Kasvihulluus ja Operaatio Näyteikkuna

Hulttis täällä moi. Tässä tulee kaksi postausta yhdellä kertaa. Aiheena on kasvihulluus ja Operaatio Näyteikkuna.

Nää kuvat on otettu mun asunnolta. Kasveja on nyt Taideluolassa ainakin 100. Sekosin jo laskuissa. Ja edelleen peikonlehdet on mun suosikkeja. Tykkään kyllä kaikista asuntoni kasveista, ja sen huomaa myös kasveista. Ne selvästi viihtyy mun luona. Hulttiotytön hegemonia saa kasvitkin iloitsemaan ja kasvamaan hurjaa vauhtia.

 Tää on mun suosikki peikonlehti. Sain sen palkkioksi Operaatio Näyteikkunasta. Sain myös muita kasveja ja olen niistä ikionnellinen. Tän peikonlehden isoimmat lehdet olivat vielä rullalla aukeamassa kun sain sen, mutta nyt ne on jo suurimmat lehdet koko kasvissa. On ihmeellistä, miten elinvoimaisia peikonlehdet on. Ne vaan kasvaa ja levittäytyy massiivisella voimalla. Se on ihmeellistä!

Tässä Hulttio sumuttaa kasveja vedellä. Siitä ne tykkää ja niin tykkään minäkin. Näitä on ihanaa hoitaa! Kasvit pitävät minut kiinni elämässä. On joku, josta pitää huolta. Ja kun huomaa, että osaa ylläpitää elämää, siitä tulee tosi hyvä mieli.

Mä aina laulan kasveille ja kannustan niitä kasvamaan. Juttelen niille myös ja saatan viettää pitkiä aikoja hämmästelemässä kasveja ja seuraamassa niiden kasvua.

Kasvit osaa usein yllättää. Kun niitä tutkii, usein löytää niistä jotain uutta. Voi olla uusi lehti tulossa tai kasvi on alkanut kukkia tai sitten se tekee jotain muuta jännittävää. Välillä yllätykset ovat myös murheellisia: joku kasvi saattaa olla kuolemassa ja en tiedä mitä olen tehnyt väärin. Onneksi voi hankkia aina uusia kasveja, ja tahdon oppia virheistäni. Tämä kuvassa oleva peikonlehti on sellainen levittäytyjä, että olen joutunut moittimaan sitä, kun se levittäytyy ihmepensaan reviirille. Sit olen laittanut siihen tukikeppejä ja sitonut kasvin oksia yhteen. Ja silti se edelleen jatkaa levittäytymistään!

Siellä on ihmepensas, jonka vihreän väriset lehdet ovat kasvaneet sinä aikana, jonka se on viettänyt mun luona. Tää pensas on todella ihmeellinen. Se on tehnyt kahdenlaisia lehtiä, toiset pyöreitä ja toiset tuollaisia tavallisen muotoisia lehtiä, joita kasvissa on. Ensin se teki ne kummalliset pyöreät lehdet ja vasta sitten alkoi tehdä noita kaarevia lehtiä. Erikoinen tapaus.

Siinä mä juttelen kasveille. Niille on hauska puhua ja koska kannustaminen on mulla verissä, kannustan kasvejakin ihan luonnostaan. Rohkaiseminen vaan tulee, enkä usein sitä itsekään huomaa. Taidepiirissäkin mulle sanottiin: "Ihanaa Jenna kun oot aina niin positiivinen ja rohkaiset meitä! On ihanaa, että meillä on täällä tällainen rohkaisija. Kiitos että jaksat olla niin positiivinen ja kannustaa meitä." Uskoisin, että kasvit saattaa ajatella jotain samankaltaista. :D

Siinä on hauskanniminen kasvi: aaroninparta. Se tekee sellaisia tosi söpöjä roikkuvia juttuja. Ja se on muutenkin söpö ja hauska kasvi. Olen iloinen kun sekin on viihtynyt Taideluolassa. Alussa sillä oli sopeutumisvaikeuksia, mutta kyllä se lopulta sopeutui. Olen kiitollinen siitä.

