Kuvasarja osa 5: Ensimmäinen Syntipukkisirkus

 

Tässä olen keskellä inversiopaskamyrskyä, joka meni niin sairaaksi, etten voinut muuta kuin poistua. En voinut jäädä kuihtumaan kuoliaaksi salakavalaan teatteriin, jossa olemassaoloni kiellettiin. Myös sananvapauteni riistettiin valhesyytösten voimin. Kutsumukseni joutui sensuuriin ilman tarkempaa tutkimista. Vaikka en ole aiemminkaan ollut taipuvainen väkivaltaan, yhtäkkiä rehellisyyteni olikin väkivaltaa. Koska toinen "kokee niin", se on niin, eikä minun motiiveilla ole enää painoarvoa. En ole kertonut kokemuksistani väkivalta mielessäni, vaan voidakseni käsitellä kokemuksiani rakennukseksi, tueksi, varoitukseksi jne toisille vastaavaa kokeville. Tämä on ollut tehtäväni jo yli 10 vuotta, miten kokemusteni jakaminen muuttui väkivallaksi heti, kun vapauduin vuosien henkisen riiston vallasta? Onko muka väkivaltaa varoittaa toisia tuhoisan toimintalogiikan vaaroista? Kyseiset toimintamekansimit olivat lähellä tappaa minut uupumukseen - minäkö olen väkivaltainen, jos tuon päivänvaloon tällaisen toiminnan vaarat? En tahdo kenenkään joutuvan kokemaan vastaavaa henkistä vankeutta, enkä tahtoisi kenenkään jäävän noudattamaan kyseisen toimintalogiikan tuhokaavoja loppuelämäkseen. Jos niistä vaietaan, ne saavat turvallisen tilan jatkua. 

On julmaa kieltää vuosien kaltoinkohtelu ja teloittaa salaa valheilla kaltoinkohtelusta irtautunut lähimmäinen. En voinut jäädä sinne, missä olemassaoloni hiljaisesti vääristettiin ja yleisen uskomuksen mukaan minut piti nähdä toisen varjojen irvikuvana. On kammottavaa salaa vääntää todellisuus kieroon ja kerjätä toisilta sääliä viattoman uhrin äänellä. Vieläpä samalla kun tietoisesti vääristää syyttömän syylliseksi omiin tekoihinsa. 

Kun tälle tielle lähtee, jonkun on aina oltava syntipukki, jotta toinen voi jatkaa hokemistaan: "En ole koskaan tehnyt mitään pahaa! Minä olen uhri!" Tämä on todella törkeää todellisuudentajun murskaamista ja toisen ihmisen arvon riistoa. Siinä kielletään kokonaan toiselle tehty vääryys, paha pyhitetään ja pahanteon kohde deletoidaan. Samalla mitätöidään kaikki toisen tuska ja vaivannäkö, joka osoittaa, ettei millään, mitä tein, ollut mitään merkitystä. On tuskallista, että kaikki vaivannäköni oli turhuuksien turhuutta.😓 Kaikki kokemani henkinen riisto kiellettiin ja vieläpä väitettiin, ettei mitään pahaa ole edes tapahtunut. Minä sainkin kuulla olevani vaarallinen, uhkaava, pelottava pahantekijä. Lisäksi rehellisyyteni olikin yhtäkkiä muuttunut väkivallaksi. Todistukseni täytyi vaientaa, jotta tuhoisan toiminnan dynamiikka ei tulisi päivänvaloon. Jotta yksi voisi ylläpitää viattoman uhrin illuusiota, minut piti vääristää irvikuvaksi koko työyhteisön silmissä - koska vapautumiseni teki näkyväksi riiston todellisuuden. Vaikka kuinka kieltäisi tekonsa, todellisuus ei muutu miksikään. Vaikka saisi kuinka monia uskomaan valheen, valhe ei muutu todeksi. On väärin muitakin kohtaan levittää uhrin äänellä väärää todistusta toisesta. Säälin ja empatian manipulointi on järkyttävä keino eksyttää muita uskomaan valheeseen.  Onneksi oli niitäkin, jotka näkivät, mitä tapahtui, eivätkä unohtaneet, kuka olen.

Vuosia jatkunut henkinen riisto ei katoa kieltämällä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mutta kaiken vääryyden voisi saada anteeksi, jos vain suostuisi luopumaan valheesta, kohtaisia itsensä armon ja totuuden valossa. Silloin voisi katua tekojaan ja tunnustaa ne voidakseen vapautua niistä. Toisen niskaan on turha kaataa rikostensa painoa. Syntipukki ei vapauta syyllisyydestä, se vain kasvattaa omaa rikostaakkaa. Ja vaatii aina uuden sijaiskärsijän jotta ihminen voisi pysyä katumattomana petoksessaan. Tällainen tie pimenee pimenemistään, ellei siitä käänny parannukseen. 

