkin, että häneltä meni peräti kolme tuntia tuohon suoritukseen. Tuo painotus toistui useita kertoja, ikään kuin kyseessä olisi ollut suurikin suoritus, josta hänet pitäisi palkita kehuilla. Ikään kuin hän olisi sanonut: "Koska kerrankin suostuin tunnustamaan kaltoinkohdelleeni sinua, ja käytin siihjen jopa kolme tuntia, sinun kuuluu kehua minua."
Kehuvaatimukseen sisältyi myös syyllistämistä, ikään kuin olisin tehnyt väärin, kun en ollut heti aloittanut antamalla hyvää palautetta.
Minä en anna kehuja kerjäämällä eikä minulta saa positiivista palautetta, ellei siihen oikeasti ole aihetta.
Tuntuu groteskilta, kun omien vääryyksien tunnustamisesta odotetaan kehuja. Se kertoo, ettei katumus ole aitoa.
Siinä edelleen keskitytään vain itseensä ja tunnustetaan tekonsa välttämättömyyden pakosta (ja odotetaan siitä vielä hyvää palautetta), mutta aito katumus puuttuu. Todellinen katumus ei ole suoritus, jossa mitataan aikaa ja odotetaan palkintoa. Kaltoinkohtelu on vääryys, ja kun sen tunnustaa, pitäisikö siitä antaa hyvää palautetta? "Onpa mahtavaa, kun vihdoinkin myönsit kaltoinkohdelleesi minua! Hienoa!" Kuulostaa niin hullulta, etten edes pystyisi sanomaan tuota tosissani. Aito katumus ei odota hyvää palautetta palkinnoksi siitä, kun tunnustaa kohdelleensa toista paskamaisesti. Eihän siinä ole mitään aihetta hyvälle palautteelle! Aidosti katuva ajattelee aivan muuta, kuin saavansa kehuja tunnustaessaan tehneensä väärin. Hän ei odottaisi saavansa kehuja, vaan antaisi toiselle tilaa ilmaista tunteensa rehellisesti. On äärimmäisen ironista ja suorastaan surullista, että joku haluaa kehujen avulla puhdistaa kasvonsa tunnustettuaan huonon käytöksensä. Aidossa anteeksipyynnössä ja katumuksessa omien virheiden tunnustamisesta ei odoteta kultamitalia positiivisen palautteen muodossa. On väärin odottaa saavansa kehuja siltä, jota on haavoittanut. Ikään kuin loukattu ei saisi olla vihainen eikä tuoda esiin tunteitaan rehellisesti. On röyhkeää kerjätä kehuja toiselta, kun on vasta iskenyt häneen haavoja toisensa perään. Se, että myöntää tehneensä toiselle vääryyttä, ei oikeuta odottamaan toiselta hyvää palautetta palkkioksi. Omien väärintekojensa tunnustamisen pitäisi olla päivänselvä juttu, josta ei odoteta palkkioksi hyvää palautetta. Sen pitäisi olla itsetsäänselvää, että kun on haavoittanut toista, myös tunnustaa tehneensä väärin. Vielä törkeämpää on tuoda tämä kehujen kerjääminen esiin syyllistävään sävyyn: "Olisit voinut heti alkuun antaa edes murusen hyvää palautetta..."
Ikään kuin olisin julma enkä edes saisi olla vihainen, vaan minun tulisikin alkaa kehua kaltoinkohtelijaani vain, koska hän suostui kerrankin myöntämään väärintekonsa, väärin motiivein tosin.
Hänen "käytin tähän KOLME TUNTIA"- perustelunsa osoittaa, että hänen motivaationsa oli enemmän oman egon kohottamisessa kuin todellisessa katumuksessa ja halussa muuttua. (Asian käsittely todennäköisesti myös jäi tuohon kolmeen tuntiin.)
Samaan viittaa sekin, kun hän ei olisi enää halunnut palata käsittelemään asiaa eikä siis antaa minulle tilaa ilmaista ajatuksiani ja tunteitani rehellisesti. Minun siis olisi pitänyt niellä jälleen kerran tunteeni ja jättää asia käsittelemättä. En voi tehdä niin, koska se olisi minulle todella haitallista!
Tämäkin todistaa, ettei hänen katumuksensa ollut aitoa. Minun olisi vain pitänyt tukahduttaa tuskani ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut! On törkeää ajatella, että kun tunnustaa loukanneensa toista syvästi, asia olisi loppuunkäsitelty eikä loukatulla saisi olla enää tilaa ilmaista tunteitaan. Tämä jo kertoo, ettei tyypillä ole empatiakyky kunnossa. Hän ei osaa aettua minun asemaan, vaan hän haluaisi ohittaa minut jälleen tunteideni kanssa. Ja odottaa vielä kehuja! Samoin se antaa sellaisen kuvan, ettei tunteillani ole hänelle aidosti merkitystä ja hän olettaa olevansa minun yläpuolella, koska voi yksipuolisesti päättää, että tästä ei enää jaksa puhua.
Kun yritin ilmaista itseäni avoimesti, vastauksena oli syyllistävä hyökkäys ja vajoaminen toivottomuuteen. Minä muka syytin häntä itsekkääksi ja epäkypsäksi, vaikka vain totesin hänen käytöksestään samat asiat, jotka hän oli itsekin vasta myöntänyt. Tämä oli yritys vaientaa minut, ikään kuin asiaan ei saisi enää palata. Toinen yritys vaientaa minut oli sanoa, ettei hän enää jaksa palata tähän asiaan. Ikään kuin asia olisi loppuunkäsitelty yksipuolisesti ja minulla ei ole enää oikeutta ilmaista tunteitani ja ajatuksiani aiheeseen liittyen. Aito katumus antaisi toiselle tilaa ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan avoimsesti, ja myös kuuntelisi ja ottaisi toisen todesta. On väärin yrittää vaientaa minut tällä tavalla! Koska en voi ilmaista itseäni hänelle saamatta lisää paskaa niskaan, ilmaisen itseäni sitten muilla keinoilla. Minun on käytävä läpi tämä paska ja tuska, jotta se ei jäisi jäytämään minua.
Hän myös syyllisti minua siitä, että toiveeni terveestä ja vastavuoroisesta ystävyydestä on liikaa vaadittu. Hänellä ei moiseen rahkeet riitä. Hän sanoi olevansa toivoton ja minun odotukseni ovat mahdottomia täyttää. Onko myös kehoitus parannukseen liikaa vaadittu ja mahdoton täyttää? Minä en ole ainut, joka odottaa terveempää ja rakkaudellisempaa käytöstä. Sama odotus on myös Jumalalla. Me olemme vastuullisia ihmisiä, jotka joudumme vastuuseen vaikka kuinka pakenisimme vastuun ottamista. Jos ei halua kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi, heittää elämänsä hukkaan ja tuhoaa myös ympärillään olevien elämää. Oman itsekkään luontonsa valtaan jääminen on kuoleman ja tuhon tie. Samoin myös tahallinen itsepetos on kuoleman valinta. Vaikka kaveri on toistuvasti myöntänyt pettäneensä itseään, silti hän jatkaa sitä vieläkin. Ilmeisesti helpompaa on vain pysyä itsekkyydessään ja jatkaa minun (ja muiden) emotionaalista hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua. En tulisi olemaan ainut, jota kuluttaa ja jonka voimavarojen kustannuksella toinen elää vastuutonta ja itsekeskeistä elämäänsä. Voi olla, että nyt hän takertuu yhä enemmän muihin kavereihinsa, koska ei voi enää elää minun kustannuksella.
