Näytetään tekstit, joissa on tunniste trippi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trippi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. toukokuuta 2015

Pesänrakentaja

Tässä yksi hauska trippistoori. Yhtenä kauniina päivänä aAstronautti nautti DXM:ää (dextrometorfaani) 1600mg noin about. Tämä annos on normaali ihmiselle vaarallinen määrä, ÄLKÄÄ VETÄKÖ!! Oli sovittu että Astronautti menee leffaan muiden astronauttien kanssa, mutta päättikin mennä kahvilan vessaan laajentamaan tajuntaansa. Siellä Astronautti meni syvälle vessan koloon ja tunsi olevansa lisko. Olo oli lämmin ja tuli tunne etä tähän täytyy tehdä pesä. Se tuntui niin hyvältä. Ja tuumasta toimeen. Astronautti havaitsi vessapaperin sopivaksi rakennusmateriaaliksi ja pyöritteli siitä itselleen suuren liskon pesän johon oli niin mukava käpertyä kerälle. Siellä olisi voinut viettää loppuelämän. Oli niin hyvä olla. Lämpimäsä pesässä vaipui liskomaiseen horteeseen, mutta sitten tulikin mieleen että muut astronautit odottavat. Pesää ei olisi halunnut jättää. Mutta oli mentävä. Muut astronautit olivatkin jo hieman hätäisiä että mistä on kyse, kun Astronautti viipyi vessassa niin pitkään. Leffailta jatkui ja toimintaleffa tuntui niin hidastetulta. Pesä pyöri mielessä enemmän. Mitä tästä opimme?  DXM on kovaa kun sitä tarpeeksi paljon kiskoo.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Hulttiotyttö liskojen seurassa

Tämä teksti tulee lukijan pyynnöstä. Olin nappaillut sieniä, silokkeja, taisi olla niitä ensimmäisiä kertojani. Makoilin rannalla ja katselin miten värit liikkui ja muidosti kuvioita. Olipa kaunis taivas. Sitten kuulin puhetta. "Mitäs tyttö täällä makailee? Syksyn liskot ovat saapuneet!" ja sen kuullessani nousin ja näin useita liskoja jotka olivat ringissä. Vähän pelotti mutta liskot olivatkin ihan mukavia. Siinä sitten istuttiin ja juteltiin. Keskustelu oli vilkasta. Tietenkin joku ohikulkija oli soittanut kytät kun tyttö puhuu itsekseen rannalla aikamoisella tohinalla. Kytät tuli ja kysyi "mitä sä tällä yksin puhelet?", vastasin että "enhän mä yksin oo, syksyn liskot on täällä myös". Kytät sitten veivät mut autoon kun tajusivat että olin ottanut jotain. Siten näin miten kytät kantoivat liskoja toiseen autoon. Yksi krokotiilin näköinen lisko huusi poliisin kainalossa että "ei hätää, kohta nähdään!" ja putkassahan me sitten nähtiin. Lisko toisensa perästä ilmestyi putkaan ja jutustelu jatkui. Syksyn liskot olivat hauskoja tapauksia. Se putkasessio oli mielenkiintoinen ja ihan rattoisa kokemus. Seinät väreili ja kaikki vääristyi. Värejä oli paljon. Ja liskoja. Se oli hyvin voimakas trippi. Aikanaan liskot ja värit alkoivat kadota ja olo normalisoitua. Olin vähän ihmeissäni. Mitä vittua? Liskoja jotka puhuu?! Olin vielä siinä rajoilla etten tajunnut mikä oli todellisuutta ja mikä sienien vaikutusta. Kun pääsin putkasta näin vielä yhden liskon vartijan olkapäällä ja se vinkkas mulle silmää. Siinä ei pokka pitänyt. Vartija kyseli että "mikä noin naurattaa?" ja mä vastasin että "putka tekee ihmeitä". Enää en uskalla sieniä vetää koska kerran kohtasin Lusiferin josta olen tänne blogiin jo kirjottanutkin ihan oman merkinnän: http://hulttiotytto.blogspot.fi/2015/01/treffit-lusiferin-kanssa.html Ei tuo pääkoppa enää deelejä kestä. Minunkin tajunnalla on rajansa. En enää uskalla ottaa mitään matka settejä. Ne on jäänyt historiaan. Lusifer vielä varoitti: "Ensi kerralla tulen ja ilmestyn myös jatkossakin, vaikka kun olet sängyssä. Kolmannella kerralla minä tulen ja minä jään." Ei siis enää deelejä Jennalle.

torstai 12. helmikuuta 2015

Matkalla

Oon nyt matkalla Helsinkiin ADHD lääkärille mieheni kanssa. Matkasta tulikin mieleen viimeisin LSD matkani. Näin itseni makaamassa sohvalla,olin kehoni ulkopuolella. Kun katsoin peiliin näin itseni valkoisissa vaatteissa ja kun hääräsin sohvan ympärillä "itseni" kimpussa muut kysyi että mitä Sä teet. Mä sanoin ettei jennan päälle saa istua ja ne kysyi kukas mä sitten olen. Vastasin että jennan henki. Sit mä tajusin et miten ihmeessä mä pääsen takas ruumiiseeni. Tuli hätä. Olin ihan paniikissa ja kävin istumaan "itseni" eteen. Aloin mielessäni etsiä itseäni ja löysinkin itseni. Aikani taisteltua heräsin sitten sohvalta omassa ruumiissani. Seinät olivat mustat ja niissä juoksi vihreitä numeroita kuten matrixissa. Ihailin niitä aikani ja huomasin että liikun niiden mukana. Näin erilaisia paikkoja,toisia maailmoja. Kunnon trippi. Olin tuijottanut seiniä pari tuntia. Se oli kuin toinen todellisuus. Pelottavaa. Tripin jälkeen olin psyykkisesti ihan finaalissa. Päätin etten enää vedä lappuja, oli sen verta pelottavaa tuollainen matkailu.