Kun ihminen kieltää oman tuhoisan toimintansa yhtä kohtaan, hän jatkaa sitä entistäkin paatuneempana toisia kohtaan. 

Asiat olisi voinut korjata, annoin siihen mahdollisuuden viimeiseen asti. Pidin rajat, mutta toivoin parannusta. Rajat tekivät selväksi, ettei paskamainen kohtelu voi jatkua - mutta sekään ei herättänyt. Vaikka kaiken aikaa olisi ollut mahdollista valita muutos, ystävyys ei ollut parannuksen arvoinen. Eihän se ollut ystävyyttä (eihän siinä ollut vastavuoroisuutta), vaan emotionaalista hyväksikäyttöä ystävyyden varjolla. Mikään ystävyys ei oikeuta orjuuttaa salaa toista ihmistä. Eikä mikään oikeuta toisen sielun tyhjiin riistämistä. "Minulla on ollut niin vaikeaa! Minä vain tarvitsen niin paljon!" Ei käy selitykseksi syödä salaa elävältä toista ihmistä. Eikä mikään uhri vääristäisi toista irvikuvaksi omista varjoistaan, kun toinen vetää terveet rajat ja vapautuu kuolemasta elämään.

Aloin oivaltaa yhä syvemmin katumattomuuden syvyyttä, mitä häpeämättömämmäksi vääristely meni. Mutta koska näin arvokkaan sielun valheen vankina, annoin sijaa parannukseen, kunnes tulin huomaamaan: myötämielisyyteni oli jälleen vain haitaksi itselleni. Mitkään vetoomukseni eivät auttaneet, varoitukset kaikuivat kuuroille korville ja kutsu mielenmuutokseen väännettiin väkivallaksi.🫣 Sanani väännettiin törkeästi kieroon ja jopa ystäväni järkyttyivät kuultuaan tuota valheellista vääntöä minusta. He kuitenkin osasivat erottaa valheen totuudesta. 

Kun olin vuosien aikana yrittänyt kertoa rehellisesti, millaista kohtelua olen saanut osakseni, sekin väännettiin haukkumiseksi. Ikään kuin tosiasioiden nimeäminen olisikin väkivaltaa ja paskamainen toiminta olisi yhtä kuin persoona. Ja vaikka tein eron yhä uudestaan selväksi rautalangasta vääntäen, sillä ei ollut mitään vaikutusta.🤯 Kun ihminen on päättänyt olla muuttumatta, kasvamatta ja ottamatta vastuuta, kaikki vaivannäkö valuu hukkaan - mutta silti koko olemus huutaa: "Anna vielä! Kanna vielä! Jos et, olet paha ihminen!". Tällainen toimintamalli käyttää muita hyväkseen turhaan, ja sitten uhriutuu, kun joku ei anna itseään turhanpäiväiseen hukkakäyttöön. 

Kun vedin rajat, alkoi melusaasteen aikakausi, joka eskaloitui inversioteatteriin - se vain todisti tekijänsä todellisen luonteen. Todellisuuteni murskattiin, vuosia kokemani henkinen kärsimys ja kaikki vaivannäköni kiellettiin kokonaan, havaintokykyni leimattiin liitteluksi, rehellisyyteni väännettiin väkivallaksi, sananvapauteni tukahdutettiin, uskottavuuteni riistettiin, ihmisarvoni poljettiin, kutsumukseni häpäistiin ja olemassaoloni yritettiin pyyhkiä pois - ettei hauraan uhrin tarvitsisi kohdata itseään rehellisesti.😵 Aito ystävä ei ikinä tekisi mitään tällaista! 

Vasta jälkeenpäin ymmärsin passiivisen melusaasteen tarkoituksen: hienovarainen häpeämeteli ei vain myrkyttänyt ilmapiiriä, vaan levitti valheellisen todellisuusvääristymän yhteisöön. Se myös vaikutti salaa siinä elävien alitajuntaan. Empatiakoukut ja säälisidokset saivat aikaan rationaalisen ajattelun katkeamisen ja automaattisen asettumisen "hauraan uhrin" puolelle. Vaivihkaa ja kenenkään huomaamatta yksi kipeä tyyppi möykkäsi valheen yhteisöön - ja sai muut tekemään mitä tahtoi.  

En ole ennen nähnyt mitään vastaavaa. Useamman kuukauden jatkuneen melusaasteen seurauksena minut alettiin nähdä jonain, mitä en ole. 