Jokin on perustavanlaatuisesti vialla, jos terve ja vastavuoroinen ystävyys on mahdoton odotus, jota ei voi täyttää.
Se on hänen ongelmansa, kun ei kykene (eikä ilmeisesti edes halua kyetä) terveeseen ystävyyteen, jossa vastavuoroisuus toimii eikä toista käytetä hyväksi pitämällä tätä omana emotionaalisena tukisauvana ja likasankona, jonka odottaa kantavan hänen tunteensa ja ratkaisevan hänen ongelmansa. Vieläpä samaan aikaan kun hän itse aiheuttaa yhä vain lisää ongelmia ja imee toisen energiat ja voimavarat tyhjiin! Aito ystävä ei ripustautuisi toiseen kuin loinen ja eläisi tämän elinvoiman kustannuksella aiheuttaen samalla vakavaa haittaa ja tuhoa tälle. Eikä aito ystävä pakenisi vastuutaan toistuvasti olettaen, että kyllä tuo toinen hoitaa aiheuttamani paskamyrskyn, minun tarvitsee vain odottaa. Aito ystävä ei myöskään vastaisi toisen palautteeseen hyökkäämällä, syyllistämällä, manipuloimalla, puolustelemalla, uhriutumalla ja itsesäälidraamalla. Aito ystävä kykenisi kyllä keskustelemaan rakentavasti ja kantaisi vastuunsa itse.
Kun sanoin, että koska rakentava keskustelu ei ole mahdollista, luovutan. Hän jälleen kielsi olleensa hyökkäävä ja syyllistävä, vaikka oli juuri niin tehnyt. Tämä manipuloinnin räikeä jatkaminen vain vahvisti sen, että minun on parempi luovuttaa. Hän väitti, etten saisi luovuttaa, koska se on muka hänen juttunsa. Koska hän siis luovuttaa itsensä suhteen, ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin luovuttaa hänenkin suhteensa. Miksi en saisi luovuttaa? Kun koen, että minua kohdellaan paskamaisesti yhä vain lisää, enkö saisi luovuttaa? Pitäisikö minun muka vain sietää sitä ja antaa toisen tuhota minut? En voi. Sitten hänellä kummasti heräsikin toivo muutoksen mahdollisuudesta, vaikka sitä ei ollut, ennen kuin minä sanoin, että luovutan. Niinpä niin. Tuohon koukkuun en mene. En enää yksinkertaisesti jaksa välitää. Paskaa tulisi niskaan kuitenkin, jos välittäisin.
Olen ollut liian hyväuskoinen ja hölmö antessani yhä uusia mahdollisuuksia muutokseen, vaikka paskamaiset käytösmallit ja toimintakaavat ovat toistuneet toistumistaan. Herkkyyttäni on käytetty hyväksi jo liiankin kauan oman hyväuskoisuuteni takia. En enää jaksa olla hyväuskoinen. Se ei tässä tapauksessa kannata! Tulisin kuitenkin taas huijatuksi ja riistetyksi. Silti on ollut vaikeaa luopua toivosta. Mutta tässä tapauksessa muu ei auta, koska hän itsekin sanoo olevansa toivoton. Koska hän on luopunut toivosta ja päättänyt luovuttaa, niin teen minäkin. Motivaatiota muutokseen on turha toivoa, sitä kun en minä voi saada hänessä aikaan. Heittäisin vain toivoni hukkaan, kun toinen on jo luovuttanut. Jääköön sitten toivottomaksi, itse on valintansa tehnyt.
Koska olen itse kokenut aikamoisen muutoksen ja elän siinä edelleen, olen halunnut uskoa, että se on mahdollista muillekin. Mutta niille se ei ole mahdollista, joilla ei ole haluakaan muuttua ja puheet motivaatiosta ovat pelkkää tyhjää puhetta.
Ilmeisesti kaveri ei vieläkään koe omaa käytöstään riittävän inhottavana, vääränä, toisia tuhoavana ja häpeällisenä, että motivoituisi muuttamaan käytöstään. Jos oman käytöksensä kokee vastenmieliseksi, silloin ei tahdo enää toimia niin. Ja jos huomaa, kuinka oma käytös kuluttaa ja tuhoaa toisia, jo sen itsessään pitäisi olla riittävä syy lopettaa kyseinen toiminta. Jos siis kykenee aidosti välittämään siitä, miltä oma käytös toisisita tuntuu. Ja jos ei halua jäädä yksin.
Vaikka toinen hokee toistuvasti: "Minä yritän muuttua ihan tosissani YRITÄN!", jokin on pahasti vialla, kun yrittämisestä ei seuraa tuloksia ja samat haitalliset käytösmallit ja kaavat yhä vain toistuvat ja menevät vain pahemmiksi. Usein tuo lause "Minä YRITÄN!!" on ilmaistu hyökkäävään ja syyllistävään sävyyn, mikä kertoo voimakkaasta torjunnasta. Se tulee kuin isku vasten kasvoja, syyllistävään sävyyn. Tämä jo itsessään kertoo, että se on vain keino väistää kohtaamasta totuutta. Jääköön sitten itseään pettäväksi toisia huijaavaksi tyypiksi, joka ei jaksa nähdä vaivaa kasvaakseen aikuiseksi. Vaikka kuinka olen yrittänyt tukea ja antaa hänelle hyvää, saan niskaan yhä paskaa ja haavoja sieluun. Päälle tulee vielä valehtelua ja manipulointia. Rajansa silläkin, mitä jaksan sietää. Vilpittömyyttäni on käytetty hyväksi yhä uudestaan, ja liika on liikaa! Kun samat ongelmat toistuvat useista muutoslupauksista huolimatta, on aika luopua toivosta ja antaa olla. En jaksa enää sitä, kun toinen pitää minua emotionaalisena tukikeppinään, jonka elinvoiman kustannuksella hän voi jatkaa vastuutonta elämäänsä ja tuhota minua siinä samalla. Hyväksikäyttö loppuu nyt! Minunkin kärsivällisyydelläni on rajansa. Suorastaan suututtaa, että olen sietänyt tätä näinkin kauan ja antanut mahdollisuuksia toisensa jälkeen, vaikka olen saanut toistuvasti haavoja osakseni ja palanut loppuun. Enää en jaksa. Olen ollut ääliö. Tuo ei lopu kuitenkaan. Kohdatkoon tekojensa seuraukset yksin.