Suosikkipeikonlehti saamassa rohkisua ja hempeilyä. On mukavaa aina olla tuossa sohvalla kun tää kasvi on mun vieressä. Se pääsi hyvälle paikalle ja on ollut paljon mukavampi olla tässä sohvalla kasvin saapumisen jälkeen. Kyllä ne vaan tuo kodikkuutta, ja myös puhdistaa ilmaa. Jokainen, joka on käynyt Taideluolassa kasvien invaasion jälkeen, on sanonut: "Kylläpä täällä on raikas ja puhdas ilma!" Ja se on totta. Minullakaan ei ole enää tullut hengenahdistusta ym astmaattisisa oireita kasvien invaasion jälkeen.

Meillä on siis kasvien kanssa YYA-sopimus. Mä hoidan niitä ja ne hoitaa mua. Mä pidän ne kiinni elämässä, ne pitää minut kiinni elämässä. Minä saan niistä iloa ja ne saa iloa minusta. Minä puhdistan niitä ja ne puhdistaa ilmaa. Mä kasvatan niitä ja ne kasvattaa mua. Mä rohkaisen niitä ja ne antaa mulle toivoa. Mä kastelen ja lannoitan niitä ja ne kasvaa ja voi hyvin, kuten olen niitä rohkaissut kasvamaan ja voimaan hyvin. Minä ilahdutan niitä ja ne yllättää minut. Mä laulan niille ja ne hehkuu ihmeellisesti kun laulan. Minä kehoitan niitä kasvamaan, ja nehän hitto vieköön kasvaa! Mä olen ja elän niiden kanssa ja ne elää ja on minun kanssa. Meillä on hyvä diili kasvien kanssa! Eikä tämä kattanut sopimusta kokonaisuudessaan. Siinä on monta hyvää ja hyödyllistä kohtaa.

Myös keittiö on valloillaan kasveja. Kuvassa oikealla puolella on Ryökäle, jättimäinen aloe-mehikasvi pienempien kaktusten ympäröimänä. Vasemmassa yläkulmassa on myös toinen hauska yksilö, jonka nimen aina unohdan. Siitä sojottaa uusia oksia kuin antenneja. Ne on kasvaneet siihen sinä aikana kuin se on ollut täällä. Se on hauska kaveri ja huvittavan näköinen yksilö. Sanon sitä siksak-kaktukseksi, koska sen lehdet on tuollaisia siksak-tyyliin meneviä. Joku lehtikaktus tää on, en vaan muista nyt sen nimeä. Kädessä mulla on herttaköynnös. Kaunis uusi kasvinalku. Mulla on toinenkin herttaköynnös, mutta se kuoli. Itkekäämme ja valittakaamme tätä suurta surua! En tiedä mikä meni pieleen, joten otan uuden erän ja kokeilen uudestaan, josko tämä herttaköynnös selviäisi elossa.

Ja tässä on Operaatio Näyteikkuna. Sain kutsun vakiokukkakauppaani tekemään ikkunapiirroksia koristeeksi. Kyseessä on Pieksämäen torin laidassa oleva Kukkatori-kukkakauppa. Ihan paras kukkakauppa koko Spänkhillissä! Vähänkö oli siistiä piirtää ikkunoihin peikonlehtiä! Ja vähänkö piirroksistani on tykätty. Kaupan omistajakin yllättyi lopputuloksesta ja sanoi, ettei osannut arvatakaan, miten hienoa jälkeä saisin aikaan. Työstä tuli hienompi kuin hän oli odottanut. Prosessin aikana moni ohikulkija jäi seuraamaan työtäni ja kauppakin sai asiakkaita. Sain kuulla olevani todellinen taiteilija. Ja sehän minä olen. Nyt voin jo itsekin sanoa ilman epäilystä, että olen taiteilija. Siitä on jo niin monia todisteita, etten voi väittää vastaan.

