Kuvasarja osiin jaettuna jatkuu. Tämä on kuin dokumentti elämästäni ennen vapautumista henkisen riiston tuhokierteestä ja siitä vapautumisen jälkeen. Ero tulee olemaan merkittävä. Tämä yllätti minutkin (olen äimänä vieläkin). Jos en olisi vetänyt rajoja, en olisi koskaan tullut tuntemaan syvintä olemustani, en olisi päässyt käyttämään lahjojani täydessä potentiaalissaan, en olisi koskaan tullut tuntemaan vapautta, en olisi päässyt palvelemaan Jeesusta palavalla sydämellä, enkä elämään todeksi kutsumustani. Monet kohtaamiset olisivat jääneet väliin vain, koska elämäni kului väärän vallan alaisuudessa. En olisi saanut edes huomioida toisia ilman passiivista rangaistusta. Oli kuin olisin tehnyt rikoksen osoittaessani huomiota kenelle tahansa toiselle. Se johti ikäviin seurauksiin yhä uudestaan. Toisten kohtaaminen on vaikeaa, jos joutuu pelkäämään uutta kohtausta. Eipä myöskään vangittu olemukseni olisi voinut koskettaa sydämiä kroonisen uupumuksen kuluttamana varjona itsestään. Jos en olisi vetänyt rajoja, olisin antanut elämäni kuihtua toisen ihmisen hukkakäyttöön. Yhden ihmisen omistushaluinen kontrollointi ja siihen alistuminen olisi estänyt Jumalan työn elämässäni - se olisi estänyt vapautumisen myös toisilta.
Tämän oivaltaminen oli varsin murskaavaa, mutta vapauttavaa.
Ei ole mikään vähäinen asia vangita toista ihmistä toimimaan oman avuttomuuden kannattelijana ja emotionaalisena kaatopaikkana.😦 Mikään viaton uhri ei vangitse toisen elämää oman egonsa polttoaineeksi. Energiavarkaus on pahimpia varkauden muotoja - siinä ei varasteta materiaalista omaisuutta, vaan ryöstetään ihminen henkisesti. Salaa riistetään toisen voimavarat, vapaus, elämänvoima, lahjakkuus, syvin olemus, kutsumus, kasvu, armolahjat, sielun eheys, vapaus, jumalasuhde ja identiteetti vain, koska "minä vain tarvitsen". 😵
Käyttäisi omiaan - mutta eihän sitä voi, kun oma minuus kumisee tyhjyyttään kroonisen totuuden torjunnan seurauksena. Tällainen tyhjiö ei täyty koskaan, koska se ei ole luonnollinen. Sitä ei voi täyttää kukaan, vain ihminen itse voi vapautua siitä kohtaamalla totuuden itsestään. Koska tällainen tyhjiö syntyy ihmisen katkaistessa yhteytensä todellisuuteen ja sen Luojaan, hän alkaa vaatia toisia antamaan itselleen kaiken sen, minkä yksin Jumala voi antaa. Samalla hän pakottaa muita kantamaan kaiken sen, minkä yksin Kristus on sovittanut. Hän vaatii toisilta mahdottomia, koska ei tahdo kohdata itseään totuudessa.
Tällöin ihminen korottaa itsensä toisten yläpuolella olevaksi erityistapaukseksi, jota muiden tulisi palvella ja kannatella. Tämä on eri asia, kuin särkynyt ihminen, joka tarvitsee tukea voidakseen kasvaa ja toipua. Jos ihminen on päättänyt jättää kasvun väliin ja uskoo oikeudekseen heittäytyä toisten kannettavaksi, hän on tehnyt itsensä epäjumalaksi. Sellaisen kantaminen on tappavaa touhua, joka ei hyödytä ketään - päinvastoin, toisen vastuuttomuuden kannattelu johtaa molempia turmioon. Minun piti käydä lähellä kuolemaa oppiakseni tämän. Ja nyt kadun, että annoin käyttää vilpittömyyttäni hyväksi yhä uudestaan.
Jos motivaatiota muutokseen ei ole, vaikka toiset kärsii oman vastuuttomuuden johdosta, silloin on jokin hyvin pahasti vinksallaan. Ei ole tervettä käyttää toista ihmistä vähät välittäen toisen hyvinvoinnista. Yksi vain vaatii ja huutaa koko olemuksellaan "anna vielä, anna vielä" - toinen antaa, koska muuten hän tuntisi olevansa "paha ihminen". Vaikka todellisuudessa sydämetön on se, joka riistää toista ilman aikomustakaan toimia vastavuoroisesti.