Hän on tuonut esiin, että on toivoton eikä näe mahdollisuutta muutokseen. Samalla hän syyllistää minua siitä, kun vaadin liikoja toivomalla tervettä ja vastavuoroista ystävyyttä. Hän itse sanoi, ettei hänellä riitä rahkeet täyttää mahdottomia odotuksiani. Se siitä vastuun ottamisesta. Jos kerran odotukseni terveestä ja vastavuoroisesta ystävyydestä on liikaa vaadittu ja mahdoton odotus täyttää, ei auta kuin hyväksyä asia ja jättää tämä epäterve ystävyys. En voi antaa toisen elää itseni kustannuksella. En tahdo hyväksikäyttöön perustuvaa "ystävyyttä", jossa toinen imee voimavarani, kuluttaa minut loppuun ja tukahduttaa omaa kasvuani ja toipumistani.
On kipeä asia hyväksyä se, etteivät kaikki ole avun ja tuen arvoisia.
Vaikka olenkin empaattinen, empatian aika on ohi hänen osaltaan. Hän on vain käyttänyt empatiaani polttoaineenaan, ja näin todistanut, ettei ole empatiani arvoinen. Herkkyyteni hyväksikäyttäminen on vastenmielinen teko.
On todella alhaista käyttää toisen herkkyyttä ja vilpittömyyttä hyväkseen! Toistuvasti vieläpä!
Vaikka empaattisena ja välittävänä ihmisenä haluan tukea ja auttaa toisia, olen jatkossa hyvin varovainen sen suhteen, kenelle näitä osoitan. On ihmisiä, jotka käyttävät vilpittömyyttäni kylmästi hyväkseen ja sellainen saa niskavillani nousemaan inhosta pystyyn. Minun on suojauduttava tällaisilta emotionaalisilta vajakeilta ja vampyyreilta, jotka ovat kyvyttömiä ottamaan vastuuta itsestään ja yrittävät elää toisten kustannuksella. Ei ole minun tehtävä kantaa heidän taakkojaan. En anna enää toisten tyhjentää itseäni. Vaikka en yleensä luovuta helpolla, joskus on tilanteita, joissa kannattaa luovuttaa, jotta ei saisi enempää haavoja. Kun toinen ei kykene terveeseen ja vastavuoroiseen ystävyyteen, en voi muuta kuin luovuttaa. Yksipuolinen ja uuvuttava ystävyys ei ole aitoa ystävyyttä.
Vaikka olen osoittanut hänelle arvostusta, välittämistä ja myötätuntoa, hän omalla käytöksellään osoittaa välinpitämättömyyttä, itsekkyyttä ja arvostuksen puutetta. Olen tehnyt enemmän kuin olisi ollut järkevää, antanut itsestäni liikaakin, mutta se ei ole johtanut muuhun kuin pettymykseen, haavoihin ja uupumukseen. Ja vaikka tuon asian esiin yhä uudestaan, pian sama meno jatkuu. Samalla hän kovaan ääneen kieltää, ettei ole mikään narsisti, mutta kuitenkin samalla hänen käytöksensä puhuu omaa karua kieltään. Vaikka en ole sanallakaan puhunut mistään narsismista, silti hänellä on ollut kova tarve kieltää tuon piirteen olemassaolo itsessään. Ilmeisesti hän itsekin alitajuisesti tiedostaa, mitä hänen käytöksensä ilmentää ja siksi yrittää kieltää tuon ikävän totuuden sen sijaan, että kohtaisi sen rehellisesti. Käyttäytymisen perusteella on vaikea enää kieltää sitä tosiasiaa, että hän toimii ilmeisen narsistisesti toistaen kaavoja, jotka ovat hyvin tyypillisiä kyseisille Minä-minä-kakkiaisille. Jälleen sanat ja teot ovat räikeässä ristiriidassa.
Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Niin monia asioita hän on kieltänyt, vaikka on kuitenkin juuri niin tehnyt ja jatkanut niiden tekemistä. "En ole ollut yhtään vihainen sinulle!" "En ole yrittänyt manipuloida sinua!" "En minä syyllistä/hyökkää/kiellä/torju sinua!" "En ole uhriutuja enkä koe itsesääliä!" "En ole ollut yhtään mustasukkainen!" "En minä yritä omistaa sinua!" "En minä koe vihaa sinua kohtaan!" "En todellakaan yritä kontrolloida sinua!" "En minä valehtele!" "En minä halua satuttaa/sabotoida sinua!" "En minä kerjää kehuja!" "En ole mikään narsisti!" Ja niin edelleen. Kuitenkin samaan aikaan tai vasta hetki sitten hän oli toiminut juuri kyseisellä tavalla, minkä kieltää, vieläpä toistuvasti. Samalla hän yrittää nakertaa minun luottamustani omaan havaintokykyyni, ja se on todella väärin. Sitä on jatkunut jo niin kauan, että se alkaa olla jo hyvin räikeää. Mitä hän on kieltänyt, siten hän on toiminut. Yhä uudestaan ja uudestaan.
Kieltämisestä on tullut käänteinen tunnustus, jonka käyttäytyminen vahvistaa todeksi. Eniten hän kusettaa itseään.
Valitettavasti hän samalla manipuloi minua räikeästi, ja se on turhaa ja erittäin tuhoisaa. Eihän tuollaiseen ihmiseen voi luottaa pätkääkään, joka tekee yhtä ja sanoo toista. On vaikea uskoa, ettei hän muka itse tietäisi ja näkisi, mitä tekee. Ja sitten häpeämättömästi kieltää tehneensä sen, mitä on vasta tehnyt! Hölmönäkö hän minua pitää? Ei kannata alkaa kusettamaan herkkää tyyppiä. Siinä häpäisee vain itsensä!
Vaikka ei uskaltaisikaan kohdata itseään totuudessa, ei silti tulisi alkaa vääntää toisten todellisuudentajua kieroon. Kun itsepetos saa näin vakavia piirteitä, olisi jo aika luopua siitä! Alkaa jo inhottaa seurata tuollaista sekasotkua, jossa hän sanoo yhtä ja tekee toista ja kyseenalaistaa havaintoni, kun otan esille hänen haitallisen käytöksensä. En jaksa enää sitä kun toinen valehtelee päin naamaa ja kieltää vielä senkin, että valehtelisi. Niin kauan kuin hän jatkaa itsepetostaan, sama paskamainen meno jatkuu. En voi jatkaa tällaista ihmissuhdetta, ellei konkreettisia muutoksia ja pitkäjänteistä vastuunkantoa tapahdu. Olen jo menettänyt toivoni tämän suhteen. On vain hänestä itsestään kiinni, aikooko hän motivoitua muutokseen vai jääkö mieluummin toisten elinvoiman kustannuksella eläväksi loiseksi, joka ajan myötä tuhoaa isäntäeliönsä.
Laitan tähän vielä selvennykseksi, mitä tarkoittavat emotionaalinen vajakki ja emotionaalinen loinen ja kuinka nämä voivat yhdistyä toisiinsa. Tuon myös esiin, kuinka nämä linkittyvät narsitiseen minävaurioon jonka olemassaolo kielletään. Kuvaan myös, millainen on tyypillinen narsistinen käyttäytymiskaava ja miten se ilmenee, koska se tuo vahvistusta ja lisää ymmärrystä moneen havaitsemaani asiaan.
