keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Kirjoitusterapia

 Pääsin sellaiseen kiinnostavaan juttuun mukaan. Väkivaltaa ym traumoja kokeneille tarkoitettu kirjoitusterapia. Se alkoi eilen ja tykkäsin. Oli mukavaa ja jo tällä kerralla tuli käsittelyyn monia vammoja lapsuudesta lähtien nykypäivään. Vähäisen pelotti aluksi, kun siellä oli paljon tyyppejä, mut ne olikin ihan mukavia tyyppejä. Ymmärtäväistä porukkaa. 

Olen innoissani tästä jutusta. Vaikka tänään onkin vähän arka ja pelokas olo, olen innoissani kirjoitusterapiasta. Sekin kuuluu asiaan, että on arka ja pelokas olo, tulihan siellä pintaan asioita, joiden takia olen joutunut pelkäämään. 

Toivotaan, että tästä olisi apua!


Olen näkyvä, näkymätön nainen.

Vaikka minut nähdään, kuitenkaan kukaan ei näe sisälleni.

Kukaan ei näe sitä tuskaa, jota kannan mukanani.

Kukaan ei näe, kuinka särkynyt olen sisältä.

Kukaan ei näe, miten pahasti vuosia kestänyt huumehelvetti ja väkivalta on minua rikkonut..

Särkenyt minuuteni sirpaleiksi.

Olen niin rikki, niin hajalla, voinko mä edes toipua?

Jos sisäiset vammani näkyisivät ulospäin, niiden jäljet näyttäisivät vuosia kestäneen kidutuksen jäljiltä..

Ei tervettä paikkaa löydy, haavoja kaikkialla. 



Traumatisoituminen on perseestä.


maanantai 12. lokakuuta 2020

Taideluola

Tervetuloa Jenskan taideluolaan!




Mielen maisema vessan seinällä.


Olohuone. 


Makuuhuonetta .


Eteisen sekainen seinusta täynnä tauluja ja makrameetöitä. 


Tästä mennään makuuhuoneeseen. Täällä alkaa olla jo niin hirvittävä määrä taidetta, että tila loppuu..



Eräs instagram-seuraajani sanoi nähdessään kuvia mun asunnosta, että "Kunnon taideluola sulla siellä". 😁 Jep. Todellakin. Se oli osuva nimi mun kämpälle.


Olohuone ja eteinen. Täällä on aikalailla kaikki meikäläisen tekemää. Ihmettelen itsekin sitä, miten tuottelias olen..😳


Olohuoneen kirjahylly täynnä kaikenlaista kivaa ja tärkeää.


Piilotin eteisen peilin makrameella.


Eteinen, tai voisiko sanoa taidehelvetti.. Siihen olen kasannut tauluja ja makrameeta tilan puutteen vuoksi.


Eteinen. Kaikenlaista sitä onkin tullut tehtyä. Tuo kolmioista muodostuva taulukollaasi on ihan hauska. Harjoittelin värien sekoitusta. 




Eteisestä pääsee sitten keittiöön ja tietty myös wc on olemassa.


Keittiö toimii kyllä myös keittiönä. Saan tehtyä ruokaa täällä.  Vielä kun jaksaisi syödä.


PEKKIS!! Mun hohtava söpö hämähäkki. Tykkään siitä kovasti. PEKKIS on ystävä.


Tästä alkaa keittiö, joka hoitaa myös maalaushuoneen virkaa. Siksi siellä ei ole mattoja.

Siinä taas makrameeta.

Keittiöstäkin alkaa tila loppua..


Lisää tauluja ja makrameeta. Tuo musta taulu on Rikos ja sen vasemmalla puolella oleva punainen taulu on Rangaistus. 


Tämmöisiä töitä.


Tuli tehtyä myös hienot verhot keittiöön. Ja kasvitkin on pysyneet elossa, mikä on ihme.

J

Keittiökin alkaa olla jo täynnä. Mulla on ongelma: miten saan kaiken mahtumaan? Tää kun ei jää tähän, vaan taidetta tulee aina vaan lisää..

On ollut mahtavaa päästä käyttää niitä lahjoja,jotka olen saanut! Jos olisin kuollut huumemaailmassa, tätäkään taidemäärää ei olisi koskaan tullut. Olen  kiitollinen, että selvisin sieltä!