Tämä on äärimmäisen vaarallinen asenne, joka voi riistää toiset hitaasti hengiltä, jos sille ei vedä rajoja.😨 Se vain ottaa ja vaatii lisää, jopa auttamisen nimissä. Se tekeytyy auttamishaluiseksi ja on antavinaan jotain, mutta jättää jälkeensä entistäkin pahemmin uupuneen ja tyhjäksi riistetyn "avun" kohteen. Se ylistää avuliaisuuttaan ja kerjää kehuja, vaikka käyttää toisia hyväkseen.🤯
Jos minuus on rakennettu valheen varaan, silloin ei ole mitään annettavaa toisille. Ja jos ihminen ei tahdo kohdata itseään totuudessa, hän jää ainaiseksi ottajaksi, joka käyttää muita hyväkseen kuvitellen sitä oikeudekseen.😵 Tässä ei ole kyse mistään vähäisestä petoksesta, vaan itsepetoksen äärimuodosta, jossa ihminen on valehdellut itselleen niin kauan, ettei enää koe väärää vääräksi, ei kadu tekojaan, ei tahdo kasvaa eikä muuttua, koska vihaa totuutta, joka voisi hänet vapauttaa.
Ja kun joku ei tahdo kohdata itseään, hän pakottaa aina jonkun kantamaan kaiken sen, mitä ei tahdo kohdata ja tunnustaa. Tämä on ihmisten uhraamista oman itsekkyyden alttarille.🫨 Eikä sillä ole mitään merkitystä, millaista tuskaa se tuottaa toiselle. Koska kaikki tuho tehdään näkymättömissä, henkisellä tasolla, on helppoa vähätellä sitä sielun väkivaltaa, jossa toista syödään salakavalasti elävältä, riistetään tyhjiin, uuvutetaan omien taakkojen painon alle, vyörytetään oma sisäinen kaaos toisen niskaan, projisoidaan oma pimeys ja vääryys toisen syyksi ja vangitaan toisen olemus hukkumaan tuohon kaaokseen. Tällaista on helppo vähätellä, jos ei ole itse joutunut sitä kokemaan. 😖
Se on helvetillinen henkinen tuska, joka kuluttaa ja vääristää sisintä kroonisesti. Se on turmiollinen toimintalogiikka, johon vangittu vyöryttää toisen niskaan vääriä taakkoja. Siinä käytetään sääliä ja myötätuntoa sitomaan kohde mielivaltaisen tuhotaakan alle. On ollut järkyttävää kohdata näin kieroa pahuutta, jossa hyveitä manipuloimalla vangitaan vilpittömien sydämet. On äärimmäisen itsekästä pakottaa toinen kantamaan tahallisen vastuutonta ihmistä, jolla ei ole aikomustakaan kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.🤯 Ja vaikka motivaatiota muutokseen ei ole, silti luodaan valheellista toivoa, teeskennellään parannusta samalla kun tuhoisa toiminta vain pahenee. Yhä uudestaan tekijä lupailee muutosta petollisesti, tekee parannuksesta performanssin, ylistää "nopeaa etenemistään" samalla kun jälleen takertuu salakavalaan kuristusotteeseen. On julmaa varastaa toisen elämä itselleen, vangita salaa toinen oman vastuuttomuuden taakankantajaksi. Eikä vangittu haluaisi uskoa näkemäänsä ja kokemaansa todeksi - on vaikea uskoa, että kukaan haluaisi alistaa salaa lähimmäisen sijaiskärsijäksi omaan itsesäälisirkukseen, joka kiertää samaa tuhoisaa paskarumbaa yhä uudestaan.😵💫 Se uuvuttaa toisen hitaasti elävältä ja saattaa epäilemään omaa todellisuudentajuaan - koska jos toinen uskaltaisi luottaa havaintokykyynsä, petos paljastuisi. Siksi tämä toimintalogiikka murskaa toisen ihmisen todellisuudentajun vääntämällä kieroon todellisuutta uhrin äänellä - valitettavasti se vääristää eniten tekijänsä sielua.