Kun olin kuvaillut tätä ilmiötä teksteissäni, sen jälkeen minua katsottiin kuin tuomittua. Yhtäkkiä olinkin väkivaltainen. Yleinen ilmapiiri oli kääntänyt muut suhtautumaan minuun kuin rikolliseen. Jouduin puhutteluun ilman kuulluksi tulemista. Tekstejäni ei tarvinnut edes tutkia, ne oli automaattisesti väkivaltaa, koska yksi kokee niin - sensuuriin.🤐 Se, mitä minä koin, oli enää vain liioittelua, ylireagointia, pahantahtoisuutta - aiemmin vain yksi näki minut näin. Nyt tuo mielikuva oli levinnyt yleisen uskomuksen tasolle. Enää minua ei nähty eikä kuultu, eikä tarvinnut ottaa todesta. 

Tällainen ilmapiiri tappaa sielun. Aloin huomaamattani riutua, menetin kokonaan ruokahaluni ja toivoin vain kuolemaa. "Olisi parempi kuolla kuin olla jatkuvan vääristelyn keskellä." Tämä ajatus täytti mieleni ja kehoni lopetti elintoimintojaan vääristelyn seurauksena. 

Inversio on helvetin kiero tapa tappaa ihminen - jälkiä jättämättä.👿 Vääristely antaa alitajuisen viestin: "Sinulla ei ole oikeutta olla olemassa omana itsenäsi - vapautesi on rikos. Alistu tai kuole." 

Kehoni ajatteli: "Mieluummin kuolen kuin palaan takaisin elävältä syötäväksi." Olin riutunut aliravitsemustilaan, kunnes läheiset havahtuivat ja sen myötä havahduin minäkin. Jälleen olin tilanteessa, josta olin vasta irtautunut: kuolen, jos jään.🫩

Passiivinen pahuus ei ole vähemmän tappavaa kuin näkyvä, aktiivinen pahuus. Se on pahempaa, koska se tappaa salakavalasti, verhoutuu viattoman uhrin sääliviittaan, viskaa piilopaskaa toisten niskaan, vuotaa valhetta voidakseen hallita, vääristelee todellisuutta ja tuhoaa toisen elämää näkymättömissä, henkisellä ja hengellisellä tasolla.🫥 Piiloväkivallan aiheuttama tuho on yhtä konkreettista, kuin avoimen väkivallan. Se jättää syvemmät jäljet, eikä tyydy ulkoisiin vammoihin - se tuhoaa ihmisen syvintä olemusta. Sen seuraukset ovat yhtä todellisia, kuin näkyvän väkivallan. Fyysiset vammat paranevat nopeammin eivätkä ne tuhoa  ihmistä yhtä syvästi kuin henkinen väkivalta. Kun ihminen vääristää toisen persoonan irvikuvaksi, kieltää tämän kokeman todellisuuden ja vyöryttää oman vääryytensä toisen niskaan, se on väkivaltaa, joka toteuttaa sielunmurhaa. Tällaista ei tulisi vähätellä vain, koska se tapahtuu näkymättömissä - mutta se ei tarkoita, ettei sitä ole, mitä luonnollinen silmä ei näe. 

Raamattu tuntee tämän ilmiön ja kuvailee sitä Psalmeissa mm. "Murha-aikeena", "salahankkeena", "syyttömän tappamiseksi valheen sanoilla", "turmion työnä", "petoksen tekemisenä", "kaksikielisyytenä", "surman sanoina", "häväistyksenä" ja "väkivaltaisena vihana". Väärä todistus ei ole mikään pieni rikos Jumalan näkökulmasta. Se on paatumuksen hedelmää, ei pyhityksen. Siitä on mahdollista tehdä parannus. Sana valaisee tämän vääryyden luonteen herättääkseen meidät näkemään sen vakavuuden:

"He paljastavat miekkansa ja jännittävät suunsa jousen kantaakseen kurjan, teurastaakseen ne, jotka ovat oikealla tiellä. Mutta heidän miekkansa käy heidän omaan sydämeensä, ja heidän jousensa särkyvät." (Vrt. Ps.37:14-15)

"He rakastavat valhetta, he siunaavat suullansa ja kiroavat sydämessänsä." (Ps. 62:5)

"Sillä he eivät puhu rauhan puheita, vaan miettivät petoksen sanoja maan hiljaista vastaan." (Ps.35:20) 