Työ näkyy parhaiten paljaalla silmällä, koska lasi tekee heijastuksia ja sitä on vaikea sen takia valokuvata. Kannattaa siis käydä vilkaisemassa Kukkatorilla. Siinä se on torin laidalla Keski Cafen vieressä. Kukkatorilla on paljon ihania kasveja. Todella hyvä ja kaunis valikoima. Suosittelen käymään kaupassa vaikka ihan vain katselemassa, kuinka kauniita kukkia voikaan olla olemassa. Siellä on hyvä ja rauhoittava ilmapiiri ja minusta on ollut mukavaa mennä sinne aina töiden jälkeen rauhoittumaan ja hengähtämään. Siinä kaupassa sielu lepää ja ihmettelee, kuinka kauniita voikaan kukkaset olla.

Olen kiitollinen kun pääsin tekemään tämän työn. Sain kaunistaa ympäristöä ja käyttää lahjojani ihmisten iloksi. Se ilo, mikä ihmisillä oli työtä tehdessäni, oli ihmeellistä. Miten innoissaan ihmiset olikaan peikonlehdistä, joita piirsin. On ihan parasta kun pääsee käyttämään lahjojaan ihmisten iloksi! Se on ihan parasta.

Tietenkin olen itsekin innoissani kun käytän lahjojani. Luovuuteni on kuin luonnonvoima, joka ryöppyää minusta ulos kuin tsunami ja tekee sen mitä se aikoo tehdä. Olen todella kiitollinen kaikista lahjoistani, olen kiitollinen multitalentismistani. En olisi ansainnut yhtäkään lahjaa, ja silti minut on varustettu monella lahjalla. Olen itsekin siitä ihmeissäni ja olen hyvin otettu. Minulle, joka en mitään ole, on annettu paljon lahjoja, joita saan käyttää ihmisten iloksi monin tavoin. Lahjakkuus on nimenomaan lahjaa, se ei ole ihmisen itsensä omaamaa siinä mielessä, että ihminen itse saisi aikaan lahjakkuutensa. Lahjakkuus on lahjaa, armosta meille itse kullekin annettu. Käyttäkäämme lahjojamme oikein, ei vain itsemme iloksi, vaan myös toisten iloksi! Laitetaan lahjat käyttöön ja kiertoon. Koska me ollaan lahjakkuutemme lahjaksi saaneet, antakaamme lahjoistamme lahjoja toisillekin.

 

Olen itsekin oppinut iloitsemaan aikaansaannoksistani. En enää mitätöi itseäni ja töitäni, vaan arvostan aikaansaannoksiani. Aiemmin vähättelin töitäni ja mitätöin itseäni. "Eihän tää nyt mitään ole, ei tää ole hieno" tai "V**** mitä paskaa taas sain aikaan" Tällainen itsensä vähättely ja suoranainen itsehalveksunta on hyvin tyypillistä taiteilijoille. Se on aika erikoinen ilmiö, sitä tapaa usein. Olen taidepiirissäkin sanonut, että älkää aliarvioiko itseänne, älkää väheksykö töitänne, koska ne ovat oikeasti hienoja. Opin hyväksymään oman taiteeni luopumalla perfektionismista. Kun lakkasin vaatimasta itseltäni täydellistä lopputulosta ja tyydyin siihen, että ihan hyväkin on riittävän hyvä, sen jälkeen tuotokseni alkoivat onnistua paremmin ja aloin tosissani iloita aikaansaannoksistani. Luovuuteni vapautui perfektionismin kahleista ja alkoi toteuttaa itseään vapaasti. Ei tässä elämässä täydellistä voi edes tavoittaa, joten miksi vaatia itseltään mahdottomia? Ihan hyvä on ihan riittävän hyvä. Ja kun hyväksyy oman rajallisuutensa ja tyytyy siihen, mitä saa aikaan, siitä on paljon helpompi iloita.