Jokainen totuuden vääristys ja torjunta muovaa sydäntä yhä syvempään totuuden vihollisen mielenlaatuun.🥶 Toinen on aina pahantekijä, jos sanoo totuuden, vetää rajoja ja kutsuu parannukseen. Silloin sitoo sielun (omansa ja toisen) vangiksi valheeseen näyttelemällä parannusta, vaikka jatkaa yhä röyhkeämmin riistoa. Ajan myötä riisto pahenee ja kohteen elämästä tulee yhä syvempää henkistä kärsimystä (jota kukaan ei näe eikä välitä ottaa todesta): kipu kalvaa yhä syvemmältä, tuska tuntuu sielun ytimessä asti, henkinen riisto kuluttaa elämän säästöliekille, krooninen uupumus riistää elämänhalun ja tappaa sielun hitaasti - mutta silti riisto vain jatkuu. Tämä tuska on helvetillistä, koska se ei lopu, vaan pahenee. Tämä mielenlaatu ei kuule eikä näe toisen hätää, vaan torjuu kaikki vetoomukset lopettaa riisto.😣 Se on molemmille epätoivon vankila, josta ainut tie ulos on totuuden tunnustaminen. Tämä mielenlaatu ei välitä, vaikka olisi lähellä tappaa toisen uupumukseen vastuuttomuudellaan - jos toinen yrittää kertoa, millaista tuskaa tällainen toiminta aiheuttaa, se heittäytyy uhriksi.😵💫 Eikä tee elettäkään lopettaakseen toiselle tuottamaansa piinaa, vaan pitkittää sitä tahallaan. "Mitään ei ole enää tehtävissä", kun olisi syytä ottaa vastuu ja lopettaa toisen paskamainen piinaaminen.🤯
Jos toinen kehtaakin vetää rajat, hänet vääristetään syylliseksi tekoihin, joita hänelle on tehty vuosia. Syyttömästä tehdään syntipukki, joka uhrataan hauraan egon viattomuusharhan alttarille. Tällainen reagointi rajoihin on kaukana terveestä.🥴 Jos toisen rajat, vapautuminen ja hyvinvoinnin paraneminen on niin sietämätöntä, että toinen täytyy vääristää ja murhata sosiaalisesti, vääristelijä paljastaa vain todellisen luontonsa.
Tämä kuvasarja tekee näkyväksi, kuinka valtavasti yksi tahallisen vastuuton toisten kustannuksella eläjä voi riistää muiden elämää. Valitettavasti tällaista toimintaa ovat todistaneet muutkin. Siksi tuhoisa dynamiikka on sitäkin tärkeämpää tehdä näkyväksi, jotta siitä voisi vapautua niin tekijät kuin tekojen kohteetkin.
❗️Tässä toimintalogiikassa on aste-eroja, jotka ilmenevät yksilöllisesti.❗️
Älkäämme siis niputtako kaikkia samaan tilaan, vaan tunnustakaamme yksilölliset erot tarkkailemalla yksilön toimintaa. Mitä kroonisempaa toimintakaavojen toisto on, sitä kroonisempaa on myös itsepetos. Jos ihminen ei enää tahdo kohdata itseään, ei tahdo kasvaa eikä muuttua, vaan useista lupauksista huolimatta käytös menee vain sairaammaksi, silloin on tervettä vetää rajat, jotta ei hukkuisi toisen sielun entropian sijaiskärsijänä.
Muutos on mahdollista jokaiselle, joka tahtoo. On murheellista, ettei kaikki tahdo muutosta, ei edes silloinkaan, vaikka olisi ollut lähellä uuvuttaa toisen hengiltä. Sellaiseen tilaan en tahtoisi yhdenkään hukkuvan. Kuitenkaan en voi auttaa sellaista, joka ei tahdo vapautua sielun vankilastaan. Heittäisin vain vaivannäköni hukkaan, ja mahdollistaisin molempien tuhon (voi, miksi en tajunnut tätä aikaisemmin?). 😓
On tekijästä itsestään kiinni, haluaako hän parantaa tapansa, vai haluaako jäädä toistamaan itsetuhon kierrettä loputtomiin. Kukaan muu ei voi muuttaa toista ihmistä. Kenenkään ei kuulu kantaa toista ihmistä taakkanaan.
Tuhoisasta toimintastrategiasta voi vapautua, kun sen tiedostaa ja tunnustaa. Se vain edellyttää motivaatiota työstää ongelmiaan, mikä kuuluu luonnollisesti ihmisen kasvuun. Valitettavasti monelta on murskattu tämä motivaatio, mutta sen voi löytää uudelleen, kun kohtaa totuuden. Totuus syyttää motivaation ja antaa voimaa toteuttaa muutoksen.
On mahdollista muuttaa käytöstään terveemmäksi. Jos vain haluaa.