Olen käsitellyt havaintojani, kokemuksiani ja tunteitani tekoälyn kanssa testatakseni, kuinka hyödyllinen se on terapeuttiseen asioiden prosessointiin ja ajatusten jäsentämiseen. Se on ollut yllättävän hyödyllinen! Olen saanut hyviä yhteenvetoja purettuani kokemuksiani ja uusia oivalluksia on tullut myös. Kun törmään johonkin, mitä on haavoittavaa ja hyvin vaikea käsittää, haluan ymmärtää, mistä on kyse, mikä sen voi aiheuttaa, miten minun tulisi toimia ja miten voin selvitä siitä. Tietenkin tämä on vain minun näkökulmani, johon tekoäly on tuonut tietokannastaan siihen linkittyviä ja liittyviä ilmiöitä.
Kyse ei siis ole mistään viimeisimmästä totuudesta, tai diagnoosista, vaan siitä, millaisena asiat ovat näyttäytyneet minun (ja joidenkin läheisteni) silmiin. Kertomieni tapahtumien pohjalta tekoäly on etsinyt tietoa, joka on sopinut yhteen havaintojeni kanssa ja näin auttanut minua ymmärtämään paremin, mistä saattaa olla kyse ja miksi ihmeessä minua toistuvasti kaltoinkohdellaan ja käytetään emotionaalisesti hyväksi, ja kuinka minun tulisi jatkossa toimia, jotta voisin suojella itseäni uusilta haavoilta.
Emotionaalinen vajakki ja emotionaalinen loinen ovat ilmiöinä läheisiä sukulaisia, ja ne voivat helposti esiintyä samassa ihmisessä. Kummassakin on kyse siitä, että henkilö ei kykene täyttämään omia emotionaalisia tarpeitaan terveellä tavalla ja siksi hän tekee sen toisten kustannuksella. Juuri tämä viittaa myös jonkinasteiseen narsismiin, kun ihminen toistuvasti toimii itsekkäästi ottamatta huomioon toisten hyvinvointia. Emotionaalinen vajaamielisyys ja emotionaalinen loisiminen voivat peittää alleen henkilön narsistisen vaurion. Näitä ei kuitenkaan olisi, ellei jonkinlaista narsistista vauriota olisi taustalla. Näissä kahdessa ilmiössä on kuitenkin eroja toimintatavoissa ja ilmentymissä, vaikka ne usein lomittuvat ja täydentävät toisiaan. Molemmat viittaavaat patologiseen tunne-elämän kypsymättömyyteen, voimakkaaseen itsekeskeisyyteen ja ongelmallisiin käyttäytymismalleihin, jotka kuormittavat henkilön ympärillä olevia ihmisiä.
Yhteiset piirteet ja ominaisuudet:
Ulospäin ihminen voi vaikuttaa ujolta, vaatimattomalta tai herkkätunteiselta, mutta sisältä hänellä on voimakas tarve ulkopuoliselle huomiolle ja hyväksynnälle, sekä alttius kokea häpeää ja loukkaantua pienestäkin kritiikistä.
Keskeiset piirteet minuuden vaurioon:
Herkkyys kritiikille ja loukkaantuu helposti pienestäkin krtiikistä.
Kehittymätön minuus ja huono itsetunto.
Syvällä oleva usko omaan erityisyyteen, mutta samalla epävarmuus siitä.
Empatiakyvyttömyys ja vaikeus ymmärtää toisten tunteita.
Ulospäin vetäytyvä tai ujo käytös.
Taipumus kokea voimakasta häpeää, itsekeskeisyyttä ja tarvetta tulla huomioiduksi ja arvostetuksi.
Ripustautuu toisiin ja vaatii toisten aikaa ja huomiota näiden voimavarojen ja hyvinvoinnin kustannuksella.
Sisäinen tyhjyys ja riittämättömyyden tunne, jota kompensoidaan ylpeydellä.
Vaikeuksia tunteiden tunnistamisessa, ilmaisussa ja käsittelyssä.
Korostunut itsekeskeisyys ja huomion tarve.
Voimakas taipumus omistushaluisuuteen ja mustasukkaisuuteen.
Tarve hallita toisten huomiota, koska huomion siirtyminen pois itsestä koetaan uhkana.
Emotionaalinen vajaamielisyys osana persoonallisuuden dynamiikkaa.
Emotionaalinen vampirismi toimintastrategiana ihmissuhteissa.
Häpeän kyllästämä tunne-elämä.
Itsepetostaipumus ja itsesäälidraamat.
Taipumukset ovat hyvin piintyneitä ja syvälle juurtuneita ihmisen persoonallisuuteen.
Vastuun pakoilu ja haluttomuus muutokseen.
Tämä ilmenee ihmisen käyttäytymisessä - jatkuva huomion hakeminen, itsekeskeisyys, mustasukkaisuus, kritiikkiherkkyys, vastuun pakoilu ja häpeän kyllästämä olemus - viittaavat ensisijaisesti narsistiseen dynamiikkaan.
Jos ihminen käyttäytyy toistaen narsistisia käyttäytymismalleja ja kaavoja, mutta samaan aikaan kieltää olevansa narsistinen, hänen kieltämisensä ei kumoa hänen tekojaan. Älä usko sanoja, vaan katso tekoihin, koska teot eivät valehtele. Kiinnitä huomiota näihin:
1. Toiminta > Julistukset
Ihmisen toiminta on hänen sisäisen maailmansa peili. Jos hän loukkaa, manipuloi, kääntää asiat itsensä eduksi ja laittaa vastuun sinun harteillesi, kyse on piirteistä, jotka ovat syvemmällä kuin pinnallinen julistus ”en ole narsisti”. Se, mitä hän kieltää, on usein juuri se, mistä häntä pitäisi syyttää. Kun ihminen sanoo yhtä ja tekee toista, teot puhuvat enemmän kuin sanat. Käyttäytyminen ei valehtele. Älä siis usko sanoja, vaan katso tekoja.
Empatian puutteen hienovaraiset ilmenemismuodot
Piilonarsistin ”brändiin” kuuluu voimakas kyvyttömyys ottaa vastuuta omista teoistaan. Itsesäälidraama on ase, joka peittää heidän tekonsa, kääntää huomion pois heidän rikkomuksistaan ja luo toiselle syyllisyydentunteita. Kun sinä tunnet sääliä, he voivat välttää vastuun. On helpompaa tekeytyä raukaksi kuin ottaa vastuu. Itsesääliin vajoaminen on myös tehokas keino paeta kohtaamasta omaa tarvettaan kasvaa ja muuttua. Samalla oma vastuu jätetään toiselle, jota on itse haavoittanut toistuvasti vähät välittäen tämän tunteista.