Se ei aiheuta mitään pientä tuskaa, kun ihmiseltä riistetään vapaus olla oma itsensä.😖 Tuskin kenestäkään olisi mielekästä tulla väännetyksi irvikuvaksi itsestään - ja joutua leimatuksi syylliseksi tekoihin, joita toinen on tehnyt sinulle vuosia. Jos rehellisyyteni on väkivaltaa, se on sama kuin sanoisi: "Sinulla ei ole oikeutta olla totta - eikä muuten muillakaan." Se on aitouden murhaa (se siitä aitouteni arvostamisesta), julma yritys pakottaa toinen elämään valheessa - ilman oikeutta ilmaista itseään rehellisesti.🤐 Jos yhden kärsimys mitätöidään, samalla mitätöidään muidenkin vastaavaa kokevien kärsimys. Jos rehellisyys väännetään väkivallaksi, silloin vaatii muita elämään valheessa. Kunpa tämä kääntyisi vielä sielujen pelastukseksi, ei tuhoksi!

Kun henkistä väkivaltaa tehdään viattoman uhrin roolista, se on sitäkin julmempi rikos. Se, joka tappaa toista salaa, kerjää sääliä marttyyrinäytelmällään, kusettaa kaikkia. Juuri säälillä hän sitoo toiset tukemaan omaa uhripetostaan. Se on törkeää valehtelua ja toisten hyväksikäyttöä. Jos tällaiselle toiminnalle ei vedä rajoja, se vain jatkuu ja pahenee. Olin jo lähellä kuolla oltuani vuosia vankina itsesäälidraamassa, joka toisti samaa tuhoisaa kaavaa ilman aikomustakaan lopettaa. Kun vedin rajat, itsesäälidraamasta tuli inversioteatteri, jossa minä olin jälleen kerran syyllinen valheellisen uhrisirkuksen tirehtöörin tekoihin - nyt vain laajemmassa mittakaavassa.😓 Tuhoisa toiminta ei pysy vakiona, se menee pidemmälle vääryyteen, mitä kauemmin tekijä kieltäytyy kohtaamasta itseään rehellisesti. Niin kauan kun ihminen oikeuttaa toimia tuhoisalla tavalla, vääryydestä on mahdoton luopua. Kuitenkin tie vapauteen on auki kaiken aikaa. Syvältäkin paatumuksen panssarista on mahdollista vapautua. Täällä yksi entinen öykkäri todistaa siitä - eikä muuten ole ainut. 

On itsestä kiinni, nöyrtyykö, vai meneekö pidemmälle valheen pimeyteen. Itsepetos voi lopulta mennä niin pitkälle, että se alkaa vaatia palvontamenoja ja alituisia ihmisuhreja voidakseen pysyä lujana paatumuksessa. Se on nykypäivän salainen epäjumalanpalvelus, johon emme eksy yhtä helposti, jos tunnistamme sen. Jos olemme jo eksyneet, ei hätää, voimme kääntyä takaisin valkeuteen katumuksen ja parannuksen kautta. "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä." (1.Joh. 1:9-10)

Palataan takaisin vuoden takaiseen syntipukkisirkukseen.

Koska olin jo tullut tuntemaan liiankin läheisesti tuhoisan toiminnan logiikan ja ollut lähellä kuolla sen seurauksena, en voinut vaieta siitä, mitä olen nähnyt ja kokenut, ja mistä Jeesus minut vapautti. Kun huomasin kipeän kroonisen kuvion leviävän yhteisöön, yritin varoittaa muita, jotta he eivät joutuisi manipulatiivisen uhrinäytelmän kuluttavaan otteeseen. Mutta olinkin enää vain liioittelija, joka ylianalysoi kokemaansa sielun väkivaltaa.😳 Eipä minua ennen sellaisena pidetty - paitsi se, joka ohitti tuskani yhä uudestaan, heitti siitä jopa vitsiä, ja söi minua salaa elävältä ilman tunnontuskia. En voinut jäädä enää uudestaan syötäväksi - enkä voinut antaa uhrata itseäni petoksen alttarille. Kun pääsin pois vääristäjän vaikutuspiiristä, kehoni teki selväksi, ettei piiloväkivalta ollut mikään pikku juttu. Ajauduin traumaattiseen stressiin, jollaista olin kokenut aiemmin oltuani lähellä menettää henkeni fyysisen pahoinpitelyn johdosta. Sellaiset oireet eivät tule tyhjästä. Totisesti toivon ja rukoilen, etteivät muut joutuisi elämään tuon säälisirkuksen ehdoilla. 

Kun paskamyrskyn pahin jälkiaalto oli helpottanut, avautui ovi kutsumukseeni. 

Se johtikin aikamoisten paskamyrskyjen läpi - eikä menetyksiltä säästytty. 

Jatkuu seuraavassa osassa...