Usein vakavimmilla tapauksilla ei ole aikomustakaan lopettaa toisten elävältä syömistä - eiväthän he tee mitään väärää, vaikka kalvavat toisia elävältä, ja estävät toisia elämästä todeksi kutsumustaan. Jos tällainen henkinen kannibalismi ei muka ole väärin, onko Jumalasta tullut valehtelija, ja saatanasta hyväntekijä? 🤔
Vaikka toisen orjuuttaisi kuinka viatonta näytellen, uskottelisi tekevänsä kaiken "puhtaista motiiveista" ja "hyvästä tahdosta", väärä ei muutu oikeaksi oman egon oikeudella. Paska pysyy paskana, vaikka sitä siunaisi hyvillä aikomuksilla. Paska ei muutu pyhäksi, vaikka uskoisi itse paskan pyhyyteen.💩 Kun toiminta tuhoaa toista systemaattisesti, se ei ole viatonta, ei hyväntahtoista eikä motiivit ole silloin puhtaita. Jos haluaa toiselle vilpittömästi hyvää, silloin ei hemmetti vieköön kohtele toista tavoilla, jotka tappaa, varastaa ja tuhoaa.😤 Jos ei tarkoita mitään pahaa, silloin ei myöskään ole tarvetta harjoittaa systemaattista piilopahantekoa.
Tällainen toiminta ei ole mikään tiedostamaton vahinko - koska se ei loppunut, vaikka toin näkyviin yhä uudestaan tuhoisan toiminnan ja sen tuskalliset seuraukset minulle. Olin yhä uudestaan pahantekijä, kun nimesin väärän vääräksi ja annoin mahdollisuuden muutokseen.😖 Tuskani vain kasvoi sitä mukaa, kun toiminta meni yhä sairaammaksi. Ja vaikka olin lähellä kuolla uupumukseen sen seurauksena, sekään ei herättänyt uuvuttajaa kauhistumaan omaa tilaansa.😨 Sen sijaan minusta vääristettiin kauhistus, toisen varjojen irvikuva, jonka uhrattiin syntipukkina itsepetoksen alttarille. En voinut jäädä tuhoutumaan vain, jotta toinen voisi pysyä katumattomana uhripetoksessaan.
Jatkuu seuraavassa osassa...
Tekee pahaa nähdä, kuinka vangittu olin tuolloin. Tässä kuvassa on jo nähtävissä pietä vastarintaa - peikonlehden takaa kurkistaminen on symbolinen ele (vaikka en sitä tuolloin tajunnut). Kätkeydyn piiloon kasvillisuuteen, mikä viestii tarpeesta suojella itseäni. Jos kaikki olisi hyvin, minun ei tarvitsisi suojautua. Katse on arka ja pelokas, aivan kuin olemassaoloni olisi luvanvaraista - tai kyseenalaista. Silti tahto taistelee ja etsii tietä vapauteen. Tutkin paljon Raamattua ja muuta kirjallisuutta terveisiin rajoihin, energiavarkauteen, henkiseen väkivaltaan, itsepetokseen ja itsekkyyden äärimuotoihin liittyen. Vaikka katseeni on hieman kirkkaampi, siinä on yhä nähtävissä sisäinen tuska, uupumus ja varovaisuus - aivan kuin pelkäisin tekeväni väärin etsiessäni tietä ulos uuvuttavasta tunnesumusta.🥺 Aivan kuin varjo odottaisi selän takana vaatien: "Sinulla ei ole oikeutta elää omaa elämääsi, sinulla ei ole oikeutta olla oma itsesi, sinun kuuluu palvella minun tarpeitani hyläten itsesi." Mutta sisimmässäni on syttynyt liekki, joka tutkii, koettelee ja pohdiskelee asioita Äärettömän Äärellä - itseään säästelemättä. Rehellinen itsereflektio, Jumalan Sana ja kipeiden kokemusten kohtaaminen toimivat aseena petoksen mekansimeja vastaan.🧐
Alan oivaltaa, miksi minusta tehdään pahantekijä aina, kun sanon totuuden, joka kutsuu mielenmuutokseen - totuuden torjunta ja vääntely on kaukana totuuden rakkaudesta. Tunnen hätää kaverin sielusta, mutta en vielä huomaa, että sitäkin käytettiin hyväksi. Alan myös hahmottaa tuhoisan toiminnan kaavoja, nähdä niitä ohjaavia motiiveja ja toiminnan todennäköisimpiä juurisyitä - joita kukaan muu ei voi ratkaista kuin se, joka toistaa tuhoisaa toimintastrategiaansa kroonisesti. Vaikka sain kuulla usein tunnustuksen juurisyistä, niiden selvittäminen kaatui minun niskaani. Tämä esti omaa kasvuani ja vangitsi minut hukkaamaan aikani ja voimani mahdottoman tehtävän äärelle: oman helvetillisen elämäni lisäksi minun olis pitänyt vielä selvittää ja hoitaa kuntoon toisen ihmisen elämä, vieläpä ilman, että toinen edes tahtoo oikeasti muuttua ja kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi. Ei ihme, että The Grande Finale kierre vain syvenee ja oma elämä jää salakavalasti taka-alalle.