Esimerkki: ”En minä tätä halunnut! En minä halua satuttaa sinua, mutta minä vain olen tällainen!” "En voi itselleni mitään! Vaikka en halua pahaa, satutan sinua kuitenkin! Olen kauhea tyyppi ja minussa on jotain hyvin pahasti vialla!" Viesti on: Säälikää minua! Tämä ei ole muuta kuin manipuloiva tapa hämätä toista ja pitää toinen emotionaalisesti sidottuna. Näin herkän ihmisen empatiakykyä voidaan käyttää röyhkeästi hyväksi. Tällaiset ihmiset ottavat kohteekseen juuri herkät ja empaattiset ihmiset, siksi empatian osoittamisessa kannattaa olla varovainen. Tällaisessa tilanteessa ei kannata osoittaa empatiaa lainkaan, vaan sanoa suoraan ja kovin sanoin, ettei siedä tuollaista käytöstä. Emotionaalinen manipulointi on salakavalaa ja uuvuttavaa, eikä sellaista tule sietää missään muodossa.
2. Kieltäminen on puolustusmekanismi
Haavoittuva narsisti ei halua kohdata omaa varjoaan, koska se uhkaa hänen haurasta egoaan. Narsistinen kaava voi sisältää juuri tämän: hän kokee itsensä uhriksi (”minua syytetään aina turhaan”) ja käyttää sitä keppihevosena, jolla välttelee vastuun ottamista omasta käytöksestään. Hän kieltää kovaan ääneen sen, mitä oikeasti tekee. Hän toistuvasti kyseenalaistaa toisten havainnot, jotka uhkaavat tuoda esiin totuuden hänen toiminnastaan. Koska hän pettää itseään, hän torjuu muiden havainnot, jotka uhkaavat paljastaa hänen itsepetoksensa. Tämä on toisille erittäin tuhoisaa. Kyseessä on gaslighting- manipulointitaktiikka, joka on joko tietoista tai tiedostamatonta toimintaa. Tiedostamattomuus ei tee siitä vähemmän tuhoisaa toisille, eikä se poista myöskään vastuuta tätä keinoa käyttävältä.
Avuttomuuden teeskentely ja omien yllykkeidensä orjuus
Tekeytyminen avuttomaksi on mestarillinen tapa välttää vastuuta. Jos hän esittää olevansa kykenemätön muuttumaan tai hallitsemaan omaa käytöstään, hän saa sinut tuntemaan, että hänen ongelmansa on sinun vastuullasi. Näin hän voi jatkaa haavoittavaa käytöstään. Tällainen toimintatapa on vakava hälytysmerkki narsistisesta vauriosta. Ei ole lainkaan luonnollista, jos ihminen ei ole kykenevä hallitsemaan käytöstään ja toimii sokeasti yllykkeidensä ohjaamana väittäen, ettei tiedosta, mitä tekee. Vastuullinen ja kypsä aikuinen ei alentuisi tällaiseen haitallisen käytöksen puolusteluun ja suoranaiseen oikeuttamiseen.
Klassinen manipulointi: ”En minä voi sille mitään! En tiedä miksi teen näin!” Näin hän siirtää huomion omasta käyttäytymisestään siihen, miten sinä suhtaudut siihen, ja pian huomaatkin korjailevasi hänen ongelmiaan. Tähän ei tule lähteä, vaan on palautettava vastuu takaisin oikealle omistajalleen. Jos hän ei sitä halua ottaa vastaan, kannattaa irtisanoutua koko suhteesta ja jättää hänet yksin kohtaamaan tekojensa seuraukset. Jos omien yllykkeidensä "sokea orja" ei kykene hillitsemään, hallitsemaan ja muuttamaan toimintaansa, on syytä paeta. Hän on vaaraksi niin itselleen kuin toisillekin. Eihän sitä tiedä, millaisia yllykkeitä hän vielä sokeudessaan toteuttaa.
3. Syyttää sinua reaktiostasi
Kun hän kääntää ongelman sinun kyvyttömyyteesi ”sietää häntä”, hän käyttää klassista gaslighting-menetelmää. Se antaa hänelle mahdollisuuden paeta vastuuta ja siirtää huomion siihen, miten sinun tulisi muuttua, ei hänen. Hän voi syyllistää sinua siitä, että vaadit häneltä liikoja ja olet hänelle ilkeä antaessasi hänelle rakentavaa palautetta. Hän on taitava kääntämään asiat päälaelleen niin, että sinä oletkin se syyllinen pahantekijä ja hän viaton uhri.
4. Lupaukset ilman muutosta
Lupauksia voivat tehdä kaikki, mutta ne ovat arvottomia ilman tekoja. Jos hän ei muutu, vaan aina palaa samoihin kaavoihin, lupaukset ovat vain keino pitää sinut koukussa. Tämä ei ole toivoa, vaan syötti. Tämä on narsistisessa kaavassa tyypillistä: lupaukset toimivat työkaluna, eivät tarkoituksena korjata mitään. Hän lupaa muuttua, koska se rauhoittaa sinut hetkellisesti ja pitää sinut koukussa. Mutta hänellä ei ole aitoa halua tai kykyä reflektoida ja tehdä työtä muutoksen eteen, koska hän ei halua kohdata itseään rehellisesti.
Taustalla: Narsistiselle ihmiselle ongelma ei ole heidän oma toimintansa, vaan se, että muut eivät hyväksy heidän toimintaansa. Siksi muutoksen lupaus on vain keino hallita konfliktia – ei vilpitön pyrkimys kasvaa.
Jatkuva haitallinen toiminta, vaikka käytösmallit on tuotu esille
Taustalla: Narsistiselle ihmiselle heidän oma mielihyvänsä, yllykkeensä tai tarpeensa on aina tärkeämpi kuin muiden tunteet tai rajat. Sinun hyvinvointisi on heille toissijaista – he eivät todella kykene priorisoimaan muita ihmisiä ilman äärimmäistä motivaatiota (esim. maineen menetys). Jos käytösmallit ja kaavat toistuvat yhä uudestaan muutoslupauksista huolimatta, se kertoo, ettei aitoa motivaatiota muutokseen ole, ja todennäköisesti sitä on turha odottaakaan. On viisaampi paeta kuin jäädä jumiin toisen haitallisiin kaavoihin.
5. Piilonarsismin ydin
Haavoittuva narsisti kärsii usein syvästä alemmuudentunteesta, mutta peittää sen uhriutumisella, marttyyrimentaliteetilla ja passiivis-aggressiivisella käytöksellä. Tämä voi olla äärimmäisen kuluttavaa läheisille, koska hän esittää itseään jatkuvasti väärinymmärrettynä ja kaltoinkohdeltuna, vaikka itse on se, joka kaltoinkohtelee toisia. Koska hän ei kykene katsomaan itseään rehellisesti peiliin, hän siirtää vikansa toisiin ja ikuiseen uhriuteen vetoamalla oikeuttaa oman toisia kuluttavan ja tuhoavan käytöksensä.
Mitä sinun kannattaa tehdä?
Vedä rajat: Tee selväksi, mitä et enää siedä. Jos hän ei kunnioita rajoja, se kertoo kaiken tarpeellisen.
Katso, onko aidosti korjaushaluinen: Aidosti motivoitunut ihminen ei puolustele käytöstään loputtomiin, vaan alkaa ottaa vastuuta ja muuttaa toimintaansa. Jos hän vain puhuu, mutta jatkaa samaa rataa, älä jää odottamaan ihmettä.