Kuinka voit olla taiteilija, jos et itsekään usko töihisi, jos et itsekään arvosta aikaansaannoksiasi? Itsensä vähättely ja tuotostensa mitätöinti on myrkkyä luovuudelle. Se kahlitsee luovuuden ja lyö taidot lukkoon. Jos ei itsekään arvosta töitään, kuinka voi odottaa muidenkaan niitä arvostavan? Jos taas arvostaa töitään, iloitsee aikaansaannoksistaan, se myös näkyy niistä. Kun luopuu perfektionosmista ja turhasta vertailusta, siinä oma luovuus pääsee vapautumaan täyteen potentiaaliinsa. Ja sekin näkyy omissa tuotoksissa. On järjetöntä ja turhaa vertailla itseään ja töitään toisiin ja toisten töihin. Jokaisen tyyli ja työt ovat arvokkaita ja tuotosten erilaisuus täydentää toisiaan. On turhaa vertailla, koska jokaisen lahjat ovat yhtä arvokkaita. Vertailukin on luovuudentappaja, varsinkin jos se synnyttää kateellisuutta. Ei kannata vertailla. Ei mitään. Vertailu on turhaa. Jokainen on arvokas juuri sellaisena kuin on.

 Outous on okei ja aitous hyväksyy kaiken outouden ja arvostaa sitä. 

On hyvä olla oma outo itsensä. Ihminen ei voi hyvin, ellei voi olla sitä mitä on. Oikeasti. Outous on okei! Usein ihmiset paheksuu ja halveksuu erilaisuutta, siis outoutta, koska se on erilaista. Mutta miten tylsä tämä maailma olisikaan, jos outoutta ja erilaisuutta ei olisi! 

Minäkin jouduin kiusatuksi koulussa erilaisuuteni vuoksi, koska ihmiset pelkäävät erilaisuutta. Minua vihattiin, koska olin erilainen. Tämä on niin tyypillistä. On järjetöntä vihata erilaisuutta. Samanlaisuus on minun mielestäni ikävämpi ilmiö kuin erilaisuus. Olisi kauheaa, jos me oltaisi vain samannäköistä massaa, eikä kukaan erottuisi toisestaan. Sellaista massaa olisi hyvin helppo hallita. Ja vaikka minua on kiusattu, hakattu, haukuttu, halveksittu, alistettu, mitätöity, nöyryytetty, piinattu ja vihattu, silti en ole luopunut itsestäni, en ole lakannut olemasta oma outo itseni. Vaikeuksien keskellä aitouteni ja outouteni ovat vain vahvistuneet. On tullut sellainen "Perhana, minähän en alistu ahtautumaan laatikkoon, johon en mahdu! -ajatus. Olen oma itseni ja jos se ei ole jollekin ok, se ei ole mun ongelma.

Ja nyt aikuisuudessa outouttani arvostetaan. Minut hyväksytään omana outona itsenäni ja persoonallisuuteni on ollut avuksi ja iloksi toisillekin. 

Joten, kävi mitä hyvänsä, en lakkaa olemasta oma aito ja outo itseni. Älä lakkaa sinäkään, rakas lukijani, olemasta oma aito ja outo itsesi. Olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Sinä voit parhaiten ollessasi oma itsesi. Ja jos joku ei hyväksy sinua, vika ei ole sinussa, vaan se on hänen ongelmansa, joka ei sinua hyväksy. Sinun ei tarvitse muuttua joksikin muuksi ollaksesi hyväksytty. Jos joku ei sinua hyväksy, se ei ole sinun ongelmasi. Älä välitä sellaisista, ei kaikkien tarvitse meitä hyväksyä. Arvosta niitä, jotka hyväksyvät sinut omana outona itsenäsi. Ne ovat niitä, jotka oikeasti sinusta välittävät. Jos joku ei sinua hyväksy, se kertoo enemmän vain hänestä itsestään, ei sinusta. Ole siis rohkeasti mitä olet, asiallisuuden rajoissa. Tietenkään en kehoita ketään toteuttamaan pahoja taipumuksiaan, vaan päinvastoin kehoitan jokaista irtautumaan pahoista taipumuksistaan. Ne aiheuttavat vain tuhoa itselle ja ympärillä oleville. Ja se, että me tuhotaan itseämme ja toisia, ei ole aitoutta, se on vain vääryyttä, joka sitoo meidät kahleisiinsa. Aitous voi vapautua vääryyden vallasta, ja kun se vapautuu, se ei halua enää harjoittaa vääryyttä. Olkaamme siis mitä olemme, järkevästi, ei typerästi. Olkaamme outoja fiksusti ja aidosti, aiheuttamatta haittaa toisille.

Tämmöistä tällä kertaa. Hulttis kuittaa.