Vaikka olen alkanut jo vetää rajoja, ei mene kauan, kun väärien taakkojen paino uuvuttaa elämääni ja tiukka kuristusote kiristyy uudestaan. Kun kipeä kuvio toistuu toistumistaan ja menee vain kipeämpään suuntaan, alan oivaltaa, että lupaukset muutoksesta ovat katteettomia. Silti en vielä halua uskoa, että paatumus petokseen olisi pysyvä tahtotila. Koska olen itsekin ollut aikoinaan syvällä pimeydessä, omistautunut palvelemaan saatanaa - ja ollut saatanan sätkynukke, täysi paskiainen, pilkkaaja ja totuuden vihollinen🫣 - Jumalan armosta sain silti vapautua kasvamaan aidoksi itsekseni. Koska en halunnut jäädä paskiaiseksi, suostuin nöyrtymään mielettömyydestäni mielenmuutokseen.
Yhdyn koko sydämestäni tähän Sanaan:
"Ennen kuin minut nöyryytettiin, minä eksyin, mutta nyt minä noudatan sinun sanaasi. - Hyvä oli minulle, että minut nöyryytettiin, niin minä opin sinun käskysi."❤️🔥 (Ps. 119:67,71)
Koko elämäni todistaa, että muutos on mahdollista jokaiselle, joka haluaa. Koska olin kokenut omakohtaisesti, millainen helvetti on elää totuuden vihollisena palvellen valheen isää, joka vihaa ihmisiä yli kaiken, siksi minun oli vaikea uskoa, että joillekin muuttumattomuus olisi mielekkäämpi valinta kuin vapaus valheiden vankilasta.😰 Itsepetos on juurikin se, millä sieluja sidotaan pimeyteen. Totuus on tehokkain ase murtamaan nuo kahleet - ja siksi sen torjuvat vain ne, jotka rakastavat kahleitaan. Onneksi Jumala ei luovuta meidän suhteen. Hän näki paljon vaivaa johtaakseen kaltaiseni öykkärin katumukseen - miksi ei näkisi muidenkin eteen? Kunpa emme torjuisi kipeitä totuuksia loputtomiin! Vaikka valhe voi tuntua mukavalta jonkin aikaa, lopulta se on tuhon tie.
Vaikka valhe voi verhoutua viattomuuteen, se tappaa hitaasti siinä elävät. Yritin varoittaa ja kutsua vapauteen, mutta vastassa oli aina katumaton uhrin ääni, joka kielsi pahat tekonsa ja vyörytti kaiken syyllisyytensä minun niskaan.😵💫 Asiat kääntyivät päälaelleen pakonomaisesti aina, kun totuus tuli ilmeiseksi. Todellisuudentajuni ja mielenterveyteni kyseenalaistaminen oli systemaattista - se vain tehtiin sääliä kerjäävän ja hauraan uhrin roolista. Sitten tuli valheellinen tunnustus ja egosentrinen katumusnäytelmä, jonka jälkeen en olisi enää saanut palata asiaan - vaikka ainut, mikä muuttui, oli entistäkin salakavalampi piilopahanteko, jonka mahdollisti entistäkin tehokkaampi itsepetoksen rakennelma hauraan egon suojaksi. Silti en olisi enää saanut palata "anteeksiannettuun", mutta yhä jatkuvaan kaltoinkohteluun. Ikään kuin anteeksianto olisikin oikeutus pysyä lujana paatumuksessaan ja vaientaa se, jota satuttaa teoillaan. Ei ole! Se on anteeksiannon irvikuva, joka orjuuttaa vapauttamisen sijaan.
Toistuvat parannusperformanssit eivät jääneet vaille seurauksia.