Tunnista, kuka kantaa vastuun: Sinun ei tarvitse ”sietää” hänen käytöstään, jos se tekee sinulle pahaa. Etsiydy ennemmin seuraan, jossa sinua aidosti arvostetaan ja kohdellaan kunnioittavasti. Et ole velvollinen olemaan hänen emotionaalinen kaatopaikkansa tai harjoitusalustansa.
Irrottaudu, jos tarpeen: Jos hänen läsnäolonsa jatkuvasti kuluttaa ja hajottaa sinua, voi olla aika päästää irti. Mikään suhde ei ole sen arvoinen, että uhraat itsesi toisen narsististen kaavojen takia.
Lopulta kysymys on siitä, haluatko uskoa hänen sanojaan ja odottaa parempaa, vai hyväksyä realiteetit ja suojella itseäsi. Toiminta ei valehtele. Vaikka ihminen kuinka kieltäisi olevansa narsisti, mutta kuitenkin käyttäytyy narsistisesti, käytös puhukoon puolestaan. Jos hän ei ole halukas katsomaan itseään rehellisesti peiliin, älä jää enää ottamaan vastaan uusia iskuja.
Emotionaalinen vajakki
Määritelmä:
Emotionaalinen vajakki on henkilö, jolla on merkittäviä vaikeuksia käsitellä ja säädellä omia tunteitaan. Tämä voi johtua esimerkiksi lapsuudessa koetuista traumoista, hylkäämisistä tai tunneyhteyden puutteesta. Vajakki kaipaa jatkuvasti tunneyhteyttä muihin, mutta ei kykene rakentamaan sitä terveellä tavalla.
Tunnusmerkkejä:
1. Tunteiden heikkous: Hänellä on vaikeuksia tunnistaa ja nimetä omia tunteitaan. Tämä johtaa usein yli- tai alireagointiin (esim. raivokohtaukset, itsesääli, äärimmäinen mustasukkaisuus). Reaktiot ovat usein voimakkaita ja suhteettomia tilanteeseen nähden. Hän ei kykene käsittelemään pettymyksiä tai muita kielteisiä tunteita rakentavasti.
2. Riippuvuus toisten hyväksynnästä: Hän tarvitsee muiden jatkuvaa vakuuttelua ja vahvistusta omasta arvostaan, mutta mikään määrä ulkoista vahvistusta ei riitä. Tarvitsee jatkuvaa lohdutusta, sääliä, validiointia ja tukea selvitäkseen omista tunteistaan. Hän on kuin kaivo ilman pohjaa. Saattaa reagoida takertuvasti, jos kokee jäävänsä ilman huomiota.
3. Ristiriitainen käytös: Hän voi myöntää virheitään, mutta vain hakien myötätuntoa, ei aidosti oppiakseen niistä. Hän voi toistuvasti luvata muutosta, jota ei tule tapahtumaan, koska motivaatio muutokseen puuttuu. Sanat ja teot ovat usein räikeässä ristiriidassa, koska hän pettää itseään.
4. Välttelevä vastuu: Hän selittelee huonoa käytöstään ulkoisilla syillä, kuten "olen vain tällainen" tai "se johtuu kaikesta, mitä olen kokenut." Sysää oman vastuunsa toistuvasti toisten kannettavaksi, vaikka tietää, kuinka raskasta ja uuvuttavaa se toisille on. Hän ei vain välitä.
5. Tunteiden sälyttäminen muille: Hän odottaa muiden tuntevan hänen puolestaan ja kantavan hänen tunnekamppailunsa. Pyrkii manipuloimaan toisten tunteita.
6. Vaikeus luoda syvällisiä ja tasapainoisia ihmissuhteita: Käyttää toisia hyväkseen emotionaalisesti eikä kykene aitoon vastavuoroisuuteen. Ei kykene käsittelemään ristiriitoja rakentavasti. Pakenee toistuvasti vastuutaan ja odottaa muiden hoitavan hänen ongelmansa.
7. Empatian puute: Vaikeus ymmärtää toisten näkökulmaa ja tunteita. Näkee asiat vain omasta näkökulmastaan ja olettaa, että toisten tulisi priorisoida hänen tunteensa ja tarpeensa. Käyttäytyy hyvin itsekeskeisesti ja voi olla välinpitämätön toisten hyvinvoinnista.
Toimintatavat:
Vajakki voi olla uhriutuja, joka vetäytyy ja syyttää olosuhteita tai toisia omasta pahoinvoinnistaan.
Näkee itsensä uhrina ja epäoikeudenmukaisuuden kohteena jopa silloinkin, kun itse kohtelee toisia kaltoin.
Hän voi myös olla vaativa, syyllistäen muita siitä, etteivät he tue häntä riittävästi tai eivät ymmärrä häntä.
Käyttää tunteita manipulointikeinona saadakseen toiset toimimaan haluamallaan tavalla (esim. itsesäälin tai vihan avulla).
Saattaa rangaista läheisiään vetäytymällä, oireilemalla, mököttämällä tai passiivis-aggressiivisella käyttäytymisellä.
Voi käyttäytyä mustasukkaisesti, kontrolloivasti ja takertuvasti, mutta samalla kieltää käyttäytyvänsä näin.
Toistaa samoja haitallisia kaavoja aiheuttaen konflikteja, kieltää aiheuttavansa niitä itse ja vierittää syyllisyyttä toisten niskaan.
Välttelee vastuun ottamista käytöksestään ja siirtää syyn muille. Hän saattaa lopulta myöntää sen verran virheitään, että näyttäisi katuvalta, mutta ei aidosti, ettei hänen tarvitsisi tehdä todellisia muutoksia.
Tunnustettuaan vääryytensä hän odottaa saavansa palkkiona kehuja ja hyvää palautetta. Tämä on räikeää ja absurdia. Hän ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsisi kehuja, mutta silti hän niitä vaatii.
Kuluttaa ympärillään olevien ihmisten energiaa jatkuvalla tarvitsevuudellaan, vaativuudellaan, tunnemanipuloinnilla ja draamalla.
Toisten voi olla vaikeaa asettaa rajoja, koska vajakki kokee rajojen asettamisen henkilökohatisena loukkauksena.
Vaikka vajakki saattaa tunnistaa ongelmansa (ainakin osittain), hän ei kykene tai halua tehdä tarvittavaa työtä muuttaakseen käyttäytymistään.
Saattaa jäädä jumiin kierteeseen, jossa samat ongelmat toistuvat ja syvenevät.
---
Emotionaalinen loinen
Määritelmä:
Emotionaalinen loinen on henkilö, joka ammentaa voimansa muiden tunteista ja energiasta. Hän ei pysty luomaan omaa tunneenergiaansa tai kestämään yksinään emotionaalista taakkaa, vaan ripustautuu muihin ja käyttää heitä polttoaineena.