Wc. Yritin piristää sitäkin tilan puutteen innoittamana.


Ihan siedettävä se on.


Hämärä vessa vaan häivyttää värejä.


Laitoin sinne myös uuden mielen maiseman, jonka viime viikolla tein.




Kato! Hulttishan se siellä on!


Meikäläisen virkkaamia mattoja.



Mattoja.


Susipatsas, jonka sain hyvältä ystävältä.



Siinä on jääkaappi täynnä magneetteja ja muuta mukavaa. Siellä on mm. yhden lukijan kannustava kommentti.🙂 Ja kortti toiselta lukijalta.🙂


Minimakramee koristamassa hyllyä.


Tässä kaikki tällä kertaa. Kyllä oli hankalaa tehdä tätä tekstiä puhelimella. Kuvat ja tekstit hyppi paikasta toiseen ihan ihmeellisesti, joten tavoittelemani järjestys on täysin hukassa. Toivottavasti epäjärjestys ei haittaa!

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Viime aikojen tuotoksia

 


Tässä tulee kesän aikana tehtyjä töitä.


Makramee on mahtavaa! Hurahdin siihen täysin.


Jäin siis koukkuun.


Tää on aika intressantti työ. Siitä tuli hengellinen.


Siinä puu kuvastaa elämää ja siivet, jotka kannattelee puuta, kuvastaa Jumalaa, joka antaa elämän ja pitää sitä yllä.


Olen jatkuvasti kokeilemassa kaikkea uutta. Haluan oppia lisää ja lisää uusia asioita.


Kokeilemalla syntyy siistejä juttuja, ja jos ei edes kokeile, ei saa aikaan mitään.


Kannattaa siis kokeilla uusia hyviä asioita. Voi oppia uusia juttuja! (Huumeita ei kannata kokeilla, sen voin sanoa.)


Voehan vietävä.. kuvat on huonossa hapessa. Pahoittelen!


Tää on yksi mun suosikki aikaansaannos.


Ja sit mä tein verhot. Oli valtava lankahelvetti ja epätoivo tän työn alussa. Melkein 200 lankaa oli työstettävänä ja mietin, et voinko edes saada tätä tehtyä. Ajattelin et varmasti menee yli viikko ainakin tän kanssa. 
Mutta...


Menikin vain 4 päivää! Alku oli vaikea, mut sit se vaan lähti etenee ja tein ihan hulluna solmuja ja sain valmiiksi neljässä päivässä koko jutun. 
Erikoinen juttu. Yllätyin itsekin siitä kuinka nopeasti sain tän tehtyä.


Tää on makuuhuoneesta. Taulutkin on mun tekemiä. Tykkään tuosta musta-vihreästä makrameesta. 


Keittiöön tein tämmöisiä.


Tää sijaitsee eteisessä. (Alkaa olla jo kämppä täynnä taidetta..)


Oli siistiä oppia tekee noita makramee kukkia!


Tämmöisen tein mökille.


Tääkin on yksi mun suosikkityö. Sopii hyvin keittiöön myös taulujen kanssa.


Eteisessä..


Makuuhuoneessa on tämmöisiä. Toi musta-vihreä työ kuvastaa mielen sekasortoa ja solmuja.


Tämmöinen taas.


Tää on vähän rauhallisempi työ.


Eteisen oveen laitoin tämmöisen. Tässä oli iso työ.

Tämän maiseman maalasin pari viikkoa sitten. Aika jännittävä.. Myrsky saapuu. Raju ja voimakas myrsky täynnä vihaa. (Mielentilani tuolloin oli just tollainen..)


Tässä uusin makramee. Tuo värikäs siis.


Siinä on kivoja kukkia ja se vaikuttaa iloiselta.


Tätä oli ilo tehdä!


Tykkään noista väreistä myös.


Ihan hyvin sopii makuuhuoneeseen tämäkin.



Ja tässä vielä uusin maalaus. Maalasin sen yhdeltä istumalta hirmuisessa flow-tilassa ja aikaa meni yli 3 tuntia. Livenä se on vieläkin voimakkaampi väreiltään ja muutenkin. Harmittaa kun kamera aina vääristää.

Mutta anyway. Tässä näitä nyt oli! Kaikki made By Hulttis.