Sanojen ja tekojen ristiriita kävi yhä ilmeisemmäksi, mikä on järkyttävä seuraus valheellisen parannuksen ja totuuden kohtaamisen torjuntateatterin toistuvista uusintanäytöksistä.😧 Mieli meinasi mennä raiteiltaan sellaista todellisuuden vääntöä seuratessani. Paloin loppuun niin monta kertaa, etten pysty edes laskemaan. Elin kaiken aikaa kroonisen uupumuksen vallassa, kun toinen käytti minua itsekkäästi kulutustuotteena - ja lopulta olin lähellä kuolla. 😓
Olemukseni, elinvoimani, sielun eheyteni, potentiaalini, lahjakkuuteni, armolahjani, kutsumukseni, kaikki, mikä oli tarkoitettu minulle elämiseen, meni toisen ihmisen hukkakäyttöön. Ja vaikka tunsin helvetillistä tuskaa, kun minua syötiin elävältä ja uuvutettiin The Grande Finaleen yhä uudestaan, minä hölmö halusin uskoa muutoksen mahdollisuuteen. Halusin vuimeiseen asti uskoa, ettei toinen voi olla niin julma, että valehtelee haluavansa muuttua ilman aikomustakaan lopettaa minua tuhoavaa toimintaa.😳 Olisi pitänyt luottaa jo aiemmin havaintoihini, joita minut oli saatettu epäilemään systemaattisesti (eikä vain yhdeltä suunnalta). Olisi pitänyt jo aiemmin luottaa intuitiooni, joka kaiken aikaa varoitti minua. On vaikea edes sanoittaa tätä kipeää kuviota. Vasta siitä irtauduttuani tulin huomaamaan, millaisen henkisen hyväksikäytön vankina olin elänyt vuosia. Suru on ollut sydäntäsärkevää. Mutta samaan aikaan olen kiitollinen, että vapauduin tuhokierteestä. On järkyttävää, miten valtavasti yhden ihmisen tahallinen vastuuttomuus ja itsekkyys riisti minua. Lopulta se oli lähellä tappaa minut uupumukseen. Ja silti uhrinäytelmä jatkuu: "En ole koskaan tehnyt sulle mitään pahaa!"
Kun havaintokykyni vapautui tunnesumusta, oli kuin olisin herännyt pitkästä painajaisesta, jossa todellisuuteni ja olemassaoloni oli kyseenalainen, epäilyttävä, ohitettava, mitätöity ja aina väärin käsittänyt, väärässä oleva, liioitteleva, kuvitteleva pahantekijä.😵💫 Tässä painajaisessa minusta oli tehty sijaiskärsijä jonkun toisen kohtaamattomalle pimeydelle. Tämä on jotain niin karua ja julmaa, että sitä on vaikea uskoa todeksi. Mutta kroonisesti toistuvat toimintastrategiat puhuivat puolestaan: ne vyöryttivät suorastaan pakonomaisesti niskaani kaiken sen, mitä torjuttiin itsessä. Sieluni revittiin riekaleiksi yhä uudestaan vyöryttämällä sisäinen kaaos niskaani samalla kun elinvoimani riistettiin tyhjiin. Lopulta olin kuoleman rajoilla. Ympärilläni olevat olivat huolissaan nähdessään minun olevan enää vain varjo itsestäni. Kun vedin rajat, vapautuminen alkoi näkyä saman tien. Silloin inversio tuli ilmeiseksi. Kun syntipukkirituaali alkoi, se vahvisti todeksi sen, mitä en olisi halunnut uskoa todeksi: tämä tyyppi ei koskaan arvostanut minua ystävänä. Ystävä ei tekisi mitään sellaista, missään tilanteessa. Ikään kuin minusta voisi tehdä syyllisen toisen tekoihin, ikään kuin todistukseni voisi vaientaa valhesyytöksillä ja minut voisi vääristää valheita itkien irvikuvaksi. Aivan kuin minun pitäisi sovittaa toisen ihmisen torjuttu vääryys - ja suostua Jeesuksen ristin häpäisyyn. Ikään kuin minun olisi pitänyt alistua hiljaa kärsimään ja kuolemaan hidas, tuskallinen kuolema antamalla uhrata elämäni jonkun itsepetoksen alttarille. Ja mikä pahinta: näitä alttreita oli useampia (ja niitä on pystytetty tiuhaan tahtiin sinne tänne aina kun edellinen keskeytyi).😫 Kun aloin nähdä ja ymmärtää tämän, sydämeni murtui kauhuun ja suruun tällaista tekevien katumattomuuden vuoksi.😰 He eivät tiedä mitä tekevät! Ja kenen tahtoa toteuttavat. Voi, kunpa he vapautuisivat!!😭
Viattomuuteen verhoutunut vääryys on pahinta laatua, samoin pyhitetty petos on pahimpia valheen muotoja. Kun joku kalvaa syvintä olemustani ilman aikomustakaan lopettaa, mutta väittää samalla: "En minä tarkoittanut mitään pahaa! Sinä vain kuvittelet! Ei minulla ole pahoja aikeita! Sinä käsitit väärin! En minä tahallaan tuhoa sinua! Sinä vain liioittelet!" - toiminta on pahaa, kun siitä aiheutuu merkittävää tuskaa, paskaa ja tuhoa. Ja vaikka siitä yhä uudestaan sanoin, se ei loppunut, vaan meni pahemmaksi - se oli siis tahallista pahuutta. Ja vaikka pahuus oli passiivista, se ei tee siitä vähemmän pahaa - se on ehkä jopa pahempaa kuin näkyvä, aktiivinen pahuus. Koska sen tunnistaminen on vaikeampaa ja sille on vaikeampi vetää rajoja, koska se verhoutuu viattoman uhrin viittaan, hallitsee hauraudellaan ja käyttää sääliä aseenaan.