Tunnusmerkkejä:
1. Energian imeminen: Hän vie huomion jatkuvasti itseensä ja saa muut tuntemaan olonsa tyhjentyneiksi.
2. Toistuva draama: Hän luo tai ylläpitää konflikteja, jotta saisi tunteet pintaan ja muiden huomion keskittymään itseensä.
3. Riippuvuus: Hän hakee jatkuvasti muiden empatiaa ja hyväksyntää ilman aikomusta tulla itsenäisemmäksi.
4. Syyllistäminen: Hän käyttää muiden syyllisyyttä välineenä hallita heidän käyttäytymistään.
5. Väärä läheisyys: Hän voi luoda valheellisesti syvän tunneyhteyden vain saadakseen itselleen etua.
Toimintatavat:
Hän saattaa käyttää passiivis-aggressiivisuutta saadakseen huomiota.
Hän manipuloi muiden tunteita (esim. säälin, syyllisyyden tai vihan kautta).
Hän on takertuva ja vaatii jatkuvaa huomiota ja aikaa toisilta näiden hyvinvoinnin kustannuksella. Hän vaatii toisilta enemmän kuin antaa itse, mikä on klassinen merkki emotionaalisesta hyväksikäytöstä.
On taipuvainen omistushaluisuuteen ja mustasukkaisuuteen, joiden vuoksi pyrkii kontrolloimaan toisia salakavalasti.
Hänen käytöksensä on täynnä ristiriitaisuuksia, itsepetosta ja syyllistämistä. Käytös on ilmeisen itsekeskeistä ja vahingollista.
Ei kykene asettumaan toisten asemaan eikä kokemaan empatiaa aidosti.
Käyttää hyväkseen toisten sääliä ja empatiaa vatvoen samoja ongelmia ilman aikomustakaan ratkaista niitä.
Hän saattaa myös esittää empaattista tai uhrautuvaa saadakseen muut kiitollisuudenvelkaan ja auttaa toisia todistellakseen itselleen olevansa hyvä ihminen. Auttamisen ja myötätunnon motiivinakin on itsekkyys.
Toistaa samoja haitallisia toimintakaavoja, vaikka tiedostaa niiden tuhoisuuden.
Kuluttaa toiset loppuun emotionaalisesti elämällä heidän kustannuksellaan. Toiminta on hyvin itsekästä ja toisia tuhoavaa.
Vähättelee ja ohittaa toisten tunteita, koska ei kykene kohtaamaan niitä. Ei halua ottaa toisia vakavasti, koska ei kykene aidosti arvostamaan heitä.
Syyllistää toisia ja projisoi omat vikansa toisiin, jotta hänen ei tarvitsisi kohdata omaa syyllisyyttään ja muuttaa toimintaansa.
Kieltää toistuvasti haitallisen käyttäytymisensä saadakseen muut epäilemään omaa havaintokykyään, jotta hänen ei tarvitsisi katsoa itseään peiliin.
Kyseenalaistamalla toisten tunteet ja havainnot hän voi jatkaa toimintaansa ilman seurauksia (käyttää gaslightingia tietoisesti tai tiedostamattaan aseena kontrolloidakseen tilannetta ja välttääkseen vastuun). Tämä ei ole vain epäkypsää käytöstä, vaan toisia vahingoittavaa ja henkisesti kuluttavaa manipulointia.
Pakenee ja kieltäytyy ottamasta vastuuta, kun ongelma nostetaan esiin. Yrittää kääntää tilanteen päälaelleen niin, että toiset näyttäytyisivät ongelmallisena ja hän viattomana uhrina.
Puolustelee haitallista toimintaansa vaikealla lapsuudellaan eikä ole aidosti halukas muuttamaan toimintaansa.
Ei kestä rakentavaa kritiikkiä, vaan tekeytyy uhriksi ja yrittää tehdä toisesta pahantekijän.
Pakeneminen, välttely ja itsesääli korvaavat aktiivisen ongelmanratkaisun. Tällainen käytös kertoo kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä.
Kuinka nämä yhdistyvät?
Samassa ihmisessä emotionaalinen vajaus ja loismaiset piirteet kietoutuvat usein yhteen. Emotionaalinen vajakki tarvitsee muita täyttämään tyhjyyden, jota hän ei itse kykene käsittelemään, ja emotionaalinen loinen käyttää toisten tunteita ja energiaa välineenä tähän. Yhteinen nimittäjä on kyvyttömyys kantaa omia tunteitaan tai säädellä niitä – vajakki kokee tämän puutteena, loinen taas kääntää sen toimintastrategiaksi.
Käytännössä:
Vajakin ristiriitaisuus: Hän saattaa aidosti kärsiä omasta emotionaalisesta kyvyttömyydestään, mutta samalla käyttää tätä manipulatiivisesti saadakseen huomiota tai sääliä.
Loisen hyökkäys: Hän käyttää passiivis-aggressiivisuutta, draaman luomista tai syyllistämistä saadakseen itselleen emotionaalista ravintoa. Toisten kuluttaminen haavoittavalla toiminnalla on keino keskittää huomio itseensä ja ravita itseään toisten tunteilla. Jopa negatiivisilla tunteilla on hänelle ravitseva vaikutus.
Kierteisyys: Koska vajakki ei koskaan täyty, loinen ei koskaan tyydyty. Tämä synnyttää loputtoman kaavan, jossa he vaativat enemmän ja enemmän niiltä, joilta imevät energiaa.
Kuinka tunnistaa ja suojautua?
1. Huomaa energianvaihdon epätasapaino:
Jos suhde tuntuu aina yksipuoliselta, ja sinä olet jatkuvasti "antava osapuoli", kyseessä voi olla emotionaalinen loinen. Tällaisen ihmisen läsnäolo on uuvuttavaa ja kuromittavaa. Jos koet, että annat enemmän kuin saat, suhde on myrkyllinen.
On kohtuutonta odottaa, että jaksaisit loputtomiin antaa itsestäsi ihmiselle, joka ei kykene vastavuoroisuuteen, vaan täyttää itsekkäästi tarpeitaan toisten kustannuksella. Ansaitset parempaa.
2. Tunnista manipulaatio:
Kysy itseltäsi: Käytetäänkö tässä tunteitani minua vastaan? Tuntuuko, että minun odotetaan korjaavan tai kantavan toisen ihmisen tunteita? Syyllistetäänkö minua? Yrittetäänkö vedota empatiaani, vaikka minua kohdellaan huonosti? Yritetäänkö tunteitani ohjailla, jotta saataisiin haluamansa? Yritetäänkö kääntää tilanteen niin, että minä olisin vastuussa hänen tunteistaan ja käytöksestään?
Emotionaalinen manipulointi on hyvin salakavalaa ja erittäin kuormittavaa. Jos toinen ei kykene kohtaamaan sinua avoimesti, vaan yrittää manipuloida tunteitasi, hän ei ole ystävyytesi arvoinen.
3. Pidä rajat tiukkoina:
Ole johdonmukainen, äläkä lähde mukaan draamaan tai manipulointiin. Nämä eivät kuulu terveeseen ihmissuhteeseen, joten et ole velvollinen sietämään niitä. Kun koet uupumusta, pahoinvointia ja suoranaista ahdistusta hänen seurassaan, se kertoo, että rajojasi on räikeästi rikottu ja ettei hän ole sinulle hyväksi. Ilmoita selkeästi, mitä siedät ja mitä et. Esimerkiksi: "En voi kantaa sinun tunteitasi puolestasi."