Hajoava taiteilija. Tämä on hemmetin ristiriitainen kuva (huomaat sen ehkä vasta, kun olet katsonut koko kuvasarjan). Henkinen kuluminen näkyy - katse on eloton ja sumea, uupumus ja tuska tulee läpi, vaikka luulin olevani iloinen aikaansaannoksistani. Tämä on kuin yrittäisin pitää kasassa linnaketta, joka on sisältä murtumassa. Yritän iloita luovuudestani, vaikka luovuuteni liekki on lähellä sammua. Taide on selviytymiskeinoni (vapautumisen jälkeen siitä on tullut sydämen paloni), jonka avulla jaksan taistella, säilyttää tahtoni ja ajatella syvällisesti elämän karuja puolia. Vaikka työstän asioita aktiivisesti, jokin tukahduttaa kasvuni - ja viskaa tappavan tasaiseen tahtiin lisää uuvuttavaa paskaa niskaan. 😣
En ole enää vapaa elämään omaa elämääni, kun jonkun toisen ongelmat on vyörytetty niskaani - suuri osa ajatustyöstäkin kuluu pohdintaan, joka ei kuuluisi minun vastuulleni. Joudun tekemään paljon työtä saadakseni ajatuksissani edes hetkeksi tilaa muille asioille - kunnes huomaan jälleen mieleni täyttyvän passiivipaskasta, jonka selvittäminen ei kuuluisi minulle.🤯 Tämä on jatkuvaa. Mielen orjuus alkaa syödä elämänhaluani - en hemmetti vieköön jaksa olla toisen sisäisen kaaoksen jäteastia!🤬 Miksi minun pitäisi toimia toisen ongelmien tukipalveluna, kun hänellä ei ole aikomustakaan sormellakaan niihin koskea?
Minusta on huomaamattani tehty toisen ihmisen taakankantaja, jonka kustannuksella toinen elää kuin loinen - vähät välittäen siitä, että on orjuuttanut toisen ihmisen, jonka Jeesus on vapauttanut. Miten minä hölmö en tätä vielä edes kunnolla tajua - vaikka toinen on vyöryttänyt taakkojaan niskaani niin perusteellisesti, ettei minulla ole enää edes tilaa ajatella vapaasti?🫨 Jos joutuu taistelemaan jatkuvasti mielessään voidakseen ajatella muitakin asioita, en ole enää vapaa. Tämä herättää kiivauteni - en aio jäädä kuolemaan säälityrannin itsesäälialttarille! Mutta vielä on pitkä tie vapauteen.
Vaikka aistin asioita pintaa syvemmältä, jokin hämärtää havaintokykyäni ja saattaa minut epäilemään itseäni jatkuvasti. Saan kuulla usein, miten tarkkanäköisyyteni "ärsyttää", miten häiritsevää se on, kun "aistin niin herkästi" tunteet ja petokset, näen "liian syvälle", tunnistan toimintamallien juurisyyt "liian tarkasti" ja oivallan "liian syvällisesti". Siksi herkkyyteni on turrutettu, havaintokykyni hämärretty ja empatiani orjuutettu - mutta silti ne toimivat, vaikka eivät täydessä potentiaalissaan. Enää yritän vain pysyä kasassa, yritän jaksaa elää säästöliekillä. Olen sisäisesti tyhjiin imetty, toisen ongelmien ja taakkojen paino harteillani. Elämäni on varastettu toisen polttoaineeksi - vilpittömyyttäni on käytetty hyväksi ja minä hölmö annan sen tapahtua. En haluaisi uskoa todeksi, sitä mitä näen ja koen: Minut on salakavalasti vangittu kantamaan toisen sisäistä kaaosta, antamaan kaikkeni turhan takia, ja uupumaan elävältä toisen käyttäessä minua yksipuolisena tukipalvelunaan ja hauraan egon emotionaalisena kaatopaikkana. Tätäkö on ystävyys?🤥 Ei ole.