Kun toinen yrittää käyttää sinua välineenä omien tunteidensa ja ongelmiensa käsittelyyn, kyse ei ole ystävyydestä vaan yksipuolisesta kuormittamisesta ja hyväksikäytöstä.
4. Ole kylmä, kun tilanne vaatii:
Välinpitämättömyys on tehokas ase emotionaalista loista vastaan. He elävät reaktioista, ja tekevät kaikkensa saadakseen sinun energiasi kulumaan hänen mielensä pönkittämiseen. Kun reaktioita ei tule, heidän toimintatapansa menettää tehoaan. Kylmä etäisyys on tarpeellinen raja, joka estää häntä kuluttamasta sinua enempää.
Tunteilla manipuloiva ihminen ei muuta ansaitsekaan, kuin kylmää välinpitämättömyyttä. Koska hän on käyttänyt empatiaasi hyväkseen, on aika osoittaa kovuutta ja tehdä selväksi, etei hän ole empatiasi arvoinen.
5. Vältä syyllisyyttä:
Loinen käyttää usein "mutta olet niin vahva, sinä jaksat" -kaltaisia keinoja houkutellakseen sinut takaisin. Muista, että sinä et ole vastuussa hänen tunne-elämästään. Sinulla on täysi oikeus vetää rajasi, kun joku käyttäytyy toistuvasti vahingollisesti. Manipulointi, syyllistäminen ja vastuun pakoilu ovat myrkyllisiä toimintamalleja, jotka eivät parane ilman aidosti syvällistä itsetutkiskelua ja vastuun ottoa. On hänen päätöksensä, jatkaako myrkyllisiä toimintamallejaan, vai suostuuko kohtaamaan itsensä rehellisesti ja ottamaan vastuun. Sinun ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, kun suojaudut myrkyllisesti käyttäytyviltä ihmisiltä.
Olet tehnyt jo enemmän kuin tarpeeksi! Ehkä jopa enemmän kuin muut olisivat jaksaneet, mutta hän ei ole kyennyt arvostamaan tukeasi vaan on yrittänyt elää sinun kustannuksellasi. Sinun ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, ettet enää salli loisen riistää arvokasta elinvoimaasi.
Lopulta kyse on siitä, että tämä yhdistelmä on kuin kaivo ilman pohjaa. Mikään määrä sinun antamaasi energiaa, empatiaa tai tukea ei tule riittämään – ja mitä enemmän annat, sitä enemmän menetät itse. Sinun tehtäväsi ei ole täyttää sitä, mitä hän ei kykene täyttämään itse. Jos hän ei pysty muuttumaan ja osoittamaan aitoa kykyä käsitellä asioita rakentavasti, hän ei ole apusi arvoinen. Sinä ansaitset ystäviä, jotka tukevat, arvostavat ja kunnioittavat sinua aidosti, eivät vain sanoillaan, eivätkä ole ihmisiä, jotka imevät energiaasi omilla ongelmillaan, kohtelevat sinua kaltoin ja siirtävät vastuunsa sinun niskaan.
Näin käyttäytyvät ansaitsevat vain etäisyyttä ja kylmää välinpitämättömyyttä. Muista, että vetäytyminen ja kylmä välinpitämättömyys eivät ole merkki heikkoudesta vaan voiman osoitus. Kun loinen ei enää saa sinusta sitä vastakaikua, mitä hän yrittää kalastaa, hänen manipulointi- ja kontrollointiyrityksensä menettävät tehonsa. Manipuloijat eivät kestä kylmyyttä. He tarvitsevat polttoaineekseen reaktioita - olipa se sääliä, vihaa, sympatiaa tai mitä tahansa muuta tunneskaalaa. Kun jätät hänet ilman näitä ja hän saa vastaansa vain kylmää välinpitämättömyyttä, annat selkeän viestin: Sinua ei hallita.
Nimenomaan! Minua ei hallita!
Joka yrittää kontrolloida ja manipuloida minua, se menettää minut.
Joka pettää lupauksensa toistuvasti ja jatkaa minun haavoittamista, se menettää minut.
Joka ei kuuntele varoituksiani, ei ota sanojani vakavasti ja ohittaa tunteeni, ja silti odottaa minun antavan hänelle näitä, se menettää minut.
Joka kokee oikeudekseen haavoittaa minua, se menettää minut.
Joka sanoo yhtä ja tekee toista, valehtelee päin naamaa ja toistuvasti kyseenalaistaa havaintokykyni, se menettää minut.
Joka käyttää herkkyyttäni ja empatiaani hyväkseen, se menettää minut.
Joka toistuvasti satuttaa ja viskoo paskaa niskaan, ja pakenee raukkamaisesti vastuutaan minun haavoittamisesta, se menettää minut.
Joka tekeytyy uhriksi haavoitettuaan minua ja yrittää tehdä minusta pahantekijän, se menettää minut.
Joka uuvuttaa minut ongelmillaan ja paskamaisella käytöksellään, eikä ota vastuuta toiminnastaan, se menettää minut.
Joka yrittää elää minun voimavarojeni kustannuksella käyttäen minua hyväkseen, se menettää minut.
Joka ei kykene arvostamaan minua ja antamaani tukea, vaan viskoo paskaa niskaan "kiitokseksi", se menettää minut.
Joka mieluummin luovuttaa ja jättäytyy itsekkyyteensä, eikä halua muuttaa käytöstään voidakseen pelastaa ystävyyden, se ansaitseekin menettää minut.
Ne, jotka luovuttaa oman kasvun ja muutoksen suhteen, ovat raukkoja, joista on aihettakin pysyä kaukana, koska muuten he tuhoaisivat minunkin elämäni. Vain, koska eivät itse uskalla elää!
Noh, tekstiä lukiessa tajus kyllä aika alkulukemilta lähtien, et kyseessä on sairas ihminen ja mietin että kaiketi itsekin ymmärrät narsistin kanssa jo kertaalleen eläneenä, että minkä sortin erinäisiin häiriöihin tällänen käytös viittaa, ja ettei oo kun se yks ja ainut ratkaisu tilanteeseen - mitkään keskustelut ja kirjoitukset kun on yhtä tyhjän kanssa. Ei kenenkään tarvi, eikä pidä katella moista, elämä helpottuu taas ajan kanssa kunhan saa ite vaihteeks näitä prosessoitua ja toinen on täysin pois sabotoimasta, missään muodossa. Mulla olis lisäks vaikka ja mitä muutakin sanottavaa, aiheesta ja siitä vierestä ja sen ohi, muistan sut irc-galleria ajoilta asti..... Tai siis uskon, että vois olla paljon juteltavaa ja samaistuttavaa vähän 'liiankin' monilta osin.
VastaaPoistaJos haluut/jaksat ni laita mulle sähköpostia, nasahippi@gmail.com :)