Tunnen monia ystäviä, jotka kohtelevat minua terveesti, arvostaen ja vastavuoroisesti. Heidän kanssaan en tule tyhjiin imetyksi, en joudu jatkuvasti epäilemään itseäni, en joudu olemaan ainainen kuuntelunukke ilman kuulluksi tulemista, enkä joudu kantamaan mielivaltaista taakkaa harteillani - ja ottamaan vastaan uusia haavoja sieluun. Heidän toimintansa todistaa, että he arvostavat minua aidosti ja osoittavat vastavuoroisuutta. Se on aivan päinvastaista kuin kuluttava ja tuhoava "ystävyys", jossa vastavuoroisuutta on turha toivoa ja arvostus on pelkkää puhetta, samalla kun toiminta tuhoaa.🤥 On turha väittää arvostavansa, jos kohtelee toista kuin henkistä paskapönttöä, johon projekteerataan kaikki negatiivinen itsestä ja riistetään toinen tyhjiin kaikesta siitä, mitä itsellä ei ole, koska ei ole halunnut kohdata itseään, ei kasvaa eikä kehittyä. Aitoa arvostusta ei ole ilman vastavuoroisuutta. Vastavuoroisuuden puuttuessa "arvostaa" toisessa vain sitä, mitä tältä voi saada - tai varastaa.
Tässä "ystävyydessä" vastavuoroisuus oli liikaa vaadittu, minun piti vain olla aina antava ja kaiken kantava energiaorja. Ei ihme, että olin jo tuolloin hajoamispisteessä. Tulin tuntemaan energiavampirismin muodon, joka tuhoaa toisia tahallisella avuttomuudella ja syö elävältä sieluja ilman tunnontuskia. Vastuuttomuus voi oikeasti tappaa toisia.😐 Se on äärimmäisen itsekkyyden alttari, joka uhraa toisia voidakseen ylläpitää itsepetostaan.😥 Jotta viattoman uhrin illuusio voisi pysyä, joku muu joutuu sijaiskärsijäksi, joka kantaa kaiken sen torjutun pimeyden ja vääryyden, joka kuuluisi viedä Jeesuksen ristin juurelle. Mutta koska se vaatisi nöyrtymistä ja totuuden kohtaamista - mikä on tällaisen tyypin pahin vihollinen - on helpompaa alkaa uhrata ihmisiä omalle valheelle. Ja mikä hulluinta: uskoa samalla olevansa viaton uhri, joka ei koskaan ole syyllinen tekemäänsä piilopahaan. 😵
Tällaista ajattelua ohjaa itsekäs oikeutus: "Koska minulla on ollut niin vaikeaa, maailma on minulle velkaa - niinpä minulla on oikeus käyttää toisia henkisenä jäteastiana ja varastaa toisten elinvoima, olemus, armolahjat ja kutsumus palvelemaan pohjattomia tarpeitani. En minä varasta, minähän omistan sen, mitä toisella on. Siispä hyvää ruokahalua sielu, sinulla on hyvät oltavat, kun syöt salaa tuon toisen elävältä!" Tämä on emotionaalinen orjuus, jossa toiset hukkuvat passiivipaskaan siitä hyvästä, että yrittivät vilpittömästi auttaa "avutonta uhria" kävelemään omilla jaloillaan - valitettavasti kaikki vaivannäkö menee hukkaan, kun "avuton uhri" on päättänyt, ettei aio kasvattaa jalkoja kantaakseen itse oman painonsa niin kuin ihmiset. 💀💩
Vielä varmuudeksi selvennys: tässä puhutaan tuhoisasta toimintastrategiasta, ei kenestäkään henkilöstä. Ja koska kyseinen toimintalogiikka saa aikaan karua, mutta salakavalaa tuhoa, sitä on voitava kuvailla sanoilla, jotka parhaiten kuvaavat kyseisen toiminnan karuja vaikutuksia. Piilossa toimivan pahuuden näkyväksi tekeminen on välttämätöntä, ettei vääryys voisi kasvaa ja tuhota arvokkaita sieluja hiljaisuuden suojissa. Tekstini ei vastusta ihmisiä, vaan vääryyttä, joka tuhoaa tekijänsä ja tekojen kohteet.
Jatkuu seuraavassa osassa...
